Törmäsin lauseeseen jossa kehotettiin muistuttamaan itseä niistä asioista, jotka on saanut, ja joista aiemmin vaan haaveili
Siinä sanottiin, että ihminen on luonnostaan melko kiittämätön. Keskitymme aina siihen seuraavaan asiaan "joka meiltä puuttuu", emmekä huomaa olla kiitollisia niistä haaveista, jotka jo ovat toteutuneet.
Minä haaveilin pikkulapsiaikana todella kovasti ajasta, että lapset olisivat isoja ja saisin taas nukkua hyvin, elää ja harrastaa vapaasti, ilman lastenvahtiongelmia.
Ja nyt muksut ovat täysi-ikäisiä kaikki, kenenkään perässä mun ei tarvi enää juosta, on aikaa harrastuksille, ja myös istua rauhassa ja juoda kahvi kuumana.
Haaveilin myös liki kaksikymmentä vuotta, että pääsisin tilanteeseen jossa pärjäisin osa-aikatyön palkalla, ja minulla olisi enemmän vapaapäiviä. Tämäkin on toteutunut!
Kolmanneksi haaveilin että olisin hoikka, lihaksikas ja hyväkuntoinen. Ja nykyään olen. Töitä se toki on vaatinut ja vaatii koko ajan, mutta tullut jo elämäntavaksi.
Kertokaa tekin toteutuneita haaveitanne?
Kommentit (3)
Oon tosi epäkiitollinen. Haluan aina enemmän
Pienestä lapsesta asti olen haaveillut asuvani yksin ja nyt asun :)
Sain myös unelmieni opiskelupaikan. En ole saanut unelmieni työtä, mutta ainakin kouluaikoja voi muistella lämmöllä.
Osa-aikatyö palkalla selviäminen on mun nykyinen haave, hienoa sulle!