" Surrendered Wife" - onko kukaan onnistunut? Ja miten?

ja ajattelin ryhtyä soveltamaan neuvoja omaan elämäämme.

kun vaimo rupeis yhtäkkiä vetämään jotain 50-luvun kotirouvan roolia :)



Taitaapi olla vaan rahastusmielessä kirjoitettuja nämä tällaiset höpöhöpökirjat.

Eikä varmasti ole mitään syytä miksi jokaisen pitäisi tuota kirjaa edes lukea. Mielestäni noissa teksteissä sanotaan aika selvästi, että jos huomaat olevasi tällaisessa tilanteessa (että tunnet etääntyväsi miehestäsi vaikka yrität kaikin keinoin muuttaa häntä sellaiseksi että te molemmat olisitte onnellisempia, suret sitä menetettyä rakkautta suhteessa, ihmettelet missä se ihana mies on ja kuka tämä sinun kotonasi lojuva laiska paska on, joudut nalkuttamaan joka asiasta ja ohjaamaan miestäsi joka asiassa, jos ette keskustelu mistään, jos koet koko ajan olevasi kireä ja ärtynyt, jos tiedät kaiken paremmin, mies ei osaa tehdä mitään oikein eikä tee mitään itsenäisesti, jos riitelette paljon, jos et kunnioita miestäsi, jos liitossanne ei ole romantiikkaa eikä läheisyyttä, ajattelet jo eroa ja miten helppoa olisi kun voisi olla sinkku ja huolehtia vain omasta elämästään, tai jospa löytäisi sen oikean miehen jostain muulta, jos huomaat pelkääväsi koko ajan että jotain menee pieleen jos et huolehdi joka asiasta, jos et jaksa kaikkea sitä vastuuta ja jos koet että miehesi ei ole vastuussa mistään jne...) niin ratkaisu VOI olla siinä, että luovut ylimääräisestä toisten ihmisten kontrolloimisesta ja opettelet ajattelemaan, että sinun tapa ei ole ainoa oikea tapa, vaan hyvään lopputulokseen voi päästä myös luottamalla toisiin. Saatat päästä peloistasi ja elää elämäsi onnellisena. Jos sinulla ei ole tätä ongelmaa, jos olet jo onnellinen ja parisuhteesi kukoistaa, niin hienoa!



Lisäksi kerrotaan vaaranmerkkejä, jolloin ei todella saa luottaa toiseen, mutta jos kyse on normaalista aikuisesta, niin on mahdollista että hän pystyy "kasvamaan" luottamuksen arvoiseksi ja ottamaan vastuuta perheestään, jos hänelle vaan annetaan mahdollisuus. Mutta kukaan ei halua pitkään tehdä yhteistyötä ja olla yritteliäs mollaavan kiukkuisen kontrollifriikin kanssa. Jos olet ollut kontrollifriikki pitkään, vaaditaan paljon vakuuttelua ja järjestelmällisyyttä, että saat läheisesi taas luottamaan sinuun. Jos et ole mollaava kiukkuinen kontrollifriikki, joka on kuitenkin onneton ja kokee riittämättömyyden tunteita, niin sitten ei varmaan tarvitse mitään muuttaa elämässään.



Minusta monet noista jutuista on ihan samoja, mitä kaikissa muissakin parisuhde-, johtamis-, ryhmätyö-, vanhemmuus-, henkisen kasvun yms. oppaissa sanotaan (jotka toki voivat nekin olla pseudo-psykologiaa, en kiellä sitä), kohtele muita kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan, älä rankaise yrittämisestä vaikka lopputulos ei olisikaan ihan sitä mitä ajattelit, odota läheisistäsi hyvää niin saat sen, hymy ei maksa mitään, älä viljele negatiivisuutta ympärillesi, älä mitätöi puolisosi vanhemmuutta vaan pysy samalla puolella vaikket olisi ihan samaa mieltä jokaisesta asiasta, tiimityö ei ole tehokasta jos toinen joutuu joka asian hyväksyttämään toisella, oletko mieluummin oikeassa vai onnellinen...?

En ole mikään Surrendered Wife -intoilija, en ole lukenut tuota kirjaa, ainoastaan nyt vähän googlaillut. En ymmärrä miksi tuota systeemiä kutsutaan "Surrendered Wife" nimellä, se kuulostaa niin pahalta ettei varmasti herätä juuri muuta kuin antipatioita. Ilmeisesti sillä haetaan "turhasta luopumista", mutta mielikuvissa se on herkästi alistettu.



En ole samaa mieltä kaikista jutuista, en esimerkiksi istuisi autossa tyytyväisenä jos mies vaan päättäisi ajattaa perheen Suomen halki. Mutta on ihan jees antaa aikuisen ihmisen, joka ajaa autolla päivittäin jo useampaa kymmenettä vuotta, päättää itse miten ja mitä kautta ajaa. Miksi pitäisi neuvoa, pelkästään siksi että itse sattuu istumaan kyydissä, mitä sillä neuvomisella saavuttaa? Miksei voisi osoittaa luottavansa toisen arvostelukykyyn olemalla hiljaa ja nauttimalla kyydistä, jos tietää sillä saavuttavansa jotain suurempaa kuin oikean reittivalinnan.



Käsittääkseni ei ole myöskään tarkoitus sysätä kaikkea vastuuta miehelle ja itse vaan huidella elämänsä läpi naiviina tyttösenä. Vaan eiköhän tässäkin asiassa ole se kultainen keskitie tavoitteena! Ei ole järkevää aliarvioida miestä niin, että hän ei kestäisi normaalia aikuisen vastuuta, vaan naisen täytyy olla vastuussa oman osansa lisäksi myös miehen ja koko maailman elämästä. Parisuhteessa voi ihan hyvin luottaa siihen toiseen itsensä sijasta.



T: 50

En ole samaa mieltä kaikista jutuista, en esimerkiksi istuisi autossa tyytyväisenä jos mies vaan päättäisi ajattaa perheen Suomen halki. Mutta on ihan jees antaa aikuisen ihmisen, joka ajaa autolla päivittäin jo useampaa kymmenettä vuotta, päättää itse miten ja mitä kautta ajaa. Miksi pitäisi neuvoa, pelkästään siksi että itse sattuu istumaan kyydissä, mitä sillä neuvomisella saavuttaa? Miksei voisi osoittaa luottavansa toisen arvostelukykyyn olemalla hiljaa ja nauttimalla kyydistä, jos tietää sillä saavuttavansa jotain suurempaa kuin oikean reittivalinnan.

T: 50

on mielestäni järkevä pointti kirjassa, mutta vedetään outoja johtopäätöksiä, kun todetaan, ettei kannata nalkuttaa toiselle ja antaa toiselle omaan elämäänsä ja siitä päätellään, että vaimon, ja vain ja ainoastaan vaimon, pitää antaa kaikki valta miehelle ja "alistua".

Nimittäin ihan samalla tavalla nuo toisen kunnioittamisen jutut koskevat molempia sukupuolia. Meillä minä olen se joka ajaa ja mies sortuu repsikkana kommentoimaan ja neuvomaan. Ihan yhtä ärsyttävää tuollainen käytös on, oli siinä ratin takana kumpi vaan. Ei se ole mitenkään sukupuolesta riippuvaista. Ja ihan yhtä hyvin tuota nalkutusta osaavat tehdä molemmat sukupuolet.

Naiset vaan usein ovat esim. kotiasioista enemmän vastuussa kuin miehensä, joten naisilla on tarvetta nalkuttaa. Mutta silloin, kun meillä on ollut niin päin, että minä olen ollut kiireisempi ja mies hoitaa enemmän kotijuttuja, niin kyllä häntäkin alkaa ärsyttämään asiat, jotka yleensä ärsyttävät vaimoja. Ei se ole siis kovinkaan sukupuolisidonnaista, vaan enemmänkin tulee "työnkuvan" mukana.

ja jollekin Laasaslaiselle unelmalle. En tunne mitään tarvetta pönkittää jonkun egoa alistumalla itse, nielemällä kiukun ja teeskentelemällä olevani nöyrä pikkuvaimo. Sitä paitsi mieheni huolestuisi,eikä sietäsi arkaa kanamaista hupakkoa, joka tarvitsee suojelua pahalta maailmalta, päätöksen teolta ja vastuun otolta. Joutuisin hoitoon.

Ja jep, ystäväni on psykologi, ja on täysin samaa mieltä miehen ja naisen eroista.

Yksilöiden väliset erot ja samankaltaisuudet ovat huomattavasti suuremmat kuin sukupuolten väliset erot yleisesti.

Tajuatko yhtään, mistä puhut? Mielestäsi mies saa siis tosiaan vaikka ajaa tuhat kertaa risteyksen ohi, rajan taakse ja Siperiaan muksut takapenkillä, ja nainen pitää leipäläppänsä kiinni, koska miehen vastuunottoa perheestä ei saa kyseenalaistaa?

Korvaani särähti pahasti myös tuo kun sanoit, että miehesi "ei aina pystykään kysymään" mielipidettäsi. Miten niin ei PYSTY? Mikä sen estää? Ai niin, se, että miestä EI KIINNOSTA SINUN MIELIPITEESI vaan hän haluaa tehdä JUURI NIIN KUIN HÄN KATSOO OIKEAKSI. Aivan inhimillinen reaktio - kukapa ei haluaisi olla pomo ja varmistaa, että asiat tehdään oman edun kannalta parhaalla tavalla - mutta miksi tällaista käytöstä pitäisi ruokkia?

Ihmiset tekevät virheitä, niin miehet kuin naisetkin. Vittuilu asiasta ei ole tarpeen, mutta kyllä parisuhteen toisen osapuolen täytyy pystyä sanomaan, että nyt mennään metsään (tai Siperiaan) ja ottamaan tarvittaessa ohjat. Oli kyseessä nainen tahi mies. Yksi pää on tyhmempi kuin kaksi, ja on sulaa hulluutta vierittää kaikki pääasiallinen vastuu perheestä yhden ihmisen niskoille.

Se, että mies tekee yhteisiä asioita koskevat päätökset ja nainen elää niiden mukaan (tai parhaassa tapauksessa "antaa neuvoa") ei ole minkään valtakunnan harmoniaa. Se on pelkkää miehen egon hieromista.

jee jee!

tuohan on justiin sitä että "tytöt tykkää vaaleanpunaasesta ja pojat vaaleansiniisestä" siis kasvatetaan tietynlaisiksi ja koska vanhemmat ei kasvata poikia siivoamaan niin sitten itketään vaimoina kun ukko ei paa pyykkikonetta käyntiin tai luuttua kun se ei oo miehekästä vaan akkojen hommaa.

Harvassa on miehet jotka ihan lähtökohtaisesti tekee samat duunit himassa - vai oliko tähänki joku psykologinen selitys että naiselle on niinku aivojen kehityksen puolesta soveliaampaa esim. täytellä tiskikonetta ja käytellä imuria?

Mukana on ihan pikkirippinen hippunen islamia, mies se on perheen pää ja sitten voidaan perustella myös vaikka matkustelua sillä että kyl se isi tietää mihin mennään lomalle ja jos ei tiedä niin ei se mitään koska riiteleminen on epäharmonian ja kunnioituksen puutteen osoittamista, eikun, siis sehän tulikin jo tossa että mies ajaa autoa (mihin naiset siis yleensä tarvii ees ajokorttia?) ja nainen sitten hissun kissun kun piti kääntyä jo kilometri sitten kun se uukkarin tekeminen on niin mukavaa ja jänskää.

Kirjassa on kyse siitä, nyt tulee totuus eli pitäkää penkistänne kiinni wannabii-alistuvat vaimot: kun olis niin kiva saada joku toinen omasta elämästään vastuuseen ettei tarvis ite käydä oman elämän asioita läpi ja tehdä päätöksiä ja kohdata sitten toista ihmistä tasa-arvoisena kumppanina. Tasa-arvoisuus, selvennettäköön vielä, meinaa ihan sitä miten parisuhteen osapuolet yhdessä määrittelevät heille tasa-arvoisen esim. kotitöiden jakamisen, ei sitä että joku tulee ulkopuolelta ja kertoo että paas akka leikaten luottokorttia kahtia.

PS: Ja se seksin pihtaaminenhan perustuu siihen että a) mies ei tosiaan tiedä mitä tehdä b) nainen ei ole tutustunut itseensä c) liitossa ei muuten voida hyvin d) kyseessä on olosuhteista johtuva tilanteen muutos joka menee ajan kanssa ohi.

Nimenomaan miehet haluavat, luontaisesti, päättää oman perheen asioista - perheen parhaaksi. Mies saa siitä tunteen, että on arvostettu ja trvittu naisen silmissä. Tätä voi olla naisen vaikeaa ymmärtää, koska nainen ajattelee eri tavoin kuin mies.

Maissa, joissa nainen on alisteisessa asemassa jopa lainkin silmissä, mies ei todellakaan ole mikään perheestään huolehtiva laumanjohtaja. Näissä maissa mies käyttää perheensä hyväksi 30-40 prosenttia palkastaan. Työhön päässeet naiset puolestaan käyttävät 95 % perheensä hyväksi. Jännästi vaan saa lapset sairastaa ja nainen läkähtyä vastasynnyttäneenä pellolle, kun mies valitsee mieluummin päihteet ja joutilaisuuden. Ja tämä nimenomaan niissä maissa, joissa miehen ajatellaan olevan perheen pää. Lähteenä mm. Plan ja UN Women.

Missä siellä sanotaan, että pitää koko elämänsä antaa miehen haltuun? Eikö siellä nimenomaan sanota, että huolehdi sinä omasta elämästäsi ja onnellisuudestasi, ja anna miehen huolehtia omastaan. Älä anna oman elämäsi kontrollia pois, mutta anna pois miehen elämän kontrolli, ei se ole mikään holhottava. Joskus se tarkoittaa sitä, että ei kaikki asiat mene ihan niin kuin omissa haaveissa olisi, mutta se on sitä kun jakaa elämänsä toisen kanssa, niin se toinen saattaa mennä ostamaan sellaisen sohvan kuin oman harkintansa mukaan on hyvä, eikä sellaista mikä sinun harkinnan mukaan on hyvä, mutta mitäs sitten. Tai jos mies tekee jonkun virheen, niin mitä se sinua haittaa, miksi menisit vielä motkottamaan ja paikkailemaan asiaa hänen puolestaan (jolloin vain varmistat että joudut tekemään niin jatkossakin), antaa tehdä ja olla itse vastuussa tekemisistään, aikuisen ihmisen (ehkä se oppii, jos asia on oikeasti tärkeä).



On totta, että ihan kumpi vaan sukupuoli voi olla kummassa tahansa roolissa. Mutta ilmeisesti tämä kirja on kuitenkin naisille kirjoitettu, siis nimenomaan naisille jotka kokevat että heidän parisuhteessaan on korjaamisen varaa, miksi siinä pitäisi olla aiheena "mikä miehessä vikana". Häiritsee minuakin, että kirja ei ole "sukupuoleton", siis sellainen yleisfilosofinen teos, koska ei nuo asiat ole pelkästään parisuhteeseen liittyviä, eikä tosiaan pelkästään naista koskevia. Mutta mikäs minä olen määräämään miten jonkun tädin pitää kirjansa kirjoittaa, varmaan tuossa on tarkoituskin provosoida. Voin minä sen kirjan silti lukea.



T: 50

Naisille aina kirjoitetaan parisuhdeoppaita, joissa kerrotaan kuinka naisen on muutettava käyttäytymistään. Naisen pitäisi olla sellainen ja tällainen ettei miehelle tule paha mieli. Miehille ei ole varmaan ensimmäistäkään kirjaa kirjoitettu. Eivätkö ne miehet ole aikuisia ihmisiä myös, joilla on myös itsellään vastuu elämästään, myöhemmin , myös siitä perhe-elämästä?

On tilastoitu fakta, että naiset tekevät suurimman osan aloitteista avioeroissa.

Eikä varmasti ole mitään syytä miksi jokaisen pitäisi tuota kirjaa edes lukea. Mielestäni noissa teksteissä sanotaan aika selvästi, että jos huomaat olevasi tällaisessa tilanteessa (että tunnet etääntyväsi miehestäsi vaikka yrität kaikin keinoin muuttaa häntä sellaiseksi että te molemmat olisitte onnellisempia, suret sitä menetettyä rakkautta suhteessa, ihmettelet missä se ihana mies on ja kuka tämä sinun kotonasi lojuva laiska paska on, joudut nalkuttamaan joka asiasta ja ohjaamaan miestäsi joka asiassa, jos ette keskustelu mistään, jos koet koko ajan olevasi kireä ja ärtynyt, jos tiedät kaiken paremmin, mies ei osaa tehdä mitään oikein eikä tee mitään itsenäisesti, jos riitelette paljon, jos et kunnioita miestäsi, jos liitossanne ei ole romantiikkaa eikä läheisyyttä, ajattelet jo eroa ja miten helppoa olisi kun voisi olla sinkku ja huolehtia vain omasta elämästään, tai jospa löytäisi sen oikean miehen jostain muulta, jos huomaat pelkääväsi koko ajan että jotain menee pieleen jos et huolehdi joka asiasta, jos et jaksa kaikkea sitä vastuuta ja jos koet että miehesi ei ole vastuussa mistään jne...) niin ratkaisu VOI olla siinä, että luovut ylimääräisestä toisten ihmisten kontrolloimisesta ja opettelet ajattelemaan, että sinun tapa ei ole ainoa oikea tapa, vaan hyvään lopputulokseen voi päästä myös luottamalla toisiin. Saatat päästä peloistasi ja elää elämäsi onnellisena. Jos sinulla ei ole tätä ongelmaa, jos olet jo onnellinen ja parisuhteesi kukoistaa, niin hienoa!

Lisäksi kerrotaan vaaranmerkkejä, jolloin ei todella saa luottaa toiseen, mutta jos kyse on normaalista aikuisesta, niin on mahdollista että hän pystyy "kasvamaan" luottamuksen arvoiseksi ja ottamaan vastuuta perheestään, jos hänelle vaan annetaan mahdollisuus. Mutta kukaan ei halua pitkään tehdä yhteistyötä ja olla yritteliäs mollaavan kiukkuisen kontrollifriikin kanssa. Jos olet ollut kontrollifriikki pitkään, vaaditaan paljon vakuuttelua ja järjestelmällisyyttä, että saat läheisesi taas luottamaan sinuun. Jos et ole mollaava kiukkuinen kontrollifriikki, joka on kuitenkin onneton ja kokee riittämättömyyden tunteita, niin sitten ei varmaan tarvitse mitään muuttaa elämässään.

Minusta monet noista jutuista on ihan samoja, mitä kaikissa muissakin parisuhde-, johtamis-, ryhmätyö-, vanhemmuus-, henkisen kasvun yms. oppaissa sanotaan (jotka toki voivat nekin olla pseudo-psykologiaa, en kiellä sitä), kohtele muita kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan, älä rankaise yrittämisestä vaikka lopputulos ei olisikaan ihan sitä mitä ajattelit, odota läheisistäsi hyvää niin saat sen, hymy ei maksa mitään, älä viljele negatiivisuutta ympärillesi, älä mitätöi puolisosi vanhemmuutta vaan pysy samalla puolella vaikket olisi ihan samaa mieltä jokaisesta asiasta, tiimityö ei ole tehokasta jos toinen joutuu joka asian hyväksyttämään toisella, oletko mieluummin oikeassa vai onnellinen...?

Tosi hyvä kirjoitus! Kiteytit sen, mitä en itse osannut muotoilla sanoiksi.

Toki suhteessa voi olla täysin muistakin syistä johtuvia ongelmia, eikä opus siksi vastaa jokaisen parin tarpeeseen. Kuten sanoit, miehen pitää täyttää tietyt Kriteerit, eli ei voi olla esim. alkoholiongelmaa tai persoonallisuushäiriötä, jotta malli voi ylipäätään toimia. Nalkutuksen aiheuttamaan miehen passiivisuuteen ja sen aiheuttamiin parisuhdeongelmiin se tuo kyllä selvän avun.

En kommentoinut miehen tekemiä virheitä mitenkään, tein vaan omat hommani ja siinä se (arvioin kotitöistä noin 2/3 ja tein ne, aiemmin olin tehnyt kotityöt lähes kokonaan ja nalkuttanut miehelle). Seksiä ja hellyyttä oli miehelle aina tarjolla. Yritin suhtautua ihan kaikkiin miehen tekoihin joko positiivisesti tai neutraalisti.



Tulos: MIES alkoi nalkuttaa MINULLE tekemättömistä töistä (siis siitä kolmaosasta, jonka jätin tekemättä)! Itse ei edelleenkään tehnyt juuri mitään, kaiket illat vaan vietti harrastustensa parissa tms., näihin upotti huomattavan osan palkastaankin.

Miestä ei esim. haitannut pätkääkään, jos hänen käytetyt kalsarinsa olivat lattialla, kun meille tuli vieraita. Tai edellisen aterian tiskit vielä ruokapöydässä. Ei eväänsä heilauttanut. Monta kertaa jouduin itkemään häpeästä (piilossa mieheltäni) jälkikäteen, mutta miehen läsnäollessa olin viileä kuin viilipytty enkä koskaan huomauttanut mistään.



Pyysin miestä järjestämään lapsen synttärijuhlat (en pakottanut tai nalkuttanut, pyysin ystävällisesti kerran). Synttäripäivä tuli ja mies ei ollut tehnyt mitään, ei edes suunnitelmaa. Oli unohtanut koko jutun. Juhlat jäivät sitten pitämättä. Minä en kommentoinut. Seuraavan lapsen kohdalla mies hankki yhden jäätelökakun, joka oli äkkiä syöty, kun vieraita oli 10. Ei mitään muuta syötävää, ei ohjelmaa tms. Molemmilta lapsilta pääsi itku syntymäpäivänä.



Loppujen lopuksi en voinut enää katsella tällaista menoa. Kaikkeni tein, mutta kaipa tuo mies on vaan niin PATALAISKA, ettei halua tod olla mikään laumanjohtaja tai ottaa vastuuta perheestä. Mitään alko-ongelmaa tms. ei ole, ei vaan saa aikaiseksi.



Ällöttävintä oli se, että kesken kokeilun kuulin mieheni leveilevän kaverilleen puhelimessa, miten "palvelu pelaa" sängyssä nykyään (seksielämä oli aiemmin epäsäännöllistä väsymyksen ja vitutuksen vuoksi). :(

Onpa ikävä juttu :(. Miten teillä tilanne ratkesi sitten, ilmeisesti lopetit "surrenderingin"? Luuletko että sait sen tehtyä ihan "kirja oppien mukaan", tai osaatko arvioida mikä kirjan ohjeissa oli pielessä?

on naisen alla!



Miehen tulisi sopeutua avioelämään, jos kotona ei häntä ole siihen naisen kunnioittamiseen opetettu.



Miehelläni on joskus vaikeuksia ymmärtää omaa paikaansa. Inisee silloin tällöin jostain imuroinnista yms. Itse olen hoitovapaalla ja kerran töidensä jälkeen hän mumisi jotain kodin hoidosta... Siis oikeasti!!!



Minä olen HOITOVAPAALLA joka tarkoittaa täysipäiväistä lastenhoitoa, eikä mitään kodinhoitoa! Siivotkoon itse!!!

Nimenomaan miehet haluavat, luontaisesti, päättää oman perheen asioista - perheen parhaaksi. Mies saa siitä tunteen, että on arvostettu ja trvittu naisen silmissä. Tätä voi olla naisen vaikeaa ymmärtää, koska nainen ajattelee eri tavoin kuin mies.



Aloin toteuttaa kirja neuvoja pikkuhiljaa, vaikka tiukkaa teki tällaiselle paatuneelle kontrollifriikille. Mies ei tästä tiennyt, mutta totesi yhtenä iltana, ettei ole koskaan ollut onnellisempi, muttei tiedä mistä se johtuu. Minä tiedän, enkä halua enää kontrolloida kaikkea, kun kerrankin koen olevani onnellinen parisuhteessani.



Joku totesikin, että nykyisin vallalla oleva ajatusmalli täydellisestä tasa-arvosta ( käytännössä miehelle ja naiselle väkisin istutetuista ns. "tasa-arvoisista" rooleista) parisuhteessa ei yksinkertaisesti vaan toimi. Siksi avioreoja on valtavasti.



Mies haluaa olla (edes symbolisesti) johtaja ja perheen pää, ja nainen taas tulee sitä kautta onnelliseksi, että antaa miehelle tilaa olla mies. Siinäpä kirjan pääpointti, ellei joku sitä halunnut silmälapuiltaan nähdä.

Mies haluaa olla (edes symbolisesti) johtaja ja perheen pää, ja nainen taas tulee sitä kautta onnelliseksi, että antaa miehelle tilaa olla mies.

Minun onnellisuuteni ei kyllä tasan tarkkaan ole kiinni siitä, kuinka miehiseksi mieheni olonsa tuntee.

Minä en muuten nalkuta, annan miehen tehdä aivan vapaasti omat virheensä ja olla korjaamatta omia jälkiään, minäkään en sitä hänen puolestaan tee. En kuitenkaan vittuile miehelle asiasta vaan annan hänen ihan neutraalisti järkätä omat (huom! omat) asiansa.

Se, missä suhteemme eroaa kirjan neuvoista on se, että kun asia liittyy jotenkuten minuunkin, päätös tehdään yhdessä. Aina.

Tuon Surrendered Wife -kirjan kirjoittaja on muuten sittemmin eronnut. Että niinkin hyvin toimi hänen oma liittonsa.

http://www.surrenderedwife.com/index.html

avioliiton ongelma on pääosin nainen, juuri tämä sama, jonka mielestä "seksiin ei pidä suostua, jos ei itse halua, kehosi on omasi" -sukupolvi.



Liitto ei ole kahden individualistin välinen tennisottelu vaan pyrkimys harmoniaa komprommissien ja toisen kunnioittamisen kautta.



Juuri se toisen kunnioittaminen ja huomioon ottaminen puuttuu suomalaisilta naisilta. Minäminäminä.

Naisille aina kirjoitetaan parisuhdeoppaita, joissa kerrotaan kuinka naisen on muutettava käyttäytymistään. Naisen pitäisi olla sellainen ja tällainen ettei miehelle tule paha mieli. Miehille ei ole varmaan ensimmäistäkään kirjaa kirjoitettu. Eivätkö ne miehet ole aikuisia ihmisiä myös, joilla on myös itsellään vastuu elämästään, myöhemmin , myös siitä perhe-elämästä?

avioliiton ongelma on pääosin nainen, juuri tämä sama, jonka mielestä "seksiin ei pidä suostua, jos ei itse halua, kehosi on omasi" -sukupolvi.

Liitto ei ole kahden individualistin välinen tennisottelu vaan pyrkimys harmoniaa komprommissien ja toisen kunnioittamisen kautta.

Juuri se toisen kunnioittaminen ja huomioon ottaminen puuttuu suomalaisilta naisilta. Minäminäminä.

joka haluaa seksiä naiselta joka suostuu vain koska mies haluaa? Vai saako mies ainoastaan olla minäminäminä?