Kuka tykkää kääretortuista? Itse tykkään, ne menee ihan kakusta. Itse en osaa tehdä, niin ostan kaupasta valmiina.
Kommentit (26)
Kivojahan ne on, mutta kaupan kääretorttu on siinä mielessä huono valinta, että siinä on leipomotuotteista kaikkein eniten lisäaineita. Siksi en mielelläni osta kääretorttua.
Koulun köksäntunneilla tehtiin unelmatorttua ja sitä sitten tuli joskus kotonakin tehtyä, nyt en ole pitkään aikaan muistanut.
Miten tumpelo pitää olla, ettei osaa tehdä kääretorttua?
Aika suuria eroja niissä on,esanssi maistuu selvästi tai sitten aika kuivia on myös. Torilta saa niitä isoja jotka on kuin kakkuja.
En erityisemmin piittaa. Kääretorttu on kuitenkin ensimmäinen leivonnainen, jonka tein täysin itsenäisesti 7 vuotiaana, joten kovin kummoista osaamista sen tekeminen ei vaadi.
Pidän kääretortuista, oikeastaan enemmän kuin kakuista. Mutta on tehtävä itse, kun kaupan kääretortut ovat liian makeita ja esanssisia omaan makuuni. Suosikkini on ihan tavallinen sokerikakkutaikina leivinpaperilla paistettuna - kupillinen jauhoja, sokeria sekä munia, täytteeksi sitten vain omenakanelihilloa.
Vierailija kirjoitti:
Miten tumpelo pitää olla, ettei osaa tehdä kääretorttua?
Olen nähnyt tubevideon, jossa mies kääri leivinpaperin tortun sisään ja täytettä oli pöydällä enemmän kuin tortun sisällä. Teki naiselleen sairaalasta kotiutumisen kunniaksi.
Kääretorttu on yksi helpommista leivonnaisista tehdä itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tumpelo pitää olla, ettei osaa tehdä kääretorttua?
Olen nähnyt tubevideon, jossa mies kääri leivinpaperin tortun sisään ja täytettä oli pöydällä enemmän kuin tortun sisällä. Teki naiselleen sairaalasta kotiutumisen kunniaksi.
Pakkoko sitä täytettä on työntää sinne kilo tolkulla.

Oliko se tämä? Tässä ei tosin kääritty leivinpaperia tortun sisään, eikä tehnyt sitä naiselleen, mutta muuten pitää paikkansa.
Itse tehtynä hyvää, kaupan versiot ihan hirveitä.
Kaupan kääretortut on hirveitä. Liimaisia ja makeita, en syö koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tumpelo pitää olla, ettei osaa tehdä kääretorttua?
Olen nähnyt tubevideon, jossa mies kääri leivinpaperin tortun sisään ja täytettä oli pöydällä enemmän kuin tortun sisällä. Teki naiselleen sairaalasta kotiutumisen kunniaksi.
Pakkoko sitä täytettä on työntää sinne kilo tolkulla.
Se laittoi ja kerma oli vatkattu vain puoliksi, niin eihän se pysynyt sisällä.
Maistuu kovetetulta pahalta rasvalta. Kotonatehdyt parempia?
helppo ja nopea, omaa hilloa ja kermavaahtoa aidolla vaniljalla maustettuna.Puolukka, omena, karviainen on lempparit. Eikä ole paljon sokeria kun itse hillo tekee, hillosokeria vain murto-osa ohjeesta, hedelmäpektiiniä lisää joten hillon saa juuri niin kiinteäksi kuin haluaa
Ap, katso youtubesta video, aina voi oppia uutta.
En tykkää. Enkä kakuista. Sokeria ja höttötaikinaa vehnästä.
Kääretorttu on todella hyvää. Ja Oulun yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan ihmisillä, jotka syövät kääretorttua, on kymmenen pistettä korkeampi älykkyysosamäärä kuin ihmisillä, jotka kääretorttua eivät syö.
Vierailija kirjoitti:
Miten tumpelo pitää olla, ettei osaa tehdä kääretorttua?
Miten tumpelo pitää olla, ettei osaa hitsata nättiä saumaa veden alla ?
Vierailija kirjoitti:
Kääretorttu on todella hyvää. Ja Oulun yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan ihmisillä, jotka syövät kääretorttua, on kymmenen pistettä korkeampi älykkyysosamäärä kuin ihmisillä, jotka kääretorttua eivät syö.
Linkki tutkimukseen, pyydän.
Pidän kovasti, mutta olen opetellut tekemään niitä itse. Voin helposti vaihdella sekä kakkupohjaa että täytteitä. Opettele sinäkin.