" Surrendered Wife" - onko kukaan onnistunut? Ja miten?

hyödyttäneet, jos oletat, että yksittäistapaukset kumoavat tilastolliset todennäköisyydet.



Ei millään pahalla.

37:han nimenomaan mainitsi, että tilastollisesti yksilöiden väliset erot ovat huomattavasti suuremmat kuin sukupuolten väliset erot. Ei hän puhunut YKSITTÄISTAPAUKSISTA vaan YKSILÖIDEN VÄLISISTÄ EROISTA.



Eli suomeksi sanottuna nainen A ja nainen B voivat olla ajattelumalliltaan erilaisempia kuin nainen A ja mies A. Toki jälkimmäiset voivat olla täysin erilaisiakin, mutta ihmiset asettuvat sukupuolesta riippumatta suurin piirtein samoille linjoille tietyllä vaihteluvälillä (vaikka nyt 1-2) eikä niin, että naiset vetäisivät jotain linjaa 1 ja miehet linjaa 2. Vaikka näissä asioissa ei nyt mitään polariteettia olekaan.



Se on ihan totta, että tiettyjä eroja käyttäytymisessä ja ajattelussa on (vaikka nyt ihan biologisesti esim. testosteronin vuoksi), mutta että miehillä olisi automaattisesti eri tarpeet ja erilainen ajattelumalli kuin naisilla? Juuei.

Pääsääntöisesti se on nainen, joka kokee, että miehessä on kehitettävää, ja häntä pitää ohjailla, oikoa ja kasvattaa.

Hyvin, hyvin harvoin miehellä on suomalaisessa parisuhteessa tämä asenne.

Mihin perustat tämän väitteen? Löytyy varmaan ihan faktaa pöytään eikä vaan mutua?

Jenkeissä näin voi ollakin, Suomessa melkeinpä toistepäin. Miehet syrjäytyvät kun elämä vähänkään murjoo, naiset kävelevät läpi tulesta- hengissä ja hyvinvoivina. Me teemme, jaksamme, kannamme vastuun kaikessa- ja tietenkin syytämme vain omaa sukupuoltamme milloin yhteisten rahojen tuhlauksesta, milloin muuten vaan "väärin" elämisestä ja olemista. Oi voi meitä moraalinvartijoita!

Osa on vähän outoa, olettaisin että kirjoittaja on joku etelän kristitty republikaani, mutta kyllä tuossa minusta on järkeäkin (paitsi otsikko on raflaava). Siinähän sanotaan, että lopeta nalkuttaminen ja kaikesta huolehtiminen, et ole miehesi äiti, voit nauttia elämästäsi miehesi kanssa. Olet parisuhteessa rakastamasi hienon ihmisen kanssa, miksi et uskaltaisi olla luottavainen, haavoittuvainenkin ja kunnioittaa sitä ihmistä ja uskoa hänestä hyvää. Miksi ihmisillä on parisuhteita? Eikö siinä ole tarkoitus että molemmat saa enemmän elämältä yhdessä, oppivat toisiltaan, ihailevat toisiaan ja kunnioittavat toisiaan.



Mitä järkeä on mennä naimisiin tai yleensäkään elää kenenkään kanssa, jos ei kunnioita eikä luota toisen kykyihin sen vertaa että voisi antaa toisen päättää asioista ihan omin päin. Helposti sitä ajattelee, että mies on vain täällä toteuttamassa minun visioita, vaikka eihän se niin ole. Enkä usko, että tämä suinkaan on vain naisten ongelma, varmaan miehistäkin moni unohtaa kunnioituksen ja sen yhteistyön. Varmaan miehillekin joku kirjoittaa parisuhdekirjoja, tosin on eri asia lukeeko ne niitä. Voipi olla että eivät lue, pitäisikö naisenkin sitten vaan antaa olla ja painaa sitä uraa mikä luontevimmin tulee, eikö ole hyvä että edes itseään pystyy muuttamaan.



Ja niin, varmaan on paljon parisuhteita, joissa se mies EI ole niin hyvä ihminen, että sille kannattaisi "antautua". Mutta kukapa sellaisen kanssa edes olisi tekemisissä, saati olisi naimisiin mennyt. Eiköhän useimmat epätäydellisyydestään huolimatta kuitenkin ole lähempänä sitä älykkäintä ja sensitiivisintä itseään (ja sitä myöten parempia ottamaan kumppaninsa tarpeet huomioon) silloin, kun saavat kotoaan kannustusta ja luottamuksen elkeitä.



Nuo psykologiset tilastointimenetelmät nyt ei liity asiaan mitenkään. Eikä taida sekään olla pääpointti, että kuka hoitaa perheen talousasiat. Tämä on selvästikin naisen naisille kirjoittama kirja, voi olla että jos siellä luvataan että "SOPII KAIKILLE ja parantaa kaikkien elämän", niin se on liikaa sanottu, mutta ehkä sen osaisi jokainen laittaa jenkkityylin self-help-kirjatyylin piikkiin.

ihminen joka tietää että puoliso on samalla puolella, ottaa ihan varmasti paremmin vastaan asiallista kritiikkiä sitten kun se oikeasti on paikallaan, kuin sellainen joka kokee että häntä arvostellaan joka asiassa.

Osa on vähän outoa, olettaisin että kirjoittaja on joku etelän kristitty republikaani, mutta kyllä tuossa minusta on järkeäkin (paitsi otsikko on raflaava). Siinähän sanotaan, että lopeta nalkuttaminen ja kaikesta huolehtiminen, et ole miehesi äiti, voit nauttia elämästäsi miehesi kanssa. Olet parisuhteessa rakastamasi hienon ihmisen kanssa, miksi et uskaltaisi olla luottavainen, haavoittuvainenkin ja kunnioittaa sitä ihmistä ja uskoa hänestä hyvää. Miksi ihmisillä on parisuhteita? Eikö siinä ole tarkoitus että molemmat saa enemmän elämältä yhdessä, oppivat toisiltaan, ihailevat toisiaan ja kunnioittavat toisiaan. Mitä järkeä on mennä naimisiin tai yleensäkään elää kenenkään kanssa, jos ei kunnioita eikä luota toisen kykyihin sen vertaa että voisi antaa toisen päättää asioista ihan omin päin. Helposti sitä ajattelee, että mies on vain täällä toteuttamassa minun visioita, vaikka eihän se niin ole. Enkä usko, että tämä suinkaan on vain naisten ongelma, varmaan miehistäkin moni unohtaa kunnioituksen ja sen yhteistyön. Varmaan miehillekin joku kirjoittaa parisuhdekirjoja, tosin on eri asia lukeeko ne niitä. Voipi olla että eivät lue, pitäisikö naisenkin sitten vaan antaa olla ja painaa sitä uraa mikä luontevimmin tulee, eikö ole hyvä että edes itseään pystyy muuttamaan. Ja niin, varmaan on paljon parisuhteita, joissa se mies EI ole niin hyvä ihminen, että sille kannattaisi "antautua". Mutta kukapa sellaisen kanssa edes olisi tekemisissä, saati olisi naimisiin mennyt. Eiköhän useimmat epätäydellisyydestään huolimatta kuitenkin ole lähempänä sitä älykkäintä ja sensitiivisintä itseään (ja sitä myöten parempia ottamaan kumppaninsa tarpeet huomioon) silloin, kun saavat kotoaan kannustusta ja luottamuksen elkeitä. Nuo psykologiset tilastointimenetelmät nyt ei liity asiaan mitenkään. Eikä taida sekään olla pääpointti, että kuka hoitaa perheen talousasiat. Tämä on selvästikin naisen naisille kirjoittama kirja, voi olla että jos siellä luvataan että "SOPII KAIKILLE ja parantaa kaikkien elämän", niin se on liikaa sanottu, mutta ehkä sen osaisi jokainen laittaa jenkkityylin self-help-kirjatyylin piikkiin.

Jenkeissä näin voi ollakin, Suomessa melkeinpä toistepäin. Miehet syrjäytyvät kun elämä vähänkään murjoo, naiset kävelevät läpi tulesta- hengissä ja hyvinvoivina. Me teemme, jaksamme, kannamme vastuun kaikessa- ja tietenkin syytämme vain omaa sukupuoltamme milloin yhteisten rahojen tuhlauksesta, milloin muuten vaan "väärin" elämisestä ja olemista. Oi voi meitä moraalinvartijoita!

ollaan niin tasa-arvoisia etta kummallakin on omat rahat, ruoat ja matkat. Nainen kuitenkin hoitaa kodin ja lapset ja elaa kituuttaa yhteiskunnan tuilla ja silla aikaa mies on vapaa tekemaan mita tykkaa.

Suomessa nainen valittaa, nalkuttaa ja latistaa. Kuten tekin viesteissänne. Tämä puhetapa on naisten kehittämä konstruktio, josta tulee tietysti - kuten kaikista puhetavoista - itseään toteuttava ennuste, kun saman puhetavan omaksuvat naiset kasvattavat aina uuden sukupolven miehiä.

Valitsemani termi oli heikko, mutta itse asian ymmärtäisit jos tahtoisit. Käytän sitten toista terminologiaa, jos asia ei selvinnyt.

Yksilöiden väliset erot eivät poista ryhmäeroja, eivät nyt eivätkä tulevaisuudessa.

37:han nimenomaan mainitsi, että tilastollisesti yksilöiden väliset erot ovat huomattavasti suuremmat kuin sukupuolten väliset erot. Ei hän puhunut YKSITTÄISTAPAUKSISTA vaan YKSILÖIDEN VÄLISISTÄ EROISTA.

Eli suomeksi sanottuna nainen A ja nainen B voivat olla ajattelumalliltaan erilaisempia kuin nainen A ja mies A. Toki jälkimmäiset voivat olla täysin erilaisiakin, mutta ihmiset asettuvat sukupuolesta riippumatta suurin piirtein samoille linjoille tietyllä vaihteluvälillä (vaikka nyt 1-2) eikä niin, että naiset vetäisivät jotain linjaa 1 ja miehet linjaa 2. Vaikka näissä asioissa ei nyt mitään polariteettia olekaan.

Se on ihan totta, että tiettyjä eroja käyttäytymisessä ja ajattelussa on (vaikka nyt ihan biologisesti esim. testosteronin vuoksi), mutta että miehillä olisi automaattisesti eri tarpeet ja erilainen ajattelumalli kuin naisilla? Juuei.

tuommoinen miehen tahdon mukaan eläminen kasaa kohtuuttomasti vastuuta miehen harteille ja nainen voi sitten toisaalta jatkaa onnellisena(?) lapsuuttaan ja nuoruuttaan... Kyllä mun mies on halunnut tasa-arvoisen kumppanin, jonka kanssa jaetaan vastuu perheestä ja yhteiselosta.



Nalkuttamisen vähentämisestä oon kyllä samaa mieltä. Yritän aina itse napata itseni kiinni nalkuttamisesta. Se ei ole hyväksi kellekään. Pitää yrittää keskustella asioista, ei naputtaa niistä tai heittäytyä passiivis-aggressiiviseksi. Mä en myöskään pidä tapanani valittaa miehestäni naisporukassa - totta kai saatan kertoa, että meillä(kin) on ristiriitoja esim. siisteysasioissa, mutta en halua ottaa semmoista ilkeää valitusasennetta.



Meillä on taloudenpidossa tietyt vastuualueet. Autamme toisiamme niissä, mutta käskyvalta kuuluu sille, joka huolehtii asiasta kokonaisuudessaan. Siten minä käskytän miestäni siivous-, ruuanlaitto ja vaateasioissa, mies taas saattaa sanoa, että meepä sahaamaan pari puuta lämmitykseen tai pese moottoripyörät. Musta meidän systeemi toimii hyvin.

Hänen mielestään se oli järkyttävää paskaa ja typerää pseudo-psykologiaa. Pitänee nyt tottelevaisena vaimona hyväksyä hänen näkemyksensä eikä lähteä soveltamaan kirjan oppeja meidän elämäämme. :P

Tajuatko yhtään, mistä puhut? Mielestäsi mies saa siis tosiaan vaikka ajaa tuhat kertaa risteyksen ohi, rajan taakse ja Siperiaan muksut takapenkillä, ja nainen pitää leipäläppänsä kiinni, koska miehen vastuunottoa perheestä ei saa kyseenalaistaa?

Korvaani särähti pahasti myös tuo kun sanoit, että miehesi "ei aina pystykään kysymään" mielipidettäsi. Miten niin ei PYSTY? Mikä sen estää? Ai niin, se, että miestä EI KIINNOSTA SINUN MIELIPITEESI vaan hän haluaa tehdä JUURI NIIN KUIN HÄN KATSOO OIKEAKSI. Aivan inhimillinen reaktio - kukapa ei haluaisi olla pomo ja varmistaa, että asiat tehdään oman edun kannalta parhaalla tavalla - mutta miksi tällaista käytöstä pitäisi ruokkia?



No todettakoon tähän alkuun, että mainitsemasi siperiaesimerkki on lähinnä huvittava. Minä puhun päätöksistä puhuessani suurista päätöksistä, en jokapäiväisestä kanssakäymisestä. Toki voin sanoa miehelleni, että mielestäni edellisestä risteyksestä olisi pitänyt kääntyä ;) Siinäkin on kyse enemmänkin äänensävystä, jolla viestitetään joko ystävällisyyttä tai arvostellaan toisen "väärää valintaa" ikävään sävyyn. Miehet harvemmin arvostelevat naisia samaan ikävään sävyyn.



Mitä tulee sitten siihen "ettei mies pysty kysymään mielipidettäni". Tämä särähti korvaasi. Jos mies sattuu olemaan yksin asioilla, ja en ole tavoitettavissa, hän tietää saavansa tukeni päätökselleen (mitä ikinä se onkaan), vaikkei pysty kysymään mielipidettäni esim. puhelimitse.



Miksi se, että kysyy aina vaimon mielipiteen, olisi jotenkin parempi, jos luottaa toisen arviointikykyyn?



Jos parisuhde on terve, molemmat puolisot haluavat tehdä parhaansa perheen eteen. Miksi en siis luottaisi, että mies tekee päätökset niin kuin katsoo PERHEELLE olevan parasta. Toki hän haluaa lastensa ja vaimonsa voivan hyvin, voidakseen itse hyvin.



Jos nainen antaa miehelle vastuuta ja luottaa häneen, ja nainen saa "vastalahjaksi" hellyyttä, huomiota ja huolenpitoa, niin en ymmärrä mikä tässä diilissä kauhistuttaa. Sekö, että et halua antaa periaatteesta miehelle enemmän vastuuta kuin itse kannat, vai se, ettet usko miehen todelliseen tarpeeseen toimia perheen päänä? Kokeile niin yllätyt ;)



Sinulla näyttää enemmän oleva tarve pystyä olemaan täysin 50/50 asemassa kaikissa asioissa, ettei mies vaan sössisi ja tekisi itsekkäitä ratkaisuja. Melkoista kontrollointia.



Ainiin, mutta et usko että naisen ja miehen emotionaaliset tarpeet eroavat mitenkään toisistaan. Siinäpä perustelu miksi et halua ajatella miehelläsi oleva muunlaisia tarpeita kuin itselläsi. Voi kun se olisikin noin, niin moni pari ymmärtäisi toisiaan paljon paremmin, mutta ne törmäykset syntyvät juuri siitä, ettei tajua toisen erilaisia tarpeita.

Mies ja nainen ovat fyysisesti täysin erilaiset. Minusta on aika hassua olettaa, että psyyke olisi samanlainen.

ehkä kaipaisi vähän itsetutkiskelua, siitä en osaa snaoa mitään kun en ole terapeutti.



Omasta puolestani voin sanoa että koin todellisen ahaa-elämyksen (tänne aiemmin kirjoitelleena ajattelin että jospa lukisin kirjan ihan itse ja vasta sitten miettisin mitä mieltä olen)



ja täytyy sanoa että tällaiselle suorittajalle (kaksi ylempaa korkeakoulututkintoa, liuta lapsia ja töitä siinä välissä vielä hirveä käskyttäjä natsi ja kireä jatkuvasti) TOIMII

lupaan tulla kertomaan tuloksia puolen vuoden päästä. Miehelle en ole kertonut mitään, mutta oma itse on vapautuneempi ja seksistä en edes sano mitään...

TOSIN itse jätin tuon rahaosuuden aivan huuhaanpiikkiin ja samoin ryhmäkokoontumiset ja muun amerikaannoksen. Perusajatushan on se että anna toisen olla sellainen kuin on ja keskity ensisijaisesti omaan hyvinvointiin, jotenkin minulta oli tällainen perusajatus kaiken kiireen ja tekemisen keskellä päässyt unohtumaan...

niin ja mies on ollut poikkeuksellisen osallistuva ja rakastava alusta asti, itse en vain ole tajunnut oikein mikä minulla on kun olo on ollut kuin ravihevosella jolla vaahto vaan valuu suupielistä. Ei ole enää, hahaa!