Jokaisella on oikeus tehdä työtä. Työttömyyskorvaus on valtion korvausta työttömälle siitä, että valtio on epäonnistunut tehtävässään.
Taata olosuhteet, jossa kaikki kansalaiset saavat elättää itse itsensä.
Kommentit (58)
Ei valtio voi olla koskaan pääasiallinen työnantaja, koska valtion palkat maksetaan verotuloista, ja silloin kaikkien veroprosentti olisi lähes sata. Valtio tarvitsee myös verotuloja yritysten maksamista palkoista, sillä tulovero on kaikista suurin kokonaisuus veropotista.
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaissakin sanotaan, että jokaisella ihmisellä Suomessa on oikeus tehdä palkkatöitä, jonka tuloilla hän voi säällisesti elättää itsensä. Jos mistään ei yrityksistä huolimatta saa niitä töitä, niin lain mukaan on valtion silloin maksettava työttömyyskorvaus siitä hyvästä, että yksilö ei saa perustuslaissakin määriteltyä oikeutta työpaikkaan.
Näin oli ennen Vappua, jolloin työttömyys lakkasi olemasta syy saada työttömyyskorvausta. Laki muuttui niin, että tukeen pitää olla tarve.
Valtio voisi tarjota jokaiselle nykyiselle työttömälle töitä 8 e/h palkalla eli ei enää työttömiä, kun kaikille taattaisiin työtä noin 20 h/vko. Kyllä löytyy roskienkerääjille ja pyöräparkkivahdeille hommia.
Työttömä laiskurit ovat tämän maan syöpä. Pois vaan nuo työtä vieroksuvat elikot.
Ei ole valtion velvollisuus, eikä tehtävä, tehdä ihmisille työpaikkoja.
Tämä vastuu kuuluu yritykselle ja yhteiskunnalle itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Valtio voisi tarjota jokaiselle nykyiselle työttömälle töitä 8 e/h palkalla eli ei enää työttömiä, kun kaikille taattaisiin työtä noin 20 h/vko. Kyllä löytyy roskienkerääjille ja pyöräparkkivahdeille hommia.
Miksi ei kielletä joutilaisuutta ja kerätä työttömät sekä muut elätit leireille uudelleenkoulutusta ja pakkotyötä varten. Työttömät voisivat muodostaa työprikaateja jotka voisivat ottaa tehdäkseen vaikka Tunnin junan radan raivauksen sekä Helsingin keskustunnelin kaivamisen.
Aikoinaan itänaapurissa tehtiin uskomattomia urotekoja työläisten toimesta joten miksi samaa ei voitaisi tehdä meilläkin. Työtön pitää vain määrätä valtion palvelukseen ja vinkujillle näytetään poistumisreitti maasta. On jo aika laittaa tukipummiuunot järjestykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi sosialismi tulee ja pelastaa!!
Silloin kaikilla on rahaa eikä kukaan tee töitä, IhanaaTämmöset tollot on semmosia että kannattaa unohtaa heidän olemassa olo kokonaan. Antaa heidän huudella ja itkeä. Tosiasiat ei muutu vaikka kuinka itkevät ja huutavat. Antaa vaun heille myös heidän viimeinen sana jos ne sen haluaa. :D saa lapset ulista ja itkeä yksikseen.
Tämä lapsi itkee ja huutaa koska se ei koskaan pääse eläkkeelle ja joutuu silti maksamaan sun massit from kela. Kyllä kohtuuttomuus saakin itkettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä valtio on epäonnistunut? Että yritykset ei palkkaa kaikkia työttömiä?
Valtio on hyväksynyt esim. koulukiusaamisen joka ajaa monen työkyvyttömäksi loppuelämäksi.
Ja vanhemmat ei ole kasvatusvastuussako? Ensin huudetaan päiväkotitätejä apuun, kun "nirso pikku prinsessa ei syö mitään ja hakkaa muita", sen jälkeen alkaa opettajien kurmuuttaminen.
Itsessä ei mitään vikaa, vaikka se oma kakara kulkee kouluun puukon kanssa aikomuksenaan tappaa? Älyluuri on osattu antaa käteen ja pienestä pitäen muumipeikkoja laitettu katsomaan, kun itse näpytellään sitä omaa luuria. Tämän näkee kun näitä äitejä katselee, kaikki muu on tärkeää paitsi ne omat persushedelmät.
Opettajien päälle syljetään ja heitä videoidaan nettiin. Opettajat nykyään ovat sairauslomilla ja työkyvyttömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtio voisi tarjota jokaiselle nykyiselle työttömälle töitä 8 e/h palkalla eli ei enää työttömiä, kun kaikille taattaisiin työtä noin 20 h/vko. Kyllä löytyy roskienkerääjille ja pyöräparkkivahdeille hommia.
Miksi ei kielletä joutilaisuutta ja kerätä työttömät sekä muut elätit leireille uudelleenkoulutusta ja pakkotyötä varten. Työttömät voisivat muodostaa työprikaateja jotka voisivat ottaa tehdäkseen vaikka Tunnin junan radan raivauksen sekä Helsingin keskustunnelin kaivamisen.
Aikoinaan itänaapurissa tehtiin uskomattomia urotekoja työläisten toimesta joten miksi samaa ei voitaisi tehdä meilläkin. Työtön pitää vain määrätä valtion palvelukseen ja vinkujillle näytetään poistumisreitti maasta. On jo aika laittaa tukipummiuunot järjestykseen.
Kuka hoitaa sitten työttömien lapset? Entä kotona asuvat vanhukset?
18 Oikeus työhön ja elinkeinovapaus Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtio voisi tarjota jokaiselle nykyiselle työttömälle töitä 8 e/h palkalla eli ei enää työttömiä, kun kaikille taattaisiin työtä noin 20 h/vko. Kyllä löytyy roskienkerääjille ja pyöräparkkivahdeille hommia.
Miksi ei kielletä joutilaisuutta ja kerätä työttömät sekä muut elätit leireille uudelleenkoulutusta ja pakkotyötä varten. Työttömät voisivat muodostaa työprikaateja jotka voisivat ottaa tehdäkseen vaikka Tunnin junan radan raivauksen sekä Helsingin keskustunnelin kaivamisen.
Aikoinaan itänaapurissa tehtiin uskomattomia urotekoja työläisten toimesta joten miksi samaa ei voitaisi tehdä meilläkin. Työtön pitää vain määrätä valtion palvelukseen ja vinkujillle näytetään poistumisreitti maasta. On jo aika laittaa tukipummiuunot järjestykseen.
Nytkö kommunismi onkin jees?
Korvaus siitä että presidentin poika saa työpaikan jonon ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtio voisi tarjota jokaiselle nykyiselle työttömälle töitä 8 e/h palkalla eli ei enää työttömiä, kun kaikille taattaisiin työtä noin 20 h/vko. Kyllä löytyy roskienkerääjille ja pyöräparkkivahdeille hommia.
Miksi ei kielletä joutilaisuutta ja kerätä työttömät sekä muut elätit leireille uudelleenkoulutusta ja pakkotyötä varten. Työttömät voisivat muodostaa työprikaateja jotka voisivat ottaa tehdäkseen vaikka Tunnin junan radan raivauksen sekä Helsingin keskustunnelin kaivamisen.
Aikoinaan itänaapurissa tehtiin uskomattomia urotekoja työläisten toimesta joten miksi samaa ei voitaisi tehdä meilläkin. Työtön pitää vain määrätä valtion palvelukseen ja vinkujillle näytetään poistumisreitti maasta. On jo aika laittaa tukipummiuunot järjestykseen.
Kuka hoitaa sitten työttömien lapset? Entä kotona asuvat vanhukset?
Aika harva kotonaan omia sairaita vanhuksia hoitaa. Työttömien lapset hoitaa osa näistä työttömistä. Ei omaishoitaja olekaan varsinainen työtön.
Vierailija kirjoitti:
vtun työttömät
Vähä niinku juutalaiset Saksassa ennen vanhaan, eiks je?
Valtioko muka päättää ketä yritykset palkkaa? Eikä siitä kuinka yritykset haluaa suhteilla työntekijöitä vaan siksi että pomon serkunpoika pääsisi muita pidemmälle?
Työvoimapulasta puhutaan, mutta sitä ei ole näköjään sen vertaa, että palkoilla yritettäisiin houkutella väkeä, vaan yritetään säästää palkoissa, joten kierre alaspäin on jatkuva.
Vierailija kirjoitti:
Työvoimapulasta puhutaan, mutta sitä ei ole näköjään sen vertaa, että palkoilla yritettäisiin houkutella väkeä, vaan yritetään säästää palkoissa, joten kierre alaspäin on jatkuva.
Miksi ihmisiä pitäisi palkoilla houkutella? Riittää kun tuet ovat sen verran alhaiset, että työnteko kannattaa. Nythän ei niin aina ole.
Vierailija kirjoitti:
Missä valtio on epäonnistunut? Että yritykset ei palkkaa kaikkia työttömiä?
Valtio estää minua mm. aloittamasta kahvilaa, jossa leivon herkut omassa kodissani ja myyn ne syötäväksi pihallani tai mukaan otettavaksi. On tiukat hygieniavaatimukset ja kaikki, jotka estää minua tienaamasta tällä tavalla elantoani.
Kuinka paljon kokoomus tarvii valtaa jotta kokoomus kommunistipuolue näkisi suomen tasapainon
Amerikka on jo selittänyt että maapallo on hyvä kumminkin ja tasapainoa löytyy maapallolla mutta Suomi selittää kaiken eri tavalla, tasapainoa ei ole missään ja kaikki on kuralla? ???
Pitääkö lampaiden osata puhua suomenkieltä ja ihmisten puheita jotta maapallo olisi tasapainoinen kokoomuksen eiran ja felixin mielestä?