Liikutuin kyyneliin Atson muistoilmoituksesta.

kirjoitatko sen tänne?

Kuolemaa ei ole.

Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen.

Minä olen minä, sinä olet sinä.

Mitä me olimme toisillemme, olemme yhä.

Kutsu minua tutulla nimelläni.

Puhu minulle sillä luonnollisellatavalla,

miten ennen puhuit.

Odotan sinua,

välimatkan päässä,

jossain hyvin lähellä,

juuri kulman takana.

Kaikki on hyvin.



Kukkatervehdysten sijaaan omaiset toivoivat tukemaan vapaaehtoisryhmää joka pyyteettömästi osallistui Atson etsintöihin.



ap

-2 kiittää-

kenen tekemä se on, koska haluisin sitä joskus lainata jos vain luvan saa..



Kaunis, koskettava ja lohdullinen runo, juuri noin itsekin kuolemasta ajattelen, vaikka nuoren ihmisen kuolema on aina niin vaikeaa hyväksyä niin loppupeleissä se vain on pakko, jotta voi itse jatkaa täällä..

runo kuvastaa sitä mitä ajattelen kuolemasta. Kyseessä on katkelma Henry Scott Hollandin runosta, olisiko runon nimi " Särkynyt sydän" tai sinnepäin.

nimi on " Särkyneelle Sydämelle" . Tässä alkuperäinen runo kokonaisuudessaan:







Särkyneelle sydämelle



Kuolemaa ei ole.

Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen.

Minä olen minä. Sinä olet sinä.

Mitä me olimme toisillemme,

olemme yhä.



Kutsu minua tutulla nimelläni.

Puhu minulle luonnollisella tavalla,

miten ennen puhuit.



Älä käytä erilaista äänensävyä,

älä pakota itseäsi juhlalliseen tai

surulliseen puhetapaan.



Naura kuten aina nauroimme pikku jutuille,

joista nautimme yhdessä.

Leiki, hymyile, ajattele minua,

rukoile puolestani.



Anna nimeni olla kotiväen puheissa,

niin kuin se on aina ollut,

puhukaa minusta ilman kliseitä,

ilman varjojen häivää.



Elämä tarkoittaa kaikkea.

Se on sama mitä se on aina ollut,

katkeamaton jatkuvuus.

Miksi minun pitäisi olla poissa mielestäsi,

vaikka olen poissa näkyvistäsi.



Odotan sinua,

välimatkan päässä,

jossain hyvin lähellä,

juuri kulman takana.

Kaikki on hyvin.



Henry Scott Holland

Ja se erottaa ihmiset, jotkut lopullisesti, jotkut vain vähäksi aikaa.

runo ilmentää sitä epätodellisuuden tuntua, joka noin yllättävään kuolemaan liittyy.



Ajatelkaapa nyt. Läheisenne, joka on nuori ja terve, menetetään täysin ilman ennakkovaroitusta (sairautta tms.). Hän on poissa eikä häntä löydy, vaikka kuinka etsitte. Tulee tunne, että hän on vielä olemassa, elossa jossain kulman takana, toisessa huoneessa, näkymättömissä.



Sitten vihdoin kun hänen ruumiinsa löydetään, se on niin huonossa kunnossa, ettette pääse sitä katsomaan. Läheisen kuolemisen lopullisuus jää edelleen konkretisoitumatta.



Silloin omaiset varmasti jäävät ikään kuin leijumaan tai kellumaan menetyksen abstraktisuuteen.



Mielestäni tuo runo tässä yhteydessä ilmentää sitä, ettei surutyötä ole saatu vielä edes alkuun.

ja että muisto jää ikuisiksi ajoiksi elämään. Meillä on varmasti monenlaisia mietteitä kuolemasta, mutta kukaan ei voi sanoa että olisi OUTOA ajatella että rakkaista ihmisistä voi puhua heidän kuolemansa jälkeenkin. Tottakai kuolema on olemassa, mutta kun rakkaus on riittävän suuri, voi kuvainnollisesti tuntua siltä että kuolemaa ei ole.



Suruja on monenmuotoisia ja samoin muistorunoja, mutta outoja niistä ei ole yksikään. 14, kasva aikuiseksi.