Onko naisen perse seksuaalisempi kuin miehen
Kommentit (13)
Hyvä miesten perse on paras ja ilo silmälle
Iltalehden erikoishaastattelussa Porissa asuva Heinosten 3-henkinen perhe.
Kotona asuvan 32 vuotiaan vauvapalsta incelin vanhemmat säälii poikaansa.
Haastattelussa tilanne on kiusallinen. Olisi pitänyt laueta peräsualeen huutaa karjuvalla äänellä perheen isäntä Heikki Heinonen. Hän on Porilaisen incelin Nikon 32v isä. Tähän yhtyy kovaan ääneen myös perheen emäntä Kaisa 50 joka kertoo että mieluummin olisi saanut mennä peräsuoleen vaikka hän ei kuulemma anaaliseksistä pidäkkään.
Samaan aikaan 32v incelipoika hakkaa playstation pelikonsolia ja kiroaa omassa huoneessaan. Haastattelijalta pääsee naurunpurskahdus kun hän huomaa incelpojan huoneenlattialla olevat spermaiset talouspaperitollot. Tunnelma on kireä ja perheen isäntä Heikki huutaa pojalleen että kasva aikuiseksi saakelin vahinkolapsi.
Ei välttämättä. Miehen perseet ovat monesti jopa ahnaampia.
On naisen sukupuolielin. Ainakin juttujen perusteella.
Kyllä, sillä miehet kärsivät naisia useammin peräsuolen laskeumasta.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä miesten perse on paras ja ilo silmälle
T:Pekka
Heteromiehenä ymmärrän vain naisten takapuolien olevan seksuaalisia. Kun en ymmärrä lainkaan, miten miehen voisi nähdä seksuaalisesti, en pysty ottamaan esitettyyn kysymykseen kantaa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä miesten perse on paras ja ilo silmälle
Näin miehenä en näe miesten perseissä mitään seksuaalista, mutta tiedossa toki on, että naiset tykkäävät niitä arvioida. Kertoisitteko, mikä siitä tekee hyvän? Linkki kuviin tms.?
Itselläni ei ole mitään käsitystä, millainen omani naisten silmissä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä miesten perse on paras ja ilo silmälle
T:Pekka
+Sebastian ja Joakim
Homous ällöttää. En ole ikinä katsellut miehen persettä ja halunnut panna sitä!
Eturauhasen hieronta tapahtuu peräsuolen kautta. Eli ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä miesten perse on paras ja ilo silmälle
Näin miehenä en näe miesten perseissä mitään seksuaalista, mutta tiedossa toki on, että naiset tykkäävät niitä arvioida. Kertoisitteko, mikä siitä tekee hyvän? Linkki kuviin tms.?
Itselläni ei ole mitään käsitystä, millainen omani naisten silmissä on.
Joskus omastani on sanottu Levi's perse ja ymmärsin sen kohteliaisuudeksi. Olen siis mies ja tämä tapahtui jo silloin kun 501-malli oli se oikea. Olen siis mies.
ei