Suomen talous kasvaa ja kotitaloudet kuluttavat jälleen. Kiitos hallitus!
Kommentit (23)
Onneksi oli rohkeutta leikata kunnolla ja uudistaa talouden rakenteita!
Medialukutaidosta m vai? Et sitten ole huomannut että kyseessä on kamppis missä noita puffeja on vain nyt päätetty tuutata eri medioista että ainakin osa ihmisistä saataisiin uskomaan tuota ennen ensi kevään vaaleja.
Siihen kuuluu myös, että esim eilen julkistettujen työttömyyslukujen yhteydessä, joissa työttömyys edelleen kasvoi ja työllisyysaste huononi edelleen, juttu kuitenkin uutisoitiin hädissään isolla niin että: työttömyyden kasvu hidastui. Vaikka se siis edelleen kasvoi jo ennestään kammottavista luvuista.
Myöskään yhdysvaltain ja israelin hyökkäysten kiihtymistä ja sodan sekä energia, vilja ja lannoitekaupan ongelmien kärjistymistä tai siitä seuraavaa inflaatiota ei oikeastaan suomessa nyt uutisoida, vaan media on ohjattu pitämään siinä matala profiili ja sivuuttamaan ne pikku uutisina.
Mitä puppua taas. Työttömyys sen kun vain kasvaa, samoin korot ja öljyn hinta, joka nostaa hintoja.
Meille syötetään valetta valeen perään.
Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti olet sekasin päästäsi. Uskotko edes itse omia mielenvikasia salaliittoteorioitasi? Elätkö vaihtoehtoistodellisuudessa?
Vierailija kirjoitti:
Onneksi oli rohkeutta leikata kunnolla ja uudistaa talouden rakenteita!
Leikkaukset eivät ole säästäneet vaan ovat tulleet tutkitusti kalliiksi.

Leikkaukset eivät ole tutkitusti tulleet kalliiksi vaan ovat olleet täsmälääke Suomen ongelmiin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä puppua taas. Työttömyys sen kun vain kasvaa, samoin korot ja öljyn hinta, joka nostaa hintoja.
Meille syötetään valetta valeen perään.
Näyttäs öljyn hinta olevan 86 taalaa. Korkein öljyn hinta v. 2008 Obaman aikoina inflaatiokorjattuna yli 200 dollaria. Työttömyys laskee kunhan talouden saa kunnolla käyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi oli rohkeutta leikata kunnolla ja uudistaa talouden rakenteita!
Leikkaukset eivät ole säästäneet vaan ovat tulleet tutkitusti kalliiksi.
Ensin tietty hidastaakin talouskasvua kun toiset putoo julkiselta tissiltä. Lopussa kiitos seisoo. Niin se tehtiin Kreikassakin.
Ja työttömyys sen kuin kasvaa myös. Koko maassa.
Työttömyys oli myös nousussa. 21 000 työtöntä enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä puppua taas. Työttömyys sen kun vain kasvaa, samoin korot ja öljyn hinta, joka nostaa hintoja.
Meille syötetään valetta valeen perään.
Mulla oli tänään korontarkastus ja korko nousi lähes prosentin. Siis 12 kk Euribor.
Vierailija kirjoitti:
Medialukutaidosta m vai? Et sitten ole huomannut että kyseessä on kamppis missä noita puffeja on vain nyt päätetty tuutata eri medioista että ainakin osa ihmisistä saataisiin uskomaan tuota ennen ensi kevään vaaleja.
Siihen kuuluu myös, että esim eilen julkistettujen työttömyyslukujen yhteydessä, joissa työttömyys edelleen kasvoi ja työllisyysaste huononi edelleen, juttu kuitenkin uutisoitiin hädissään isolla niin että: työttömyyden kasvu hidastui. Vaikka se siis edelleen kasvoi jo ennestään kammottavista luvuista.
Myöskään yhdysvaltain ja israelin hyökkäysten kiihtymistä ja sodan sekä energia, vilja ja lannoitekaupan ongelmien kärjistymistä tai siitä seuraavaa inflaatiota ei oikeastaan suomessa nyt uutisoida, vaan media on ohjattu pitämään siinä matala profiili ja sivuuttamaan ne pikku uutisina.
Piirit ovat pienet ja kaupallisilla medioilla on tosiaan omistajansa. Pääomistajat tietenkin juuri niitä kokoomusta lähellä olevia tahoja, pankkien rahastoja ja yksityisiä suuromistajia ja pääomasijoittajia. Mielipidevaikuttamista tehdään paljon ja nykyään se on vielä helpompaa kun uutisvirta on niin jatkuvaa ja journalistisista periaatteista ei nykyään muutenkaan olla niin tarkkoja ja viihde, mainonta ja ohjattu vaikuttaminen sekoittuvat uutisvirtaan, sieltä esiin nostettaviin yksittäisiin etujärjestöjen mediatiedotteisiin, näkökulma-artikkeleihin jne. Kannattaa kyllä vähän miettiä millä motiivilla niitä julkaistaan eikä uskoa suoraan ihan mitä tahansa ihan totena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi oli rohkeutta leikata kunnolla ja uudistaa talouden rakenteita!
Leikkaukset eivät ole säästäneet vaan ovat tulleet tutkitusti kalliiksi.
Ensin tietty hidastaakin talouskasvua kun toiset putoo julkiselta tissiltä. Lopussa kiitos seisoo. Niin se tehtiin Kreikassakin.
Vahvoista makrotalouden luvuista huolimatta talouskasvu on ollut epätasaista. Uudet työpaikat ovat keskittyneet pitkälti matalapalkkaisille palvelualoille, ja kreikkalaisten ostovoima on edelleen EU:n heikoimpia.
Ai, ei meidän perheessä vaan. Säästetään vimmaisesti, kun suojaosat lähti, eikä omistusasuntoon saada asumistukea, jos paska osuu kunnolla tuulettimeen ja mies jää työttömäksi. Opiskelevia lapsia täytyy elättää tulevat kesät, jos eivät onnistu saamaan töitä. Ei siis kuluteta.
Hallituksen täytyy olla todella epätoivoinen kun jatkuvasti syöttää tuota samaa puppua.
Näyttää siltä kuin kulutus kasvaisi kun hinnat nousee.
Tosiasiassa ihmiset ostavat vähemmän, mutta maksavat siitä enemmän.
Itsekin olen joutunut myymään sijoituksia selvitäkseni arjen kuluista. Se ei todellakaan indikoi talouteni kohenemista eikä uskoa tulevaan.
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen täytyy olla todella epätoivoinen kun jatkuvasti syöttää tuota samaa puppua.
Tätä samaa sontaa on saatu lukea siitä lähtien kun nykyinen hallitus aloitti.
En hetkeäkään usko, että tilanne voisi kääntyä parempaan ennenkuin Orpon hallitus lopettaa kautensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi oli rohkeutta leikata kunnolla ja uudistaa talouden rakenteita!
Leikkaukset eivät ole säästäneet vaan ovat tulleet tutkitusti kalliiksi.
Ensin tietty hidastaakin talouskasvua kun toiset putoo julkiselta tissiltä. Lopussa kiitos seisoo. Niin se tehtiin Kreikassakin.
Vahvoista makrotalouden luvuista huolimatta talouskasvu on ollut epätasaista. Uudet työpaikat ovat keskittyneet pitkälti matalapalkkaisille palvelualoille, ja kreikkalaisten ostovoima on edelleen EU:n heikoimpia.
Tekis:
Greece’s economy has undergone a remarkable turnaround since its sovereign debt crisis. Following a deep recession, the country has achieved annual growth rates outpacing the EU average. Investment and exports have surged, while unemployment has dropped to its lowest levels since 2008.
Pörssissä kauppaa käyvät osake- ja optiomiljonäärit kartuttavat omaisuuttaan, mutta työtä tekevä suomalainen ei rikastu.
Se on oikein hyvä juttu! Elämä palaa uomilleen jälleen.