Apu vatsavaivoihin
Meidän vauvalla alkoi vatsavaivat ripulina ja ilmavaivoina heti, kun pääsimme sairaalasta kotiin. Kituuttelimme pari viikkoa, kunnes menimme käymään lastenlääkärillä (tätä ennen olimme kokeilleet Rela-tippola, Gefilusta ja Cuplatonia). Hänen mielestään tytöllämme oli lehmänmaito proteiini allergia ja jouduin maidottomalle kuurille viikoksi. No mikään ei muuttunut ja viikon päästä menimme toiselle lastenlääkärille samalla terveysasemalla. Hän taas sanoi vaivojen johtuvan koliikista, mutta pyysi minua kuitenkin olemaan gluteenittomalla ruokavaliolla viikon. Taaskaan ei vaikutusta tytön tilanteeseen. Vatsavaivat ilmaantuivat edelleen kohtausmaisesti ja hänen oli vaikea nukahtaa tai syödä rintaa. Hirveää rimpuilua ja itkeskelyä heti heräämisen jälkeen. Lopulta soitin neuvolaan ja kysyin, että mitä ihmettä meidän pitää tehdä - lopettaako imetys kokonaan, jos tyttö on vaikka allerginen useille eri ruoka-aineille. Lastenlääkärien eriävät diagnoositkin ottivat niin päähän, ettei tosikaan. Neuvolatäti kertoi hyvin ammattimaisesti vaivojen johtuvan suoliston kypsymättömyydestä ja ehdotti, että nukuttaisimme lasta masullaan. Meitä ajatus vähän hirvitti kätkytkuolemien takia, mutta hän sanoi, ettei hänen urallaan ole tullut vastaan yhtään tapausta, jossa kätkytkuolema olisi johtunut mahallaan nukkumisesta. Vaunuissa nukkuessa kylläkin... No mehän alettiin nukuttamaan vauvaa vatsallaan ja heti ensimmäisten unien jälkeen saimme tuloksia. Ei itkua, ei ähellystä. Piereskelyt oli hoidettu jo nukkuessa ja kakat löytyivät pöksyistä. Olo on todella helpottunut. Ettäkö näin helpolla tästä selvittiin, vaikka kuukausi oli etsitty apua ongelmaan! Suosittelen kokeilemaan muitakin masullaan nukuttamista. Se tepsi meillä.