Jääkö sinulta kauppojen mobiiliedut käyttämättä?
On jo ikää eikä kädet ole enää niin näppärät. Älypuhelimen käyttö on muutenkin hyvin haastavaa. Etsittävä puhelin ensin laukusta, avattava se. Näyttö menee pimeäksi nopeasti, oltava nopea. Pitää kirjautua, mitkä ne salasanat sun muut oli, sieltä lävähtää tilin saldo näkyviin. Pitää zoomata, että näkee, minne kohtaan pitää mennä, että löytää mobiilikuponkiedut. Nolottaa, että ihmiset näkee toilailuni ja tilini tietoja. Tulee painettua väärää kohtaa. Alettava alusta. Kassajono seisoo ja odottaa. Ja niitä alennuksia on enemmän kuin yksi, joita haluaisin käyttää. Eikö tätä käytäntöä voisi uudistaa, että ne alennukset vaikka hyvitetään jälkikäteen, kun tiedot ostoksista kuitenkin jää kaupalle ja bonuksiakin tulee. Itseltä jää siis tämän takia nämä hyvät alennukset käyttämättä. Maksan normaalihinnan. Tuntuu, että on tarkoituksella tehty näin hankalaksi. Peukuta ylöspäin, jos koet nykysysteemin yhtä hankalaksi kuin minä ja haluat muutosta tähän. Peukuta alaspäin, jos systeemi toimii sinun kohdalla hyvin. Tuskin tätä palstaa lukevat, mutta ehkä muutosta joskus tulee, jos muutkin kuin minä tämän asian kanssa tuskailee. Tulihan kotiinkuljetuskin ruokaroboteista puhumattakaan.
Kommentit (414)
Vierailija kirjoitti:
Mun oli pakko lopettaa lidlissä käyminen, en vain siedä sellaista, että mun pitäisi jotain appeja ja anoppeja asentaa puhelimeen, että saisin alenusta jostain "vain appilla" - tuotteesta.
Ja jakaa tietoni koko maailmalle kirjautuessa ostamaan jotain tavaroita.
Niin kauan kuin voi ostaa ruokaa ihan rahalla tai pankkikortilla, niin käytän sellaisia kauppoja.
Minä kyllä käyn edelleen lidlissä, mutta ihan periatteesta jätän ostamatta "appi-alennuksilla" olevat tuotteet. Vaikka olisi ostoslistalla. Sitten vaan jotain muuta. En hyväksy sitä, että minun tarvitsisi kaupassa asioidessa räplätä kännyä, joka tekee kassa-asioinnista liukuhihnan alusta ostosten kassiin päätymiseen asti vähemmän sujuvaa. Enkä sitä, että ollakseni tasa-arvoinen asiakas, niin minulta edellytetään appia. Ja joku osui niin oikeaan, että toisten jäätelötkin sulaa jo jonossa, kun alennusten saamiseksi suurin osa räplää jotain kännyä, joka tekee "kädettömäksi" suorittaa muita kassalla asioimiseen kuuluvia toimia. Usein nämä appi-tyypit (liian usein) jää myös seisoskelemaan siihen hihnan alkupäähän kun ostoksensa etenee, niin räpläämään sitä luuriaan. Estäen seuraavan asiakkaan ostosten laittamisen hihnalle (minullakin ostoksia yleensä ihan reilusti). JA he jumittavat ja hidastavat niitä jonoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ladannut yhtäkään kauppojen sovellusta. Enkä tule lataamaan. Nuo "mobiiliedut" ovat vain houkute saada ihmiset ostamaan lisää.
Enpä koskaan ole ostanut sellaista mobiilietua jota en halua tai tarvitse.
Suhdeluku suunnilleen 3 kymmenestä jos sitäkään.
Eipä ole kukaan sanonut, että ostaisi jotain mitä et tarvitse. Puhe oli siitä, että mobiiliedulla sinut houkutellaan ostamaan LISÄÄ.
Vierailija kirjoitti:
Suuret kauppaketjut huijaavat näin erityisesti vanhempaa väestöä. Se on törkeää. Näet mainoksen kaupassa 3kpl vitosella, mutta et huomaa pientä pränttiä: mobiililla saatavana! Sitten maksat normihinnan monta euroa liikaa. Vältän näitä kauppoja, koska tarjoukset ovat pientä juijausta, eikä kassat huomauta niistä!
Ei se ole huijaamista, että sinä et osaa lukea tarjousta kokonaisuudessaan. Se, että kyseessä on mobiilitarjous, lukee kyltissä kissankokoisilla kirjaimilla.
Miksi edes pitää olla joutavia äppejä. Miksi kaikki edut ei voi olla saatavissa sillä bonus/plussa-kortilla vaan on tehty toinen järjestelmä siihen päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ladannut yhtäkään kauppojen sovellusta. Enkä tule lataamaan. Nuo "mobiiliedut" ovat vain houkute saada ihmiset ostamaan lisää.
Enpä koskaan ole ostanut sellaista mobiilietua jota en halua tai tarvitse.
Suhdeluku suunnilleen 3 kymmenestä jos sitäkään.
Eipä ole kukaan sanonut, että ostaisi jotain mitä et tarvitse. Puhe oli siitä, että mobiiliedulla sinut houkutellaan ostamaan LISÄÄ.
Kuinka niin lisää? Moniko ostaa jotain sellaista mitä ei tarvitse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon takiako Prisman kassoilla ihmiset sähläävät niiden luuriensa kanssa?! Olen ihmetellyt kun jono seisoo ja siellä edessä joku säätää luurillaan. Itse en käytä kuin s-korttia maksamiseen ja saadakseni bonukset. K-kaupassa taas Oma Plussa Edut tulevat suoraan Plussa-kortille, sielläkään en käytä mobiilia. Ne K-kaupan mobiiliedut harvoin ovat kiinnostavia, Oma Plussa Edut kyllä.
Joo, äpistä näkee (tulee myös mailina) heti maanantaina mitä omaplussa edut ovat. Helppo käyttää kun ei tarvii mitään toimenpiteitä, on valmiiksi plussakortilla kuten sanoitkin.
Eli sinulta jää mobiiliedut ja kauppiaan omat edet saamatta, kun ne pitää aktivoida sovelluksessa. Tosin sen voi tehdä kotona, samoin kuin Tokmannin ja Lidlin etujen aktivoinnin. Mutta nuo S-ketjun kupongit pitää yksitellen aktivoida kassalla näyttäen ne kassahenkilölle. Miten voikaan olla noin Aataminaikainen systeemi, miksei etuja voi aktivoida, että ne saisi aktivoinnin jälkeen vihreällä kortilla.
Oma Plussa-edut ovat jo Maanantaina ladattu sinne Plussa-kortille, ei niitä tarvitse erikseen aktivoida. Kaikki eivät käytä älyluuria ja silti saavat nuo Oma Plussa-edut. Se viikon sovellustarjous pitää aktivoida.
Vierailija kirjoitti:
Miksi edes pitää olla joutavia äppejä. Miksi kaikki edut ei voi olla saatavissa sillä bonus/plussa-kortilla vaan on tehty toinen järjestelmä siihen päälle.
Sovelluksilla saa helpommin kerättyä tietoja ihmisistä. Lisäksi moni jättää muovikortit ottamatta, koska heillä ei ole lompakkoa, johon tunkea kaikki kortit. Sovellukset kulkevat puuhelimessa viemättä fyysisesti tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ladannut yhtäkään kauppojen sovellusta. Enkä tule lataamaan. Nuo "mobiiliedut" ovat vain houkute saada ihmiset ostamaan lisää.
Enpä koskaan ole ostanut sellaista mobiilietua jota en halua tai tarvitse.
Suhdeluku suunnilleen 3 kymmenestä jos sitäkään.
Eipä ole kukaan sanonut, että ostaisi jotain mitä et tarvitse. Puhe oli siitä, että mobiiliedulla sinut houkutellaan ostamaan LISÄÄ.
Kuinka niin lisää? Moniko ostaa jotain sellaista mitä ei tarvitse?
Lähes jokainen. Vai mihin sinun mielestäsi ihminen erityisesti TARVITSEE esim. irtokarkkeja ja sipsejä?

En osta lisää jos en kerta tarvitse, vaikka olisi jotain mitä itsekin käytän. Kukaan ei osta enempää kuin tarvitsee.

Ei kukaan tarvitse juuri mitään jos tuolle linjalle lähdetään.
Irtokarkkeja ja sipsejä voi tarvita lastenkutsuille tai vaikka siihen että haluaa ostaa irtokarkkeja sekä sipsejä. Ei se tarkoita että ostaisi lisää jotain. Ainoastaan sen minkä tarvitsee täyttääkseen mielihalunsa.
Jää. En ota mitään mobiilijuttuja.
En osta lisää jos en kerta tarvitse, vaikka olisi jotain mitä itsekin käytän. Kukaan ei osta enempää kuin tarvitsee.
Mitä sönkötät? Joka päivä suurin osa ihmisistä ostaa hyvin paljon enemmän kuin tarvitsee. Sinäkin pärjäisit paljon vähemmällä kuin mitä ostat. Ei ihminen tarvitse esim. pullaa, sipsiä, kymmeniä erilaisia leipiä, maustettuja jogurtteja jne. jne. Ilmankin pärjää vallan hyvin.
Ei kukaan tarvitse juuri mitään jos tuolle linjalle lähdetään.
Irtokarkkeja ja sipsejä voi tarvita lastenkutsuille tai vaikka siihen että haluaa ostaa irtokarkkeja sekä sipsejä. Ei se tarkoita että ostaisi lisää jotain. Ainoastaan sen minkä tarvitsee täyttääkseen mielihalunsa.
Haluaminen on eri asia kuin tarvitseminen. Ihminen tarvitsee ruokaa, vaatteita, lämpöä, kodin jne. Ihminen ei tarvitse karkkeja, sipsejä jne. Ne ovat vain sitä varten, että ihmiset haluavat niitä.

Sulla menee kaksi eri termiä sekaisin. Se, mitä TARVITSET on eri asia kuin se mitä HALUAT. Yksikään lapsi ei välttämättä TARVITSE juhliinsa karkkeja ja sipsejä. Hyvin pärjää ilmankin.
Onneksi en ole edes työttömän koskaan ollut niin köyhä, että pitäisi ladata joku sovellus, jotta saan mehujäästä 2 senttiä alennusta.
Vierailija kirjoitti:
En osta lisää jos en kerta tarvitse, vaikka olisi jotain mitä itsekin käytän. Kukaan ei osta enempää kuin tarvitsee.
Mitä sönkötät? Joka päivä suurin osa ihmisistä ostaa hyvin paljon enemmän kuin tarvitsee. Sinäkin pärjäisit paljon vähemmällä kuin mitä ostat. Ei ihminen tarvitse esim. pullaa, sipsiä, kymmeniä erilaisia leipiä, maustettuja jogurtteja jne. jne. Ilmankin pärjää vallan hyvin.
Käytkö jotenkin vajaalla? Ostan sen minkä haluan. En yhtään enempää. Miksi minä tekisin toisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ladannut yhtäkään kauppojen sovellusta. Enkä tule lataamaan. Nuo "mobiiliedut" ovat vain houkute saada ihmiset ostamaan lisää.
Enpä koskaan ole ostanut sellaista mobiilietua jota en halua tai tarvitse.
Suhdeluku suunnilleen 3 kymmenestä jos sitäkään.
Eipä ole kukaan sanonut, että ostaisi jotain mitä et tarvitse. Puhe oli siitä, että mobiiliedulla sinut houkutellaan ostamaan LISÄÄ.
Kuinka niin lisää? Moniko ostaa jotain sellaista mitä ei tarvitse?
Lähes jokainen. Vai mihin sinun mielestäsi ihminen erityisesti TARVITSEE esim. irtokarkkeja ja sipsejä?
Ei kukaan tarvitse juuri mitään jos tuolle linjalle lähdetään.
Irtokarkkeja ja sipsejä voi tarvita lastenkutsuille tai vaikka siihen että haluaa ostaa irtokarkkeja sekä sipsejä. Ei se tarkoita että ostaisi lisää jotain. Ainoastaan sen minkä tarvitsee täyttääkseen mielihalunsa.
Sulla menee kaksi eri termiä sekaisin. Se, mitä TARVITSET on eri asia kuin se mitä HALUAT. Yksikään lapsi ei välttämättä TARVITSE juhliinsa karkkeja ja sipsejä. Hyvin pärjää ilmankin.
Palstahullu jankkaaja. Ymmärrät tasan mitä tarkoitan, mutta haluat vääntää autistisesti sanojen merkityksilllä. Oletko oikeastikin noin vaikea ihminen?
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan tarvitse juuri mitään jos tuolle linjalle lähdetään.
Irtokarkkeja ja sipsejä voi tarvita lastenkutsuille tai vaikka siihen että haluaa ostaa irtokarkkeja sekä sipsejä. Ei se tarkoita että ostaisi lisää jotain. Ainoastaan sen minkä tarvitsee täyttääkseen mielihalunsa.
Haluaminen on eri asia kuin tarvitseminen. Ihminen tarvitsee ruokaa, vaatteita, lämpöä, kodin jne. Ihminen ei tarvitse karkkeja, sipsejä jne. Ne ovat vain sitä varten, että ihmiset haluavat niitä.
Onko sinulla vaikeuksia ymmärtää ihmisiä?
Mihin sinä mobiilipankkia tarvitset? Kupongit ovat siellä kaupan sovelluksessa, joka pysyy auki, kun avaat sen ennen kassalle menoa. Kassa ei tarvitse muuta kuin poistaa näytön lukitus. Se onnistuu yleensä pyyhkäisemällä näyttö ja antamalla mahdollinen puhelimen pin-koodi.