Masennukseni on aiheuttanut parisuhdekriisin

Parisuhde on nyt niin pahassa kriisissä, että mies pohtii eroa.

Minulla on ollut masennusta, josta olen toipunut. Tietysti sen uusimisvaara on aina olemassa, mutta koen olleeni nyt paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Sairaus on siis ihan lääkärissäkin todettu olevan remissiossa.

Taistellessani masennuksen kanssa, on mies joutunu tosi koville, mutta mieheni ei ole kunnolla puhunut miten vaikeaa hänellä on ollut. 

Nyt yhtäkkiä kun olimme suunnittelemassa tulevaa, sitovia asioita esim. omakotitalon hankkimista, niin meille purksahti kauhea kriisi päälle. Mies ilmoitti, että hän ei voi hyvin tässä suhteessa, hänellä ei ole tarpeeksi tilaa ja kontrolloin häntä liikaa.

Tuo tietysti järkytti minua kamalasti ja vei todella maihin. Olinko tosiaan ollut sellainen? MUTTA mietittyäni hetken, ymmärrän mistä mieheni asiat kumpuaa. Hän on joutunut pienentämään omia tarpeitaa ihan liikaa parin vuoden masennustaistelujeni takia. Varmasti osa on tuntunut siltä että kontrolloin, vaikka en ole tarkoittanut sitä niin. Se surettaa minua ja tuottaa tuskaa ihan oikeasti kun en ole kyennyt olemaan miehelleni parempi. Ymmärrän sen vasta jälkikäteen miten vahingollisesti olen toiminut oman pahan olon kourissa. Mieheni on ehkä joitain asioita minulle varovasti sanoittanutkin, mutta en ole niissä hetkissä tajunnut niiden vakavuutta. Voi kunpa hän olisi sanoittanut niitä vähän enemmän ja voimakkaammin pitänyt omista tarpeista kiinni, että olisin ymmärtänyt niiden vakavuuden aikaisemmin! Mutta kai hän pelkäsi että olen liian heikko ottamaan vastaan kritiikkiä. Se harmittaa, että toinen on joutunut pienentämään itseään noin. En ole tarkoittanut millään mitään pahaa, en vain aidosti ole ymmärtänyt kaikkea aiemmin. Käytöstäni on ohjaillut paljon pelko ja ahdistus.

Nyt voin paremmin ja uskon että pystyisin korjaamaan niitä asioita suhteessamme. Varsinkin nyt kun TIEDÄN mitä ne epäkohdat ovat ja kykenen näkemään ne itsekkin. Pelkään vain että nyt se on myöhästä, enkä saa edes mahdollisuutta yrittää. Tottakai miestä pelottaa että sama meno jatkuu. Mutta uskon että voin korjata niitä, koska aiemmin olen ollut sokea niille, nyt en ole enää.

Toivon todella että mies antaa meille vielä mahdollisuuden. Hän on todella ihana ihminen. Huomaan, että hänelle ei ollut helppo ottaa asiaa esille ja hän edelleen rakastaa, mutta jotenkin pelkään että hän on päätöksensä jo tehnyt, vaikka edelleen pohtii asiaa eikä ole suoraan sanonut sitä haluavansa.

Jotenkin epäreilulta tuntuu että hän nostaa kissan pöydälle, mutta ei antaisi edes mahdollisuutta minulle. Onko se väärin tuntea niin?

Voiko tämmösestä enää selvitä ikinä...💔