Toinen lapsi??

Nyt ollaan sitten yritetty jo muutama kuukausi, mutta ei se niin helposti tärppääkkään. Toisaalta olen aina helpottunut, mutta toisaalta vähän pelottaa, jos ei toista saadakkaan ollenkaan. Hmm

Samat ajatukset täälläkin. Toisinaan tuntuu (esikoinen uhmaiässä) ettei toista vielä todellakaan, mutta yhä useammin ja useammin jään itselleni kiinni haaveilemasta siitä toisesta nyytistä.. Yöheräämiset ja kaikki se rumba alusta saakka pelottaa. En ole mikään superäiti joka jaksaa ja tekee miljoonaa asiaa samaan aikaan vaan itse asiassa olen aika laiska. Onko minusta kahden lapsen äidiksi? En tiedä. Mutta silti sydän huutaa toista pientä suurta ihmettä sisälleni kasvamaan.. Mies olisi valmis, mutta olenko minä..kumpa sen vastauksen saisin..



Kun näkee lähellä lapsettomuutta niin tulee näistä pohdiskeluista syyllinen olo. Miksemme anna vauvan tulla jos on tullakseen sillä kaikille sitä ei suoda. Ja enhän tiedä suodaanko meillekään enään. Miksi jahkailen? On hyvä mies, talous antaisi periksi, oma (ja tietty isän) fysiikka ja psyyke kunnossa..



Uskaltaisimmeko..?

pikkukakkosesta haaveileva. Poika täyttää 2pvän kuluttua 3v ja vauvankaipuu on ollut vahva jo pitkään. Itsellä esikoisen odotusaika melkolailla vaikea; siksi kai nyt niin ajatus arveluttaa.

mutta arki kahden lapsen kanssa (esikoinen 3v5kk ja kuopus 1v4kk, lapsilla on 2 vuoden ja 2 viikon ikäero) on sujunut alusta asti oikein kivasti. Miehestäni ei juuri lastenhoitoapua ole, hän on töissä aamusta iltayhdeksään tai -kymmeneen, yksi vapaapäivä viikossa jos hyvin menee. Silti ollaan pärjätty, ja olen jaksanut ihan hyvin.

Ei tarvitse olla superäiti pärjätäkseen :)

-Mokoma-:

Samat ajatukset täälläkin. Toisinaan tuntuu (esikoinen uhmaiässä) ettei toista vielä todellakaan, mutta yhä useammin ja useammin jään itselleni kiinni haaveilemasta siitä toisesta nyytistä.. Yöheräämiset ja kaikki se rumba alusta saakka pelottaa. En ole mikään superäiti joka jaksaa ja tekee miljoonaa asiaa samaan aikaan vaan itse asiassa olen aika laiska. Onko minusta kahden lapsen äidiksi? En tiedä. Mutta silti sydän huutaa toista pientä suurta ihmettä sisälleni kasvamaan.. Mies olisi valmis, mutta olenko minä..kumpa sen vastauksen saisin..

Kun näkee lähellä lapsettomuutta niin tulee näistä pohdiskeluista syyllinen olo. Miksemme anna vauvan tulla jos on tullakseen sillä kaikille sitä ei suoda. Ja enhän tiedä suodaanko meillekään enään. Miksi jahkailen? On hyvä mies, talous antaisi periksi, oma (ja tietty isän) fysiikka ja psyyke kunnossa..

Uskaltaisimmeko..?

Kai muakin just pelottaa se, että kuinka itse jaksan? Onko elämää kahden lapsen jälkeen? Pelkäsin kyllä ekankin kanssa sitä, että elämä " loppuu" .. Eikä se sitten loppunutkaan :)

... meillä tosin poika vasta vuoden, mutta aina välillä sitä toista lasta tulee mietittyä.

Mut se mikä eniten pelottaa on tuo taloudellinen tilanne. Nytkin on niin hemmetin tiukkaa, et miten sitä pärjäis kahden lapsen kanssa... jos hoitomaksukin kuukaudessa on lähes neljäsataa euroa :-/

Mut toisaalta tuntuis ikävältä olla edes yrittämättä lasta pelkästään rahan takia...

Meillä kaksi lasta, 1,5-vuotias ja 3,5-vuotias. Olen vankasti sitä mieltä, että toisen lapsen hankkiminen olisi itseänikin mietityttänyt enemmän, jos oltaisiin pidetty pidempi tauko. Nyt 3,5-vuotiaan kanssa pääsee jo niin helpolla, että paluu vauva-aikaan olisi ollut isompi. Kun meillä kuopus syntyi, oli vielä niin kädet täynnä sen 2-vuotiaan kanssa, ettei ollut päässyt edes huokasemaan ;-).



Lisäksi ajatukseni on se, että jos lapset tekee peräkkäin, vauva-ajat on pois päiväjärjestyksestä nopeammin ja sitten taas se " helppo" arki on nopeammin edessä... Tällä ajatuksella me ollaan suunnittelemassa kolmattakin tähän suht. perään. Nämä kaikki ajatukset siis sillä varauksella, jos Luoja suo (esikoista tehtiin pidempään ja silloin oppi siihen, ettei näitä lapsia vaan tehdä).



Mutta kyllä siis kahden kanssa pärjää. Miehen kanssa pitää istua rauhassa alas kuitenkin ennen ja mennä läpi vastuut ja velvollisuudet. Toisen lapsen syntymä on parisuhteelle ainakin yhtä suuri koitinkivi kuin ensimmäisen syntymä. Mieheni mielestä vasta toisen jälkeen hänkin tuntee olevansa kokonaisvaltainen perheenjäsen, kun joutuu osallistumaan aina toisen hoitamiseen kun on paikalla.



Suosittelen!

mies kovasti toista toivoi, mutta minua taas kauhistutti kaiken aloittaminen alusta (siitäkin huolimatta, että esikoinen oli helppo vauva) ja varsinkin äitiyslomalle jääminen. En nimittäin kauheasti ekasta ä-lomastani nauttinut, olin yksinäinen, turhautunut jne.



Jossakin vaiheessa sitten myönnyin miehen toiveelle ja aloitimme toisen lapsen yrittäminen. Meillä tärppäsi heti, joten raskautuminen oli mulle aika suuri shokki siinä vaiheessa. Ihan alkuun jopa toivoin, että raskaus olisi mennyt kesken. Mieli kuitenkin muuttui aika pian ja nautin raskausajasta ja innolla toista odotin. Lasten ikäeroksi tuli 3,5 vuotta.



Nyt kuopukseni on 10-kuinen ja voin sanoa, että tämä toinen ä-loma on mennyt paljon mukavammin kuin ensimmäinen. Arki kahden kanssa on ollut yllättävän helppoa. Esikoinen kyllä aika ajoin kiristää hermoani tosi paljon, mutta vauva on helppo ja mukautuvainen. Tämä yli kolmen vuoden ikäero on ollut loistojuttu. Esikoinen on jo tosi omatoiminen ja hänestä on minulle seuraa. Arki myös rullaa kivasti, kun mennään esikoisen päivärytmin mukaan. En ole kertaakaan toisen lapseni syntymän jälkeen katunut päätöstäni. Päinvastoin, mielessä on välillä kolmannen lapsen saaminen :).

Tuossa joku kirjoitti, että lapset pienellä ikäerolla koska " vauva-aika on sitten nopeasti hoidettu" jne. En voi mitenkään ymmärtää tätä. Jos ei vielä edellisestä ole päässyt hengähtämään ennen kuin seuraava jo tulee, ei vauva-ajasta varmaan nauti. Kuitenkin se on niin ainutlaatuista aikaa, että soisin kaikkien äitien ottavan siitä ilon irti. Koskaan sitä ei enää takaisin saa! Äitejä (ja perheitä) on tietysti monenlaisia, mutta minä olen nauttinut suunnattomasti molempien lasten vauva-ajasta. Toisen lapsen kanssa vielä enemmän kuin ensimmäisen. Meidän lapsilla on yli 3 vuoden ikäero ja se on mielestäni oikein hyvä, sopii meille hyvin.

Tuossa joku kirjoitti, että lapset pienellä ikäerolla koska " vauva-aika on sitten nopeasti hoidettu" jne. En voi mitenkään ymmärtää tätä. Jos ei vielä edellisestä ole päässyt hengähtämään ennen kuin seuraava jo tulee, ei vauva-ajasta varmaan nauti.

Hyvä kommentti ja varmasti siinä oli paljon totuudensiementäkin. Itse olen vaan ehkä sellainen " monta rautaa tulessa" -tyyppi ja haluan hoitaa hommat kerralla ja nopeasti kuntoon - karua kirjoittaa näin tällaisesta asiasta, mihin ei itse kuitenkaan pysty kokonaan vaikuttamaan...

Meillä on molemmat lapset olleet suht. hyviä nukkumaan öisin, itse pärjään melko vähällä yöunella ja sen avulla pystyin nauttimaan kakkosen vauva-ajasta. Kuten sinäkin kirjoitit, se oli jopa antoisampaa ja rennompaa kuin ensimmäisen kohdalla. Se mitä tarkoitin tuolla vauva-ajan nopealla hoitamisella tarkoittaa kaikkia perheen vauva-aikoja yhteensä. Eli minun ei tarvitse tyyliin kymmenen vuoden aikajanalla olla raskaana, imettää, säilöä vauvatarvikkeita ym. Samalla ajattelin uraani. Vuoden parin käväisyt työmaailmassa lasten välissä saattavat toki olla hyväksikin ammattitaidon suhteen, mutta eivät minua kiinnosta (olin vajaan vuoden töissä ensimmäisen jälkeen). Nuo käväisyt ovat hyvin haastavia työni kannalta, sillä ei pysty tekemään mitään pidemmän ajan suunnitelmia ja joutuu periaatteessa kieltäytymään mielekkäistä pidemmistä projekteista, kun on raskaana. On stressaavaa saada ylipäätään työt käyntiin ja sitten hikipäässä hoitaa velvollisuuksia että saa ne hoidettua ennen äitiyslomalle jääntiä. Nyt kun olen kotona tämän ajan, kun lapset ovat pieniä, saavat myös nuo vanhemmat nauttia kotonaolostani. Sitten kun aikanani palaan töihin, voin keskittyä siihen täysillä ja nauttia suht. samanikäisistä lapsistani, joiden intressit ovat samankaltaiset mm. vapaa-ajanviettotapojenkin suhteen. Itse muistan vielä elävästi, kun teininä notkuin Puuhamaan pomppulinnoissa paimentamassa viisivuotiasta veljeäni. Olisi ollut ihan eri juttu, kun sisaruksista olisi saanut mielekästä seuraa myös pienenä. Itselläni 4 vuotta nuorempi sisko ja 8 vuotta nuorempi veli eikä meillä kovin paljon ollut yhteisiä leikkejä lapsuudessa, nykyään tosin ikäeroja ei pahemmin edes huomaa.

Toivottavasti tekstini eivät tunnu kylmältä mulle-kaikki-heti -ajatukselta, mutta olemme vaan miehen kanssa nähneet niin paljon hyvää lyhyessä ikäerossa vaikka toki siinä omat haasteensakin on. Sehän on pääasia, että jokainen perhe miettii itselleen parhaan ratkaisun, sillä tosiaan perheen sisällä on niin hurjasti " liikkuvia osia" ettei kukaan voi sanoa toiselle, mikä hänelle on paras ratkaisu. Mutta silti ap:n tapauksessa kehottaisin ilman muuta perheenlisäykseen ;-D.

t. Jogu ja " kullannuput"

Poikamme on nyt 2 v. 3 kk ja itse periaatteessa haluaisin toisen lapsen jossain vaiheessa. Synnytys oli kuitenkin vaikea ja itse olin aika huonossa kunnossa pari viikkoa sen jälkeen (olin kyllä kotona, en enää sairaalassa, mutta noina viikkoina päävastuu lapsesta oli isyyslomalla olevalla miehellä ja äidilläni, itse lähinnä imetin).



Miehen mielestä koko ensimmäinen vuosi oli vaikea, kun vauvan kanssa kommunikointi oli niin paljon rajallisempaa kuin taaperon kanssa ja tämä oli imetyksen takia niin kiinni äidissä. Lisäksi hän on sitä mieltä, että maapallo on jo nyt ylikansoitettu, eli meillä olisi moraalinen velvollisuus olla hankkimatta mitään suurperhettä.



Mieheni vetoaa tuohon hankalaan synnytykseen ja alkuaikoihin, mihin minulla ei ole juuri sanomista. Tuohon lapsilukuun taas olen sanonut, että paljon tehokkaammin mieheni voisi vaikuttaa maapallon ylikansoittumiseen vaikka antamalla rahaa naisten koulutukseen kehitysmaissa.



Meillä on arki aika hyvin uomissaan: olen töissä, viihdyn ja lapsella on kavereita tarhassa. Seuraava raskaus voisi myös edellisen synnytyksen komplikaatioiden takia olla aika iso riski minulle ja tulevalle lapselle. Tämä tietenkin tutkittaisiin ennen raskaaksi tuloa, mutta siltikin ajatus pelottaa.

Meille oli miehen kanssa todellä tärkeää että esikoisellamme on sisarus. Meille kuitenkin lastensaanti on aina ollut vaikeaa joten rupesimme yrittämään heti kun esikoisen imetys loppui (poika silloin 5 kk). Ja olihan se yllätys kun toka tärppäsikin heti, eli ikäeroksi oli tulossa 1 v 2kk. Toinen poikamme syntyi kuitenkin jo viikoilla 33+4 eteisistukan takia joten ikäeroa on 1v 3 vkoa.



Kyllä oli alussa rankkaakin kahden vaippaikäisen kanssa mutta en vaihtaisi pientä ikäeroa pois missään tapauksessa. Nyt kun pojat ovat 3,5v ja 2,5 v niin voin todeta että en tässä vaiheessa enää halua lähteä uuteen vauvarumbaan. Kun katselen poikiani niin kaikki ekan vuoden vaikeus saa kiitoksen, ovat toisilleen niin tärkeitä, kasvaneet yhdessä, oppineet puhumaan yhdessä (esikolla oli puheenviivästymää), osaavat jakaa leluja jne.



Ja kotona on aina leikkikaveri, jota kiinnostaa samat leikit kun ovat niinkin samanikäisiä. Meillä on kavereita joilla esikko samanikäinen kuin meillä ja heillä nyt kesällä ja syksyllä tulossa vauvoja, sanoivat samaa kuin ap että piti oikein miettiä jaksaako vauva-aikaa enää uudestaan.



Mutta tsemiä vaan heille jotka jaksaavat!

itse halusin lapsille mahdollisimman vähän ikäeroa koska ikä tulee itselläni vastaan,enkä välttämättä myöhemmin enää tulisi raskaaksi ja näin heistä olisi toisilleen leikkikaverit.joten esikoisen synnyttyä ei aloitettu mitään ehkäisyä.raskaaksi tulin kun hän oli 5kk.nyt olen jäänyt yksin kahden pienen kanssa,1,9kk ja 6kk, ja silti pärjään.yöt olen valvonut lähes 2v ja olen tosi väsynyt,mutta joskus kun saan taas nukkua,niin osaanpahan arvostaa sitä aikaa :o) on huonoja päiviä ja hyviä päiviä,lapset hoidan kotona,koska ovat kumminkin niin vähän aikaa pieniä.nautin heistä vaikka välillä itkenkin kun on raskasta.mutta kyllä sitä kuulkaas vaan pärjää,älkää pelätkö tulevaa.ja huom.lasten synnyttyä ei ole ollut enää mitään ns.omaa aikaa.en ole kauppaankaan päässyt ilman lapsia.mutta joskus varmaan vielä pääsen :o)

tehkää siltä kuin itsestä tuntuu. elämä yleensä kantaa.





itselläni ei ole kuin yksi reilu kolmevuotias lapsi ja itse olen hieman päälle 30v. esikoisen syntymään johtanutta raskautta odotimme varmaan puolitoista vuotta ja hänen jälkeensä ei ehkäisyä ole ollut käytössä.



kuukaudesta toiseen sitä useimmiten jaksaa odottaa, että jospa tässä tässä kuussa olisi tärpännyt. kun ei ole tärpännyt, niin välillä hommasin sellasen useamman kuukauden projektin väliin, ja toteutin pitkäaikaisen haaveen, mikä vei ajatuksia pois lapsenyrittämisestä, kun liika yrittäminen tiettävästi heikentää raskautumistodennäköisyyttä. ja nyt taas mennään vähän enemmän yrittämisen puolella.



mut kun katson kulunutta aikaa taaksepäin ja nykyhetkeäkin, niin minua ei toisaalta haittaa kovin paljoa, vaikka lapsellamme ei ainakaan vielä sisarusta olekaan. olen saanut opetella äitiyttä yhden kanssa, kun se ei minulle aina olekaan niin helppoa. kun lapsi kiukkuaa ja uhmaa, en aina tiedä mitä tehdä.



silti toivon, että minulla jossain vaiheessa olisi enemmän lapsia.

ja minusta oli tosi rankkaa olla kahden alle 2 v:n kanssa

kotiäitinä. Molemmat lapset olivat 24 h yhtä aikaa vaipoissakin

9 kk:n ajan!



Nyt tuntuu paljon paremmalta, kun kolmas lapsemme tulee

4 v:n ikäerolla kakkoseen. Olen varma, että vauva-aika

ei ole samanlaista sumua kuin kakkosen kanssa, vaan että

voin nauttia kotiäitiydestä ja lapsistani.



Esikoisen vauva-aika oli aika helppoa, mutta sitten kun toinen

lapsi syntyi, niin arjen pyörittämisessä oli kieltämättä todella

kova työ! Minulla oli molemmat lapset kotona, kun en periaatteessa

kannata sitä, että isompi lapsi viedään hoitoon, kun vauva syntyy,

varsinkaan jos isompi lapsi on alle 3 v.



Nyt meidän tilanne on sellainen, että esikoinen menee syksyllä

esikouluun, ja toinen lapsi jää minun ja vauvan kanssa kotiin.

Virikkeitä kakkonen saa srk:n päiväkerhosta, perhekerhosta,

muskarista, avoimesta pk:sta, asukaspuistosta jne., ja

tarvittaessa hän voi joskus olla puistotädilläkin. Meidän

asuinalueellamme on onneksi aika paljon eri vaihtoehtoja.



Minusta on suuri rikkaus, että lapsella on sisarusruksia, jos vain

suinkin sellaisia on tullakseen! Oman jaksamisen kannalta

noin 3 v:n (tai isompi) ikäero lasten välillä lienee optimi.



Isompi lapsi voi hyvin olla välillä kerhoilemassa tms. ja äiti

saa olla vauvan kanssa kahdestaan. Jos kaksi tai jopa

useampikin lapsi on alle 3 v., niin toki se vaatii ihan eri tavalla

äidiltä ja isältä voimavaroja, kun alle 3 v. ei pääse edes

srk:n päiväkerhoon.



Toisaalta aina ei voi valita, vaan voi olla, että lasta ei saa,

vaikka haluaisi, tai tulee vahinkoraskaus ja useampi lapsi

pienellä ikäerolla tai tulee kaksoset jne. Perhesuunnittelu on

aika vaikeaa, usein jopa mahdotonta... :)

Kun siis meille tulee nyt 4 v. kakkosen ja kolmosen välille,

niin olen ehtinyt olla töissä 2,5 vuotta ennen kuin taas kohta

jään äitiysvapaalle. Asuimme mm. vuosi sitten keväällä

ulkomailla minun työni takia, ja mieheni oli kotona hoitamassa

lapsia, kun kakkonen oli silloin vielä alle 3 v. vähän aikaa,

joten uraakin olen tavallaan edistänyt.



Esikoisen ja toisen lapen välillä en sen sijaan ehtinyt olla

töissä kuin muutaman kuukauden (kaverini hoiti silloin

esikoista). Silloin tuntuikin tosi ikävältä jäädä taas pois töistä.

Yhteensä olin esikoisen ja toisen lapsen kanssa noin 3,5 v. kotona,

lukuunottamatta tuota vain muutaman kuukauden käväisyä

työelämässä.



Nyt tuntuu puolestaan aivan päinvastaiselta: on ihanaa jäädä pois

töistä, kun olen ollut jo taas niin kauan työelämässä! Ennen

kuin esikoinen syntyi, niin olin silloinkin ihan kyllästynyt töihini,

kun olin ollut valmistumisen jälkeen töissä suunnilleen saman

ajan eli reilu 2,5 v.



Mitähän sitä sitten keksii, kun kolmosen jälkeen olen ollut

töissä työn 2,5 v.? Meille ei nimittäin ole varmaan neljättä

lasta toiveissa, ja ikääkin alkaa olla jo sitten aika paljon.

Ehkä sitten aloitan taas opiskelut...

Ja kyllä, taidan uskaltaa jättää pillerit pois...



Jos muutkin jaksavat niin miksen minäkin?! Mitä tässä enää odottamaan, kun välttämättä ei tärppää kuitenkaan heti, mäkin olen jo 30v ja kaikki perusasiat on kunnossa..

Niin ja mulle tärkeä pointti, esikoinen on vauvan syntyessä jo 4v.

...joilla lasten ikäväli on muodostumassa useammaksi vuodeksi. Itselläni lapsi täyttää kohta kolme ja olen jo pitkään kokenut syyllisyyttä siitä, ettei toista lasta ole tehty. Jotenkin tuntuu, että nykyään lapset tehdään pienellä ikävälillä ja tällaisia pitkän aikavälin vanhempia on harvassa. Itse en kuitenkaan olisi voinut hankkia lapsia ihan peräkkäin. Ja siitähän tietysti jotkut näkevät vaivaa. Nyt kevään aikana on tullut vasta vahva tunne siitä, että haluan toisen lapsen. Ensimmäinen on jo omatoiminen ja töistäkin olisi kiva olla pois jonkin aikaa. Miehen kanssa asiasta ei ole puhuttu vielä vakavalla tasolla eli saa nahdä mitä tuumaa. Luultavasti on innolla mukana.