Mikä on "kantasuomalainen"
Suomi on niin nuori maa, enemmistö kantaa ruotsalaista, venäläistä ja eurooppalaista DNA-pohjaa. Suomalaisten komeus, kauneus ja älykkyys johtuu siitä, että maa oli läpikulkumaa. Oudointa on, että toiset haluavat toitottaa, että olisimme sisäsiittoisia ja jotain mystistä suomalaisuutta.
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa se tuli esiin.
Sanottiin ihan suoraan, että esimerkiksi vasemmistolainen ei ole suomalainen.
Siinä sitä perussuomalaista ajatusmaailmaa.
Olet ihan oikeassa. Et voi olla sosialista ja suomalainen. Tai ateisti ja suomalainen. Tai Suomessa asuva ruotsalainen ja suomalainen.
Paitsi että voi ja onkin. Sinä et päätä eikä kukaan muukaan persmielinen päätä kuka saa olla suomalainen. Minä ainakin olen, vaikken ole kättäni kohotteleva ja geenejä palvova oikkari enkä todellakaan ota sellaisilta käskyjä vastaan siitä miten ollaan suomalainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellainen jolla on suomalainen alkuperä
Omat suvun haudat ovat Suomessa 1700-1800 luvuilta, siis ennen kuin Suomea edes oli olemassa, ja niissä on paljon Ruotsalaisia sukunimiä.
Germaanit ovat sekakansa. Oletkohan edes puhdasverinen valkoihoinen saati suomalainen?
Toivottavasti en sinun määritteillä. En pidä viinasta, omistan keskivertoa paksumman peniksen ja vihaan rasismia. En varmasti ole puhdasverinen suomalainen. Outoa että rakastan saunaa ja vihaan helteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini on turkulainen ja isä savolainen, olenko kantasuomalainen?
Lähetä kuva ittestäs tänne, nii voidaan arvioida🤔👍
Eli kaikki valkoiset on sulle kantasuomalaisia.
Mieluummin valkoinen kun paskan värinen nee keri.
- Ilmari
Valkoiset polveutuvat 40000 vuotta sitten eläneistä mutanteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellainen jolla on suomalainen alkuperä
Omat suvun haudat ovat Suomessa 1700-1800 luvuilta, siis ennen kuin Suomea edes oli olemassa, ja niissä on paljon Ruotsalaisia sukunimiä.
Germaanit ovat sekakansa. Oletkohan edes puhdasverinen valkoihoinen saati suomalainen?
Toivottavasti en sinun määritteillä. En pidä viinasta, omistan keskivertoa paksumman peniksen ja vihaan rasismia. En varmasti ole puhdasverinen suomalainen. Outoa että rakastan saunaa ja vihaan helteitä.
Varo, kohta alkaa joku persu itkeä, kun kehtaat sotkea kauniin mustavalkoisen asetelman.
Minä haluan vaalia kantasuomalaista perimääni ja haluan myös äänestää kaikissa vaaleissa samalla tavalla ajattelevia ehdokkaita.
Vierailija kirjoitti:
Äitini on turkulainen ja isä savolainen, olenko kantasuomalainen?
Enemmän kiinostaa saako kukaan sinun puheesta selvää?
Googlettele ap aiheeseen liittyvät viimeisimmät dna-tutkimukset, niin saat oikeata tietoa. Miksi tyytyä vain mutuun?
Vierailija kirjoitti:
Olen isän puolelta supisuomalainen aina sinne 1600-luvulle asti. Äidin puolen suku on tutkimatta mutta ainakin 1800-luvulle asti ovat suomalaisia.
Miten he voivat olla ovat Suomalaisia, jos Suomea ei ole ollut olemassa?
Vierailija kirjoitti:
Jos persuilta kysytään, niin ainoastaan persuja äänestävä, mielellään puoluekirjan omaava.
ei tarvi persuilta kysyä säähän ajattelet kun persu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini on turkulainen ja isä savolainen, olenko kantasuomalainen?
Enemmän kiinostaa saako kukaan sinun puheesta selvää?
pitkään luuli isä seurustelevansa ruotsalaisen kanssa ja äiti taas virolaisen. itse opin puhumaan vasta 12vuotiaana
Persujen perimä taas on valitettavan sisäsiittoista, kun katsoo täälläkin näiden epäonnistuneiden aborttien seurausten harhaista jankkaamista 😂
Minäkin äänestän esi-isäni tavoin vain Suomalaista puoluetta ja sen arvoja omaavaa tietenkin.Vai lähtisinkö Iriniin äänestämään muslimia?Tuskin saisin mennä lähellekään kristittynä tuota aluetta
Isoisän syntymän aikaan Suomi oli vielä osa venäjää, mutta kyllä isoisän kansalaisuus on ollut suomalainen, hänen esivanhempia voi jäljittää pari sataa vuotta taaksepäin jolloin nämä esi-isät ja -äidit olivat Ruotsin vallan alla. Toinen isoisä syntyi taas nykyään venäjälle kuuluvassa Viipurissa. Olenko minä koko elämäni ollut venäläinen edes tietämäättä sitä, jos kerran ei ole mitään kantasuomalaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakaan nazima ei ole kantasuomalainen - ei ole mikään suomalainen.
Hän on suomalainen, koska passissaan lukee niin. Kantasuomalainen hän ei ole, mutta juridinen on.
Ei, tämä on Suomen kansalainen mutta ei suomalainen.
Hän on suomalainen. Siinä voi halutessaan tarkentaa onko etnisesti vai juridisesti, mutta suomalainen yhtä kaikki.
Minulle hän on aina ja ikuisesti afgaani, eikä todellakaan suomalainen.

Kuinka söpöä, mutts kulti kun sinä et sitä päätä.

Pääasia, että samoin ajattelevia on paljon. Ja määrä kasvaa koko ajan 😘
Vierailija kirjoitti:
Isoisän syntymän aikaan Suomi oli vielä osa venäjää, mutta kyllä isoisän kansalaisuus on ollut suomalainen, hänen esivanhempia voi jäljittää pari sataa vuotta taaksepäin jolloin nämä esi-isät ja -äidit olivat Ruotsin vallan alla. Toinen isoisä syntyi taas nykyään venäjälle kuuluvassa Viipurissa. Olenko minä koko elämäni ollut venäläinen edes tietämäättä sitä, jos kerran ei ole mitään kantasuomalaisuutta.
Olet ollut koko ikäsi epäsuomalainen, latenttihomoseksuaalinen pöllönsilmänlipittäjä ja persincel.
Mieluummin valkoinen kun paskan värinen nee keri.
- Ilmari