Tarvitsisin ulkopuolista näkökulmaa parisuhdetilanteeseen
Minua alkoi eilen ärsyttää ja loukata tilanne, jossa puoliso ei tullut sovitusti ajoissa saunasta pois, vaikka meidän piti viettää yhteistä aikaa ja katsoa elokuva yhdessä. Ulkopuolisen silmin tämä saattaa kuulostaa pieneltä asialta, mutta minulle se tuntui isommalta, koska olen jo aiemmin yrittänyt kertoa, että koen meidän yhteisen ajan ja läheisyyden vähentyneen. Nukumme myös eri huoneissa miehen tahdosta.
Minusta tuntuu usein, että lupaukset yhteisestä ajasta eivät pidä ja alan kokea etten ole tärkeä. Reagoin tiuskimalla ja sarkastisesti, ja vaikka tiedän, että se ei ollut paras tapa ilmaista itseä, mutta taustalla on paljon pettymystä ja useita keskusteluja aiheesta.
Olen yrittänyt aiemminkin puhua asiasta rauhallisesti ja kertoa, mitä tarvitsen, mutta keskustelut päätyvät usein siihen, että puoliso joko puolustautuu hyökkäämällä tai poistuu tilanteesta vähin äänin. Silloin itse asia jää käsittelemättä.
Onko kohtuutonta toivoa, että kumppani ottaisi itsekin vastuuta yhteisestä ajasta ja läheisyydestä, eikä minun tarvitsisi aina erikseen pyytää tai selittää, miksi olen loukkaantunut? Vai onko ero ainoa ratkaisu?
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä haluat olla parisuhteessa juuri tämän miehen kanssa?
No oikeastaan olen pohtinut tätä paljon itsekin. En ehkä edes haluaisi olla enää, mutta en pääse pois. Tätä tilannetta on hemmetin vaikea selittää, ilman että joku pian tunnistaa. Olen ehdottanut miehelle myös, että voisimme kokeilla avata suhdetta, mutta mies ei suostu tähän.
Onko se mies ollut samanlainen aina vai onko sen käytöksessä tapahtunut muutos.
Jos se on aina ollut tuollainen, niin syytä itseäsi miehen valinnasta.
Jos ei ole aina ollut, niin sitten ala miettiä syitä muutokseen. Ja muista, tangoon tarvitaan kaksi.
Höpö löpö taas. Lopeta se paskanjauhaminen.
Aseksuaalisuus on yleisempää kuin luullaan. Vaikka ap:n tapauksessa ei olisi tämä. Minun kohdalla voisikin olla.
Kaikki liitot ei ole samanlaisia. Ei voi niputtaa kaikkia samanlaisiksi.
Seksittömyys ei ole aina suhteen loppu. Toiset haluaa olla yhdessä ja tehdä muutakin mukavaa. Jotkut pitää halaamisesta ja muusta läheisyydestä enemmän, toiset seksistä.
Enemmän nämä kommentit tässä ketjussa kertoo kommenttien kirjoittajista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset mennyt puolisosi mukaan saunaan, että olisitte voineet aloittaa sen yhteisen ajan saunassa ja jatkaa sitten leffalla?
Olen tuo vastaaja 2. Omalla kohdallani ex ei suostunut yhdessä edes saunaan. Nukuimme erillään eikä tehty mitään yhdessä, kun ex ei halunnut. Halusin lopulta eron, ja ex vain ilmoitti ettei aio jäädä yksin. Haku päälle heti. Minun silmien lla selasi tietokoneen näytöltä seuraa.
jos te olitte jo erosta sopineet niin mitä hiton väliä sillä sitten enää on, että sun nähden laittaa hakua päälle? ihmeellistä vikinää.
Onhan tuo nyt lapsellista ja loukkaavaa käytöstä alkaa siinä toisen silmien edessä selaamaan deittisovellusta. Ei ne tunteet kaikilla kuole siihen eroilmoitukseen.
Ei mies taida oikeasti haluta olla kanssasi. On ehkä vain elämäntilanteen takia yhdessä. Lapset ja raha on yleisimpiä syitä pysyä yhdessä. Heti jos talous sen sallisi, tosi moni ottaisi eron saman tien. Tästä syystä moni eroaa, kun omat vanhemmat kuolee. Ei tarvitse enää vanhempien takia olla yhdessä, ja jos hyvin käy, perinnöksi tulee rahaa tai asunto, joka mahdollistaa eroamisen.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Vierailija kirjoitti:
Onko se mies ollut samanlainen aina vai onko sen käytöksessä tapahtunut muutos.
Jos se on aina ollut tuollainen, niin syytä itseäsi miehen valinnasta.
Jos ei ole aina ollut, niin sitten ala miettiä syitä muutokseen. Ja muista, tangoon tarvitaan kaksi.
Ei todellakaan ole aina ollut tällaista. Mies oli ennen samanlainen seksiaddikti kuin minäkin, ja halusi läheisyyttä. Hän oli jopa ihan obsessoitunut minusta, ja kun hän sai lopulta tahtonsa läpi ja muutin hänen kanssaan erilleen korpeen asumaan, taisi käydä se klassinen tilanne, kun olenkin yhtäkkiä hänen saatavillaan koko ajan, niin kiinnostus alkoi hiipua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset mennyt puolisosi mukaan saunaan, että olisitte voineet aloittaa sen yhteisen ajan saunassa ja jatkaa sitten leffalla?
Minä meninkin. Olin saunassa tunnin, mutta mies vietti siellä 3 tuntia yhteensä. Välillä kävi jäähdyttelemässä.
Oliko puhelin mukana?
Ei, mutta läppäri oli ihan löylyssäkin. Akku kesti sen kolme tuntia.
Ap.
No niin eiköhän tää oo aika selvää.
Joko tosiaan on ollu jollain p sivustolla tai sit chatissa ja sieltä saanu jonku videoyhteyden ja sitten hoitanu homman. Joskus ite käyn chatissa ja siel on paljon varattuja ja ne on ihan valmiita vetämään kteen siinä keskustelun aikana. Itse stoppaan nämä heti. Jos oisin sä katsosin sivuhistorian vaikkei saisi. Jotain hämäråå se touhuikee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä te ihan oikeasti sovitte? Vai sanoitko miehelle, että tänään katsotaan elokuva, se alkaa klo 21. Ja oletit, että mies ymmärtää sen sopimukseksi yhteisestä ajasta.
Aloitimme siis toissapäivänä katsomaan yhtä minisarjaa, ja olimme molemmat siitä innoissaan. Noh, saunasta kun lähdin pois, niin pyysin tulemaan ajoissa sieltä, että voimme jatkaa sen sarjan katsomista, kun kerrankin löytyi sellainen, mistä molemmat pitää, ja mies myöntyi.
Toiveissa oli myös, että jos sattuisi sen verran lähentymään, että se johtaisi jopa seksiin asti, mutta ei. Itselle tämä on iso pettymys, kun tätä on jatkunut jo monta kuukautta näin. Harrastamme seksiä ehkä kerran kuukaudessa ja aina minun aloitteesta. Tämä tuntuu aivan liian vähäiseltä.
Kyllä se kerta kuukaudessa monen naisen mielestä miehillekin riittää. Joten lopeta toi oksettava vonkaaminen. Miehelläkin on oikeus omaan kehoonsa. Miksi sun pitää aina olla niin yhdyntäkeskeinen. Nyt sä vaan odotat, koska mies ilmaisee halunsa seksiin.
Näin me miehetkin joudutaan tekemään. Miksi sua pitäisi kohdalla toisin?
Mies ei rakasta sua enää, mutta toivoo sun tekevän ratkaisun ja hakevan eroa. Koska hän on laiska ja vastuunottokyvytön äijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä haluat olla parisuhteessa juuri tämän miehen kanssa?
No oikeastaan olen pohtinut tätä paljon itsekin. En ehkä edes haluaisi olla enää, mutta en pääse pois. Tätä tilannetta on hemmetin vaikea selittää, ilman että joku pian tunnistaa. Olen ehdottanut miehelle myös, että voisimme kokeilla avata suhdetta, mutta mies ei suostu tähän.
Älä jaksa jauhaa paskaa. Suhteen voi kyllä lopettaa ihan yksikin osapuoli. Jos siis löytyy rohkeutta ja kykenee elättämään itsensä. Siitä taitaakin taas olla kyse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset mennyt puolisosi mukaan saunaan, että olisitte voineet aloittaa sen yhteisen ajan saunassa ja jatkaa sitten leffalla?
Minä meninkin. Olin saunassa tunnin, mutta mies vietti siellä 3 tuntia yhteensä. Välillä kävi jäähdyttelemässä.
Oliko puhelin mukana?
Ei, mutta läppäri oli ihan löylyssäkin. Akku kesti sen kolme tuntia.
Ap.
No niin eiköhän tää oo aika selvää.
Joko tosiaan on ollu jollain p sivustolla tai sit chatissa ja sieltä saanu jonku videoyhteyden ja sitten hoitanu homman. Joskus ite käyn chatissa ja siel on paljon varattuja ja ne on ihan valmiita vetämään kteen siinä keskustelun aikana. Itse stoppaan nämä heti. Jos oisin sä katsosin sivuhistorian vaikkei saisi. Jotain hämäråå se touhuikee
Sivuhistoria on helppo poistaa. Olisiko muita ehdotuksia?

Luota vaistoosi.
Et voi pakottaa toista rakastamaan itseäsi.
Jos olet jo kertonut tyytymättömyydestäsi, eikä toista kiinnosta tehdä korjausliikettä, ei valitettavasti ole muuta tehtävissä kuin hyväksyä asioiden tila tai lähteä eri suuntiin.
En lukenut koko keskustelua, vain osan, mutta kukaan normaali ihminen ei vie saunaan läppäriä/tablettia/puhelinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä haluat olla parisuhteessa juuri tämän miehen kanssa?
No oikeastaan olen pohtinut tätä paljon itsekin. En ehkä edes haluaisi olla enää, mutta en pääse pois. Tätä tilannetta on hemmetin vaikea selittää, ilman että joku pian tunnistaa. Olen ehdottanut miehelle myös, että voisimme kokeilla avata suhdetta, mutta mies ei suostu tähän.
Älä jaksa jauhaa paskaa. Suhteen voi kyllä lopettaa ihan yksikin osapuoli. Jos siis löytyy rohkeutta ja kykenee elättämään itsensä. Siitä taitaakin taas olla kyse?
Kuten jo yhdelle tässä ketjussa vastasin, tätä tilannetta on vaikea selittää ulkopuolisille paljastamatta liikaa yksityiskohtia, koska en halua, että joku tunnistaa meidät. Työskentelemme molemmat niin sanottuina freelancereina, mutta minun taloudellinen tilanteeni on selvästi heikompi.
Mies on eron yhteydessä sitä mieltä, että hän haluaa itselleen kaiken, ja koska emme ole naimisissa, niin pelkään, että hänellä on siihen myös paremmat mahdollisuudet. Tuntuu erityisen pahalta, että tähän liittyy myös yhteinen lapsi. Erosta on siis kuitenkin puhuttu jo kuukausia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Et voi pakottaa toista rakastamaan itseäsi.
Jos olet jo kertonut tyytymättömyydestäsi, eikä toista kiinnosta tehdä korjausliikettä, ei valitettavasti ole muuta tehtävissä kuin hyväksyä asioiden tila tai lähteä eri suuntiin.
En lukenut koko keskustelua, vain osan, mutta kukaan normaali ihminen ei vie saunaan läppäriä/tablettia/puhelinta.
Ap tässä. En ole sanonut, että vie läppäriä saunaan, vaan joku muu sen sanoi. Puhelimensa mies kyllä vie ulkosaunalle, jossa on myös pukuhuone. Mies siis viettää saunalla useampia tunteja. Arkena myös jää vessaan usein asumaan, niin kyllä tässä epäilyt kaikenlaisesta on herännyt, eikä kyllä hyvältä tunnu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin saunaan ei mennä kellon kanssa.
Kuka saunoo 3 tuntia? Ei ole tervettä enää.
Helposti, jos on hyvää seuraa.
Juu, mutta hän oli yksin siellä saunassa.

Luitko ollenkaan mun vastauksia? Sanoin että olin hänen kanssaan siellä saunassa sen tunnin, mutta mies viettää siellä helposti yksin useamman tunnin, kuten eilenkin kävi.
Ap
Nyt mies kertoi, että tilaa uuden läppärin, kun nykyisessä akku kestää vaan kolme tuntia.
Ap.
jos te olitte jo erosta sopineet niin mitä hiton väliä sillä sitten enää on, että sun nähden laittaa hakua päälle? ihmeellistä vikinää.