Lue keskustelun säännöt.
Miksi äidit nolaavat lapsiaan muiden kuullen?
02.10.2008 |
Eivät tietenkään kaikki äidit onneksi toimi niin, mutta kuuntelin tässä yhtenäkin päivänä tyrmistyneenä äitiä lapsensa kanssa kaupassa.
Lapsi oli aivan tavallisen oloinen, jollei sitten vähän normaalia hiljaisempi. Iältään ehkä viisi vuotta. Äiti jäkätti suureen ääneen lapselleen: "nyt et kyllä saa pillimehua, kun noin huonosti käyttäydyt. En anna sellaiselle lapselle mehua, joka ei osaa alkeellisia käytöstapoja" Antoi sitten kumminkin sen mehun (siis ei edes pidä rangaistusta, jos sellaisen määrää, ei kommentoinut lapselle mitenkään antamista). Jatkoi yhä jäkätystä ja lapsen kovaäänistä moittimista ja haukkumista.
Paljastui se viisivuotiaan rikoskin: ei ollut vienyt isoja autokärryjä paikoilleen, vaikka äiti oli käskenyt (miten edes osaisi työntää niitä, ne ovat tosi kömpelöt ja raskaat aikuisellekin ahtaissa tiloissa?).
Edelleen jatkuu lapsen kyykytys. Lapsi pyytää arasti, voisiko äiti avata sen pillimehun pillin muovinsuojuksen. Äiti siihen: "no kuule EN taida viitsiä, kun sinäkään et viitsi totella äitiä".
Ympärillä muita kaupan asiakkaita ja kassatoimihenkilöitä.
Onhan meillä kaikilla huonoja hetkiä ja väsymystä ja vitutusta. Mutta pitääkö se suunnata lapseen? Kokiko äiti saavansa ehkä muilta sympatiaa, koska hänellä on "mahdoton lapsi"? Minun sympatiani olivat kyllä 150% sen lapsen puolella.
Muistakaa siskot: lapsella ei ole mitään keinoja puolustautua aikuisen mitätöivää ja nitistävää puhetta vastaan. Henkinen väkivalta on yhtä paha asia kuin fyysinen väkivalta.
Kommentit (25)
syyllistynyt samaan. En tosin kaupassa muiden ihmisten kuullen mutta myönnän että joskus kaikki paha olo ja vitutus vaan purkautuu kun lapsi tekee jotain "väärin" Olen kyllä aina puhunut lapsen kanssa ja kertonut että vika ei hänessä ollut vaan äidissä kuka oli niin väsynyt tai muulle asialle kiukkuinen.
Välillä tuntuu pahalta kun kiukku purkautuu juuri lapseen, yksinhuoltajana ei sitä miestä ole kenelle voisi purkaa kaiken. Väärin se silti on lapseen purkaa . Onneksi keskustelemme lapsen kanssa paljon ja ihan reipas ja sosiaalinen on. ja ikää lapsella vasta 6v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsista tulee kuulovammaisia ennen pitkää..
En kiellä, ettenkö itsekin saattaisi huonona hetkenä hermostua. Mutta silti se on eri asia kuin julkinen naputus, joka kestää minuuttitolkulla.
Komentamista pitää harrastaa, olen samaa mieltä että sen puuttuminenkin on kamalaa. Mutta millaiseksi oppii lapsi, jota rajoitetaan nitistämisen ja jatkuvan julkisen nolaamisen keinoin? Veikkaan, että koulukiusaajien taustalla on kotikasvatus, jossa henkistä nujertamista ja sadismia suositaan...
ap
että puhunko mä noin? En kuitenkaan onneksi noin pahasti puhuisi. Joskus jos oikein suututtaa ja on huono päivä niin ehkä voisinkin suutahtaa lapseen ja sanoa just jotain tuollaista "että miksi mä avaisin sulle pillimehun kun säkään et tee mulle palvelusta!". Siinä nyt en näe mitään vikaa??! Toki jos jatkuvasti lasta haukkuisi niin eihän se tee hyvää kenenkään itsetunnolle.
Mutta vastaavasti mulla on kaveri joka ei koskaan komentele lapsiaan ja SEKIN on kamalaa katseltavaa! Siinä taas on menty siihen että lapset ovat pomoja ja käskyyttävät äitiään kun äiti ei uskalla sanoa mitään vastaan...
Vierailija kirjoitti:
tietääkseni kahdenkeskisiksi. Lyhyitä käskyjä, kieltoja ja ohjeita annetaan muiden edessäkin, mutta enpä ikinä ole kuullut, että yhtä lasta olisi höykytetty esimerkiksi varttia tai edes viittä minuuttia muun lapsiryhmän kuullen ja edessä. Ja jos näin omieni kohdalla kävisi, niin varmasti keskustelisin pitkään hoitajan tai opettajan kanssa, miksi tässä tilanteessa moinen oli hänen mielestään tarpeen.
Minuakin aina säälittää ap:n kuvailemissa tilanteissa se lapsi, joka nolataan ja joka lisäksi joutuu täysin vailla toimivia keinoja hyvittelemään vanhempiaan. Joskus tähän kuvaan kuuluuvat vielä vanhemman vilkaisut ympärillä oleviin aikuisiin, että huomaattehan nyt, että minä ainakin kasvatan lapsiani, katsokaa kuinka hyvä ihminen olen. Ne ällöttävät vielä enemmän. Itsellänikin on traumoja näistä julkisista nolauksista ja ehkä siksi lukeudun siihen toiseen ääripäähän, jossa todetaan kiukuttelevalle lapselle, että kulta rakas, laita se karkkipussi takaisin hyllyyn, tänään ei osteta karkkia, vaikka äänensävystä on ehkä luettavissa, että äidin tekisi mieli lähinnä kuristaa se "kulta rakkaansa"...
Mutta yleensäkään en ymmärrä lapsille (tai oikeastaan kenellekään) nalkuttamista. Jos lapsi tekee väärin ja häntä tarvitsee ojentaa, hänelle selitetään, mikä meni vikaan ja ojennusta ryyditetään tarvittaessa jollakin rangaistuksella. Sen jälkeen asia sovitaan ja sillä selvä, siihen ei enää palata. minulla ei ole kovin suuria kuvitelmia pienten lasten muistista tai syy-seuraus-suhteiden tajusta, enkä usko, että lapsi jonkun jopa tunteja kestävän nalkutuksen ja vihoittelun loppupuolella enää edes muistaa, mitä tuli tehneeksi, en minä ainakaan lapsena muistanut. Itse nuodatan alle parivuotiaiden kanssa eläinten kanssa tutuksi tullutta viiden sekunnin sääntöä (jos ei viiden sekunnin sisällä väärästä teosta siihen puutu, on sen jälkeen aivan turha tehdä asialle mitään) ja isompienkin kanssa jos on pakko puuttua johonkin aiemmin tapahtuneeseen, palautan lapselle tarkasti mieleen, mistä oli kyse. Ja aina pyritään asiat selvittämään kerralla, eikä menneisiin virheisiin palata vähän väliä.
En tiedä kun paikalla ei ollut.
Mutta mä olen sitä mieltä että jos lapsi käyttäytyy huonosti, kannattaa siitä sanoa heti. Joskus on tilanteita että niihin on pakko puuttua heti samantien.
Ei koulussa tai päiväkodissakaan lasta viedä sivuun ja sitten läksytetä. Kyllä siitä heti mainitaan, vaikka olis koko luokka koossa.
Ihmisoikeudet hyvä muistaa.
Niin metsä vastaa kun sille huudetaan!!!! Niin se vaan menee. Luuletteko tyhmät vanhemmat ettei lapsi ymmärrä saatikka vaistoa jos häntä kohdellaan huonosti tai nöyryytetään???