Jääkö sinulta kauppojen mobiiliedut käyttämättä?
On jo ikää eikä kädet ole enää niin näppärät. Älypuhelimen käyttö on muutenkin hyvin haastavaa. Etsittävä puhelin ensin laukusta, avattava se. Näyttö menee pimeäksi nopeasti, oltava nopea. Pitää kirjautua, mitkä ne salasanat sun muut oli, sieltä lävähtää tilin saldo näkyviin. Pitää zoomata, että näkee, minne kohtaan pitää mennä, että löytää mobiilikuponkiedut. Nolottaa, että ihmiset näkee toilailuni ja tilini tietoja. Tulee painettua väärää kohtaa. Alettava alusta. Kassajono seisoo ja odottaa. Ja niitä alennuksia on enemmän kuin yksi, joita haluaisin käyttää. Eikö tätä käytäntöä voisi uudistaa, että ne alennukset vaikka hyvitetään jälkikäteen, kun tiedot ostoksista kuitenkin jää kaupalle ja bonuksiakin tulee. Itseltä jää siis tämän takia nämä hyvät alennukset käyttämättä. Maksan normaalihinnan. Tuntuu, että on tarkoituksella tehty näin hankalaksi. Peukuta ylöspäin, jos koet nykysysteemin yhtä hankalaksi kuin minä ja haluat muutosta tähän. Peukuta alaspäin, jos systeemi toimii sinun kohdalla hyvin. Tuskin tätä palstaa lukevat, mutta ehkä muutosta joskus tulee, jos muutkin kuin minä tämän asian kanssa tuskailee. Tulihan kotiinkuljetuskin ruokaroboteista puhumattakaan.
Kommentit (897)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ne kupongit ovat S-mobiilissa, joka on S-pankkisovellus. Ei ole muita sovelluksia.
S-mobiili on eri asia kuin S-pankki. Mobiilietuja voi käyttää kirjautumatta pankin puolelle.
Kännykässäni on vihreällä pohjalla valkovihreä S-kirjain, ja siinä lukee S-MOBIILI. Minulla se on S-ketjun verkkopankki-appi. Siellä ovat myös kaikki S-ketjun tarjoukset ja mobiilikupongit. Kin sinne appin kirjautuu sisälle, siinä. Aukeaa verkkopankki, ja vasta toisella klikkauksella pääsee alasivulle, jossa on S-ketjun tarjoukset ja mobiilietukupongit.
En oiken ymmärrä, mikä S-mobiili sinulla on, kun näitä ei löydy sovelluskaupasta kuin tämä yksi.
Sinulla on joku huijarisovellus, jos heti ensimmäisenä avautuu verkkopankki. Ei ole ollenkaan turvallinen tuollainen sovellus. Pankin virallisessa sovelluksessa verkkopankkiin pitää erikseen kirjautua eikä se avaudu automaattisesti sovelluksen avautuessa. Olisi tietoturvan kannalta todella suuri ongelma, jos kuka tahansa voisi avata sovelluksen ja päästä suoraan verkkopankkiisi.
Osa mobiililaitteiden käyttäjistä ei oikeasti ymmärrä, mikä on mikä. Turvallisuus on vähän niin ja näin. Dementiaa sairastava henkilö (hän kertoi diagnoosista tuttavilleen) ei ymmärtänyt, miksi pankkiasioiden hoitaminen puhelimella voi olla riski, että eihän joku toinen pysty pääsemään hänen tililleen. Asiasta puhuttiin kahvilla, kun lehdessä oli i varoitettu lukijoita huijauksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en ole edes työttömän koskaan ollut niin köyhä, että pitäisi ladata joku sovellus, jotta saan mehujäästä 2 senttiä alennusta.
Olen säästänyt vuoden aikana yli 600 eur K-kaupan plussatarjouksilla. Minulle se on iso raha.
Paljollako (euroina) sinun piti ostaa säästääksesi tuon 600e?
Kuinka paljon hintoja on tarvinnut nostaa jotta bonusjärjestelmä on kannattavaa?
No tuosta on kerrottu jo vuosia sitten, että etusysteemit kortteineen ja järjestelmineen nostavat kaupan hintoja. Niiden laatiminen ja ylläpito eivät ole ilmaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sormenjäljellä aukeaa ilman salasanoja ja näytön pinememisen voi säätää vsikka 5 minuuttiin
Kuka hullu antaa puhelinfirmoille biologisen tunnisteen ilmaiseksi?
Sormenjälki voidaan jäljentää uskottavasti. Siitä kerrottiin useita vuosia sitten aamun TV-lähetyksessä. Siinä oikein näytettiin, miten kopioidulla sormenjäljellä päästiin ohittamaan joku laite. Silti näitä tunnistautumismenetelmiä on ympätty passeihin sun muihin tunnistautumisiin. Pelottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ne edut on noin vaikeasti?
Minäkin tahtoisin tietää.
Tähän asti Vmäisin on ollut Tokmannin Klubi.
S-mobiilissa edut on piilotettu kuin joku valtion salaisuus. Tokmanni Klubi on helppo. Ei tarvitse kuin luetella puhelinnumero kassalla. Mitää äppejä ei tarvita.
Joku valpas rikollinen voi tosin ottaa numeron muistiin ja hyödyntää sitä omiin tarkoituksiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en ole edes työttömän koskaan ollut niin köyhä, että pitäisi ladata joku sovellus, jotta saan mehujäästä 2 senttiä alennusta.
Olen säästänyt vuoden aikana yli 600 eur K-kaupan plussatarjouksilla. Minulle se on iso raha.
ja amenttänyt toisen 600e vaihtamatta kauppaa? eiköhän noiden alennusten tarkoitus ole se, että ihmiset tekevät muutkin ostoksen samalla reissulla. harvassa on ne, jotka juoksee eri kauppoihin hakemassa vain alennukset.
Köyhä työtön tai eläkkeellä oleva käy monessa kaupassa ostamassa ruokaa. Hänen ruokabudjettinsa kuukaudessa ei ole lähelläkään kuuttasataa euroa.
Vierailija kirjoitti:
Mammoja on kyllä helppo vedättää. Laitetaan ylikalliiseen kahvipakettiin 0,5€ alennus ja mammat ryntäävät kiimoissaan ostamaan. Ja kuvittelevat säästävänsä rahaa :D
Minun kokemukseni mukaan miehet ovat säästäväisiä ja kitsaita. Mitään ei raaskita ostaa eikä varsinkaan toiselle ihmiselle kuten omalle lapselle tai omille vanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Kohta on aika että harvat osaa kirjoittaa,lukea tai laskea. Miten Päässä laskut onnistuu.
Lasken ruokakaupassa ostosten hintoja yhteen koko ajan. En centin tarkkuudella, mutta suunnilleen. Päästötodistukseni matikan numero oli huono, mutta meille opetettiin yhteenlaskua ym hyvin alaluokilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ne edut on noin vaikeasti?
Minäkin tahtoisin tietää.
Tähän asti Vmäisin on ollut Tokmannin Klubi.
S-mobiilissa edut on piilotettu kuin joku valtion salaisuus. Tokmanni Klubi on helppo. Ei tarvitse kuin luetella puhelinnumero kassalla. Mitää äppejä ei tarvita.
Joku valpas rikollinen voi tosin ottaa numeron muistiin ja hyödyntää sitä omiin tarkoituksiinsa.
Tästä syystä minulla on puhelinnumero paperilapulla lompakossa. Annan sen kassalle ja näin se numerokin menee heti oikein, ei tule sitä jankkaamista siinä. Rustassa alkujaan oli tämä ohje siinä ennen kassoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On teillä mummoilla tuo elämä sitten vaikeaa.
Ootahan vaan niin sinustakin tulee mummo, etkä sitten osaa kaikkia hienouksia. Irvuile siis siihen malliin.
Vaikka joku osaa käyttää laitteita ja ohjelmia, niin ne muuttuvat koko ajan. Se tekee käytöstä vaikeaa. Hiljattain yksi pankkimaailman edustaja puhui vakavasti tekoälyn mahdollisista uhista pankkien toiminnalle. Jos niin käy, elämä muuttuu vaikeaksi kaiken ikäisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ässässä on muutenkin kalliimpaa ja huonommat tarjoukset niin ne jää. Lidl ja k-ryhmä. Kattoo kuponki uutiset kotona ja täppii ne päälle. Sitten kauppaan ja se siitä. Ei tarvi pelleillä.
Prisma on halvin ja saa rahaa bonuksena tilille, toisin kuin K:n tyhmä systeemi, josta hyötyy vaan pari euroa silloin tällöin, Lidl en käy enää kun tuli se äppi, ei muutenkaan löytynyt kaikkea.
Kyllähän Prisma on halvin. Kävin viime viikolla Cittarissa toteamassa taas, että hirveän paljon kalliimpaa on kaikki siellä. Ostin kuitenkin ruusumarjateetä. Sitten näin, että se oli Prismassa YLI PUOLTA halvempi! Kyllä potutti.
Oliko se samaa merkkiä?
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on monella siinä ettei osata edes sen älypuhelimen ja sovellusten käyttöä kun ei se kiinnosta. Silloin ei osata hyödyntää niitä ominaisuuksia mitä se älypuhelin tarjoaa. Sormenjälki näytön ja sovellusten avaamiseen, salasanojakaan ei tarvitse muistaa kun ne on siellä tallessa ja helposti käytettävissä tarpeen mukaan ja näytön pimenemisen aikaa voi asetuksista muokata ym. Ihan on itsestä kiinni haluaako asioita oppia ja pysyä tämän kehityksen mukana vai ei. Niiden asioiden omaksumiseen kun ei tarvitse mikään Einstein olla.
Sormenjälkesi menee ulkopuolisten tahojen tietoon ja tämä taho voi olla tuhansien kilometrien päässä täältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on älypuhelin.mutta pöytä tietokonetta käytän enemmän. Minua ei kiinnosta opetella puhelimesta kun ihan vaan perusasiat. En halua käyttää mitään sormenjäki juttja. Meinaan ottaa vanhan kännykän takaisin käyttöön. On pienempi ja paljon näppäränpi.
Tässä tuli ilmi juuri se mitä jo aiemmin sanoin, että ei kiinnosta eikä myöskään haluta ottaa niitä monia helpottavia ominaisuuksia käyttöön. Turha silloin on edes hankkia sitä älypuhelinta jos sitä puhelinta ei tarvitse kuin soittamiseen ja tekstaamiseen, eikä ole kiinnostusta oppia sitä käyttämään ja hyödyntää sitä niissä asioissa missä sitä voi hyödykseen käyttää. Minulle se on ainoa väline netin käyttöön, pankkiasioiden hoitoon ja ylipäätään erilaiseen kommunikointiin monen eri tahon kanssa, tiedon hankintaan ja käytän monia eri sovelluksia eri tarpeisiin. Sillä kirjaudun töihin ja näen työvuorolistat ja tehdyt tunnit sekä on käytössä työnantajan tarjoama Epassi ja työterveyspalvelut. Hoituu kätevästi parkkimaksut ja ajan lisäys jos on tarve, niin ei tarvitse sakkoja maksella ja karttapalvelut opastaa vieraassa paikassa kätevästi oikeaan osoitteeseen. Olisi minulla ainakin aika hankalaa monen asian hoitaminen ilman älypuhelinta.
Entä jos suuri osa luettelemistasi tiedostoista katoaa jonakin päivänä sabotaasin, kiusanteon tai laaamittaisen hakkeroinnin takia? Mistä saat silloin tiedon tekemisistäsi, maksuistasi ja muusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ne edut on noin vaikeasti?
Minäkin tahtoisin tietää.
Tähän asti Vmäisin on ollut Tokmannin Klubi.
S-mobiilissa edut on piilotettu kuin joku valtion salaisuus. Tokmanni Klubi on helppo. Ei tarvitse kuin luetella puhelinnumero kassalla. Mitää äppejä ei tarvita.
Joku valpas rikollinen voi tosin ottaa numeron muistiin ja hyödyntää sitä omiin tarkoituksiinsa.
Kerrohan miten?
Jos näin oisi niin sitähän voisi keksiä listan ihanrandom puhelinnumeroita ja alkaa tahkota rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ikä ihminen & Omat mobiili edut jää latamaatta osaamattomuuden johdosta
Mielestäni se on meitä kohtaan syrjintää.
Eikö ole ketään joka voisi opastaa? Lapset tai lapsenlapset? Itse olen äidilleni opettanut näiden käyttöä ja osaa itse katsella sittarissa käydessä ne edut. Kassalla voi aina kysyä jos on jotakin epäselvää. Ja jos nuorempia se ärsyttää niin itsepalvelukassalle sitten voipi mennä jos ei jaksa muutamia minuutteja odottaa.
Itsepalvelukassoilla on jonoa. Missään ei enää voi maksaa nopeasti.
Tokmannin kassalla juuri keskiviikkona 29.7.2026 vanharouva tokaisi kassalle, ettei klubi/jäsenyydestä ole mitään hyötyä. Juurikin niin, pääsääntöisesti niin. Kupongit sillä aivan liian hankalia ja rajusti ikäsyrjiviä, kun ovat vain mobiililla ja pakko leikkiä ja aktivoida. Erittäin huonosti suunniteltu sen mobiiliversio, jossa kuponkeja aktivoidaan ja miten pääsee liikkumaan niiden kesken tai selaamaan kaikki niin, että kuvat ovat riittävän suuria tai jos avaa yhden kupongin, miten pääsee joustavasti taas kaikkiin kuponkeihin.
Mahtaako kassalta suullinen palaute mennä keskushallintoon, tuskinpa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On teillä mummoilla tuo elämä sitten vaikeaa.
Ootahan vaan niin sinustakin tulee mummo, etkä sitten osaa kaikkia hienouksia. Irvuile siis siihen malliin.
Vaikka joku osaa käyttää laitteita ja ohjelmia, niin ne muuttuvat koko ajan. Se tekee käytöstä vaikeaa. Hiljattain yksi pankkimaailman edustaja puhui vakavasti tekoälyn mahdollisista uhista pankkien toiminnalle. Jos niin käy, elämä muuttuu vaikeaksi kaiken ikäisille.
Käyttäjätunnuksia ja salasanoja on aivan liikaa. Tokmannikin vaatii kirjautumaan, tokikin, jotta pääsee sen sivuille mobiililla, ainakin kuponkeihin, joita lapsellisesti vaaditaan kaiketi aktivoimaan. Sen kupongit saivat jäädä ja asiointi, koska edut ovat niin voimallisen laitesyrjiviä. Ne tulisi saada perinteisellä kanta-asiakaskortilla, joka on kassalla merkittävästi nopeampi kuin ihmisten matkapuhelimensa esiin kaivaminen ja näpy-näpyttely.
Jyväskylässä asuessa Osuuskauppa Keskimaalla oli joka kk hyviä mobiilietuja esim lemmikkien ruoasta -20% tai pyykinpesuaineesta. Käytin ne edut lähes aina Prismassa. Nyt asun Pirkanmaalla ja mobiiliedut ovat aivan surkeita, ei tule edes selailtua niitä enää.
S- ryhmän jää lähes kaikki käyttämättä. Tosi monimutkaista kirjautua ensin S-mobiilin sivuille, sieltä mennä S-etukorttiin, sieltä alkaa selaamaan mitä on missäkin kaupoissa, ravintoloissa jne.. osa eduista koskee jotain tiettyä Smarkkettia/Salea minne on yli 100km matkaa. Kassalla joskus kassaneiti saattaa kysyä onko mobiilietua vaikka kun ostaa kengät, äärimmäisen vaikeaa alkaa sieltä selaamaan jotain mobiilikuponkia että saa kengistä jonkun alen. Hitokseen vaikeaa. Bonus on kiva kun menee suoraan tilille niin ei tarvi siitä huolehtia.
Lidlstä tulee käytettyä aika paljon. Helppo käyttää kun vaan aukaisee sovelluksen ja klikkaa kupongit ja aktivoi. Helppo tsekata myös tarjoukset. Miinuksena toki sitten on se, että yllättävän nopeasti vanhenee ne bonuskupongit kun ei tulekaan käytyä välillä tarpeeksi usein.
K-ruoka sovelus on helppo aukaista Lidl:n tavoin ja omaplussa edut tulee heti näkyville. Yleisetu pitää muista aktivoida, mutta omaplussa edut ovat yleensäkin niitä mitä tulee arjessa muutenkin ostettua eniten joten etu tulee käytettyä vähän itsestäänkin. Kaupassa käydessä kun vilauttaa plussakorttia on ilo aina huomata, että kappas osan ostoksista maksankin plussarahoilla.
Käydään Cittari, Prisma ja Lidl aika tasapuolisesti, kun ovat lähellä ja kaikista ne parhaat tuotteet. Aina Cittariin ja Lidliin mentäessä vilkaisen mitä kummasakin on sovelluksen etuja ja tulee ostettua niitäkin. Prismaan mennessä en katso ikinä kun on niin sysipaska se systeemi.
en asioi mopiili kaupoissa en tiä häviänkö mitään.
Käsitykseni mukaan moni ostaa, koska uskoo saavansa halvalla. Ostetaan kolme vaatetta, vaikka alunperin tarvittiin yksi, mutta kun saat kolme kahden hinnalla. Sama tietysti ruokaostoksissa.