Ryhdy sinäkin kotirouvaksi. Tämä on ihanaa.
Kotirouvana ihmettelen: miksi nuo sinkkunaiset ihan resupekoilta? Epäsiisteys paistaa läpi, hiuksetkin muistuttaa risuista pajukkoa. Ei niin saa mistä. Sitäpaitsi Suomessa olisi mahdollisuus olla kotirouva huomattavasti helpommin kuin vaikkapa maissa, missä on kotirouvakulttuuri. Täällähän yhteiskunta ottaa kopin, jos jää vaikkapa yksinhuoltajaksi. Ja ole tehnyt elämäntapa muutosenkin. Minulla oli onnettomat AA-kupin rinnat, otin silarit kokoon DD. Valkaisin myös hampaani, kasvatin pitkät hiukset ja aloin urheilla 4-5 krt viikossa ja laihdutin itseni hoikaksi. Myös aloin lakata kynsiäni, joko on punaiset tai ranskalainen manikyyri. Käytän itseruskettavaa, jotta en olisi kalpea vaan iho lämpimän sävyinen. Aloin pukeutua naisellisemmin ja siten että korostin vartalon parhaita puolia.
Kommentit (19)
Kyllä kotineitinä on paljon ihanampaa 😎
Eihän sitä kukaan voi toista oikein pakottaakkaan töihin menemään. Jättää toisen toki voi, mutta naisestahan on miehelle pelkkää hyötyä (tutkitustikin, ihan pidemmästä elämästä lähtien).
Huvipuistohullu kirjoitti:
Kyllä kotineitinä on paljon ihanampaa 😎
Onko? Onko?
No nyt kateellisen silmät seisoo päässä
Vierailija kirjoitti:
Huvipuistohullu kirjoitti:
Kyllä kotineitinä on paljon ihanampaa 😎
Onko? Onko?
Tiätysti! 😃
Ei tämä jalkavaimona oleminenkaan tylsää ole!
Ensi vuonna eläkkeelle ja aion sen jälkeen olla koti-exrouva koko lopun elämäni.
Vierailija kirjoitti:
Mua on alkanut kiinnostaa kotirouvan elämä. Mies tienaa hyvin ja ajattelin jättäytyä pois työelämästä. Hoitaa kotia, käydä manikyyreissä. Miehelle tämä on ok. Ja hänestä se on naisellista. Ollaan puhuttu, että hankitaan 3-4 lasta. Asutaan siis isossa omakotitalossa. Mies on DI ja ehtii olla paljon kotona.
Heitin tollaisen loisivan akan ulos mun omakotitalosta nyt työssäkäyvä nainen ja muutenkin normaali.
Oletko AP kuuma kotirouva? Käytkö myös brassissa?
Vierailija kirjoitti:
Mua on alkanut kiinnostaa kotirouvan elämä. Mies tienaa hyvin ja ajattelin jättäytyä pois työelämästä. Hoitaa kotia, käydä manikyyreissä. Miehelle tämä on ok. Ja hänestä se on naisellista. Ollaan puhuttu, että hankitaan 3-4 lasta. Asutaan siis isossa omakotitalossa. Mies on DI ja ehtii olla paljon kotona.
Sitten kun sinulla on 3-4 lasta, ehditkin viettää päiväsi manikyyreissä, koska joku muu hoitaa ne lapset, vaikkapa DI joka ehtii olla paljon kotona.
Vierailija kirjoitti:
Mua on alkanut kiinnostaa kotirouvan elämä. Mies tienaa hyvin ja ajattelin jättäytyä pois työelämästä. Hoitaa kotia, käydä manikyyreissä. Miehelle tämä on ok. Ja hänestä se on naisellista. Ollaan puhuttu, että hankitaan 3-4 lasta. Asutaan siis isossa omakotitalossa. Mies on DI ja ehtii olla paljon kotona.
Odotas muutama vuosi kun sinut kenkäistään ulos ja ukollasi on avioehto. Katu odottaa.
En halua jäädä kotiäidiksi. Haluan että minulla on oma tilipussi , enkä tyydy että elitSo rahallisesti heikkenisi yhden palkalle. Enkä myöskään alitu äijältä kerjäämään rahaa esim. Vaatteisiin, meikkeihin, makoihinini ym... 👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻
Minähän olin kotiÄITINÄ muutaman vuoden silloin kun lapseni olivat pieniä. Sitten menin koulutustani vastaavaan työhön.
Vierailija kirjoitti:
Minähän olin kotiÄITINÄ muutaman vuoden silloin kun lapseni olivat pieniä. Sitten menin koulutustani vastaavaan työhön.
Olitko? Olitko?
Vierailija kirjoitti:
Minähän olin kotiÄITINÄ muutaman vuoden silloin kun lapseni olivat pieniä. Sitten menin koulutustani vastaavaan työhön.
Työnantajat eivät palkkaa nuoria naisia tämän takia kuin määräaikaisiin työsuhteisiin ja kotona vietettyjen vuosien jälkeen paluu työelämään on miltei mahdoronta ellei ole lääkäri.
Hei!
Olen menestynyt kotirouvana ilman silareita. Ei ole ollut tarvetta niille, vaikka olen imettänyt jokaista lasta kauan. En edes kerro kuinka kauan;)
Rouvaksi ja kotiäidiksi ryhdyin akateemisesti koulutettuna ja vähän työkokemusta jo hankkineena. Hoidin puolison kanssa yhteisestä sopimuksesta perheemme talousasioita, kun puoliso tienasi ja ei töiltään ehtinyt. Vastuullani oli myös lasten ruokinta, harrastukset, kouluasiat ja osa kotitöistä. Emme käyttäneet perheen ulkopuolisia apuja. Kasvatin lapset osallistumaan ja itsenäisiksi ja käytännön elämän taitoisiksi.
Puolison haltuun tuli puolet ja minun haltuun toinen puoli sijoituksista silloin kun vain puoliso tienasi. Lasten kasvettua aloin tehdä uraa. Onnistuin työllistymään koulutustani vastaavasti, vaikka kotivuosia oli 12. Korvauksena kotivuosistani saan laittaa omat palkkatuloni eläkekassaani ja puolisolle jää tuloistaan myös edelleen säästöön, vaikka hän kustantaa perheemme menot.
Mieti taloutta. Minun kallein ja käsilaukku maksaa vain reilut 300 €. Lapsemme ovat menestyneet hyvin. Kiitän siitä myös itseäni. Tärkeintä on ollut aina lasten paras. Kotona ei ole ollut helpointa ja hauskinta. Työhön paluu houkutteli, mutta koin, että minulla oli enemmän annettavaa lapsille kuin työlle silloin. Jos olisin tehnyt uraa lasten ollessa pieniä, en olisi jaksanut lasten kanssa hyvin. Puoliso ei olisi ottanut myöskään koppia lapsistamme.