Jääkö sinulta kauppojen mobiiliedut käyttämättä?
On jo ikää eikä kädet ole enää niin näppärät. Älypuhelimen käyttö on muutenkin hyvin haastavaa. Etsittävä puhelin ensin laukusta, avattava se. Näyttö menee pimeäksi nopeasti, oltava nopea. Pitää kirjautua, mitkä ne salasanat sun muut oli, sieltä lävähtää tilin saldo näkyviin. Pitää zoomata, että näkee, minne kohtaan pitää mennä, että löytää mobiilikuponkiedut. Nolottaa, että ihmiset näkee toilailuni ja tilini tietoja. Tulee painettua väärää kohtaa. Alettava alusta. Kassajono seisoo ja odottaa. Ja niitä alennuksia on enemmän kuin yksi, joita haluaisin käyttää. Eikö tätä käytäntöä voisi uudistaa, että ne alennukset vaikka hyvitetään jälkikäteen, kun tiedot ostoksista kuitenkin jää kaupalle ja bonuksiakin tulee. Itseltä jää siis tämän takia nämä hyvät alennukset käyttämättä. Maksan normaalihinnan. Tuntuu, että on tarkoituksella tehty näin hankalaksi. Peukuta ylöspäin, jos koet nykysysteemin yhtä hankalaksi kuin minä ja haluat muutosta tähän. Peukuta alaspäin, jos systeemi toimii sinun kohdalla hyvin. Tuskin tätä palstaa lukevat, mutta ehkä muutosta joskus tulee, jos muutkin kuin minä tämän asian kanssa tuskailee. Tulihan kotiinkuljetuskin ruokaroboteista puhumattakaan.
Kommentit (414)
Jää, koska en osta mitään vain sillä perusteella että se on tarjouksessa.
Miksi alat äheltää vasta kassalla?
Vierailija kirjoitti:
Miksi pelkkä etu kortti ei riitä? Miksi pitää sen lisäksi olla puhelimessa jotain? Se etu kortti toimii aivan hyvin miksi osa piilotetaan silti puhelimeen?
Mainostulot ja näin pystyy myös seuraamaan paremmin ostoskäyttäytymistä. Moniko oikeasti lukee ehdot?
Vierailija kirjoitti:
LIDLillä on aika annelista myös se kuponkien aktivointi ja apin skannailu.
Ei minusta, avaat vain luurin ennen kauppaan menoa ja aktivoit ne muutamat tai sen yksittäisen kupongin jota aiot käyttää->kauppaan->automaattikassalle->puhelinnumero/Qr koodi kassalle ja siinä kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pelkkä etu kortti ei riitä? Miksi pitää sen lisäksi olla puhelimessa jotain? Se etu kortti toimii aivan hyvin miksi osa piilotetaan silti puhelimeen?
Etukortti on yhdyssana, ja kaupoilla on oikeus rajata jotkin tarjouksista koskemaan vain äpin käyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Jää. Ei tulisi mieleenkään alkaa näpläämään ruokakaupassa jotain kaupan mobiilisovellusta ja etsimään kuponkeja.
Ja minä olen sentään viettänyt aika ison osan työurastani suunnittelemalla ja kehittämällä mobiilipalveluja, joten en todellakaan vastusta teknologiaa itsessään.
Kauppojen sovellukset ovat nykyajan kukkuramerkkivihkoja. Kukkuramerkkejäkin keräilivät lähinnä eläkeikäiset. Nyt ongelmana on vain se, että kohderyhmä ei osaa käyttää niitä laitteita joiden kautta konseptia yritetään heille työntää.
Lopputulos on sitten että viisi ihmistä odottaa kassajonossa jäätelöt sulaen ostoskorissa kun myyjä ja eläkeikäinen asiakas yrittävät löytää siitä vanhentuneesta halpispuhelimesta oikeaa applikaatiota ja qr koodia.
Jos teknologia ei helpota elämää vaan tekee sen vaikeammaksi niin jotain on tehty väärin.
Nyt puhut asiaa!!
Joskus tuntuu että ne "suunnittelijat" ovat suunnitelleet niin monimutkaisia toimintoja jotta hyvä jos osaavat itsekään niitä käyttää.
Joskus oli jokin juttu että vain insinööri osaa tehdä helposta vaikeaa ja dippainsssi vaikeasta käyttökelvotonta. Tuntuu että tuo pätee nykyään muihinkin kehittelijöihin.
Vierailija kirjoitti:
Cittarilla on helpppoa, koskee muitakin k-kauppoja. Ylhäällä vasemmalla voi vaihtaa kauppaa kun joskus saattaa ksupermarketissa tai kmarketissa ola jokin muukin kuin mitä kaikissa kkaupoissa.
Kun avaa äpin niin heti näkee mitä mobiililietuna. Täällä viikolla esim Oddlygood maustamaton barista 3kpl 1 € per purkki.
En itse käytä tuota tuotetta mutta jos haluisin tuon ostaa niin menisin kauppaan, etsisin kuvan mukaisen tuotteen ottaisin ostoskoriin 3 kpl taikka vaikka vain yhden ja vasta sitten aktivoisin edun. Aktivointi lataa tuotteen plussakortille ja kassalla ei tarvii käyttää kuin plussakorttia koska alennus on valmiiksi jo kortilla. Tuo neuvo koskee tuotteita jotka ei ole itselle niin tuttuja niin varmasti ottaa oikean.
Kun tuote on tuttu niin kotona voi jo aktivoida sen kortille.
S-ryhmän äppiä en oo ladannut, enkä myöskään Lidlin. Ässä kaupassa käyn kyllä silloin tällöin, Lidlissä en juuri koskaan. Siksi en tiiä miten noi toimii.
En nyt ihan tajunnut. Jos tuote ei ole tuttu, niin mobiiliedun voi aktivoida vasta kaupassa?
Nyt on maanantai ja korkki kannattaisi laittaa jo kiinni...
Vierailija kirjoitti:
On teillä mummoilla tuo elämä sitten vaikeaa.
Ei se ainakaan tämän asian vuoksi vaikeaa ole. Meillä ei ole mitään pakkomiellettä käyttää kaikkia etuja ja tarjouksia. Ostamme vain tarpeeseen.
En viitsinyt leikkoa kuponkejakaan silloin, kun sitä aikaa elettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pelkkä etu kortti ei riitä? Miksi pitää sen lisäksi olla puhelimessa jotain? Se etu kortti toimii aivan hyvin miksi osa piilotetaan silti puhelimeen?
Mainostulot ja näin pystyy myös seuraamaan paremmin ostoskäyttäytymistä. Moniko oikeasti lukee ehdot?
Ostokäyttäytymistä on pystynyt/pystyy vieläkin seuraamaan ennen sovellusta jos käyttää k-plusskorttia.
Mun oli pakko lopettaa lidlissä käyminen, en vain siedä sellaista, että mun pitäisi jotain appeja ja anoppeja asentaa puhelimeen, että saisin alenusta jostain "vain appilla" - tuotteesta.
Ja jakaa tietoni koko maailmalle kirjautuessa ostamaan jotain tavaroita.
Niin kauan kuin voi ostaa ruokaa ihan rahalla tai pankkikortilla, niin käytän sellaisia kauppoja.
Jää käyttämättä ihan sen takia että en omista älypuhelinta! Aviomiehellä sellainen on, joa joskus laitan hänet hakemaan jonkun tarjoustuotteen, jos on hyvä tarjous. K-ryhmän ja Lidlin systeemit ovat kuulemma ok, mutta S-ryhmän mobiilietujen kanssa hän ei halua temppuilla, ellei sieltä saa jotain ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jää. Ei tulisi mieleenkään alkaa näpläämään ruokakaupassa jotain kaupan mobiilisovellusta ja etsimään kuponkeja.
Ja minä olen sentään viettänyt aika ison osan työurastani suunnittelemalla ja kehittämällä mobiilipalveluja, joten en todellakaan vastusta teknologiaa itsessään.
Kauppojen sovellukset ovat nykyajan kukkuramerkkivihkoja. Kukkuramerkkejäkin keräilivät lähinnä eläkeikäiset. Nyt ongelmana on vain se, että kohderyhmä ei osaa käyttää niitä laitteita joiden kautta konseptia yritetään heille työntää.
Lopputulos on sitten että viisi ihmistä odottaa kassajonossa jäätelöt sulaen ostoskorissa kun myyjä ja eläkeikäinen asiakas yrittävät löytää siitä vanhentuneesta halpispuhelimesta oikeaa applikaatiota ja qr koodia.
Jos teknologia ei helpota elämää vaan tekee sen vaikeammaksi niin jotain on tehty väärin.
Nyt puhut asiaa!!
Joskus tuntuu että ne "suunnittelijat" ovat suunnitelleet niin monimutkaisia toimintoja jotta hyvä jos osaavat itsekään niitä käyttää.
Joskus oli jokin juttu että vain insinööri osaa tehdä helposta vaikeaa ja dippainsssi vaikeasta käyttökelvotonta. Tuntuu että tuo pätee nykyään muihinkin kehittelijöihin.
S-ryhmällä nämä on varmaan tahallaan hankalia, jotta mahdollisimman moni jättäisi edut käyttämättä ja maksaisi vaan suosiolla normaalihinnan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pelkkä etu kortti ei riitä? Miksi pitää sen lisäksi olla puhelimessa jotain? Se etu kortti toimii aivan hyvin miksi osa piilotetaan silti puhelimeen?
Mainostulot ja näin pystyy myös seuraamaan paremmin ostoskäyttäytymistä. Moniko oikeasti lukee ehdot?
Ostokäyttäytymistä on pystynyt/pystyy vieläkin seuraamaan ennen sovellusta jos käyttää k-plusskorttia.
Kirjoitinkin paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Mun oli pakko lopettaa lidlissä käyminen, en vain siedä sellaista, että mun pitäisi jotain appeja ja anoppeja asentaa puhelimeen, että saisin alenusta jostain "vain appilla" - tuotteesta.
Ja jakaa tietoni koko maailmalle kirjautuessa ostamaan jotain tavaroita.
Niin kauan kuin voi ostaa ruokaa ihan rahalla tai pankkikortilla, niin käytän sellaisia kauppoja.
Jos et tiennyt, niin Lidlistä voi ostaa ruokaa ihan rahalla tai pankkikortilla. Ovella ei kysellä jäsenkirjaa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jää. Ei tulisi mieleenkään alkaa näpläämään ruokakaupassa jotain kaupan mobiilisovellusta ja etsimään kuponkeja.
Ja minä olen sentään viettänyt aika ison osan työurastani suunnittelemalla ja kehittämällä mobiilipalveluja, joten en todellakaan vastusta teknologiaa itsessään.
Kauppojen sovellukset ovat nykyajan kukkuramerkkivihkoja. Kukkuramerkkejäkin keräilivät lähinnä eläkeikäiset. Nyt ongelmana on vain se, että kohderyhmä ei osaa käyttää niitä laitteita joiden kautta konseptia yritetään heille työntää.
Lopputulos on sitten että viisi ihmistä odottaa kassajonossa jäätelöt sulaen ostoskorissa kun myyjä ja eläkeikäinen asiakas yrittävät löytää siitä vanhentuneesta halpispuhelimesta oikeaa applikaatiota ja qr koodia.
Jos teknologia ei helpota elämää vaan tekee sen vaikeammaksi niin jotain on tehty väärin.
Nyt puhut asiaa!!
Joskus tuntuu että ne "suunnittelijat" ovat suunnitelleet niin monimutkaisia toimintoja jotta hyvä jos osaavat itsekään niitä käyttää.
Joskus oli jokin juttu että vain insinööri osaa tehdä helposta vaikeaa ja dippainsssi vaikeasta käyttökelvotonta. Tuntuu että tuo pätee nykyään muihinkin kehittelijöihin.
S-ryhmällä nämä on varmaan tahallaan hankalia, jotta mahdollisimman moni jättäisi edut käyttämättä ja maksaisi vaan suosiolla normaalihinnan.
Minulle kyllä käy toisinaan niin, että menen S-kauppaan ostamaan vaikka appelsiinimehua, sitten huomaan että mehuista saisi mobiilietuna -30%, ja harmittaa niin että jätän koko mehun ostamatta.
K=kaupan mobiilietuja ei yleensä edes löydä puhelimesta, vaikka miten hakee. Eikä niitä lue kaupassakaan. Eli ilmeisesti niistä jää lähes kaikki käyttämättä. Joskus epätoivolla yrittänyt löytää euron jogurttitarjousta sieltä. Käski päivittää sovelluksen, akku loppui.
Vihaan myös näitä, että osta neljä jotakin jollakin hinnalla. Haluan ostaa sen verran mitä oikeasti tarvitsen. Pakastimeen ei mahdu. Lisäksi siellä hyllyssä on vain kolme jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jää. Ei tulisi mieleenkään alkaa näpläämään ruokakaupassa jotain kaupan mobiilisovellusta ja etsimään kuponkeja.
Ja minä olen sentään viettänyt aika ison osan työurastani suunnittelemalla ja kehittämällä mobiilipalveluja, joten en todellakaan vastusta teknologiaa itsessään.
Kauppojen sovellukset ovat nykyajan kukkuramerkkivihkoja. Kukkuramerkkejäkin keräilivät lähinnä eläkeikäiset. Nyt ongelmana on vain se, että kohderyhmä ei osaa käyttää niitä laitteita joiden kautta konseptia yritetään heille työntää.
Lopputulos on sitten että viisi ihmistä odottaa kassajonossa jäätelöt sulaen ostoskorissa kun myyjä ja eläkeikäinen asiakas yrittävät löytää siitä vanhentuneesta halpispuhelimesta oikeaa applikaatiota ja qr koodia.
Jos teknologia ei helpota elämää vaan tekee sen vaikeammaksi niin jotain on tehty väärin.
Nyt puhut asiaa!!
Joskus tuntuu että ne "suunnittelijat" ovat suunnitelleet niin monimutkaisia toimintoja jotta hyvä jos osaavat itsekään niitä käyttää.
Joskus oli jokin juttu että vain insinööri osaa tehdä helposta vaikeaa ja dippainsssi vaikeasta käyttökelvotonta. Tuntuu että tuo pätee nykyään muihinkin kehittelijöihin.
S-ryhmällä nämä on varmaan tahallaan hankalia, jotta mahdollisimman moni jättäisi edut käyttämättä ja maksaisi vaan suosiolla normaalihinnan.
Minulle kyllä käy toisinaan niin, että menen S-kauppaan ostamaan vaikka appelsiinimehua, sitten huomaan että mehuista saisi mobiilietuna -30%, ja harmittaa niin että jätän koko mehun ostamatta.
Itse en edes osta tuotetta jos sitä ei saa alennuksella ilman etukorttia. Jääkööt hyllyyn. Käyn ostamassa saman tuotteen muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Cittarilla on helpppoa, koskee muitakin k-kauppoja. Ylhäällä vasemmalla voi vaihtaa kauppaa kun joskus saattaa ksupermarketissa tai kmarketissa ola jokin muukin kuin mitä kaikissa kkaupoissa.
Kun avaa äpin niin heti näkee mitä mobiililietuna. Täällä viikolla esim Oddlygood maustamaton barista 3kpl 1 € per purkki.
En itse käytä tuota tuotetta mutta jos haluisin tuon ostaa niin menisin kauppaan, etsisin kuvan mukaisen tuotteen ottaisin ostoskoriin 3 kpl taikka vaikka vain yhden ja vasta sitten aktivoisin edun. Aktivointi lataa tuotteen plussakortille ja kassalla ei tarvii käyttää kuin plussakorttia koska alennus on valmiiksi jo kortilla. Tuo neuvo koskee tuotteita jotka ei ole itselle niin tuttuja niin varmasti ottaa oikean.
Kun tuote on tuttu niin kotona voi jo aktivoida sen kortille.
S-ryhmän äppiä en oo ladannut, enkä myöskään Lidlin. Ässä kaupassa käyn kyllä silloin tällöin, Lidlissä en juuri koskaan. Siksi en tiiä miten noi toimii.
En nyt ihan tajunnut. Jos tuote ei ole tuttu, niin mobiiliedun voi aktivoida vasta kaupassa?
Nyt on maanantai ja korkki kannattaisi laittaa jo kiinni...
Sori, jäi mainitsematta että kun sen aktivoi niin se poistuu näytöltä.
Kiitos, ohjeesta vaikkakin tarpeeton. Korkkia ei oo avattu sitten nuoruuden. Hyvin pärjää ilman päihteitäkin 😁
K-kaupan mobiiliedut olivat aluksi hyviä, nyt ei edes tahdo mikään napata.