(F. E.) Sillanpään marssilaulun sanat pitäis tällaisina aikoina olla kaikkien mielessä. Olkaamme valmiita, tuli mitä tuli! Sanaliite

Mennyttä maailmaa.

Venäjä vetää aseet pois suomen mailta ja perääntyy miehitys joukkoineen Viipurista . Sillä se syntivelka hiukan korjaantuu .  Venäjän kansalaiset pois Karjalan mailta ne on ruotsi suomen eikä enää mitään ortodoksiipaskaa .  Erosivat katolisesta ja ovat kabbalassa.   HOKKUSPOKKUS.   Jotkut etsii ihmeitä toiset julistaa evankeliumia.  Ryöstelivät katolisesta ja luterilaiseksi anglikaaneilta .  Ottakaa huomioon Juudas oli mukana samassa joukossa . Rahan takia myyntimies.  Ryöväri en luolassa ollaan myyntimielessä .  Juudas nimittelee PAKANAKSI kristittyjä SOPII MIETTIÄ !    KRISTITTY EI OLE PAKANA KUN ON UUDEN LIITON LUNASTETTU PYHÄ UUSI KANSA .  

Ei ole mennyttä maailmaa todellakaan.  

Noin sen pitää mennä nytkin, että maata pitää puolustaa ihan jo sen vapauden vuoksi. Suomi on itsenäinen maa eikä se ole sattumaa. 

Vapaus ja vapaus elää kristittynä ja vapaus liikkua kuin opiskella .  Naisilla myös.  Tätä vapautta eräät Juudas joukot yrittää nyt viedä .  Tunkeutumalla tänne . 

Tunkeutuvat käyttää väkivaltaa täällä ja se on sotaa . 

Myös tuo kohta on koskettava: "tapa tuttu jo taattojen, nyt on hoidossa poikasten" 

Ja että kumpujen kätköistä mullasta maan isät katsovat poikiaan (Toki kuvainnollisesti varmaankin, mutta kysyin papilta kerran, voiko kuolleet olla tilassa, jossa voivat seurata maan tapahtumia, niin hän vastasi, että raamattu ei kerro. Voihan se olla mahdollista.)

Jokainen sukupolvi varjelkoon vuorollaan tätä maata tänne hyökkäämisiltä!

Nyt on meidän työikäisten vuoro. 

Tyhmyyksissäni luulin, että rauha säilyy suomen lähistöllä nyt ikuisesti. 

En ole elänyt sota-aikaan ja kaikkialla koulukirjoissa korostettiin, miten ihanat suhteet meillä on neukkuihin. Hyvää bilateraalikauppaa ym. Jopa oppikirjat oli neukkumyönteisiä, mikä todella paljon häiritsi sodassa olleita sukulaisia. Lapseni kävivät koulua 2010-luvulla ja siellä oli historia kirjoitettu oikein eli siellä ei enää ollut neukkujen alla matelua. Samat sodan käyneet sukulaiseni katsoivat ne ja olivat tyytyväisiä. 

Monen vanhan sota-ajan kokeneen ihmisen tärkein toive on, että ei koskaan tulisi sotaa. Se aika oli niin kauheaa. 

Tuon laulun kaltaista hengennostatusta kaiavattaisiin tähän aikaan. 

Pitää olla valmis. Mitä tapahtuu Ukrainan rauhan jälkeen. Venäjällä aletaan suunnitella yleisiä kutsuntoja. 

Itse on puolustauduttava. Nato on vain apu. Ei heillä ole paljon joukkoja ja materiaalia lähetettäväksi toisiin maihin. Muistakaa suomenlinnan Kuninkaanportin sanat. 

En pelkää sotaa, sillä uskon nykyistenkin miesten pitävän vihulaisen pois. Vain kuolemiset ja omaisuustulot harmittavat. 

Vierailija kirjoitti:

Tuon laulun kaltaista hengennostatusta kaiavattaisiin tähän aikaan. 

Pitää olla valmis. Mitä tapahtuu Ukrainan rauhan jälkeen. Venäjällä aletaan suunnitella yleisiä kutsuntoja. 

Itse on puolustauduttava. Nato on vain apu. Ei heillä ole paljon joukkoja ja materiaalia lähetettäväksi toisiin maihin. Muistakaa suomenlinnan Kuninkaanportin sanat. 

En pelkää sotaa, sillä uskon nykyistenkin miesten pitävän vihulaisen pois. Vain kuolemiset ja omaisuustulot harmittavat. 

*omaisuustuhot

Vapautta pitää puolustaa. Se ei ole mikään annettu itsestäänselvyys. 

Tapa tuttu on taattojen, nyt on hoidossa poikasten!

Viimeisen tuhannen vuoden ajan on aina muutaman vuosikymmenen välein tunkeuduttu idästä alueellemme tappamaan, tuhoamaan, rais kaa maan, ryöstämään, tuhopolttamaan, orjuuttamaan ja sortamaan. Ja välisenä aikana uhkailtu, kiristetty, nöyryytetty ja testattu.

Vihollinen on aina tullut idästä, Oolannin sota nyt poikkeuksena.

Lahtarien suojeluskuntabiisi... YÄK ! Kas kun ei hehkuteta jääkärimarssia tai ateenalaisten laulua :( 

 " ...anna meille voimaa puolustaa kapitalistin rahapussia..."

Soudetaanko mekin urhoollisen Sillanpään tapaan Ruotsin puolelle turvaan?

Valapäiväksi tuota marssittiin ja treenattiin, vieläkin muistaa sanat.

Omasta mielestäni musiikillisesti hienoin suomalainen marssi on kuitenkin jääkärinmarssi . 

Vierailija kirjoitti:

Lahtarien suojeluskuntabiisi... YÄK ! Kas kun ei hehkuteta jääkärimarssia tai ateenalaisten laulua :( 

 " ...anna meille voimaa puolustaa kapitalistin rahapussia..."

Jääkärimarssi se vasta hehkutusta ansaitseekin!

Syvä iskumme on, viha voittamaton,
meill' armoa ei kotimaata.
Koko onnemme kalpamme kärjessä on,
ei rintamme heltyä saata.
Sotahuutomme hurmaten maalle soi,
mi katkovi kahleitansa.
Ei ennen uhmamme uupua voi,
kuin vapaa on Suomen kansa.

Kun painui päät muun kansan, maan,
me jääkärit uskoimme yhä.
Oli rinnassa yö, tuhat tuskaa, vaan
yks' aatos ylpeä, pyhä:
Me nousemme kostona Kullervon,
soma on sodan kohtalot koittaa.
Satu uusi nyt Suomesta syntyvä on,
se kasvaa, se ryntää, se voittaa.

Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa,
yks' suuri on Suomen valta.
Sen aatetta ei väkivoimat saa
pois Pohjan taivahan alta.
Sen leijonalippua jääkärien
käsivarret jäntevät kantaa
yli pauhun kenttien hurmeisten
päin nousevan Suomen rantaa.

Sillanpään marssilaulu  on  herättänyt minussa ihan teini-ikäisestä asti vahvoja isänmaallisia tunteita. Omat isovanhempani osallistuivat sotaan, isoisäni olivat rintamalla ja toinen isoäiti lottana.  Paljoa he eivät puhuneet niistä ajoista, ymmärrän nyt elinikäiset traumat, joutuivat lähtemään myös evakkotaipaleelle.  Muistan senkin, kuinka halveksivasti sodassa taistelleista veteraaneista puhuttiin, kunnes kunnia palautettiin.  Pahinta suomettumisen aikaa, häpeällistä. 

Tässä ote wikipediasta:

"Myöhemmin Sillanpää luovutti kultaisen Nobel-mitalinsa Suomessa sotaponnistelujen hyväksi järjestettyyn jalometallikeräykseen, mahdollisesti ruotsalaisen kirjallisuusnobelisti Selma Lagerlöfin esimerkin pakottamana.[18]

Vastaanotettuaan palkinnon Tukholmassa joulukuussa 1939 Sillanpää jäi Ruotsiin ja keräsi siellä puhetilaisuuksilla rahaa talvisotaa käyvälle Suomelle. Jo lokakuussa 1939 hän oli julkaissut Suomen Kuvalehdessä ”Sillanpään marssilauluksi” kutsutun runon, koska hän toivoi sen säkeiden yhdistävän suomalaisia ja kohentavan kansan mielialaa. Siitä tulikin nopeasti järjestetyn sävellyskilpailun voittaneen Aimo Mustosen säveltämänä hyvin suosittu talvisotaa edeltävinä viikkoina ja sodan aikana. ”Sillanpään marssilaulu” edustaa Sillanpään tyypillistä kirjoitustyyliä, jossa yhdistyvät alun maisemakuvaus, viittaus karttaan sekä maanläheisyyden ja mullan ja vaiston varaan rakentuva hiukan mystinen yhteisyydentunne. Marssilaulua lauletaan ja soitetaan Puolustusvoimissa yhä, ja siinä on monien varusmiesten mielestä helposti opittavat sanat. Runokokoelmassa Suomen runotar (toim. Lehtonen 1945) Sillanpään sanotaan tehneen runon alun alkaen rohkaistakseen ensin ylimääräisiin harjoituksiin ja sieltä talvisotaan lähetettyä poikaansa.[19]

Sillanpään pitkään jatkunut oleskelu Ruotsissa oli alkanut herättää arvostelua Suomessa, ja osin tämänkin takia hän palasi Suomeen vähän ennen talvisodan päättymistä 9. maaliskuuta 1940. Talvisotaa seurannut välirauhan aika johti Sillanpään elämän suurimpaan kriisiin. Sodanaikaiset paineet, avioero ja holtittomaksi riistäytynyt alkoholinkäyttö romahduttivat Sillanpään terveyden. Syksyllä 1940 hänet vietiin pakkohoitoon Kammion sairaalaan, jossa hän oli vuoteen 1943 saakka.[5] Silloin hän pääsi asumaan tyttärensä Saara Kuitusen perheeseen, joskin holhouksen alaisena, ja vuonna 1944 Sillanpään ystävästä Kustaa Vilkunasta tuli hänen holhoojansa. Sillanpään raha-asiat järjestyivät kustantaja Otavan avulla niin, että hän saattoi viettää loppuelämänsä taloushuolista vapaana.[20] Sota-ajan kriisit haittasivat Sillanpään kirjallista työtä niin, että häneltä ilmestyivät 1940-luvulla vain romaanit Elokuu 1941 ja Ihmiselon ihanuus ja kurjuus 1945, nekin osin viimeistelemättöminä.[6]"

Eli palasi Suomeen jo ennen talvisodan päättymistä. Hänen poikansa soti talvisodassa. Antoi kultaisen nobel-mitalinsa suomen sotaponnistelujen hyväksi. 

Hänellä oli ilmeisesti mt-ongelmia  kun joutui pakkohoitoon sota-aikaan 1940. 

Eli kyllä hän oli isänmaallinen mies, mutta mt-ongelmainen. 

Vierailija kirjoitti:

Sillanpään marssilaulu  on  herättänyt minussa ihan teini-ikäisestä asti vahvoja isänmaallisia tunteita. Omat isovanhempani osallistuivat sotaan, isoisäni olivat rintamalla ja toinen isoäiti lottana.  Paljoa he eivät puhuneet niistä ajoista, ymmärrän nyt elinikäiset traumat, joutuivat lähtemään myös evakkotaipaleelle.  Muistan senkin, kuinka halveksivasti sodassa taistelleista veteraaneista puhuttiin, kunnes kunnia palautettiin.  Pahinta suomettumisen aikaa, häpeällistä. 

Olen samaa mieltä. Minunkin isäni ja molemmat sedät osallistuivat sotaan. 

Tuo laulu on herättänyt minussa aina vahvoja isänmaallisia tunteita. 

Samoin on kamalaa, miten yhdessä vaiheessa sodassa olleita väheksyttiin tyyliin, että mitäs menitte sinne. 

Onneksi kunnia palautettiin. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä ote wikipediasta:

 

"Myöhemmin Sillanpää luovutti kultaisen Nobel-mitalinsa Suomessa sotaponnistelujen hyväksi järjestettyyn jalometallikeräykseen, mahdollisesti ruotsalaisen kirjallisuusnobelisti Selma Lagerlöfin esimerkin pakottamana.[18]

Vastaanotettuaan palkinnon Tukholmassa joulukuussa 1939 Sillanpää jäi Ruotsiin ja keräsi siellä puhetilaisuuksilla rahaa talvisotaa käyvälle Suomelle. Jo lokakuussa 1939 hän oli julkaissut Suomen Kuvalehdessä ”Sillanpään marssilauluksi” kutsutun runon, koska hän toivoi sen säkeiden yhdistävän suomalaisia ja kohentavan kansan mielialaa. Siitä tulikin nopeasti järjestetyn sävellyskilpailun voittaneen Aimo Mustosen säveltämänä hyvin suosittu talvisotaa edeltävinä viikkoina ja sodan aikana. ”Sillanpään marssilaulu” edustaa Sillanpään tyypillistä kirjoitustyyliä, jossa yhdistyvät alun maisemakuvaus, viittaus karttaan sekä maanläheisyyden ja mullan ja vaiston varaan rakentuva hiukan mystinen yhteisyydentunne. Marssilaulua lauletaan ja soitetaan Puolustusvoimissa yhä, ja siinä on monien varusmiesten mielestä helposti opittavat sanat. Runokokoelmassa Suomen runotar (toim. Lehtonen 1945) Sillanpään sanotaan tehneen runon alun alkaen rohkaistakseen ensin ylimääräisiin harjoituksiin ja sieltä talvisotaan lähetettyä poikaansa.[19]

Sillanpään pitkään jatkunut oleskelu Ruotsissa oli alkanut herättää arvostelua Suomessa, ja osin tämänkin takia hän palasi Suomeen vähän ennen talvisodan päättymistä 9. maaliskuuta 1940. Talvisotaa seurannut välirauhan aika johti Sillanpään elämän suurimpaan kriisiin. Sodanaikaiset paineet, avioero ja holtittomaksi riistäytynyt alkoholinkäyttö romahduttivat Sillanpään terveyden. Syksyllä 1940 hänet vietiin pakkohoitoon Kammion sairaalaan, jossa hän oli vuoteen 1943 saakka.[5] Silloin hän pääsi asumaan tyttärensä Saara Kuitusen perheeseen, joskin holhouksen alaisena, ja vuonna 1944 Sillanpään ystävästä Kustaa Vilkunasta tuli hänen holhoojansa. Sillanpään raha-asiat järjestyivät kustantaja Otavan avulla niin, että hän saattoi viettää loppuelämänsä taloushuolista vapaana.[20] Sota-ajan kriisit haittasivat Sillanpään kirjallista työtä niin, että häneltä ilmestyivät 1940-luvulla vain romaanit Elokuu 1941 ja Ihmiselon ihanuus ja kurjuus 1945, nekin osin viimeistelemättöminä.[6]"

 

Eli palasi Suomeen jo ennen talvisodan päättymistä. Hänen poikansa soti talvisodassa. Antoi kultaisen nobel-mitalinsa suomen sotaponnistelujen hyväksi. 

Hänellä oli ilmeisesti mt-ongelmia  kun joutui pakkohoitoon sota-aikaan 1940. 

Eli kyllä hän oli isänmaallinen mies, mutta mt-ongelmainen. 

Oli alkoholisti.