Helsinki Gardenia puolustellaan maailmantähtien saamisella esiintymään Suomessa mutta eihän niitä kiinnosta tulla tänne!
Kaikki A-luokan tähdet käy korkeintaan Tukholmassa koska logistisesti koukkaus Suomen puolelle olisi liian kallista ja hankalaa, eikä Venäjän takia kiertueita voi enää jatkaa idemmäksi.
Kommentit (70)
Hyvähän tuo hallihanke on, mutta onko pakko käyttää siihen valtion rahaa? Köyhiltä joilta on leikattu, eivät pahemmin tule edes käymään tuolla. Heidän päällimäisenä ajatuksena on vain selvitä elämässä. Halli saadaan pystyyn ylsityiselläkin rahoituksella. Onhan se aina kiva saada ilmaista rahaa, mutta ehkäpä tällä kertaa sille ilmaiselle rahalle olis vähän tärkeimpiäkin kohteita.
Elvis, Doors ja Eagles tulisivat heti ja ostaisivat vielä HIFK:n pelipaidat kaupan päälle.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Suomeen tulee paljon maailmantähtiä. Se tonnin setelin keikkapalkkio kiinnostaa 60-, 70- ja 80-luvun tähtiä, joita kukaan muu ei enää palkkaa, mutta Suomeen kelpaa, kun ei täällä juuri ole käynyt.
Voi voi. Kun maailmantähtien keikkakulut ja kaluston siirtely maksaa hipenen enemmän kuin "tonnin seteli". Lisäksi petteröintipolitiikalla saadaan siis aikaan sellainen tilanne, että meillä on monta keskisuurta areenaa, joita ei saada loppuunmyytyä isoillekaan nimille, koska näitä persnettoa tuottavia areenoita on jo nyt liikaa.
Voihan sitä perustella vaikka millä, mutta se ei tarkoita, että veronmaksajien rahaa pitäisi siihen kaataa.
"Suomi on konkurssissa", sanoi kokoomus. "Mihinkään ei ole varaa". Paitsi kaverin lobbaamaan urheiluhalliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MIten se menikään, työllisyysvaikutus 10 kertaa suurempi kuin Globenin? Vapaavuori sietäisi heittää vankilaan moisesta petoksesta.
Ymmärrätkö edes itse mitä yrität selittää vai heitteletkö taan puolueen exelissä lukevia termejä samaan lauseeseen peräkkäin lopputuloksesta piittaamatta?
Väitätkö Vapaavuoren olevan rehellinen? Hakeudu hoitoon.
Ei tietenkään, koska täältä ei saa sellaista lipputuloja, jotka kattaisivat keikkakulut tänne periferiaan, ei ne millään Hiacen pakulla tänne tule, vaan se keikkaorganisaatio syö paljon rahaa, jota tavallisella suomalaisella pulliaisella ei ole edes varaa maksaa.
Jo nyt,, ja menneinä vuosina bändien kiertueet ovat pysähtyneet Tukholmaan, eikä syynä ole suomalaisten keikkapaikkojen puute, vaan yleisön ja rahan puute. Kotimaistenkin artistien lippuja myydään tällä hetkellä alennukselka, koska persaukisilla kansalaisilla ei ole varaa niistä maksaa. Muu toiminta Gardenille tulisi olemaan niin marginaalista, että hanke olisi konkurssissa ennenkuin Garden olisi rakennusvaiheen harjakorkeudessa. Täysin järjetön ja epärealistinen hanke.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan lähtisi tsadiin kattomaan jotaki esiintyjää vaikka olis millanen puutarha rakennettu? Se on sellanen perähikiä että kaikkialta on sinne pitkä matka.
Ei varmaan lähtisikään. On sieltä niin hankalat liikenneyhteydet. Toisinpäin toimisi, kun on paljon väkeä yhteiskuljetuksiin. Kaikki tulee sinne perähikiälle, kunhan järjestätte vaikka Taylorin sinne navetan ylisille. Ihan sieltä Tsadista asti tulevat. Valtioiden nimet muuten kirjoitetaan isolla alkukirjaimella!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Suomeen tulee paljon maailmantähtiä. Se tonnin setelin keikkapalkkio kiinnostaa 60-, 70- ja 80-luvun tähtiä, joita kukaan muu ei enää palkkaa, mutta Suomeen kelpaa, kun ei täällä juuri ole käynyt.
Voi voi. Kun maailmantähtien keikkakulut ja kaluston siirtely maksaa hipenen enemmän kuin "tonnin seteli". Lisäksi petteröintipolitiikalla saadaan siis aikaan sellainen tilanne, että meillä on monta keskisuurta areenaa, joita ei saada loppuunmyytyä isoillekaan nimille, koska näitä persnettoa tuottavia areenoita on jo nyt liikaa.
Juu, Petteröinti sai tässä uuden merkityksen. Korruptio, selittely ja 'kaverille on aina rahaa".
Vierailija kirjoitti:
Hyvähän tuo hallihanke on, mutta onko pakko käyttää siihen valtion rahaa? Köyhiltä joilta on leikattu, eivät pahemmin tule edes käymään tuolla. Heidän päällimäisenä ajatuksena on vain selvitä elämässä. Halli saadaan pystyyn ylsityiselläkin rahoituksella. Onhan se aina kiva saada ilmaista rahaa, mutta ehkäpä tällä kertaa sille ilmaiselle rahalle olis vähän tärkeimpiäkin kohteita.
Ei ole hyvä hanke. Ei tässä auta mikään puolinainen peesailu, koska pätteri runnoo näitä hankkeita läpi, että rahat päätyvät omien kavereiden taskuihin. Turha kuvitellakaan, että panostetttaisiin kansalaisten hyvinvointiin tmv. johon kansalaisten maksamia verovaroja oikeasti tulisi käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs vasemmisto sen tietää? Ties vaikka Paleface ja Ultra Bra pitäis yhteiskonsertin?
Ultra Bra ei ole mikään vassaribändi vaikka tietoisesti vasemmistolaulujen tyyliin laulavatkin. Ihan kokkareita melkein koko porukka.
Täysin p a s kaa musaa, eikä näiden puoluekantakaan ole koskaan kiinnostanut v l t tijakaan.
Ei todellakaan ole paskaa musaa. Sulla vaan on persun ajattelukyky. Katsopas, kun se että mikä on hyvää tai huonoa, on eri asia kuin se mistä sinä pidät tai et pidä. Jos sun musiikkimakusi on joko norjalainen kirkonpolttohevi tai annemattila, niin sillä perusteella ei voi sanoa että muu musiikki on paskaa. Vai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvähän tuo hallihanke on, mutta onko pakko käyttää siihen valtion rahaa? Köyhiltä joilta on leikattu, eivät pahemmin tule edes käymään tuolla. Heidän päällimäisenä ajatuksena on vain selvitä elämässä. Halli saadaan pystyyn ylsityiselläkin rahoituksella. Onhan se aina kiva saada ilmaista rahaa, mutta ehkäpä tällä kertaa sille ilmaiselle rahalle olis vähän tärkeimpiäkin kohteita.
Ei ole hyvä hanke. Ei tässä auta mikään puolinainen peesailu, koska pätteri runnoo näitä hankkeita läpi, että rahat päätyvät omien kavereiden taskuihin. Turha kuvitellakaan, että panostetttaisiin kansalaisten hyvinvointiin tmv. johon kansalaisten maksamia verovaroja oikeasti tulisi käyttää.
Hanke on hyvä toimeentulevalle väestölle. Heikossa asemassa olevalle ei niinkään, koska se on heiltä pois. Marssijärjestys on väärä. Ensin pitäis helpottaa heikossa asemassa olevaa ja sen jälkeen vasta miettiä toimeentulevan asiaa.
Täytyy ihmetellä, mistä tuohon hankkeeseen on loytynyt 35 milj. euroa loydää rahaa? Kenen selkänahasta tuo revitään?
Mihin tarvii sata rekkaa?
Playpäkkinä suurin osa esiintyy ja siitä jumalalle kiitos.
Osa tuottajien patjoista pitäisi tuomita vankilaan.
Sota loppuu joskus, toivottavasti pian. Kyllä ne artistit sinne sitten taas rynniin.
Halli jos lähtee nyt rakenteille niin se on min 2v projekti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs vasemmisto sen tietää? Ties vaikka Paleface ja Ultra Bra pitäis yhteiskonsertin?
Ultra Bra ei ole mikään vassaribändi vaikka tietoisesti vasemmistolaulujen tyyliin laulavatkin. Ihan kokkareita melkein koko porukka.
Häh? Tuohan jopa aloitti kisaamalla jossain vasemmistolaulukisassa, ja mukana on niin umpivasemmistolaista lauluntekijää ja muusikkoa kuin vain alalta löytyy.
"Jäsenet ovat haastatteluissa korostaneet, että Ultra Bra oli ensisijaisesti musiikillinen ja taiteellinen projekti, ei poliittinen liike. Kukaan jäsenistä ei ole edustanut esimerkiksi Vasemmistoliittoa."
Jospa julio inklessis tulis jonkun rallin luikauttamaan.
Silvia Modig kirjoitti hyvin Helsingin kaupunginvaltuutetun näkökulmasta että eihän tuo 35 miljoonaa edes mitenkään riitä tähän projektiin, se on vain hallin kulut. Sen lisäksi vielä infran suunnittelu ja kilpailutus ym kaikki tieverkon muutokset, parkkipaikat, valaistukset jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MIten se menikään, työllisyysvaikutus 10 kertaa suurempi kuin Globenin? Vapaavuori sietäisi heittää vankilaan moisesta petoksesta.
Ymmärrätkö edes itse mitä yrität selittää vai heitteletkö taan puolueen exelissä lukevia termejä samaan lauseeseen peräkkäin lopputuloksesta piittaamatta?
Väitätkö Vapaavuoren olevan rehellinen? Hakeudu hoitoon.
Vapaavuori kuuluu selkeästi siihen ihmislajiin, jolle totuus on sivuseikka ja ainoa mikä merkitsee, on oma ja intressiryhmien etu.
Näitä valitettavasti on suurin osa ihmisistä ja poliitikoista ja.uusta "eliitistä" lähes kaikki.
Vapaavuori on narsisti, joka "runttaa" oman lobbauksen läpi, vaikka se olisi täysin väärin ja laiton teko.
Ymmärrätkö edes itse mitä yrität selittää vai heitteletkö taan puolueen exelissä lukevia termejä samaan lauseeseen peräkkäin lopputuloksesta piittaamatta?