Yksin. Harvoin se enää harmittaa, mutta nyt sellainen hetki.

Mä oon kanssa ollut tosi yksinäinen, vaikka mulla kavereita olikin, mutta huomasin, että olen heille vähän liikaa kuormaa, kun mulla ei ollut ketään, mutta heillä oli oma elämä. Se on tosi kurja fiilis, kun ei ole ketään kelle puhua tai jakaa arkea. Harmittaa sinun, ja kaikkien muiden niiden satojen tuhansien muiden yksinäisten puolesta, joita täällä on.

Kun mietin noita aikoja, niin huomasin, että itselleni auttoi se, että aloitti tekemään jotain. Jos vaikka tykkäät käsitöistä, pakota itseäsi aloittamaan joku työ, ja toivottavasti hetken päästä uppoudut siihen. Tai jos tykkäät lukea lehtiä, pakota itsesi kirjastoon lukemaan niitä. Tai jos tykkäät leipoa, valitse joku hyvä ohje, tee se ja pakasta loput, niin sulla on myöhemminkin hyvää valmiina. Tai jos pelaat jotain tietokonepeliä, olisiko mahdollista liittyä johonkin peliviestintäkanavalle?

Tiedän kyllä, kun voimat on loppu, eikä tulevaisuudessa ole mieltä, niin näitä on tosi vaikeita tehdä. Olisi hyvä, jos pystyisi silloin vain keskittymään siihen, mitä sinä päivänä tekee. Pikku hiljaa voi miettiä, voisiko jotenkin saada kontaktia myös muihin. Esim kirjastoon voi mennä tekemään käsitöitä, ja ehkä joku vaihtaa muutaman sanan. Tai on kaupungin omia olohuoneita, jossa voi viettää aikaa.

Nopeaa ratkaisua tähän ei ole. Itselläni musertava yksinäisyys kesti vuosia. Vasta kun löysin omia harrastuksia, ja sellaisia menoja, joissa voi jutella muiden kanssa, niin pahin alkoi helpottaa. Juhlapyhät on kuitenkin edelleen vaikeita..

Ja lisään vielä tohon mun ylläolevaan viestiin: luin tutkimuksen, että parasta olisi aina valita ihminen, jos asioi jossain. Eli käytä mieluiten ihmiskassaa, osta tarvikkeet oikeista kaupoista, hae ruoka itse ravintolasta jne. Sillon saat edes hetken fiiliksen, että muut näkevät sinut.