Miten te muut nelikymppiset onnistutte vaalimaan ystävyyssuhteita ruuhkavuosissa?
Haluaisin olla sosiaalisesti aktiivinen ihminen, mutta en jumalauta jaksa. Töiden lisäksi jaksan pitää muutamaa harrastusta ja pyörittää arkea, ja aviomiehenkin kanssa yritän edes välillä vaihtaa jokusen sanan koskien muutakin kuin kauppalistaa tai kylpyhuoneremonttia. Jonkin verran on tuttuja, jotka kysyvät mukaan paikkoihin ihan tuosta vaan keskellä viikkoakin, ja arvostan elettä, mutta samalla ihmettelen, että miten nää jaksaa ja pystyy.
Kommentit (8)
Eiköhän se ruuhka ole ihan itseaiheutettu keksimällä täyttää jokainen hetki jollakin.
Ei minulla enää nelikymppisenä ollut ruuhkavuosia. Lapseni olivat silloin jo isoja koululaisia.
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla enää nelikymppisenä ollut ruuhkavuosia. Lapseni olivat silloin jo isoja koululaisia.
Ymmärtänet, että jokainen ihminen ei elä elämäänsä samassa tahdissa kuin sinä. Varsinkaan korkeakoulutetuista harva hankkii lapsia vielä parikymppisenä.
Mulla on pari tällaista superaktiivista kaveria. Yleensä nämä ovat lapsettomia sinkkuja, joilla on verrattain stressitön työ.
Mene oman jaksamisen mukaan, priorisoiden aina sitä mikä tuntuu tärkeältä. Itse vastaavassa elämäntilanteessa näen kavereita enemmän loma-aikoina tai joskus urheiluun yhdistäen (yhteinen kuntosali tai iltalenkki). Tai yhdessä lasten kanssa. Joskus onnistuu työpäivän aikana lounastaa ystävän kanssa jos työpaikat on suht lähekkäin. Osittain arjen kiireellisyys on toki myös valinta.
En ole onnistunut kovin hyvin. Käyn yhdessä harrastusporukassa kerran viikossa, jossa näen ystäviä. Pois on jääneet illanistujaiset ja mökkireissut ja shoppailut. Ei vaan ehdi eikä jaksa, ja sitten alkaa vieraantumaan hiljalleen. Tiedän, että tosi monella on näin. Sitä en tiedä, palautuuko, kun arki viimein helpottaa.
Emme harrasta ruuhkavuosia. Ei ole lapsia ja olemme muutenkin panostaneet vapaa-aikaan
Itse en pystynyt mitenkään. Nyt vanhempana yritän uudelleen.