Lue keskustelun säännöt.
Kumppanin vakava sairastuminen ja seksittömyys
23.07.2026 |
Kumppanini sairastui vakavasti vuoden alussa, jonka jälkeen seksiä on ollut kerran seitsemän kuukauden aikana. Aiemmin meillä oli toimiva ja aktiivinen seksielämä, joka on nyt sairastumisen myötä hiipunut täysin.
Kumppanini on rakas ja tärkeä, seison hänen rinnallaan sairaudessa tukien. Ymmärrän, ettei seksuaalisuus kukoista tässä tilanteessa, eikä ole hänellä mielessä sairauden keskellä. Itselläni halut on kuitenkin tallella, seksi ja seksuaalisuus on ollut tärkeää minulle. Masturbointi ei aja asiaa pitkässä juoksussa, vaikka toki olen päästellyt paineita säännöllisesti masturboimalla tämän ajan.
Nyt seitsemän kuukauden lähes täydellisen seksittömyyden kohdalla halut alkavat olla niin pinnassa, että mietin, mitä voin tehdä tässä tilanteessa? Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että kaipaan niin kovasti miestä, kunnon seksiä ja laukeamista miehen ”sylissä”, että seuraavien mahdollisten kuukausien odottelu tuntuu mahdottomalta.
Miten te muut mahdollisesti samassa tilanteessa olleet olette ratkaisseet seksuaalisuutenne toteuttamisen puolison sairastuessa vakavasti?
En vielä tässä kohtaa elämässä haluaisi luopua seksielämästä, enkä olisi valmis siihen, että parisuhde muuttuisi pelkäksi hoivasuhteeksi. Enkä pysty myöskään sammuttamaan halujani.
N49
Kommentit (24)
Olin se sairas. Seksin ohella muukin läheisyys vähentyi, koska en oikein pystynyt liikkumaan,. Jäljelle jäi henkinen ja fyysinen etäisyys ja se raastaa minuakin. Erektio-ongelmat alkoivat, koska en tunne itseäni enää haluttavaksi ja tulen melkein aina torjutuksi. Ne kerrat kun seksiä on, mietin että toinen suostuu säälistä ja sitten se on hänen puoleltaan suoritettu. Keskustelussa hän aina sanoo, ettei niin ole ja pitää olla tiheämmin aktiivinen. Omat aloitteeni eivät johda mihinkään ja hän ei niitä tee. Hän ei ota enää kiinni kun nukumme ja työntää minut unissaan pois, jos yritän koskea.
Olen nyt sairas henkisesti, koska etäisyys musertaa ja sattuu niin pirusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin se sairas. Seksin ohella muukin läheisyys vähentyi, koska en oikein pystynyt liikkumaan,. Jäljelle jäi henkinen ja fyysinen etäisyys ja se raastaa minuakin. Erektio-ongelmat alkoivat, koska en tunne itseäni enää haluttavaksi ja tulen melkein aina torjutuksi. Ne kerrat kun seksiä on, mietin että toinen suostuu säälistä ja sitten se on hänen puoleltaan suoritettu. Keskustelussa hän aina sanoo, ettei niin ole ja pitää olla tiheämmin aktiivinen. Omat aloitteeni eivät johda mihinkään ja hän ei niitä tee. Hän ei ota enää kiinni kun nukumme ja työntää minut unissaan pois, jos yritän koskea.
Olen nyt sairas henkisesti, koska etäisyys musertaa ja sattuu niin pirusti.
Olen pahoillani, että teille kävi noin.
Tällä hetkellä kumppanini ei tee minkäänlaisia yrityksiä petipuuhiin ja sellainen erotiikka on täysin kadonnut. Välillä kaikki tämä musertaa: vakavan sairastumisen lisäksi parisuhde on muuttanut täysin muotoaan ja aiempi aktiivinen ja kiihkeä seksielämämme on kadonnut täysin. Nämä kaikki ovat kuitenkin tärkeitä parisuhteen elementtejä, jotta suhdetta parisuhteeksi voi kutsua. Rakkaus ei ole kadonnut, mutta paljon muuta on 😕
Oma aloiteellisuuteni ei myöskään ole tuottanut tulosta, joten olen ”antanut rauhan” asialle. Sisälläni tunne kuitenkin roihuaa…
Ap
Vaimoni sairastui kuusi vuotta sitten ja seksi loppui kuin seinään. Siihen mennessä seksielämämme oli vähintäänkin vireää ja toimivaa. Minun toki tekee mieli vielä, mutten ole jaksanut hankkimaan tyttöystävää vaikka jos suhteemme alussa sovimme, että jos toinen sairastuu, niin toisella on lupa käydä nauttimassa. Tosin oletan, että hän oletti minun sairastuvan ja siten petasi itselleen mahdollisuutta jatkaa seksielämää. Olisihan se kiinnostavaa, jos jostain löytyisi joku riittävän kiinnostava, joka ei kuitenkaan jäisi roikkumaan punttiini, koska en aio vaimostani luopua. Sen verran hyviä ystäviä olemme keskenämme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin se sairas. Seksin ohella muukin läheisyys vähentyi, koska en oikein pystynyt liikkumaan,. Jäljelle jäi henkinen ja fyysinen etäisyys ja se raastaa minuakin. Erektio-ongelmat alkoivat, koska en tunne itseäni enää haluttavaksi ja tulen melkein aina torjutuksi. Ne kerrat kun seksiä on, mietin että toinen suostuu säälistä ja sitten se on hänen puoleltaan suoritettu. Keskustelussa hän aina sanoo, ettei niin ole ja pitää olla tiheämmin aktiivinen. Omat aloitteeni eivät johda mihinkään ja hän ei niitä tee. Hän ei ota enää kiinni kun nukumme ja työntää minut unissaan pois, jos yritän koskea.
Olen nyt sairas henkisesti, koska etäisyys musertaa ja sattuu niin pirusti.
Olen pahoillani, että teille kävi noin.
Tällä hetkellä kumppanini ei tee minkäänlaisia yrityksiä petipuuhiin ja sellainen erotiikka on täysin kadonnut. Välillä kaikki tämä musertaa: vakavan sairastumisen lisäksi parisuhde on muuttanut täysin muotoaan ja aiempi aktiivinen ja kiihkeä seksielämämme on kadonnut täysin. Nämä kaikki ovat kuitenkin tärkeitä parisuhteen elementtejä, jotta suhdetta parisuhteeksi voi kutsua. Rakkaus ei ole kadonnut, mutta paljon muuta on 😕Oma aloiteellisuuteni ei myöskään ole tuottanut tulosta, joten olen ”antanut rauhan” asialle. Sisälläni tunne kuitenkin roihuaa…
Ap
Se on kauneinta. Rakkaus. Ei se minullakaan ole kadonnut, mutta kaipaan läheisyyttä enemmän kuin koskaan. Vielä niin, että puolisoni haluaisi koskea minuun. Viime syksynä hän laski päänsä olkapäälleni kun jo pystyin hieman liikkumaan ja istuimme puistossa. Muistan sen, koska se oli niin aitoa ja spontaania. Kaipaan seksiä, se oli välillä todella kiihkeää ja rajuakin. Myös rauhallisempaa. Nyt kaikki tila on tyhjyyttä ja pää ja keho huutavat, että eivät ole näkymättömiä ja vanhentuneita tässä ajassa. Tai sitten vain luulen, etteivät ne ole.
Millaista ratkaisua kumppanisi tähän ehdottaa?
Jos ei mitään, tuskin välittää sinusta kovin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin se sairas. Seksin ohella muukin läheisyys vähentyi, koska en oikein pystynyt liikkumaan,. Jäljelle jäi henkinen ja fyysinen etäisyys ja se raastaa minuakin. Erektio-ongelmat alkoivat, koska en tunne itseäni enää haluttavaksi ja tulen melkein aina torjutuksi. Ne kerrat kun seksiä on, mietin että toinen suostuu säälistä ja sitten se on hänen puoleltaan suoritettu. Keskustelussa hän aina sanoo, ettei niin ole ja pitää olla tiheämmin aktiivinen. Omat aloitteeni eivät johda mihinkään ja hän ei niitä tee. Hän ei ota enää kiinni kun nukumme ja työntää minut unissaan pois, jos yritän koskea.
Olen nyt sairas henkisesti, koska etäisyys musertaa ja sattuu niin pirusti.
Olen pahoillani, että teille kävi noin.
Tällä hetkellä kumppanini ei tee minkäänlaisia yrityksiä petipuuhiin ja sellainen erotiikka on täysin kadonnut. Välillä kaikki tämä musertaa: vakavan sairastumisen lisäksi parisuhde on muuttanut täysin muotoaan ja aiempi aktiivinen ja kiihkeä seksielämämme on kadonnut täysin. Nämä kaikki ovat kuitenkin tärkeitä parisuhteen elementtejä, jotta suhdetta parisuhteeksi voi kutsua. Rakkaus ei ole kadonnut, mutta paljon muuta on 😕Oma aloiteellisuuteni ei myöskään ole tuottanut tulosta, joten olen ”antanut rauhan” asialle. Sisälläni tunne kuitenkin roihuaa…
ApSe on kauneinta. Rakkaus. Ei se minullakaan ole kadonnut, mutta kaipaan läheisyyttä enemmän kuin koskaan. Vielä niin, että puolisoni haluaisi koskea minuun. Viime syksynä hän laski päänsä olkapäälleni kun jo pystyin hieman liikkumaan ja istuimme puistossa. Muistan sen, koska se oli niin aitoa ja spontaania. Kaipaan seksiä, se oli välillä todella kiihkeää ja rajuakin. Myös rauhallisempaa. Nyt kaikki tila on tyhjyyttä ja pää ja keho huutavat, että eivät ole näkymättömiä ja vanhentuneita tässä ajassa. Tai sitten vain luulen, etteivät ne ole.
Elämässä on kaikenlaisia haasteita. Tuo lienee sieltä helpoimmasta päästä. Tsemppiä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Millaista ratkaisua kumppanisi tähän ehdottaa?
Jos ei mitään, tuskin välittää sinusta kovin paljon.
En tiedä miten aloittajan puoliso on sairastunut, mutta kun itse makasin lähemmäs puoli vuotta sängyssä sytostaattiputkessa en kyllä kyennyt miettimään toisen seksuaalista tyydytystä vaikka kuinka rakastankin. Silloin yritti vain selvitä meneillään olevasta päivästä ja toivoi olevansa vuoden päästä jossain muualla kuin haudassa. Onneksi puolisoni ymmärsi miten raskasta se kaikki oli, sekä henkisesti että fyysisesti, ja malttoi odottaa. Nyt kun sytostaattien lopettamisesta on 6 kk, alkaa oma keho viimein tuntumaan taas omalta ja seksiäkin on, tosin harvemmin kuin aiemmin. Mutta parempaa kohti mennään, eikä seksi ole enää kivuliasta. Oma peilikuva vielä vaatii vähän totuttelua vaikka aika vähäisin vammoin lopulta selvisin.
Valitettavasti aloittajalle minulla ei ole tarjota mitään apua. Vakava sairastuminen on raskasta suhteen molemmille osapuolille, eikä aina mitään hyvää ratkaisua tilanteeseen löydy. Omassa tapauksessa luulen että olisin ymmärtänyt jos puoliso olisi kokenut sen kaiken liian raskaana ja halunnut lähteä. Mustimmalla hetkillä olisin luultavasti myös antanut käydä muiden luona paneskelemassa koska en olisi kehdannut kieltääkään, mutta jos olisi mennyt, en usko että olisin pystynyt suhdetta jatkamaan kovin pitkään sen jälkeen kun alkoi taas näkyä valoa tunnelin päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolisoni sairastui vakavasti kolmisen vuotta sitten. Seksi loppui kuin seinään, ymmärrän kyllä, ettei syöpäsairaalla libido voi toimia normaalisti. Myös kaikki muu fyysinen läheisyys on väliltämme kadonnut täysin. Minä kyllä tahtoisin edelleen halata ja nukkua vierekkäin, mutta puolisoni ahdistuu vain läheisyydestä nykyään.
Raskastahan tämä on. Edelleen sitä kaipaisi rakastamansa ihmisen kosketusta ja olla puolisolleen haluttava.
Eli siis, asiaa ei ole hoidettu mitenkään. Elämme selibaatissa. Minä masturboin silloin, kun paine kasvaa liiaksi. Käytännössä siis lähinnä ovulaation aikoihin.
N 36
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni sairastui vakavasti kolmisen vuotta sitten. Seksi loppui kuin seinään, ymmärrän kyllä, ettei syöpäsairaalla libido voi toimia normaalisti. Myös kaikki muu fyysinen läheisyys on väliltämme kadonnut täysin. Minä kyllä tahtoisin edelleen halata ja nukkua vierekkäin, mutta puolisoni ahdistuu vain läheisyydestä nykyään.
Raskastahan tämä on. Edelleen sitä kaipaisi rakastamansa ihmisen kosketusta ja olla puolisolleen haluttava.
Eli siis, asiaa ei ole hoidettu mitenkään. Elämme selibaatissa. Minä masturboin silloin, kun paine kasvaa liiaksi. Käytännössä siis lähinnä ovulaation aikoihin.
N 36
Tuohan kuulostaa siltä että jollain tasolla yhden ihmisen sijasta kuoleekin kaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista ratkaisua kumppanisi tähän ehdottaa?
Jos ei mitään, tuskin välittää sinusta kovin paljon.
En tiedä miten aloittajan puoliso on sairastunut, mutta kun itse makasin lähemmäs puoli vuotta sängyssä sytostaattiputkessa en kyllä kyennyt miettimään toisen seksuaalista tyydytystä vaikka kuinka rakastankin. Silloin yritti vain selvitä meneillään olevasta päivästä ja toivoi olevansa vuoden päästä jossain muualla kuin haudassa. Onneksi puolisoni ymmärsi miten raskasta se kaikki oli, sekä henkisesti että fyysisesti, ja malttoi odottaa. Nyt kun sytostaattien lopettamisesta on 6 kk, alkaa oma keho viimein tuntumaan taas omalta ja seksiäkin on, tosin harvemmin kuin aiemmin. Mutta parempaa kohti mennään, eikä seksi ole enää kivuliasta. Oma peilikuva vielä vaatii vähän totuttelua vaikka aika vähäisin vammoin lopulta selvisin.
Valitettavasti aloittajalle minulla ei ole tarjota mitään apua. Vakava sairastuminen on raskasta suhteen molemmille osapuolille, eikä aina mitään hyvää ratkaisua tilanteeseen löydy. Omassa tapauksessa luulen että olisin ymmärtänyt jos puoliso olisi kokenut sen kaiken liian raskaana ja halunnut lähteä. Mustimmalla hetkillä olisin luultavasti myös antanut käydä muiden luona paneskelemassa koska en olisi kehdannut kieltääkään, mutta jos olisi mennyt, en usko että olisin pystynyt suhdetta jatkamaan kovin pitkään sen jälkeen kun alkoi taas näkyä valoa tunnelin päässä.
Kiitos sinulle vastauksestasi ja hienoa, että vointisi on lähtenyt parempaan päin. Kovasti voimia toipumiseen ja kaiken läpikäyntiin, koska prosessi varmasti jatkuu vielä.
Minä en ole lähdössä vaan aion pysyä kumppanini vierellä ja tukena. Suhteemme on liian hyvä, jotta sen haluaisi menettää, vaikka sairastuminen sitä haastaa monin tavoin. Myöskään edes "luvan kanssa" muissa käymiseen tuskin pystyisin.
Vakava sairastuminen on raskasta ja puolisona sitä jää aika yksin tilanteessa kaiken sen keskelle. Sairastuminen on suuri haaste ja vaikuttaa niin monella tasolla elämään, että sitä on hankala varmasti edes kuvitella kenenkään, joka ei ole joutunut kohtaamaan samaa. Olen mieheni vierellä ja tukena kaikin puolin jakamassa sairauden taakkaa. Kumppanini on nauttinut terveenä ollessaan siitä, että olen halukas ja seksuaalinen nainen. Ja tiedän, että hän tietää tämän tilanteen kaiken muun lisäksi olevan haastavan minulle.
Taitaa olla niin, että ratkaisuksi minulla jää masturboinnin lisänä erilaiset kunnollista nautintoa tuottavat välineet.
Onko miehesi tila pysyvä, ei enää koskaan seksiä?
Ainahan kaikkea voi haluta, ja usein juuri sitä haluaa mitä ei saa. Itse olen vakaasti sitä mieltä, että uskottomuus ei käy eikä avioliitosta erota huonoina päivinä, jos se huono on tasoa en saa kahdenvälistä seksiä.
Meilläkin oli 8kk tauko miehen sairauden vuoksi, oma libidoni on korkea ja käsi auttoi. Kaikenlaisia vaiheita tulee, niissä se rakkaus punnitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni sairastui vakavasti kolmisen vuotta sitten. Seksi loppui kuin seinään, ymmärrän kyllä, ettei syöpäsairaalla libido voi toimia normaalisti. Myös kaikki muu fyysinen läheisyys on väliltämme kadonnut täysin. Minä kyllä tahtoisin edelleen halata ja nukkua vierekkäin, mutta puolisoni ahdistuu vain läheisyydestä nykyään.
Raskastahan tämä on. Edelleen sitä kaipaisi rakastamansa ihmisen kosketusta ja olla puolisolleen haluttava.
Eli siis, asiaa ei ole hoidettu mitenkään. Elämme selibaatissa. Minä masturboin silloin, kun paine kasvaa liiaksi. Käytännössä siis lähinnä ovulaation aikoihin.
N 36Tuohan kuulostaa siltä että jollain tasolla yhden ihmisen sijasta kuoleekin kaksi.
Elämä on kuolemista, vaikka kovin nuorena sitä ei vielä ymmärräkään.
Voi keskittyä itseen ja siihen, mitä kaikkea ihanaa ja nautintoa jää paitsi. Tai sitten koittaa miettii, miten rakkaus toimii. Jos tilanne olisi toisin päin, toivoisitko että puoliso tyydyttää tarpeensa vieraiden kumppanien kanssa, vai haluaisitko että tämä jättää?
Suhteen ja rakkauden laatu punnitaan just silloin, kun itse jää vaille täydellisiä hetkiä, jopa vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni sairastui vakavasti kolmisen vuotta sitten. Seksi loppui kuin seinään, ymmärrän kyllä, ettei syöpäsairaalla libido voi toimia normaalisti. Myös kaikki muu fyysinen läheisyys on väliltämme kadonnut täysin. Minä kyllä tahtoisin edelleen halata ja nukkua vierekkäin, mutta puolisoni ahdistuu vain läheisyydestä nykyään.
Raskastahan tämä on. Edelleen sitä kaipaisi rakastamansa ihmisen kosketusta ja olla puolisolleen haluttava.
Eli siis, asiaa ei ole hoidettu mitenkään. Elämme selibaatissa. Minä masturboin silloin, kun paine kasvaa liiaksi. Käytännössä siis lähinnä ovulaation aikoihin.
N 36Tuohan kuulostaa siltä että jollain tasolla yhden ihmisen sijasta kuoleekin kaksi.
Ai jos seksielämä ei ole täydellistä, ihminen jollain tasolla kuolee? Näinhän lehdet opettaa: sinulla on oikeus täydelliseen seksielämään koko ajan, muista pitää siitä kiinni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähes joka liitossa tämä tilanne on edessä jossain vaiheessa. Itseltäni avioseksi loppui puolison sairauteen 52-vuotiaana, ja aluksi olin katkera. Mutta sitten päätin miettiä positiivisen kautta: minulla ehti olla hyvää seksiä mieheni kanssa yli 25vuotta, olenpa onnekas!
Valintoja, niin tekojen kuin asenteenkin osalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni sairastui vakavasti kolmisen vuotta sitten. Seksi loppui kuin seinään, ymmärrän kyllä, ettei syöpäsairaalla libido voi toimia normaalisti. Myös kaikki muu fyysinen läheisyys on väliltämme kadonnut täysin. Minä kyllä tahtoisin edelleen halata ja nukkua vierekkäin, mutta puolisoni ahdistuu vain läheisyydestä nykyään.
Raskastahan tämä on. Edelleen sitä kaipaisi rakastamansa ihmisen kosketusta ja olla puolisolleen haluttava.
Eli siis, asiaa ei ole hoidettu mitenkään. Elämme selibaatissa. Minä masturboin silloin, kun paine kasvaa liiaksi. Käytännössä siis lähinnä ovulaation aikoihin.
N 36Tuohan kuulostaa siltä että jollain tasolla yhden ihmisen sijasta kuoleekin kaksi.
Suurinta rakkautta onkin joskus itselleen kuolemista. Kun molemmat asennoituvat näin, niin siinä se rakkaus vain kasvaa <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni sairastui vakavasti kolmisen vuotta sitten. Seksi loppui kuin seinään, ymmärrän kyllä, ettei syöpäsairaalla libido voi toimia normaalisti. Myös kaikki muu fyysinen läheisyys on väliltämme kadonnut täysin. Minä kyllä tahtoisin edelleen halata ja nukkua vierekkäin, mutta puolisoni ahdistuu vain läheisyydestä nykyään.
Raskastahan tämä on. Edelleen sitä kaipaisi rakastamansa ihmisen kosketusta ja olla puolisolleen haluttava.
Eli siis, asiaa ei ole hoidettu mitenkään. Elämme selibaatissa. Minä masturboin silloin, kun paine kasvaa liiaksi. Käytännössä siis lähinnä ovulaation aikoihin.
N 36Tuohan kuulostaa siltä että jollain tasolla yhden ihmisen sijasta kuoleekin kaksi.
Elämä on kuolemista, vaikka kovin nuorena sitä ei vielä ymmärräkään.
Voi keskittyä itseen ja siihen, mitä kaikkea ihanaa ja nautintoa jää paitsi. Tai sitten koittaa miettii, miten rakkaus toimii. Jos tilanne olisi toisin päin, toivoisitko että puoliso tyydyttää tarpeensa vieraiden kumppanien kanssa, vai haluaisitko että tämä jättää?
Suhteen ja rakkauden laatu punnitaan just silloin, kun itse jää vaille täydellisiä hetkiä, jopa vuosia.
Vieraiden kanssa, mikäli hän itse haluaisi. Omaishoitajaksi toista ei voi vaatia, mutta olemme molemmat sitoutuneet hoitamaan toisiamme tiettyyn pisteeseen asti.
Jos minä sairastun, en oleta että vaimo uhraa itsensä ja oman elämänsä täysin takiani. Jättää työt ja muut ihmissuhteet, jotta voi 24/7 istua sängyn vierellä. Ja jos minulta esim. eturauhassyövän vuoksi menisi kyvyt/halut seksiin loppuelämäksi, en todellakaan olettaisi häneltä selibaattia. Sehän olisi mustasukkaisen itsekkään ihmisen toimintaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni sairastui vakavasti kolmisen vuotta sitten. Seksi loppui kuin seinään, ymmärrän kyllä, ettei syöpäsairaalla libido voi toimia normaalisti. Myös kaikki muu fyysinen läheisyys on väliltämme kadonnut täysin. Minä kyllä tahtoisin edelleen halata ja nukkua vierekkäin, mutta puolisoni ahdistuu vain läheisyydestä nykyään.
Raskastahan tämä on. Edelleen sitä kaipaisi rakastamansa ihmisen kosketusta ja olla puolisolleen haluttava.
Eli siis, asiaa ei ole hoidettu mitenkään. Elämme selibaatissa. Minä masturboin silloin, kun paine kasvaa liiaksi. Käytännössä siis lähinnä ovulaation aikoihin.
N 36Tuohan kuulostaa siltä että jollain tasolla yhden ihmisen sijasta kuoleekin kaksi.
Ai jos seksielämä ei ole täydellistä, ihminen jollain tasolla kuolee? Näinhän lehdet opettaa: sinulla on oikeus täydelliseen seksielämään koko ajan, muista pitää siitä kiinni!
Seksielämä kuolee, jos sitä ei ole.
Ja onhan tuo ks. naiselle raskasta. Sinä et sitä haluttomana tietenkään voi ymmärtää.
Puoliso on ollut muutenkin kylmä ja määrännyt asiat niin arvostaako edes jos toinen pidättäytyy seksistä myös muiden kanssa ja on uskollinen?
Vierailija kirjoitti:
Puoliso on ollut muutenkin kylmä ja määrännyt asiat niin arvostaako edes jos toinen pidättäytyy seksistä myös muiden kanssa ja on uskollinen?
Tuskin. Pitää sinua ehkä vähemmän riesana kuin, jos et pidättäytyisi.
Hommaa itsellesi fwb ja jos omatunto soimaa, niin keskustele miehesi kanssa avoimesti asiasta. Uskoisin hänen ymmärtävän kyllä. Jos on yhtään kartalla, niin on tiedostanut asian itsekin ja valmistautunut, että keskustelu tulee eteen jossain vaiheessa.