Outo tuijottava pariskunta lenkillä
Tämä jäi vaivaamaan. Olen lenkillä törmännyt tiettyyn pariskuntaan pari kertaa ulkoiluttamassa koiraansa. Olin ensimmäisen kerran pyörällä kun he tulivat vastaan, ja jo 50 metrin päässä kun vilkaisin nopeasti eteen, jokin kehossani reagoi välittömästi että noissa kahdessa on jotain vikaa, varo. Koirakin oli sellainen aggressiivisen näköinen pitbull. Kun lähestyin, näin että he tuijottivat päin ihan kuin olisivat olleet zombeja jotka halusivat syödä aivoni. En jäänyt tuijottamaan takaisin vaan kuljin ohi katsoen suoraan mutta tunsin selkärangassani sen aggressiivisen zombituijottamisen. He olivat aavemaisen hiljaisia ja liikkuivat jotenkin jännittyneesti ja stressiä nostattavalla tavalla.
Toisen kerran olin kävellen ja pelkkä vilaus riitti sen saman pariskunnan huomaamiseen 100 metrin päässä ja taas keho reagoi välittömästi, että varo. Koko sen parin minuutin ajan kun olin kävelemässä heitä kohti, tunsin sen etäisen zombituijotuksen selkärangassani, ei tarvinnut edes katsoa päin. Se oli niin pitkäkestoista, että lopuksi olin niin raivoa täynnä ja tunsin että sitä piti melkein pidätellä, etten olisi motannut molempia päin näköä ja saanut samalla turpaani sekä heiltä että pitbullilta.
Aloin kehittämään teorioita päässäni, että mies on väkivaltainen ja pahoinpitelee naistaan kotonaan, käyvät aina välillä pelottavan koiran kanssa lenkillä ettei nainen pääse pakenemaan, nainen hakee epätoivoisesti apua jatkuvalla tuijottamisella ja mies tuijottaa pelotellakseen, tai molemmat ovat zombeja aurinkolasiensa takana jotka haluavat syödä aivoni.
Se v*tun päin tuijotus. Pelkkä ajatus riittää että tunnen heti adrenaliinin virran.
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Tai unohdit ottaa lääkkeet.
Multa jäi lääkkeet ottamatta, kun menen normaalisti lenkillä ja zombipariskunta tulee agressiivisine tuijotuksineen vastaan? Heiltä taisi lääkkeet jäädä ottamatta, kuten sultakin.
Vierailija kirjoitti:
Oletpa terve
Olen terve. Oletko itse?
Zombeja aurinkolasiensa takana? Eli oikeasti et edes näe, millainen katse heillä on
ulkoavaruuden vakoilijoita, oliko outo valoaura ympärillään...
Hyvähän se on pelleillä, kun on joku pitbull turvana. Katotaan kuinka kovia ovat ilman koiraansa.
Luota intuitioosi. Onhan näitä parisuntia, jokta yhdessä tekevät rikoksia, pahoinpitelyitä ja seksuaalirikoksia.
Vierailija kirjoitti:
Zombeja aurinkolasiensa takana? Eli oikeasti et edes näe, millainen katse heillä on
Mitä sillä katseella on väliä, kun huomaa pään suunnan minne katsovat? Että onko niillä zombien silmät?
Vierailija kirjoitti:
ulkoavaruuden vakoilijoita, oliko outo valoaura ympärillään...
No ihan siltä vaikutti. Ei ainakaan nyt näkynyt valoauraa kun on vielä valoisaa, mutta jospa pimeällä syksyllä näkyisi.
Diileriään siinä venailivat, eivät tiedä minkä näköinen on...sinäkö se oot tuijotus päällä
Mossad lähettänyt Sayeret Matkal tai Kidon ryhmän peräääsi. Pian pistävät sinut kylmäksi.