Jääkö sinulta kauppojen mobiiliedut käyttämättä?
On jo ikää eikä kädet ole enää niin näppärät. Älypuhelimen käyttö on muutenkin hyvin haastavaa. Etsittävä puhelin ensin laukusta, avattava se. Näyttö menee pimeäksi nopeasti, oltava nopea. Pitää kirjautua, mitkä ne salasanat sun muut oli, sieltä lävähtää tilin saldo näkyviin. Pitää zoomata, että näkee, minne kohtaan pitää mennä, että löytää mobiilikuponkiedut. Nolottaa, että ihmiset näkee toilailuni ja tilini tietoja. Tulee painettua väärää kohtaa. Alettava alusta. Kassajono seisoo ja odottaa. Ja niitä alennuksia on enemmän kuin yksi, joita haluaisin käyttää. Eikö tätä käytäntöä voisi uudistaa, että ne alennukset vaikka hyvitetään jälkikäteen, kun tiedot ostoksista kuitenkin jää kaupalle ja bonuksiakin tulee. Itseltä jää siis tämän takia nämä hyvät alennukset käyttämättä. Maksan normaalihinnan. Tuntuu, että on tarkoituksella tehty näin hankalaksi. Peukuta ylöspäin, jos koet nykysysteemin yhtä hankalaksi kuin minä ja haluat muutosta tähän. Peukuta alaspäin, jos systeemi toimii sinun kohdalla hyvin. Tuskin tätä palstaa lukevat, mutta ehkä muutosta joskus tulee, jos muutkin kuin minä tämän asian kanssa tuskailee. Tulihan kotiinkuljetuskin ruokaroboteista puhumattakaan.
Kommentit (475)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ladannut yhtäkään kauppojen sovellusta. Enkä tule lataamaan. Nuo "mobiiliedut" ovat vain houkute saada ihmiset ostamaan lisää.
Enpä koskaan ole ostanut sellaista mobiilietua jota en halua tai tarvitse.
Suhdeluku suunnilleen 3 kymmenestä jos sitäkään.
Eipä ole kukaan sanonut, että ostaisi jotain mitä et tarvitse. Puhe oli siitä, että mobiiliedulla sinut houkutellaan ostamaan LISÄÄ.
Kuinka niin lisää? Moniko ostaa jotain sellaista mitä ei tarvitse?
Lähes jokainen. Vai mihin sinun mielestäsi ihminen erityisesti TARVITSEE esim. irtokarkkeja ja sipsejä?
Ei kukaan tarvitse juuri mitään jos tuolle linjalle lähdetään.
Irtokarkkeja ja sipsejä voi tarvita lastenkutsuille tai vaikka siihen että haluaa ostaa irtokarkkeja sekä sipsejä. Ei se tarkoita että ostaisi lisää jotain. Ainoastaan sen minkä tarvitsee täyttääkseen mielihalunsa.
Sulla menee kaksi eri termiä sekaisin. Se, mitä TARVITSET on eri asia kuin se mitä HALUAT. Yksikään lapsi ei välttämättä TARVITSE juhliinsa karkkeja ja sipsejä. Hyvin pärjää ilmankin.
Palstahullu jankkaaja. Ymmärrät tasan mitä tarkoitan, mutta haluat vääntää autistisesti sanojen merkityksilllä. Oletko oikeastikin noin vaikea ihminen?
Turhaan sinä muita haukut. Ongelma on sinussa ja siinä, ettet ymmärrä, mitä sana tarvitsee tarkoittaa. Jankutat haluamisesta, vaikka puhutaan tarvitsemisesta. Sitten kun sinua korjataan, syyttelet muita ja alat raivota kuin taapero. Miksi?
Hanki oikeasti hoitoa. Jos et ymmärrä toisia ilman täsmällisiä sanoja, niin sinulla on ongelmia. Kukaan ei käytä täydellistä puhetta missään arkisessa tilanteessa. Epäilen kyllä ettei sinulla ole sosiaalisia taitoja minkään vertaa
Voi kultamussukka. Ei minulla ole mitään vaikeuksia ymmärtää. Tiedän erinomaisesti, mikä ero on sanoilla tarvita ja haluat. Sinä olet täällä ainut, joka ei ymmärrä ja nyt raivoat siitä minulle. Ikävä kyllä, että käännät oman tietämättömyytesi minun haukkumiseksi, ei poista sitä faktaa, että ongelma on siinä, että SINÄ et ymmärrä.
Kuten sanoin. Sinulla on ongelmia sosiaalisissa taidoissa mikäli tartut vääriin sanoihin vaikka ymmärrät mitä tarkoitetaan. Onnea vaan elämällesi.
Koeta ymmärtää autisteja. Eivät he tee tuota tahallaan. Heillä on erilainen ajatusmaailma. Kielikuvat tai väärin sanotut sanat ymmärretään helposti väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osta lisää jos en kerta tarvitse, vaikka olisi jotain mitä itsekin käytän. Kukaan ei osta enempää kuin tarvitsee.
Mitä sönkötät? Joka päivä suurin osa ihmisistä ostaa hyvin paljon enemmän kuin tarvitsee. Sinäkin pärjäisit paljon vähemmällä kuin mitä ostat. Ei ihminen tarvitse esim. pullaa, sipsiä, kymmeniä erilaisia leipiä, maustettuja jogurtteja jne. jne. Ilmankin pärjää vallan hyvin.
Käytkö jotenkin vajaalla? Ostan sen minkä haluan. En yhtään enempää. Miksi minä tekisin toisin?
Nyt oli puhe tarvitsemisesta, ei halumisesta. Miksi et ymmärrä suomea?
Kuten jo kirjoitin. Sinä ymmärrät varmasti mitä tässä tarkoitetaan, mutta haluat silti haastaa riitaa. Eikö sinun kannattaisi jättää palstailu vähemmälle ja tutustua ihmisiin oikeassa elämässä. Voisit saada sävyjä tuohon mustavalkoiseen maailmankuvaasi.
Huvittavaa, kun lapsi, joka ei osaa edes lukea, yrittää antaa elämänohjeita ihmiselle, joka on oppinut lukemaan jo ennen kuin sinun äitisikään oli syntynyt.
Ei tarvitse antaa elämänohjeita vaan maalaisjärkeä päähän. Sitä ei tunnu sinulta löytyvän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ne kupongit ovat S-mobiilissa, joka on S-pankkisovellus. Ei ole muita sovelluksia.
S-mobiili on eri asia kuin S-pankki. Mobiilietuja voi käyttää kirjautumatta pankin puolelle.
Kännykässäni on vihreällä pohjalla valkovihreä S-kirjain, ja siinä lukee S-MOBIILI. Minulla se on S-ketjun verkkopankki-appi. Siellä ovat myös kaikki S-ketjun tarjoukset ja mobiilikupongit. Kin sinne appin kirjautuu sisälle, siinä. Aukeaa verkkopankki, ja vasta toisella klikkauksella pääsee alasivulle, jossa on S-ketjun tarjoukset ja mobiilietukupongit.
En oiken ymmärrä, mikä S-mobiili sinulla on, kun näitä ei löydy sovelluskaupasta kuin tämä yksi.
Sinulla on joku huijarisovellus, jos heti ensimmäisenä avautuu verkkopankki. Ei ole ollenkaan turvallinen tuollainen sovellus. Pankin virallisessa sovelluksessa verkkopankkiin pitää erikseen kirjautua eikä se avaudu automaattisesti sovelluksen avautuessa. Olisi tietoturvan kannalta todella suuri ongelma, jos kuka tahansa voisi avata sovelluksen ja päästä suoraan verkkopankkiisi.

Näin se varmasti on. Ei tuollaista voi muuten selittää.

Huvittavaa. kun lapsi, joka ei ymmärrä suomea, puhuu maailasjärjestä. Ihan kuule maalaisjärjeä käyttämällä voi päätellä, että kukaan ihminen ei tarvitse karkkeja mihinkään. Ne ovat vain ihmisen haluja varten.
Vierailija kirjoitti:
En mäkään näitä käytä kovin usein, kun käytän Prismassa ja S-marketissa lähes aina itsepalvelukassaa (näissä kaupoissa on aina liian vähän kassoja auki). K-kaupassa ei tarvitse säätää puhelimen kanssa kassalla yhtään mitään, mobiiliedut voi aktivoida sovelluksessa milloin vaan ja osan tarjouksista saa ilman mitään aktivointejakin.
K-ryhmä on kyllä asiakasystävällinen noissa mobiilieduissa. Kiitos heille siitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ladannut yhtäkään kauppojen sovellusta. Enkä tule lataamaan. Nuo "mobiiliedut" ovat vain houkute saada ihmiset ostamaan lisää.
Enpä koskaan ole ostanut sellaista mobiilietua jota en halua tai tarvitse.
Suhdeluku suunnilleen 3 kymmenestä jos sitäkään.
Eipä ole kukaan sanonut, että ostaisi jotain mitä et tarvitse. Puhe oli siitä, että mobiiliedulla sinut houkutellaan ostamaan LISÄÄ.
Kuinka niin lisää? Moniko ostaa jotain sellaista mitä ei tarvitse?
Lähes jokainen. Vai mihin sinun mielestäsi ihminen erityisesti TARVITSEE esim. irtokarkkeja ja sipsejä?
Ei kukaan tarvitse juuri mitään jos tuolle linjalle lähdetään.
Irtokarkkeja ja sipsejä voi tarvita lastenkutsuille tai vaikka siihen että haluaa ostaa irtokarkkeja sekä sipsejä. Ei se tarkoita että ostaisi lisää jotain. Ainoastaan sen minkä tarvitsee täyttääkseen mielihalunsa.
Sulla menee kaksi eri termiä sekaisin. Se, mitä TARVITSET on eri asia kuin se mitä HALUAT. Yksikään lapsi ei välttämättä TARVITSE juhliinsa karkkeja ja sipsejä. Hyvin pärjää ilmankin.
Palstahullu jankkaaja. Ymmärrät tasan mitä tarkoitan, mutta haluat vääntää autistisesti sanojen merkityksilllä. Oletko oikeastikin noin vaikea ihminen?
Turhaan sinä muita haukut. Ongelma on sinussa ja siinä, ettet ymmärrä, mitä sana tarvitsee tarkoittaa. Jankutat haluamisesta, vaikka puhutaan tarvitsemisesta. Sitten kun sinua korjataan, syyttelet muita ja alat raivota kuin taapero. Miksi?
Hanki oikeasti hoitoa. Jos et ymmärrä toisia ilman täsmällisiä sanoja, niin sinulla on ongelmia. Kukaan ei käytä täydellistä puhetta missään arkisessa tilanteessa. Epäilen kyllä ettei sinulla ole sosiaalisia taitoja minkään vertaa
Voi kultamussukka. Ei minulla ole mitään vaikeuksia ymmärtää. Tiedän erinomaisesti, mikä ero on sanoilla tarvita ja haluat. Sinä olet täällä ainut, joka ei ymmärrä ja nyt raivoat siitä minulle. Ikävä kyllä, että käännät oman tietämättömyytesi minun haukkumiseksi, ei poista sitä faktaa, että ongelma on siinä, että SINÄ et ymmärrä.
Kuten sanoin. Sinulla on ongelmia sosiaalisissa taidoissa mikäli tartut vääriin sanoihin vaikka ymmärrät mitä tarkoitetaan. Onnea vaan elämällesi.
Koeta ymmärtää autisteja. Eivät he tee tuota tahallaan. Heillä on erilainen ajatusmaailma. Kielikuvat tai väärin sanotut sanat ymmärretään helposti väärin.
Miksi puhut itsestäsi sanalla he?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en ole edes työttömän koskaan ollut niin köyhä, että pitäisi ladata joku sovellus, jotta saan mehujäästä 2 senttiä alennusta.
Olen säästänyt vuoden aikana yli 600 eur K-kaupan plussatarjouksilla. Minulle se on iso raha.
Paljollako (euroina) sinun piti ostaa säästääksesi tuon 600e?
Kupongin aktivointi erikseen on perusteltua siinä mielessä, että alennus saattaa koskea hinnaltaan vaihtelevaa tuotevalikoimaa ja että alennuksessa on rajattu kappalemäärä. Esimerkiksi jos tarjous on "2 valmisruokaa -30%", on kiva että kupongin voi säästää siihen että tekee mieli jotain kalliimpaa einestä, eikä se tule automaattisesti käytettyä jo tarjouskauden alussa johonkin halpismakaronilaatikkoon.
Mutta: olen samaa mieltä siitä, että kuponki pitäisi voida olla aktivoitavissa etukäteen siten että alennus siirtyy etukortille. K-kaupoissa onnistuu, miksei S-ryhmässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osta lisää jos en kerta tarvitse, vaikka olisi jotain mitä itsekin käytän. Kukaan ei osta enempää kuin tarvitsee.
Mitä sönkötät? Joka päivä suurin osa ihmisistä ostaa hyvin paljon enemmän kuin tarvitsee. Sinäkin pärjäisit paljon vähemmällä kuin mitä ostat. Ei ihminen tarvitse esim. pullaa, sipsiä, kymmeniä erilaisia leipiä, maustettuja jogurtteja jne. jne. Ilmankin pärjää vallan hyvin.
Käytkö jotenkin vajaalla? Ostan sen minkä haluan. En yhtään enempää. Miksi minä tekisin toisin?
Nyt oli puhe tarvitsemisesta, ei halumisesta. Miksi et ymmärrä suomea?
Kuten jo kirjoitin. Sinä ymmärrät varmasti mitä tässä tarkoitetaan, mutta haluat silti haastaa riitaa. Eikö sinun kannattaisi jättää palstailu vähemmälle ja tutustua ihmisiin oikeassa elämässä. Voisit saada sävyjä tuohon mustavalkoiseen maailmankuvaasi.
Huvittavaa, kun lapsi, joka ei osaa edes lukea, yrittää antaa elämänohjeita ihmiselle, joka on oppinut lukemaan jo ennen kuin sinun äitisikään oli syntynyt.
Ei tarvitse antaa elämänohjeita vaan maalaisjärkeä päähän. Sitä ei tunnu sinulta löytyvän.
Huvittavaa. kun lapsi, joka ei ymmärrä suomea, puhuu maailasjärjestä. Ihan kuule maalaisjärjeä käyttämällä voi päätellä, että kukaan ihminen ei tarvitse karkkeja mihinkään. Ne ovat vain ihmisen haluja varten.
Anna jo olla. Jos olet autistinen niin sitten olet. En jaksa väitellä ihmisen kanssa jolle väärin sanottu sana aiheuttaa noin isoja ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en ole edes työttömän koskaan ollut niin köyhä, että pitäisi ladata joku sovellus, jotta saan mehujäästä 2 senttiä alennusta.
Olen säästänyt vuoden aikana yli 600 eur K-kaupan plussatarjouksilla. Minulle se on iso raha.
Paljollako (euroina) sinun piti ostaa säästääksesi tuon 600e?
K-ryhmän systeemillä tuo vaatii noin 6 000€ ostokset.
t. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en ole edes työttömän koskaan ollut niin köyhä, että pitäisi ladata joku sovellus, jotta saan mehujäästä 2 senttiä alennusta.
Olen säästänyt vuoden aikana yli 600 eur K-kaupan plussatarjouksilla. Minulle se on iso raha.
Paljollako (euroina) sinun piti ostaa säästääksesi tuon 600e?
Kuinka paljon hintoja on tarvinnut nostaa jotta bonusjärjestelmä on kannattavaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ne kupongit ovat S-mobiilissa, joka on S-pankkisovellus. Ei ole muita sovelluksia.
S-mobiili on eri asia kuin S-pankki. Mobiilietuja voi käyttää kirjautumatta pankin puolelle.
Kännykässäni on vihreällä pohjalla valkovihreä S-kirjain, ja siinä lukee S-MOBIILI. Minulla se on S-ketjun verkkopankki-appi. Siellä ovat myös kaikki S-ketjun tarjoukset ja mobiilikupongit. Kin sinne appin kirjautuu sisälle, siinä. Aukeaa verkkopankki, ja vasta toisella klikkauksella pääsee alasivulle, jossa on S-ketjun tarjoukset ja mobiilietukupongit.
En oiken ymmärrä, mikä S-mobiili sinulla on, kun näitä ei löydy sovelluskaupasta kuin tämä yksi.
Sinulla on joku huijarisovellus, jos heti ensimmäisenä avautuu verkkopankki. Ei ole ollenkaan turvallinen tuollainen sovellus. Pankin virallisessa sovelluksessa verkkopankkiin pitää erikseen kirjautua eikä se avaudu automaattisesti sovelluksen avautuessa. Olisi tietoturvan kannalta todella suuri ongelma, jos kuka tahansa voisi avata sovelluksen ja päästä suoraan verkkopankkiisi.
No ei todellakaan ole huijariappi, ja tottakai sinne täytyy kirjautua, ei se avaudu muutoin. Tällä apilla olen onnistuneesti maksanut laskuja vuosikausia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osta lisää jos en kerta tarvitse, vaikka olisi jotain mitä itsekin käytän. Kukaan ei osta enempää kuin tarvitsee.
Mitä sönkötät? Joka päivä suurin osa ihmisistä ostaa hyvin paljon enemmän kuin tarvitsee. Sinäkin pärjäisit paljon vähemmällä kuin mitä ostat. Ei ihminen tarvitse esim. pullaa, sipsiä, kymmeniä erilaisia leipiä, maustettuja jogurtteja jne. jne. Ilmankin pärjää vallan hyvin.
Käytkö jotenkin vajaalla? Ostan sen minkä haluan. En yhtään enempää. Miksi minä tekisin toisin?
Nyt oli puhe tarvitsemisesta, ei halumisesta. Miksi et ymmärrä suomea?
Kuten jo kirjoitin. Sinä ymmärrät varmasti mitä tässä tarkoitetaan, mutta haluat silti haastaa riitaa. Eikö sinun kannattaisi jättää palstailu vähemmälle ja tutustua ihmisiin oikeassa elämässä. Voisit saada sävyjä tuohon mustavalkoiseen maailmankuvaasi.
Huvittavaa, kun lapsi, joka ei osaa edes lukea, yrittää antaa elämänohjeita ihmiselle, joka on oppinut lukemaan jo ennen kuin sinun äitisikään oli syntynyt.
Ei tarvitse antaa elämänohjeita vaan maalaisjärkeä päähän. Sitä ei tunnu sinulta löytyvän.
Huvittavaa. kun lapsi, joka ei ymmärrä suomea, puhuu maailasjärjestä. Ihan kuule maalaisjärjeä käyttämällä voi päätellä, että kukaan ihminen ei tarvitse karkkeja mihinkään. Ne ovat vain ihmisen haluja varten.
Anna jo olla. Jos olet autistinen niin sitten olet. En jaksa väitellä ihmisen kanssa jolle väärin sanottu sana aiheuttaa noin isoja ongelmia.
No v'ttuako sitten jankutat? Ole sinä se, joka osaa lopettaa.
t. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon takiako Prisman kassoilla ihmiset sähläävät niiden luuriensa kanssa?! Olen ihmetellyt kun jono seisoo ja siellä edessä joku säätää luurillaan. Itse en käytä kuin s-korttia maksamiseen ja saadakseni bonukset. K-kaupassa taas Oma Plussa Edut tulevat suoraan Plussa-kortille, sielläkään en käytä mobiilia. Ne K-kaupan mobiiliedut harvoin ovat kiinnostavia, Oma Plussa Edut kyllä.
Joo, äpistä näkee (tulee myös mailina) heti maanantaina mitä omaplussa edut ovat. Helppo käyttää kun ei tarvii mitään toimenpiteitä, on valmiiksi plussakortilla kuten sanoitkin.
Eli sinulta jää mobiiliedut ja kauppiaan omat edet saamatta, kun ne pitää aktivoida sovelluksessa. Tosin sen voi tehdä kotona, samoin kuin Tokmannin ja Lidlin etujen aktivoinnin. Mutta nuo S-ketjun kupongit pitää yksitellen aktivoida kassalla näyttäen ne kassahenkilölle. Miten voikaan olla noin Aataminaikainen systeemi, miksei etuja voi aktivoida, että ne saisi aktivoinnin jälkeen vihreällä kortilla.
S-ryhmän koko nettiversio on susi ja hankala. Ollut aina. Halvalla hankittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osta lisää jos en kerta tarvitse, vaikka olisi jotain mitä itsekin käytän. Kukaan ei osta enempää kuin tarvitsee.
Mitä sönkötät? Joka päivä suurin osa ihmisistä ostaa hyvin paljon enemmän kuin tarvitsee. Sinäkin pärjäisit paljon vähemmällä kuin mitä ostat. Ei ihminen tarvitse esim. pullaa, sipsiä, kymmeniä erilaisia leipiä, maustettuja jogurtteja jne. jne. Ilmankin pärjää vallan hyvin.
Käytkö jotenkin vajaalla? Ostan sen minkä haluan. En yhtään enempää. Miksi minä tekisin toisin?
Nyt oli puhe tarvitsemisesta, ei halumisesta. Miksi et ymmärrä suomea?
Kuten jo kirjoitin. Sinä ymmärrät varmasti mitä tässä tarkoitetaan, mutta haluat silti haastaa riitaa. Eikö sinun kannattaisi jättää palstailu vähemmälle ja tutustua ihmisiin oikeassa elämässä. Voisit saada sävyjä tuohon mustavalkoiseen maailmankuvaasi.
Huvittavaa, kun lapsi, joka ei osaa edes lukea, yrittää antaa elämänohjeita ihmiselle, joka on oppinut lukemaan jo ennen kuin sinun äitisikään oli syntynyt.
Ei tarvitse antaa elämänohjeita vaan maalaisjärkeä päähän. Sitä ei tunnu sinulta löytyvän.
Huvittavaa. kun lapsi, joka ei ymmärrä suomea, puhuu maailasjärjestä. Ihan kuule maalaisjärjeä käyttämällä voi päätellä, että kukaan ihminen ei tarvitse karkkeja mihinkään. Ne ovat vain ihmisen haluja varten.
Anna jo olla. Jos olet autistinen niin sitten olet. En jaksa väitellä ihmisen kanssa jolle väärin sanottu sana aiheuttaa noin isoja ongelmia.
No v'ttuako sitten jankutat? Ole sinä se, joka osaa lopettaa.
t. eri
Miksi sekaannut toisten keskusteluihin, ellei sinulta ole pyydetty mielipidettä?
Aina yhtä koomista, kun joku kuvittelee säästävänsä rahaa käyttämällä rahaa. Typeryksiä on kyllä ihan liian helppo huijata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ladannut yhtäkään kauppojen sovellusta. Enkä tule lataamaan. Nuo "mobiiliedut" ovat vain houkute saada ihmiset ostamaan lisää.
Enpä koskaan ole ostanut sellaista mobiilietua jota en halua tai tarvitse.
Suhdeluku suunnilleen 3 kymmenestä jos sitäkään.
Eipä ole kukaan sanonut, että ostaisi jotain mitä et tarvitse. Puhe oli siitä, että mobiiliedulla sinut houkutellaan ostamaan LISÄÄ.
Kuinka niin lisää? Moniko ostaa jotain sellaista mitä ei tarvitse?
Lähes jokainen. Vai mihin sinun mielestäsi ihminen erityisesti TARVITSEE esim. irtokarkkeja ja sipsejä?
Ei kukaan tarvitse juuri mitään jos tuolle linjalle lähdetään.
Irtokarkkeja ja sipsejä voi tarvita lastenkutsuille tai vaikka siihen että haluaa ostaa irtokarkkeja sekä sipsejä. Ei se tarkoita että ostaisi lisää jotain. Ainoastaan sen minkä tarvitsee täyttääkseen mielihalunsa.
Sulla menee kaksi eri termiä sekaisin. Se, mitä TARVITSET on eri asia kuin se mitä HALUAT. Yksikään lapsi ei välttämättä TARVITSE juhliinsa karkkeja ja sipsejä. Hyvin pärjää ilmankin.
Palstahullu jankkaaja. Ymmärrät tasan mitä tarkoitan, mutta haluat vääntää autistisesti sanojen merkityksilllä. Oletko oikeastikin noin vaikea ihminen?
Turhaan sinä muita haukut. Ongelma on sinussa ja siinä, ettet ymmärrä, mitä sana tarvitsee tarkoittaa. Jankutat haluamisesta, vaikka puhutaan tarvitsemisesta. Sitten kun sinua korjataan, syyttelet muita ja alat raivota kuin taapero. Miksi?
Hanki oikeasti hoitoa. Jos et ymmärrä toisia ilman täsmällisiä sanoja, niin sinulla on ongelmia. Kukaan ei käytä täydellistä puhetta missään arkisessa tilanteessa. Epäilen kyllä ettei sinulla ole sosiaalisia taitoja minkään vertaa
Voi kultamussukka. Ei minulla ole mitään vaikeuksia ymmärtää. Tiedän erinomaisesti, mikä ero on sanoilla tarvita ja haluat. Sinä olet täällä ainut, joka ei ymmärrä ja nyt raivoat siitä minulle. Ikävä kyllä, että käännät oman tietämättömyytesi minun haukkumiseksi, ei poista sitä faktaa, että ongelma on siinä, että SINÄ et ymmärrä.
Kuten sanoin. Sinulla on ongelmia sosiaalisissa taidoissa mikäli tartut vääriin sanoihin vaikka ymmärrät mitä tarkoitetaan. Onnea vaan elämällesi.
Koeta ymmärtää autisteja. Eivät he tee tuota tahallaan. Heillä on erilainen ajatusmaailma. Kielikuvat tai väärin sanotut sanat ymmärretään helposti väärin.
Ei siihen autismia tarvita, että ymmärtää sanojen merkityksen. Miksi ei voi käyttä sanoja oikein? Eikö taito riitä vai mistä on kyse?
Ei tarvita ei. Mutta jos tarttuu liiaksi yksittäisten sanojen merkitykseen eikä näe kokonaisuutta kertoo autistisuudesta.
Sama. Jätän ostamatta kokonaan tuotteet, joista appi-tarjous. Muutenkin vähentänyt paljon s-ryhmän kaupoissa asiointia. Minulla oli s-kortti, jolla pystyi maksamaan. Sitten s-ryhmä uusi kortin, joka tuli postissa. Siinäpä ei enää sitten maksuominaisuutta, vaan se on pelkkä bonus-kortti. Minulla on ollut jumissa jo kuukausia yli 1000e siellä, koska sillä ei voi myöskään nostaa rahaa. Kysyin naapurikaupungissa prismassa asioidessa asiasta. Sain vastauksenkin. Varaa aika s-pankkiin (sijaitsee toisessa kaupungissa). Tule paikan päälle tekemään korttihakemus ja nostamaan rahaa. Passin kanssa. No se on mennyt vanhaksi. Joten nyt joutuisin hommaamaan passin, että saan omat rahani ulos. Ja passiahan en edes itse voisi noutaa, vaan senkin pitäisi noutaa joku muu, jolla voimassa oleva passi . Ja tietenkin pitää hommata maksulliset valokuvat. Että tällaista on olla "pap eriton" kantasuo malainen. Ajokortti ja kuvaton kela-kortti ollut kymmeniä vuosia. Ajokortin ja passin myöntämä poliisilaitos aina sama. Silti kahteen viimeisimpään voimassaolleeseen passiin, niin molemmilla kerroilla vaadittiin sormenjäljet. Että niin "kätevää" oli viimeksikin tehdä nettihakemus. Ja viimeksi sen sentään sai noudettua puoliso. Nyt hänenkin passinsa vanhentui.