Olivatko vanhempasi hyviä kasvattajia?

Eivät olleet hyviä vanhempia ja kasvattajia ollenkaan. Lapsuus ja nuoruus oli kamalaa aikaa. 

Ankaria kasvattajia, jotka eivät laiminlyöneet tapakasvatusta tai huolenpitoa ruuan, vaatetuksen ja elämän rutiinien suhteen, mutta vähättelivät tunteitani ja valmensivat minusta ylikiltin kynnysmaton. Pelkäsin vanhempiani aikuisenakin. Pelkät rajat ilman rakkautta toivat tunteen, etteivät koskaan halunneet tuntea tai nähdä kuka olen.

Paljon siis opettivat, millainen vanhempi en halunnut olla omille lapsilleni. 

Vierailija kirjoitti:

Ankaria kasvattajia, jotka eivät laiminlyöneet tapakasvatusta tai huolenpitoa ruuan, vaatetuksen ja elämän rutiinien suhteen, mutta vähättelivät tunteitani ja valmensivat minusta ylikiltin kynnysmaton. Pelkäsin vanhempiani aikuisenakin. Pelkät rajat ilman rakkautta toivat tunteen, etteivät koskaan halunneet tuntea tai nähdä kuka olen.

 

Paljon siis opettivat, millainen vanhempi en halunnut olla omille lapsilleni. 

Kuulostaa isältäni.

Vierailija kirjoitti:

Ankaria kasvattajia, jotka eivät laiminlyöneet tapakasvatusta tai huolenpitoa ruuan, vaatetuksen ja elämän rutiinien suhteen, mutta vähättelivät tunteitani ja valmensivat minusta ylikiltin kynnysmaton. Pelkäsin vanhempiani aikuisenakin. Pelkät rajat ilman rakkautta toivat tunteen, etteivät koskaan halunneet tuntea tai nähdä kuka olen.

 

Paljon siis opettivat, millainen vanhempi en halunnut olla omille lapsilleni. 

Tismalleen samat sanat.

Yksin minä itseni hoidin. Vanhemmat keskittyivät riitelyyn.

Ei todellakaan. Alkoholisti-isä, jolla vahvoja narsismin piirteitä. Myös hyvin epävakaata käytöstä. Äiti sitten taas tyypillinen ylikiltti kynnysmatto, joka purki turhautumisensa meihin lapsiin. Toisaalta olimme paljon mummolla veljeni kanssa, ehkä parempi niin.

Mukava lapsuus oli.  Kotona ei kyllä opetettu juuri kotitöitä. Keittiö oli äidin valtakunta. 

Vierailija kirjoitti:

Mukava lapsuus oli.  Kotona ei kyllä opetettu juuri kotitöitä. Keittiö oli äidin valtakunta. 

Minulla alku eri, mutta keittiöjuttu sama.

Opettivat rehellisyyteen ja tarkkuuteen. Hyvä lapsuus oli,ei oltu varakkaita,mutta ruokaa oli pöydässä ja siistit vaatteet.

Sekä että. 

Kylä kai, pääasiassa isoja ja laadukkaita satoja tuli.

Isä hävis kuvioista, kun olin kolme. Näyttäytyi ala-asteen aikana pari kertaa ja piipahti lakkiaisissa vanhempiensa kanssa. En kummosta kaavatusta sieltä saanut.

Äiti taas oli aika perinpohjainen ja ankarakin kasvattaja. Yh 70-luvulla oli silmätikku.  Äitiin vaikutti paljon mitä muut ajattelee. Hyvät käytöstavat iskostettiin selkäsaunan uhalla. Ruuasta ei nirsoiltu, eikä vekoteltu - tuli selkään.

Joskus ala-asteen puolivälissä se lopetti kasvattamisen. Olisko silloin odottanut veljeä, uuden miehen kanssa.

Ykskaks jäin kuin nallikalliolle. Musta tuli ilmaa, mulla oli vapaus olla. Veljen, sitten siskon kasvatus jäi mun kontolle. Äiti oli nyt edustusrouva. Oli hankkinut katon pään päälle, joka pysyy. Oli vaatetta ja ruokaa. Lapsia, jotka pysyi pois jaloista..

He reissasivat ja mä olin 12 vuotiaana vauvan ja taaperovahtina. Kesällä sain huilittua, kun mentiin uuden isän suvun kesäpaikkaan koko keäksi. Siellä iskän vanhapiikasisko ja äiti piti sisaruksista hyvää huolta. Mut unohdettiin taas. Olivat mukavia, mutta vieras olin selkeesti. Sain olla vierasmajassa omineni. Kerran päivässä etsivät syömään. Sitten sai aineksia mökkiini ilra-ja aamupalaksi.

Nyt jäin miettimään syömishäiriötäni ja jatkuvaa oman ajan tarvetta.. saattaapa lapsuudella olla paljonkin tekemistä.

Lapsena inhosin jatkuvaa yksinoloa, mutta nyt se on helpotus. Saan olla ja tehdä omia juttuja ilman jatkuvaa arvostelua.

Joo ja ei. 

Kyllä meitä rakkaudella kasvatettiin ja kurin pito harvoin yltyi fyysiseksi. Joskus ja harvoin kyllä ihan aiheesta vanhemmat nappasi kovempaa kiinni meistä lapsista, kun me joskus riidoissa saatoimme roikuttiin toistemme hiuksissa. Yleensä kyllä hoitivat puhumalla. Viina ja tupakka kokeilut jäi yhteen kertaan, kun isäni kertoi rauhallisesti kuinka pettynyt oli minuun. Muistan hänen pettyneenä katseen, eikä pelkkä anteeksipyyntö ei tuntunut riittävän.

Äitini oli todella huolehtivainen, välillä liiankin. Vasta aikuisiällä olen ymmärtänyt kuinka huono ja vääränlainen kasvatustyyli on siirtää omia traumoja ja pelkoja lapsilleen. Lisäksi oli äärimmäisen utelias ja arvosteleva. Vaikka äiti oli huolehtivainen, en olisi koskaan voinut hänelle kertoa groomaajista, joihin törmäsin 2000-luvulla chatti huoneissa. Olisin saanut kuulla syyllistämistä kuinka tyhmä olisin ollut.  Lisäksi ylihuolehtivaisuus on tehnyt minusta aran ja epävarman hoitamaan perus terveyskeskus puheluita jne.