aloin ostaa vain parempaa ruokaa itselleni
Aloin ostamaan vain omasta mielestäni parempaa ruokaa, kuten täysjyvää, juureen leivottua tuoretta paistopisteleipää, laadukkaita vihanneksia sekä kalaa ja lihaa lihatiskistä. Meillä on kaksi isompaa kaikkiruokaista lasta ja mieheni, joka ei vihanneksista välitä ja nirsoilee lähes kaikessa mahdollisessa. Itsekkäistä syistä päädyin tähän ratkaisuun, sillä olen aivan läpeeni kyllästynyt aina syömään ”muiden ehdoilla”. Aina sitä samaa mautonta mättö p*skaa, nakkia, lihapullaa, pataruokia, laatikoita. Teen näitä
toki muiden mieltymysten mukaan edelleen, mutta itselleni erilliset ruuat. Varsinkin toinen pojista, urheilija, on pitänyt myös uusista ulottuvuuksista ruokapöydässämme ja on estoton kokeilemaan uusia makuja, hedelmiä, sekä lihan eri osia jatkuvan jauhelihan sijaan. Itse olen laihtunut 8kg panostamalla määrän sijasta laatuun. Lapset on normipainoisia ja mies on perussuomalainen tynnyrimaha diabeteksen, verenpainetaudin ja kolesterolinsa kanssa. Kuka muka määrää, mitä mun täytyy syödä vuodesta toiseen? Kertokaa oikeesti hyviä reseptejä, joita voisin kokeilla? Onko joku muu tehnyt radikaalin ratkaisun ja alkanut laittaa itsensä etusijalle, ehkä muutenkin kuin vain ruokalistan muodossa?