Lue keskustelun säännöt.
Mieletön kuolemanpelko -onko normaalia?
23.05.2007 |
Mulle on esikoisen syntymän jälkeen kehkeytynyt kuolemanpelko, joka pahentui entisestään kuopuksen (nyt 1v) syntymän jälkeen. Ajattelen kuolemista päivittäin ja pelkään, että minä tai joku rakkaistani sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen. Kuolemassa pelottaa sen lopullisuus ja epätietoisuus siitä milloin sen joutuu kohtaamaan ja millaista se on. Myös se miten lapseni pärjäävät kun en ole huolehtimassa heistä, pelottaa.
Olen vähän alle kolmekymppinen ja ajatus vanhenemisesta kauhistuttaa minua. En ymmärrä miten vanhukset voivat elää päivästä toiseen ilman että huolehtivat jatkuvasti siitä milloin kohtaavat viimeisen hetkensä.
Olen yrittänyt puhua näistä peloistani miehelleni ja ystävilleni, mutta he eivät ymmärrä tälläistä ollenkaan. Onko kellään muulla tälläistä? Voiko tämän pelon voittaa jotenkin? Tuntuu että tämä rajoittaa jo normaalielämää...
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä pelkoni aiheet ovat todella järjettömiä, mutta en voi peloilleni mitään. Pelkään että itse sairastun tai joudun onnettomuuteen, tai että lapsille tapahtuu jotain. Välillä olen ihan ahdistunut näiden ajatusteni kanssa. Pelkoni on myös jossain määrin ruvennut rajoittamaan elämääni, tiedostan että näin ei pitäisi olla, mutta tunne ja järki eivät kulje käsi kädessä.
Mä en ikävä kyllä omaa tuollaista uskoa tai vakaumusta. T:AP
asian kanssa. Itselläni ainakin toisen lapsen imetyksen loputtua olo parani mutta nyt kolmannen kanssa sama ahdistus nostelee päätään. Ei kuitenkaan vielä kovin vahvana. Olen syönyt syksystä saakka kalaöljykapseleita ja nehän vaikuttavat myös mielialaan, torjuvat masennusta. Kokeile niitä! Usein tällaiset pelot liittyvät pikkulapsi- ja vauva-aikaan, käsittääkseni ovat melko yleisiä.
jotka murehtisivat kuolemaansa. Ehkä sitä vanhana osaa suhtautua asioihin eri tavalla, tyyliin " onhan tätä tullut jo nähtyä" . Esim. mieheni mummo (yli 90) päinvastoin toteaa usein, että onkohan Jumala unohtanut hänet tänne, kun ei poiskaan korjaa. Tuntuu oudolta näin nuoren ihmisen näkökulmasta.
Mutta totuus on, että jokaisen aika tulee joskus, emmekä tiedä sitä päivää etukäteen. Miksi siis murehtia? Eikö pikemmin pitäisi elää tätä päivää ja nauttia elämän pienistä ja suurista asioista? Voimia ja siunausta sinulle ja perheellesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullekin tuli kauhea kuoleman pelko kun lapset olivat ihan pieniä. Mietin yökaudet mitä lapsille tapahtuu, jos me mieheni kanssa kuollaan. Me tehtiin sopimus isovanhempien kanssa, että he laittavat prosessin käyntiin, että he saisivat lapset itselleen. Kyllä mä myös pelkäsin, että jos lapset kuolee, niin miten selviän.
Noi pelot meni kyllä itsestään ohi pienen ajan päästä. Sopimus on kuitenkin edelleen voimassa.
myös lastemme omaksuvan) eli luotamme Jumalan lupaukseen ettei yksikään joka uskoo huku vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.