Poliisi nosti loukkaantuneen seisomaan
Ensin ajaa pojan päälle, sitten vakavan törmäyksen jälkeen nostaa pojan kappaleiksi menneestä kädestä murskaantuneen jalan päälle seisomaan, pistää käsirautoihin ja epää ambulanssin tunniksi.
Yläasteikäinen lapsikin jo tietää, ettei saa liikuttaa, vaan pitää tilata ambulanssi, koska niska tai selkä voi olla nurtunut, sisäelimiä vaurioitunut tms.
Sen tunnin ajan poliisi varmaan uhkaili ja pelotteli poikaa vaikenemaan tapauksesta, tai hän ei soita lanssia ja tulee vaikka mitä kostoa perheelle.
Kommentit (17)
Kaikki päin mäntyä myös poliisien tiedottamisessa, yrittivät heti peitellä tekoa.
Näinhän se menee kun on adrenaliinia veressä ja putkinäkö päällä.
Oliko tapon yritys kahdesti? Ensin päälleajo, sitten loukkaantuneen hengen vaarantaminen.
Onneksi nykynuoret ymmärtää laittaa puhelimet heti kuvaamaan kun poliisit tulee. Hyvä muistutus kaikille! Muuten olisi tässäkin tapauksessa vain sana sanaa vasten ja silloin se on aina ollut poliisin sana, johon luotetaan! Ei enää!
Syyttäjä suojelee poliisia ja poliisi suojelee syyttäjää, näin pääsevät kuin koira veräjästä kaikista rikoksistaan, poikkeuksena jos tapaus saa paljon julkista huomiota. Suomi on banaanivaltio tältä osin.
Video jossa näytetään miten poika heitetään takapenkille on järkyttävä. Ei kukaan selväpäinen poliisi heitä ovea niin ylimielisesti ja uhmakkaasti hemmetin lujaa kiinni. Ihan kuin tällä naisella olisi ollut jotain kauhean patoutunutta vihaa sisällään. Ei sovi poliisiksi noin hermoheikko yksilö.
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se menee kun on adrenaliinia veressä ja putkinäkö päällä.
Jostain syystä tänään Itä-Suomen poliisi kertoo tulevansa hyvin mopoilijoiden ja yleensäkin nuorten kanssa toimeen, eikä mopomiiteistä ole paljon vaivaa.
Jos poliisilla menee tunteisiin, on väärällä alalla.
Mut hei nyt ku pyydettiin lanssia johki tunnin päähän
Siis miksi tuon 27v naispoliisin annettiin ajaa yksin tuolla autolla, täysin edesvastuutonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se menee kun on adrenaliinia veressä ja putkinäkö päällä.
Jostain syystä tänään Itä-Suomen poliisi kertoo tulevansa hyvin mopoilijoiden ja yleensäkin nuorten kanssa toimeen, eikä mopomiiteistä ole paljon vaivaa.
Jos poliisilla menee tunteisiin, on väärällä alalla.
No näin eteläkarjalaisena sanoisin että jutut ratkaisee ja pitäisi olla enemmän tarvitaan Reinikaisia eikä kuulapäitä
Ap suoltaa disinformaatiota tuutin täydeltä. Oletko joku rys sän trolli?
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi tuon 27v naispoliisin annettiin ajaa yksin tuolla autolla, täysin edesvastuutonta.
Miksi tuon typerän jonnen annettiin ajaa yksin tuolla mopolla, täysin edesvastuutonta.
Paitsi kyseinen poliisi, niin poliisijohtokin tulisi laittaa tutkintaan.
Vierailija kirjoitti:
Video jossa näytetään miten poika heitetään takapenkille on järkyttävä. Ei kukaan selväpäinen poliisi heitä ovea niin ylimielisesti ja uhmakkaasti hemmetin lujaa kiinni. Ihan kuin tällä naisella olisi ollut jotain kauhean patoutunutta vihaa sisällään. Ei sovi poliisiksi noin hermoheikko yksilö.
Ei todellakaan. Pitäisi hoitaa työnsä laillisesti ja rauhallisesti, jutella asiakkaille ystävällisesti silloinkin, kun joutuu sakottamaan. Turha huutaminen ja keljuilu ei ole soveliasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi tuon 27v naispoliisin annettiin ajaa yksin tuolla autolla, täysin edesvastuutonta.
Miksi tuon typerän jonnen annettiin ajaa yksin tuolla mopolla, täysin edesvastuutonta.
Nämä ovat kaksi eri asiaa. Pojan rikkeet tutkitaan myös. Se ei oikeuta piliisin rikoksia. Kun poliisi toimii vastoin lakia, rangaistusten pitäisi olla kovennettuja.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi nykynuoret ymmärtää laittaa puhelimet heti kuvaamaan kun poliisit tulee. Hyvä muistutus kaikille! Muuten olisi tässäkin tapauksessa vain sana sanaa vasten ja silloin se on aina ollut poliisin sana, johon luotetaan! Ei enää!
Silmälasi- ja rintapielikamerat käyttöön. Kansalaisten pitää ruveta valvomaan poliisia, sossuja, muita viranhaltijoita ja poliitikkoja kaikkialla. Nehän jo valvoo meitä.
Huh. Taitaa olla vain jäävuoren huippu mitä Suomessa tapahtuu.