Löytyykö kohtalo tovereita?

Meillä myös selittämätön lapsettomuus. Minulla kierto tuntuu olevan mös jotenkin liiankin hyvä. Ikää meillä molemmilla nyt 30 vuotta. Neljän vuoden hoitojen tuloksena ( 4 x inseminaatio, 1xIVF, 1xPAS, 1xIVF/ICSI) meille syntyi poika maaliskuussa 2006. Synnytyksen jälkeen 1 1/2 kk:tta kierto palasi normaaliksi ja ehkäisystä ei edes puhuttu. Heti olisi toinen saanut tulla perään, mutta edelleen odotellaan sitä plussaa. Poika siis nyt jo vuoden ja kohta 3 kk:tta.



Otin yhteyttä lapsettomuusklinikalle, kun imetys loppui pojan ollessa 10 kk:tta. Heti päästiin hoitojonoon ja nyt jo suhuuttelen Synarelaa. Meillä siis ei saatu yhtään pakkaseen viimeisestä hoidosta. Kaksi vain selvisi ja yksi kiinnittyi. Tuo yksi on siis nyt jo taapero. 29.5 on ensimmäinen ultra ja siitäpä alkaa pistokset Gonalia. Jäljitellään täysin tuota onnistunutta hoitoa. Siirto on kesäkuun puolivälissä. Kovat on toiveet tuolta hoidolta, mutta toki täytyy realistinen olla ja itselleen järkeä takoa. Tunteet nyt kuitenkin hyvinkin erilaiset kuin ensimmäistä plussaa odotellessa. Silloin ehti jo todella painiskella itsensä kanssa ja ammattiapuakin hakea. Nyt meillä on tuo päivien ilo, joka meidän murheet unohduttaa vain olemassa olollaan. Minusta tuli kuin tulikin äiti, vaikka sitä jo kovasti epäilinkin.



Meille hoitoihin lähtö oli ihan itsestäänselvyys toista yritettäessä. Olisimme olleet valmiit jo aikaisemminkin, mutta tuo imetys täytyi olla loppunut kokonaan, ennen kuin he meidät jonoon hyväksyivät. Toki kovasti toivoimme luomu raskautta, mutta vielä sitä ei ainakaan ole meille suotu. Lääkärit kun todella puhuivat tuosta, että toinen saattaisi tulla ihan itsekseen, jos heti yrittämisen aloittaa, kun elimistö on kerran herätetty henkiin. Raskaitahan hoidot ovat, mutta jotenkin nyt on aivan uusin tuulin menossa mukana. Ehkä tämä elämäntilanne tosiaan on nyt niin erilainen. Mieheni hieman epäili minun jaksamista, kun edelliset hoitokerrat olivat henkisesti minulle niin kauheita ja samalla sitten myös hänelle. Tai ne kaikki pettymyksethän sitä henkistä painetta loivat. Hän pelkäsi kaiken taas toistuvan ja varmaan pelkää edelleenkin.



Synarelat ovat olleet nyt kolmisen viikkoa käytössä ja vaikka alakuloisuutta ja vaihdevuosivaivoja onkin ollut, on mieli pysynyt melko virkeänä kaikesta huolimatta. Ei ollenkaan sellaisia fiiliksiä kuin aiemmin oli. Toivottavasti myös pettymys, jos sellainen vastaan tulee, on helpompi nyt niellä.



Jaksamista ja toivoa sinullekkin sekä mukavaa kesän odotusta! Vaihdetaan kuulumisia ja tunteita puolin sun toisin!

Mine: Onnea kovasti teille hoitoihin. Kädet on kyynärpäitä myöten ristissä. Toivottavasti onnistuu!



Minun on jotenkin vaikea vielä uskoa, että " joutuisimme" uudelleen hakeutumaan hoitoihin, vaikka raskautuminen tapahtuikin heti ensimmäisen varsinaisen hoidon seurauksena. Kynnys on kuitenkin suuri.

Uskon kuitenkin, että uusi hoito olisi helpompi. Enää ei olisi sitä pelkoa ainakaan etteikö meistä olisi vanhemmiksi, minusta äidiksi ja miehestä isäksi. Tuo olisi ainakin poissa mielestä. Toisaalta hoidot voivat olla kaikkine yläja alamäkineen ja hormoonimyrskyineen rankkaa, kun on pieni lapsi hoidettavana. Mutta uskon kuitenkin että jo olemassa olevat lapset myös auttavat omalta osaltaan pysymään tässä hetkessä. He pitävät varmasti mielen kurissa ja tuovat sitä iloa ja onnea, jos hoito ei tuottaisikaan tulosta.



Nyt on mentävä ruuanlaittoon