Yksi hyvä taktiikka aloittaa se oma hyvinvointi projekti on se että preppaatte annokset itsellenne valmiiksi viikoille
Mä muistan itse aikoinaan mä aloitin just niin että mä tilasin purnukoita, tein isot satsit riisiä ja kanaa ja kasviksia ja tällästä terveellistä ja jaoin ne niihin purnukoihin ja heitin aina vaan pakastimeen, sieltä mä aina nappasin 2 päivässä. Se on hyvä tapa siinä mielessä että varsinkin jos on taloudessa muitakin ihmisiä niin se oma linja pysyy vaikka ne muut ei noudattaiskaan kokoajan sitä samanlaista. Muuten se tavallaan menee kokoajan väkisin sinne niiden muiden tapoihin, eli niiden mukaan kokoajan myötäillään sitä omaakin syömistä. Se on vaikeampi sellaiselle ihmiselle kenen taloudessa on muitakin, mutta sekin on tehtävissä.
Kommentit (4)
Ja se pysyy kokoajan se linja. Moni luulee että samojen ruokien syömien päivittäin on epäterveellistä, itseasiassa se on aika hyvä tapa saada kroppa toimimaan
Mulla ne prepatut jää sinne jääkaappiin tai pakastimeen, koska inhoan uudeĺleen lämmitettyä ruokaa. Erityisesti kanaa. Sitten ne päätyy pilaantuneena biojätteeseen.
Omassa perheessä on aina tehty näin. Keittoja keitetään iso kattilallinen ja pakastetaan, samoin kuin muitakin ruokia. Ei mitenkään viikoksi eteenpäin, vaan aina kun tehdään ruokaa, tehdään vähän isompi annos ja loput pakkaseen. Töihin on helppo ottaa pakastettu ruoka, niin ei mene pilalle, vaikka menee pyörällä kesällä.
Yhtäkkiä tuon nimi on vain muuttunut "preppaukseksi" :D eli valmistetaan, tehdään ruokaa :D
Ei auta kun syön useamman purkin tehdessä ja alkuviikosta kerta ovat valmiiksi tehty ja syöminen on helppoa.