Oliko sinulla suhteessa vanhat vanhemmat?

Vierailija kirjoitti:

Harvemmin sitä ollaan suhteessa kenenkään vanhempiin

Kyllä mulla on suhteita vanhempiin ihmisiin, monenlaisia. Omat vanhemmat, isovanhemmat, isoisovanhemmat ja heidän sisaruksiaan ja kavereitaan. Suhteitahan nekin ovat.

Tässä kuitenkaan ei tarkoitettu ihmissuhdetta vaan mitta/määrä/ikäsuhdetta. 

Isä oli lähes 50 ja äiti yli 40. Ehkä vaikutti että olivat suojelevampia ja rajat olivat tiukemmat.

Kun menin ekaluokalle, äitini oli 39v ja isäni 41v. Yhdelläkään koulukaverilla ei ollut NIIN VANHOJA vanhempia, ja minua kiusattiinkin siitä koko alakoulun ajan. "Ai sun vaari tuli hakemaan sua", jne. Kaikkien kavereiden vanhemmat oli alle 30.

Nykyäänhän tuo ei olisi kummallista. Kun oman lapseni aloitti koulun, olin 31v ja toisen lapsen kohdalla 33v, olin huomattavan nuori äiti koko luokan vanhempiin verrattuna 😅

No, mä häpesin ala-asteella mun vanhoja vanhempia. sittemmin en enää, koska kaveripiiri vaihtui ja oli ihan normaalia, että vanhemmat on "aikuisia". Mun äiti oli 26 ja isä 30, kun synnyin esikoiseksi. Muistan, kun joku kysyi isän ikää ja yritin valehdella. Isä oli silloin 37 ja olin ekalla. Kyse oli siitä, että ala-asteella mun kaikkien kavereiden vanhemmat oli ihan teinivanhempia tyyliin 25-vuotiaita, kun lapset meni kouluun. Toisaalta jälkikäteen ajatellen vanhemmat ei olleet yhtään vanhoja ja olihan heissä eroa. Nämä kavereiden vanhemmat oli kouluttamattomia ja perheet oli vähävaraisia. Itse olin akateemisesti koulutettujen ja hyvätuloisten vanhempien lapsi. Ei meillä käytetty alkoholia, ei tapeltu, ei tupakoitu sisällä (se oli siihen aikaa aika normaalia monissa perheissä vielä), oli mökkiä, ulkomaanmatkoja jne. 

Yläasteella ja lukiossa kaveerasin enemmän samanlaisesta taustasta tulevien kanssa ja esimerkiksi äitini oli jopa nuorempi kuin kenenkään muun äiti. 

Vierailija kirjoitti:

Oli silloin aikanaan, nykyään ihan tavallista. Isä täytti 36 ja äiti 34 sinä vuonna kun synnyin. Muilla tuntui olevan 10-15 vuotta nuoremmat vanhemmat. Toki yhden koulukaverini isä oli liki kuuskymppinen, kun tämä kaveri syntyi.

Meinasin sanoa samaa, vanhemmat oli kumpikin 34 kun synnyin, mutta olin sentään neljäs lapsi. Äiti ollut ikäloppu 29 v ensisynnyttäjä silloin 70-luvulla. Mutta se on ilmeisesti sukuvika, kumpikin isoäiti on ollut myös jossain kolmenkymmenen paikkeilla lapsia saadessa ja silloin se vasta onkin ollut harvinaista että noin vanhaksi odottaa ennen lasten tekoa.

Oli. Äiti oli pitkälle päälle 40, lähempänä 50 ja isä lähes 60-vuotias kun synnyin. Liikkuessamme heitä luultiin isovanhemmikseni ja häpesin heitä usein.  Ei se ollut kovin helppoa...  Myös välit sisaruksiini ovat aina olleet etäiset ison ikäeron takia. Lisäksi kumpikin vanhempani kuoli kun olin vähän päälle parikymppinen. 

Hyvänä puolena se, että myöhemmällä iällä lapsen saadessaan vanhemmillani oli talous varsin vakaalla pohjalla, lapsuuteni ja nuoruuteni oli taloudellisesti varsin turvattua. Ja perin heidät jo nuorena, ja sen myötä pystyin esim. ostamaan omistusasunnon. 

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesi on huonosti kirjoitettu.

Itse ymmärsin heti ja vastasinkin.

Ei - en ole insestisuhteessa omiin vanhempiini.

Oli. Äiti oli 42 ja isä 48v. Äiti salaa hankki minut. Äiti oli vanhoillinen, kirkkolauseilla tuo narsisti alisti koko meidän perheen . Olen ainut lapsi ja kotona oli hirveää ja väkivaltaista, pilasin kuulema äidin elämän, vaikka varmasti 42vuotiaana tiennyt mitä seksistä seuraa. Huusi , hakkasi ja huoritteli. Hirveä äiti, eli vilä 99vuotiaaksi koko elämäni alistaen ja haukkyen kaikkia. Kaikkien kanssa riidoussa. Hirveä lapsuus oli, traumaterapiaa takana jo vuosia minulla.

Äitini oli 38 kun synnyin (minulla on itseäni paljon vanhempi sisarus) ja vuonna -85 se ilmeisesti oli erikoista, sillä koin hänet vanhaksi (ja koen edelleen) ikäisteni vanhempiin verraten.

Nykyisten lasten vanhemmissa se taas ei ole mitenkään erikoista. Omani sain 33 ja 36vuotiaana ja moni ystäväni omansa vielä reilusti vanhempana.

Isäni oli 42v ja äitini 34v kun saivat minut. Olen syntynyt 1970-luvulla. Lapsuudessa/nuoruudessa 80- ja 90- luvuilla kaikkien muiden vanhemmat olivat selkeästi nuorempia kuin minun vanhemmat ja huomasin häpeäväni sitä jonkin verran, että minulla oli niin iäkkäät vanhemmat verrattuna muihin. 

Vanhempien menettämisen pelko on myös ollut osa elämääni jo todella kauan, johtuen juuri siitä, että olen pitänyt vanhempiani sen verran iäkkäänä ystävieni vanhempiin verrattuna. Nyt jälkikäteen huomaan, että se olikin lopulta aika turhaa, sillä isäni eli lopulta 92 vuotiaaksi ja äiti elää vielä 85 vuotiaana ja kohtuu kuntoisena ja tolkuissaankin on.
 

Nykyäänhän lapsia saadaan entistä vanhempina ja nuo 42v/34v ovat ihan "normaaleja" ikiä saada lapsia. Mutta minun nuoruudessani lähes kaikilla oli 8-15v nuoremmat vanhemmat ja silloin se tuntui isolta erolta.

Itse sain lapseni 30-36v iässä.

Itse olen saanut lapsemme 28, 31 ja 34-vuotiaana 1990-luvulla. Mieheni on minua 3 vuotta vanhempi. 

Etenkin kuopuksemme kohdalla, olimme hänen luokkakavereidensa vanhemmista selvästi senioriosastoa. Nykyään lienee toisin? 

Ainakin lapsemme ovat yhä lapsettomia.

Mun vanhemmat oli meidät lapset saadessaan parikymppisiä ja vastuuttomia. 

Liian nuorena lapset saivat.

Iskä oli syntyessäni 31v , äiskä 24v.

Sekä mulla että puolisollani oli vanhat vanhemmat. Eivät jaksaneet hoitaa pieniä lapsenlapsia, koululaisia ottivat yökylään. 

Teininä häpesin vanhaa äitiäni. Hän oli lähes nelikymppinen, kun synnyin. Isä viisi vuotta nuorempi.  

Miten niin "muuttiko"? 

Ihminen, jolla on yli 40 vuoden ikäero omiin vanhempiinsa, se ikäero on ollut sama aina. Ei ole mitään "ennen ja jälkeen" juttua. Tilannetta, missä jokin asia olisi muuttunut ikäeron vuoksi.

Ei 84v 58v 39v 15v voi hyvin vielä 5polvi olla kaikki hengissä.