Muistaako vanhemmat täällä kirjoittelevat AIDS epidemian?
Miten suhtauduitte asiaan ja lopettiko ihmiset tuolloin seksin harrastamisen ilman kondoomia yms?
Kommentit (82)
Olen syntynyt -79. Muistan miten kymppiuutisissa opetettiin miten kondomi asetetaan oikein. Oli noloa katsoa sitä perheen kanssa..
Vierailija kirjoitti:
Tartuntamäärät: Vuonna 2025 Afrikassa tapahtui arviolta 1,2 miljoonaa uutta hiv-tartuntaa, joista suuri osa keskittyi Itä- ja Etelä-Afrikkaan.
Ja se on tietenkin trumpin vika, koska hän on vähentänyt Afrikan lääkitsemistä.
Trumpilla nyt ei ole tekemistä asian kanssa. Gates sen sijaan on vaikuttanut paljonkin siihen, että tilanne on nykyään näinkin hyvä. Lääkkeet olivat aikoinaan todella kalliita, köyhemmillä mailla ei ollut mahdollisuuksia niitä hankkia. Myös valistus leviämisestä tuli myöhässä, eikä sitä välttämättä uskottu. Liikkui myös erilaisia huhuja, kuten esimerkiksi se että Aidsista paranee harrastamalla seksiä neitsyen kanssa. Tilanteet pääsivät paikoitellen todella pahoiksi.
Muistan. Ystäväni opiskeli hoitoalalle ja harjoittelupaikassa hoidettiin Suomen ensimmäistä "julkista" aidspotilasta.
Tietyt piirit pitivät ja osaa pitää edelleen HIViä jumalan rangaistuksena homoille. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten tällä logiikalla selitetään se, että Afrikassa monet vauvat saavat HIV-tartunnan äidiltään raskauden aikana.
Mä olin ala-asteikäinen silloin, mutta luonnollisesti seksin harrastaminen loppui heti.
Vierailija kirjoitti:
Muistan. Ystäväni opiskeli hoitoalalle ja harjoittelupaikassa hoidettiin Suomen ensimmäistä "julkista" aidspotilasta.
Miten hän suhtautui niihin potilaisiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se AIDS ole mihinkään kadonnut. Idiootit jättävät kondomin pois. AIDS leviää vauhdilla myös heteroseksissä, mikä näyttää osalta unohtuneen täysin.
Mut hemmetin paljo vähemmä ku pyllyseksissä ku peräsuoli on nii paljo tiukempi
Tälläkin palstalla heteromiehet himoitsee b-rappua jatkuvasti.
Siis homot muuttavat vain b-rappuun?
Mä olen ollut tosi pieni silloin kun esim Freddie Mercury kuoli. Joka mulle edustaa myös AIDS kuolleita. Sen ajan seksijutuista en tiedä mitään. :D
Lehdet kirjoitteli homorutosta ja yllytti hyökkäämään kimppuun. Erityisesti Ilta Lehti.
Hirveästi sitä aikoinaan pelättiin. Nykynuorille taas aidsia nolompaa on se jos ei ole harrastanut seksiä.
Olin ruotstissa pikku onnettomuudessa ja sainnjiuksn verta. Kotiin tultuani tuosta aidsista kohkattiin niin kövin testeissä. Toisaalta minulla oli käytännöllinen seksisuhde naapurin iloisen yh:n kanssa paljaalla (hänellä oli putketnpoikki) joten otin kaikki muutkin testit.
Tatuointeja varoitettiin ottamasta, koska neuloissa oli tartuntariski. Sen takia minulta jäi tatska ottamatta ja hyvä niin. Ilmankin olen pärjännyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se tauti mihinkään ole hävinnyt. Asun yhdessä maan isoimmista kaupungeista ja viime kuukausina vastaan on tullut neljä homppelia joista nyt näen heillä on se tauti.
Tauti ei ole hävinnyt. Mutta tyypillinen tartunnan saaja tai kantaja ei enää vuosikymmeniin ole ollut homo, vaan piikkihuumeiden käyttäjä.
Tai seksinsä ostava.
Vierailija kirjoitti:
Olen katsellut netflixista Teho-osasto -sarjaa alusta, ja pannut merkille, että siinä puhutaan aina, että jollakin potilaalla on aids, ei hiv-virus. Ja sitten ne potilaat tyyliin kuolee siihen paikkaan. Sarjaa on tehty (muistaakseni) -94 vuodesta eteenpäin ja sehän on pitkä kuin nälkävuosi. Mielenkiintoista nähdä, muuttuuko taudin kuvaaminen sarjan edetessä vähemmän kuolemantuomiomaisemmaksi.
Miten kuvittelet nykyään käyvän, jos tartuntaa ei huomata ajoissa?
Muistanpa hyvinkin. Olin sairaanhoitajana Auroran sairaalassa. Kyllä hoitajaakin pelotti, kun ei vielä tiedetty HIV:istä juurikaan mitään. Leviääkö esim. pisaratartuntana, tai kosketuksesta. Alkuaikoina hoitohenkilökunnalla oli suojavarustus päästä varpaisiin, olimme kuin avaruusolentoja.
Jos tulee sota, tänne tuskin saadaan aids-lääkkeitä. Siis sellaisia, jotka laittaa hivin minimiin.
Afrikassa ei kaikilla ole varaa lääkkeisiin. Edelleen kuolema siellä.
Entä se, kun Trump laittaa Amerikassa lääketuet pois yli 65-vuotiailta (ei pelkästään hiv lääkkeistä )
Pelättiin että se tarttuu kuin norovirus tai vesirokko.
Vaikea olla muistamatta, koska tein silloin leipätyötäni aidsiin liittyen ja vielä lukuisia vuosia kehitysmaissa sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Oliko tuolloin Suomessa sairaanhoito vuonna 1983 todellakin noin alkeellista kuin videossa näkyy? Hoitaja tekee reiän ihoon ja siitä valuttaa verta putkeen. Ilman käsineitä tietty.
Sama näytteenottotyyli on edelleen käytössä huonosuonisten potilaiden kanssa, joilla vakuumineulan kanssa ei saada näytettä. Tuo suoraan putkeen verta tiputtava neula on avoneula. Hanskat toki pitäisi nykyään olla kädessä ja käsittääkseni nitriilihanskat suojaavat virustartunnalta, jos pysyvät ehjänä.
Pelotti kauheasti 1980-luvun lopulla, eräässä baarissa levisi huhu, että jollain vakkariasiakkaalla on AIDS, muistakaa suojata wc -istuin paperilla tai pissatkaa koskematta istuinta ( siis naiset). Testeissä tuli käytyä, vastauksen odottaminen oli piinallista. Rock Hudsonin ja Anthony Perkinsin riutuminen ja kuoleminen järkytti, samoin Nurejevin.