Muita joilla mennyt välit sukuun ja ei ystäviä

Mietin että mitä mä teen täällä enää kun vanhemmista aika jättää. Mulla isot lapset, epäonnistunut liitto joka vienyt välit lapsiin. 

Ap

Up

Mennyt välit lapsiin, sukuun ja ystäviin ja puolisoonkin. Jestas. Olisiko peiliin katsomisen paikka? Tehdä jotain toisin?

Vierailija kirjoitti:

Mennyt välit lapsiin, sukuun ja ystäviin ja puolisoonkin. Jestas. Olisiko peiliin katsomisen paikka? Tehdä jotain toisin?

Kyllä sitä on peiliin katsottu ja paljon. Oon ihan hyväluonteinen, en suutu ja räyhää. Olen ujo ja hilajinen ja en käy sukutapaamisissa. 

Ap

Minä olen keski-iässä, en ole juuri kenenkään suvun/perheen jäsenen kanssa tekemisissä, ja ystäviä muutamia, mutta asutaan eri paikoissa. Lapsia ei ole. Jotenkin olen tottunut tähän, kun mietin lähestyviä juhlia esim. joulua niin itsekseni minä olen. Mulla oli huono lapsuus, ja vaikea luottaa ihmisiin. Moni ihmissuhde on tuottanut pettymyksen, joten en oikein osaa kaivata ihmisiä ympärille. Mun on aina jotenkin ollu vaikea olla, joku ulkopuolisuuden tunne ollut, ja semmonen että ihmiset ei välitä oikeasti.

Osaatko sanoa, mikä eniten vaivaa sun tilanteessa? Onko se vaikka se että kaipaat lapsiasi? Joka tapauksessa paljon voimia sinulle. 

Vierailija kirjoitti:

Mennyt välit lapsiin, sukuun ja ystäviin ja puolisoonkin. Jestas. Olisiko peiliin katsomisen paikka? Tehdä jotain toisin?

Tuota se narsissien elämä on.

Niin ja lapset kärsineet mun huonosta liitosta ja syyttää mua. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä olen keski-iässä, en ole juuri kenenkään suvun/perheen jäsenen kanssa tekemisissä, ja ystäviä muutamia, mutta asutaan eri paikoissa. Lapsia ei ole. Jotenkin olen tottunut tähän, kun mietin lähestyviä juhlia esim. joulua niin itsekseni minä olen. Mulla oli huono lapsuus, ja vaikea luottaa ihmisiin. Moni ihmissuhde on tuottanut pettymyksen, joten en oikein osaa kaivata ihmisiä ympärille. Mun on aina jotenkin ollu vaikea olla, joku ulkopuolisuuden tunne ollut, ja semmonen että ihmiset ei välitä oikeasti.

Osaatko sanoa, mikä eniten vaivaa sun tilanteessa? Onko se vaikka se että kaipaat lapsiasi? Joka tapauksessa paljon voimia sinulle. 

Lapsia kaipaan. Ero vielä tuore 6kk. Mua jotenkin pelottaa tulevaisuus ja tää yksinäisyys ja eristyneisyys. Jaksanko elää, tekisinkö itselleni jotain. Tilanteet vaan mennyt tähän että mulle ollaan jostain pahoitettu mieli. Oli yksi sukulainen jonka kanssa pidettiin yhteyttä viestein mutta nyt sekin hiljentynyt. En oikein uskalla enää laittaa viestiä kun pelkään että mun kysymykset on asiattomia jos kyselen kuulumisia. Joku kynnys tullut

Ap

Ennemmin yksin kuin huonossa seurassa.

Mielestäni tärkeintä olisi yrittää korjata välit sinun lapsiin. Joten pystyisitkö kirjoittamaan lapsillesi vaikka kirjeen, jossa kerrot asioista ja niiden taustoista, syistä ja seurauksista. Otat vastuun sellaisista asioista, joista sinun kuuluu ottaa vastuu. Olet avoin ja rehellinen kirjoituksessasi. Pyydät anteeksi niitä asioita, joita sinun pitäisi pyytää anteeksi. Kerrot avoimesti tunteistasi lapsiasi kohtaan ja kerrot miten pahoillasi olet tilanteesta, johon olette ajautuneet. Ja esität toiveen, että lapset voisivat olla sinuun yhteydessä halutessaan. Ja että olet halukas keskustelemaan heidän kanssaan asioista jos lapset itse niin haluavat.
Älä syyllistä tai painosta lapsia vaan anna heille aikaa ja mahdollisuus yrittää korjata välejä sinuun.

Samaa konseptia voi toki yrittää käyttää myös muihin ihmisiin, joiden kanssa ehkä haluaisit korjata välejä.

Tärkeintä on avoimuus ja rehellisyys ja se, että pystyy myös myöntämään omia virheitään eikä niinkään toisten syyttely (vaikka niissä toisissakin olisi (paljon) vikaa.

Toivon sinulle onnea näihin yrityksiin ja muutenkin toivoa ja valoa elämääsi!
Tarkoitusta elämään voi löytää vaikka vapaaehtoistyöstä tai muutoin toisten ihmisten auttamisesta. Siitä saa myös itselle tosi hyvän mielen.  

Hyvin menee. Sukulaisten kanssa nähdään vaan hautajaisissa, se riittää. Yksin olen oppinut olemaan kun on tarpeeksi epäluotettavia ystäviä elämässä käynyt, niin itseensä voi aina luottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen keski-iässä, en ole juuri kenenkään suvun/perheen jäsenen kanssa tekemisissä, ja ystäviä muutamia, mutta asutaan eri paikoissa. Lapsia ei ole. Jotenkin olen tottunut tähän, kun mietin lähestyviä juhlia esim. joulua niin itsekseni minä olen. Mulla oli huono lapsuus, ja vaikea luottaa ihmisiin. Moni ihmissuhde on tuottanut pettymyksen, joten en oikein osaa kaivata ihmisiä ympärille. Mun on aina jotenkin ollu vaikea olla, joku ulkopuolisuuden tunne ollut, ja semmonen että ihmiset ei välitä oikeasti.

Osaatko sanoa, mikä eniten vaivaa sun tilanteessa? Onko se vaikka se että kaipaat lapsiasi? Joka tapauksessa paljon voimia sinulle. 

Lapsia kaipaan. Ero vielä tuore 6kk. Mua jotenkin pelottaa tulevaisuus ja tää yksinäisyys ja eristyneisyys. Jaksanko elää, tekisinkö itselleni jotain. Tilanteet vaan mennyt tähän että mulle ollaan jostain pahoitettu mieli. Oli yksi sukulainen jonka kanssa pidettiin yhteyttä viestein mutta nyt sekin hiljentynyt. En oikein uskalla enää laittaa viestiä kun pelkään että mun kysymykset on asiattomia jos kyselen kuulumisia. Joku kynnys tullut

 

Ap

Nyt on aika opetella itsenäistä elämää jossa elämänhalu ei ole kiinni siitä, pitääkö joku sinusta piittaamaton ihminen yhteyksiä sinuun. Et kai sinä koko ikääsi aio roikkua muiden mielialojen varassa? Jos joku ei pidä yhteyttä kuin harvoin kohteliaisuudesta, et tee sellaisella tuttavuudella mitään.

 Muuta vaikka paikkakuntaa ja keksit itsellesi kivoja harrastuksia. Jos olet yli viisikymppinen niin esim. Suomen Latu kerää yhteen liikkuvia senioreita ja ehkä vähän nuorempiakin tai vapaaehtoistyötä vaikka ruokakassien täyttämistä ruoka-avussa, turvaan otettujen kissojen tilapäiskoti eläinsuojeluyhdistyksellä  tms.

Et mitään

Minulta. Ei ole sukulaiset soitelleet. Eipä ole kavereitakaan. Tais sukulaiset suuttua kun voitin lotossa enkä antanut rahaa niillle. Niillä on omakototalot ja kaikki ja kehtasivat pyytää rahaa. Eurokaan en olle niiltä saanut nuorena enkä mitään apua.

Eippä kiinnostakkaan.