Palkinnot synttäreillä
Lapsen synttäreillä (10 v) sunnuntaina oli erilaisia pelejä ja aktiviteetteja, joista saattoi voittaa palkintoja. Siis sellaisia turhia pussukoita, joissa jotain karkkeja, tarroja, tikkareita, tms. pikkuskidien motivoimiseksi.
Erään lapsen äiti soitti tänään vihaisena, että meidän Varpu-Korianteri ei ollut saanut palkintoa räyh räh... Olin aivan tonnin setelinä, mutta tällaisiakin vanhempia näköjään on. No, tehtiin Varpu-Korianterille ihan oma pussukka sitten erikseen.
Varpu-Korianteri on kuulemma erityislapsi, joten hänelle ei saa vastaisuudessa aiheuttaa moisia pettymyksiä (siis pelejä, joissa joku/jotkut voittaa?).
Itselleni ei tulisi pieneen mieleenikään:
-Mennä lapsen kateuteen mukaan ja kompata sitä (jos ei osallistu peleihin tai keskity yhtään, ei voi voittaa)
-Kertoa lapselle, että tuollainen kiukuttelu on hyvä asia
-Vaivata muiden lasten vanhempia oman lapsen kiukuttelulla euron arvoisen pussukan tähden
-Räksyttää puhelimessa muiden lasten vanhemmille, kuinka väärin sitä omaa Varpu-Korianteria on kohdeltu
Olenko jotenkin aivan kujalla ja elän rinnakkaistodellisuudessa, vai ovatko ihmiset oikeasti tällaisia?
Kommentit (33)
Olipa huonosti järjestetyt synttärit.
Vierailija kirjoitti:
No kerro se syy, miksi yksi lapsi edes alunperin jäi ilman? Ulkopuolelle jättäminen on vakavaa kiusaamista.
Varpu-Korianteri sentään kutsuttiin mukaan

Joo, kiusattavakasi..
Vierailija kirjoitti:
Olipa huonosti järjestetyt synttärit.
Jep, narsistimamma harjoitellut lapsensa kanssa viikon niitä pelejä, jotta se varmasti voittaa, ja voidaan korostaa kenen juhlat ja kuka on paras. Lahjatkin varmaan avattiin kaikkien nähden, ja haukuttiin miten halvan lahjan köyhän perheen lapsi toi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kerro se syy, miksi yksi lapsi edes alunperin jäi ilman? Ulkopuolelle jättäminen on vakavaa kiusaamista.
Varpu-Korianteri sentään kutsuttiin mukaan
Kaksois veljensä Paavo Palisanteri ei edes tullut kun oli aavistanut jotakin.
Oliko tässä siis 25 lasta joista 3 sai pussukan vai 8 lasta joista 7 sai pussukan? Ihan eri asia.
Mä kun juhlat järkkäsin,hain sellaseta juhlatarvikekaupasta helium ilmapalloja sen verran kun oli vieraita ja muutamat extrat. Niillä sai somistettua talon ja vieraiden lähtiessä jokainen vieras sai viedä yhden pallon kotiin. Näin pääsi koristeistakin eroon samalla. Ja ne mitä meille jäi, olivat niin laadukkaita, että olivat katossa pari viikkoa ellei yli.
Vierailija kirjoitti:
Oliko tässä siis 25 lasta joista 3 sai pussukan vai 8 lasta joista 7 sai pussukan? Ihan eri asia.
9 lasta ja pusseja oli mahdollista voittaa 15 kpl. Jotkut voittivat useampia. Kolme jäi ilman, joukossa oma lapseni. Useampia pusseja saaneet lapset jakoivat sisältöä muiden kanssa, mutta Varpu-Korianterille ei kelvannut kun hän ei voittanut.

Miksi halveksut lasta? Hän vasta opettelee tunnetaitoja. Olisit sanonut asiasi vanhemmille. Älä nyt ainakaan manipuloi lastasi kiusaamaan tuota lasta, koska ei se sillä parane.
Onginta oli meidän pojan synttäreillä suosittu ja jokainen onkija sai karkkia tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa huonosti järjestetyt synttärit.
Jep, narsistimamma harjoitellut lapsensa kanssa viikon niitä pelejä, jotta se varmasti voittaa, ja voidaan korostaa kenen juhlat ja kuka on paras. Lahjatkin varmaan avattiin kaikkien nähden, ja haukuttiin miten halvan lahjan köyhän perheen lapsi toi.
No ei kyllä, ja osa peleistä oli aika random onnenkauppaa. Joissain piti hieman keskittyä. Varpu-Korianteri ei halunnut osallistua yhteenkään peliin ensimmäisen pelin jälkeen, koska hän ei voittanut ja tuli paha mieli.
Varpu-Korianteri on mielestäni sâatanan raskas tapaus, kuten äitinsäkin.
Oma lapsi (synttärisankari) ja eräs toinen jäivät myös ilman pusseja. Heillä oli kuitenkin hauskaa osallistua peleihin. Omalta lapselta pääsi itku jossain vaiheessa kun kompastui naruun ja "hävisi", mutta ei jäänyt kiukuttelemaan pidemmäksi aikaa. Varpu-Korianteri murjotti nurkassa ja ahmi karkkia kun muut pelasivat, vastasi kaikkeen "EI".
En ole narsistimamma vaan psykopaattisadistimies. Selkeästi olen ammattilainen lasten kiduttamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tässä siis 25 lasta joista 3 sai pussukan vai 8 lasta joista 7 sai pussukan? Ihan eri asia.
9 lasta ja pusseja oli mahdollista voittaa 15 kpl. Jotkut voittivat useampia. Kolme jäi ilman, joukossa oma lapseni. Useampia pusseja saaneet lapset jakoivat sisältöä muiden kanssa, mutta Varpu-Korianterille ei kelvannut kun hän ei voittanut.
Miksi halveksut lasta? Hän vasta opettelee tunnetaitoja. Olisit sanonut asiasi vanhemmille. Älä nyt ainakaan manipuloi lastasi kiusaamaan tuota lasta, koska ei se sillä parane.
Kyseessä on muutenkin erityislapsi, käynyt meillä pari kertaa. Vähän raskas paimennettava. YH-pirttihirmulle ei kyllä tuon puhelun jälkeen ole mitään sanottavaa.
Olin näin lähellä liimata siihen pussiin halventavia down-syndroomatarroja ja kirjoittaa, että Varpu-Korianterin erityispalkinto. Leikkikööt nepsykerhoa jonkun muun kanssa, minua ei enää kiinnosta
Vierailija kirjoitti:
Onginta oli meidän pojan synttäreillä suosittu ja jokainen onkija sai karkkia tms.
Joo oli tuollakin sellainen 6 v synttäreillä kun lapset ovat muutaman vuoden päässä paskavaipoista, eivätkä osaa yhtään mitään.
Nyt oli kuitenkin 10 v juhlat, parin vuoden päästä noita ei edes kiinnosta mikään tuollainen kun ovat kohta jo teinejä. Ajattelin, että hieman jotain motia siihen hommaan sen sijaan, että peiton alla isi pistää kaikille karkkipussit onkeen. Ei sellainen motivoi enää kymmenvuotiaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tässä siis 25 lasta joista 3 sai pussukan vai 8 lasta joista 7 sai pussukan? Ihan eri asia.
9 lasta ja pusseja oli mahdollista voittaa 15 kpl. Jotkut voittivat useampia. Kolme jäi ilman, joukossa oma lapseni. Useampia pusseja saaneet lapset jakoivat sisältöä muiden kanssa, mutta Varpu-Korianterille ei kelvannut kun hän ei voittanut.
Miksi halveksut lasta? Hän vasta opettelee tunnetaitoja. Olisit sanonut asiasi vanhemmille. Älä nyt ainakaan manipuloi lastasi kiusaamaan tuota lasta, koska ei se sillä parane.
Kyseessä on muutenkin erityislapsi, käynyt meillä pari kertaa. Vähän raskas paimennettava. YH-pirttihirmulle ei kyllä tuon puhelun jälkeen ole mitään sanottavaa.
Olin näin lähellä liimata siihen pussiin halventavia down-syndroomatarroja ja kirjoittaa, että Varpu-Korianterin erityispalkinto. Leikkikööt nepsykerhoa jonkun muun kanssa, minua ei enää kiinnosta
Onko tämä provo? Vai eikö joku aikuinen oikeasti tiedä mitä eroa on downin syndroomalla ja nepsyydellä?

Siinäpä se ongelman ydin tulikin. Itsekin olen YH:n lapsi ja mielestäni yksinhuoltajuus tulisi kriminalisoida. Ota lapsi mukaan leikkeihin ja sano että täällä voi olla oma itsensä.

Oletko miettinyt loppuun asti? Eli olisi pakko pysyä eksän kanssa yhdessä siihen asti kun lapsi täyttää 18? Silloinkin kun toinen on vaikka väkivaltainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tässä siis 25 lasta joista 3 sai pussukan vai 8 lasta joista 7 sai pussukan? Ihan eri asia.
9 lasta ja pusseja oli mahdollista voittaa 15 kpl. Jotkut voittivat useampia. Kolme jäi ilman, joukossa oma lapseni. Useampia pusseja saaneet lapset jakoivat sisältöä muiden kanssa, mutta Varpu-Korianterille ei kelvannut kun hän ei voittanut.
Miksi halveksut lasta? Hän vasta opettelee tunnetaitoja. Olisit sanonut asiasi vanhemmille. Älä nyt ainakaan manipuloi lastasi kiusaamaan tuota lasta, koska ei se sillä parane.
Kyseessä on muutenkin erityislapsi, käynyt meillä pari kertaa. Vähän raskas paimennettava. YH-pirttihirmulle ei kyllä tuon puhelun jälkeen ole mitään sanottavaa.
Olin näin lähellä liimata siihen pussiin halventavia down-syndroomatarroja ja kirjoittaa, että Varpu-Korianterin erityispalkinto. Leikkikööt nepsykerhoa jonkun muun kanssa, minua ei enää kiinnosta
Onko tämä provo? Vai eikö joku aikuinen oikeasti tiedä mitä eroa on downin syndroomalla ja nepsyydellä?
Tiedän, koska olen itsekin aikoinaan diagnosoitu burgeri. Sellaisia down-tarroja, jossa hieno sädekehä ympärillä tai emojeita voi lähettää ihan neurotyypillisille ei-down henkilöille myös. En mitenkään syrji asiassa nepsylapsia tai heidän level 900-ragemammojaan.
Ei hitto, hyvä idea. Ei kai tuosta tule syytettä?
Miksi lähdit toteuttamaan curlingmamman vaatimuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tässä siis 25 lasta joista 3 sai pussukan vai 8 lasta joista 7 sai pussukan? Ihan eri asia.
9 lasta ja pusseja oli mahdollista voittaa 15 kpl. Jotkut voittivat useampia. Kolme jäi ilman, joukossa oma lapseni. Useampia pusseja saaneet lapset jakoivat sisältöä muiden kanssa, mutta Varpu-Korianterille ei kelvannut kun hän ei voittanut.
Miksi halveksut lasta? Hän vasta opettelee tunnetaitoja. Olisit sanonut asiasi vanhemmille. Älä nyt ainakaan manipuloi lastasi kiusaamaan tuota lasta, koska ei se sillä parane.
Kyseessä on muutenkin erityislapsi, käynyt meillä pari kertaa. Vähän raskas paimennettava. YH-pirttihirmulle ei kyllä tuon puhelun jälkeen ole mitään sanottavaa.
Olin näin lähellä liimata siihen pussiin halventavia down-syndroomatarroja ja kirjoittaa, että Varpu-Korianterin erityispalkinto. Leikkikööt nepsykerhoa jonkun muun kanssa, minua ei enää kiinnosta
Siinäpä se ongelman ydin tulikin. Itsekin olen YH:n lapsi ja mielestäni yksinhuoltajuus tulisi kriminalisoida. Ota lapsi mukaan leikkeihin ja sano että täällä voi olla oma itsensä.
Häh?
Miten tuo olisi käytännössä toteutettavissa tai mitenkään järkevää? Tai siis yhteishuoltajuus on nykyään se normi, mutta käytännössä vanhemmat asuvat erillään.
T. Ap