Vain kolmella toimella 10 miljardin euron säästöt yhdessä hallituskaudessa
1. Luvatun yhteisöveroalen peruminen, säästö 1 000 miljoonaa euroa vuodessa
2. Listaamattomien yritysten osinkoverohuojennuksen (7,5% verotus) poisto, säästö 1 000 miljoonaa euroa vuodessa. Muissa maissa ei tällaista veroetua edes ole.
3. Institutionaalisten sijoittajien mm. säätiöiden ja yhdistysten 5% lähdevero, säästö 500 miljoonaa euroa vuodessa
Pelkästään näillä kolmella toimella säästetään yhdessä hallituskaudessa noin 10 miljardia euroa OrpoPurran oikeistohallituksen toimiin nähden, jotka vaativat massiiviset leikkaukset hyvinvointiin.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Täyden osinkoverohuojennuksen saavat vain varakkaat yhtiöt. Kääntöpuoli tässä on se, että ne vähän huonommin pärjäävät eivät huojennuksesta juurikaan hyödy, vaikka saattavat työllistää paljon.
Huojennetuista osingoista noin 77 % nostavat ihmiset, jotka kuuluvat parhaiten tienaavaan neljään prosenttiin kaikista suomalaisista veronmaksajista. Olisi oikein vähintään korjata vähennyssäännöstöä, koska sen avulla nämä varakkaat osakkeenomistajat nostavat huomattaviakin osinkojaan jopa vain alle 8 %:n verolla. Vertailun vuoksi todettakoon, että pörssiyhtiöosakkeista saamistamme osingoista maksamme aina vähintään reilut 25 % veroa.
Toihan nyt on ihan tuubaa. Ennenkuin ne edes ovat jakokelpoisia varoja on niistä maksettu 20% yhteisövero. Itse olen ihan tavallinen palkansaaja kk ansiot n 6000e/kk. teen lisäksi vapaapäivinä hommia oman firman kautta. jos tekisin toiminimellä niin joutuisin maksamaan puolet tienaamastani veroina joten oma osakeyhtiö on ainoa mahdollisuus. Jos se mahdollisuus vietäisi niin en tekisi minuuttiakaan hommia tai sitten tekisin ns ilman kuittia. Omissa nimissä olevista sijoituksista maksan osinkoveroa ja pääomaveroa. Luulen että maksan ihan tarpeeksi jo veroja, osahan on saamapuolella koko "uransa"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan ei säästetä mitään vaan otetaan lisää.
Kyse on siitä että pitää saada niitä säästöjä eikä verottaa lisää.
Dynaamiset vaikutukset huomioiden ei lopulta edes oteta lisää.
Kun yrittäminen tehdään kannattamattomaksi, ei tule edes niitä nykyisiä verotuloja.
Maatalous on tapetilla mutta kun Suomi leikkaa tuet leikka myös EU ja loppuu koko maatalous ..75 prosenttia tukieuroista kiertää kuitenkin maataloudesta muihinkin elinkeinoihin..
Veikkaan että sen 10 miljardin leikkauksen jälkeen tulee uusi 20 miljardin leikkaus ja veron korotustarve
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täyden osinkoverohuojennuksen saavat vain varakkaat yhtiöt. Kääntöpuoli tässä on se, että ne vähän huonommin pärjäävät eivät huojennuksesta juurikaan hyödy, vaikka saattavat työllistää paljon.
Huojennetuista osingoista noin 77 % nostavat ihmiset, jotka kuuluvat parhaiten tienaavaan neljään prosenttiin kaikista suomalaisista veronmaksajista. Olisi oikein vähintään korjata vähennyssäännöstöä, koska sen avulla nämä varakkaat osakkeenomistajat nostavat huomattaviakin osinkojaan jopa vain alle 8 %:n verolla. Vertailun vuoksi todettakoon, että pörssiyhtiöosakkeista saamistamme osingoista maksamme aina vähintään reilut 25 % veroa.
Toihan nyt on ihan tuubaa. Ennenkuin ne edes ovat jakokelpoisia varoja on niistä maksettu 20% yhteisövero. Itse olen ihan tavallinen palkansaaja kk ansiot n 6000e/kk. teen lisäksi vapaapäivinä hommia oman firman kautta. jos tekisin toiminimellä niin joutuisin maksamaan puolet tienaamastani veroina joten oma osakeyhtiö on ainoa mahdollisuus. Jos se mahdollisuus vietäisi niin en tekisi minuuttiakaan hommia tai sitten tekisin ns ilman kuittia. Omissa nimissä olevista sijoituksista maksan osinkoveroa ja pääomaveroa. Luulen että maksan ihan tarpeeksi jo veroja, osahan on saamapuolella koko "uransa"
Älä nyt sekoita yrityksen ja omistajan varoja ja veroja, ethän sä vastaa oy:ssä yrityksen veloistalaan. Haluaisitko vastata henkilökohtaisella omaisuudellasi?
Huomaan että monet poliitikot on sekaisin kuin seinäkellot..
Huudetaan yhtä aikaa yksityistä kulutusta lisäämään vero alennuksilla ja samalla halutaan hillitä kulutusta kulutus veroilla ja ALV veroilla ...
Toinen iso fakta on että Suomen velkaantuminen kääntyy laskuun vain jos kansantalous on ylijäämäinen. Eli. Vienti on suurempi kuin tuonti ja tuonti vähenee vain jos kulutus vähenee eli kansantalous pelastetaan vain. Jos yksityinen kulutus lopetan Suomessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täyden osinkoverohuojennuksen saavat vain varakkaat yhtiöt. Kääntöpuoli tässä on se, että ne vähän huonommin pärjäävät eivät huojennuksesta juurikaan hyödy, vaikka saattavat työllistää paljon.
Huojennetuista osingoista noin 77 % nostavat ihmiset, jotka kuuluvat parhaiten tienaavaan neljään prosenttiin kaikista suomalaisista veronmaksajista. Olisi oikein vähintään korjata vähennyssäännöstöä, koska sen avulla nämä varakkaat osakkeenomistajat nostavat huomattaviakin osinkojaan jopa vain alle 8 %:n verolla. Vertailun vuoksi todettakoon, että pörssiyhtiöosakkeista saamistamme osingoista maksamme aina vähintään reilut 25 % veroa.
Toihan nyt on ihan tuubaa. Ennenkuin ne edes ovat jakokelpoisia varoja on niistä maksettu 20% yhteisövero. Itse olen ihan tavallinen palkansaaja kk ansiot n 6000e/kk. teen lisäksi vapaapäivinä hommia oman firman kautta. jos tekisin toiminimellä niin joutuisin maksamaan puolet tienaamastani veroina joten oma osakeyhtiö on ainoa mahdollisuus. Jos se mahdollisuus vietäisi niin en tekisi minuuttiakaan hommia tai sitten tekisin ns ilman kuittia. Omissa nimissä olevista sijoituksista maksan osinkoveroa ja pääomaveroa. Luulen että maksan ihan tarpeeksi jo veroja, osahan on saamapuolella koko "uransa"
Älä nyt sekoita yrityksen ja omistajan varoja ja veroja, ethän sä vastaa oy:ssä yrityksen veloistalaan. Haluaisitko vastata henkilökohtaisella omaisuudellasi?
öö siis jos olen yrityksen ainoa omistaja ja osakas niin tottakai yrityksen maksamat verot ovat minulta pois. Miten yrityksen velat tähän liittyvät? Mienaatko että jos esim tilailen työkoneita laskulla eri yrityksiltä ja myyn ne baltiaan puoleen hintaan käteisellä ja käärin rahat liiveihin niin en joudu siitä vastuuseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtiontalouden alijäämän arvioidaan olevan keskimäärin 14,9 miljardia euroa vuosina 2027-2030, ilmenee valtiovarainministeriön torstaina julkaisemasta kehysehdotuksesta.
Vuonna 2030 alijäämän arvioidaan olevan noin 16,0 miljardia euroa.
https://www.verkkouutiset.fi/a/vm-valtion-alijaama-149-miljardia-vuodes…
Näillä kolmella toimella, tai siis kahdella koska yksi ei ole vielä edes voimassa, vähentäisimme alijäämästä pääosan.
Jos vuotuinen alijäämä on 14,9 tai 16 miljardia, niin 2,5 miljardia vuodessa ei ole siitä pääosa. Kuudesosa jos edes sitäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täyden osinkoverohuojennuksen saavat vain varakkaat yhtiöt. Kääntöpuoli tässä on se, että ne vähän huonommin pärjäävät eivät huojennuksesta juurikaan hyödy, vaikka saattavat työllistää paljon.
Huojennetuista osingoista noin 77 % nostavat ihmiset, jotka kuuluvat parhaiten tienaavaan neljään prosenttiin kaikista suomalaisista veronmaksajista. Olisi oikein vähintään korjata vähennyssäännöstöä, koska sen avulla nämä varakkaat osakkeenomistajat nostavat huomattaviakin osinkojaan jopa vain alle 8 %:n verolla. Vertailun vuoksi todettakoon, että pörssiyhtiöosakkeista saamistamme osingoista maksamme aina vähintään reilut 25 % veroa.
Toihan nyt on ihan tuubaa. Ennenkuin ne edes ovat jakokelpoisia varoja on niistä maksettu 20% yhteisövero. Itse olen ihan tavallinen palkansaaja kk ansiot n 6000e/kk. teen lisäksi vapaapäivinä hommia oman firman kautta. jos tekisin toiminimellä niin joutuisin maksamaan puolet tienaamastani veroina joten oma osakeyhtiö on ainoa mahdollisuus. Jos se mahdollisuus vietäisi niin en tekisi minuuttiakaan hommia tai sitten tekisin ns ilman kuittia. Omissa nimissä olevista sijoituksista maksan osinkoveroa ja pääomaveroa. Luulen että maksan ihan tarpeeksi jo veroja, osahan on saamapuolella koko "uransa"
Älä nyt sekoita yrityksen ja omistajan varoja ja veroja, ethän sä vastaa oy:ssä yrityksen veloistalaan. Haluaisitko vastata henkilökohtaisella omaisuudellasi?
Jos pieni, yhden tai muutaman ihmisen oy ottaa velkaa, niin kyllä siellä on usein ihan henkilökohtainen takaus niille veloille, jos yritykseen ei ole kertynyt mitään varallisuutta. Eli käytännössä jokaisella uudella yrittäjällä, koska pankista tai muilta rahoittajilta ei saa lainaa tyhjää tasetta vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien "positiivisten" syrjintätoimien lopettaminen ja maahanmuuton syvällinen tarkastelu. Säästö luokkaa 10 mrd.
Mutta eihän tuollainen kantisten yhdenvertaisuus käy, koska punavirheet.
Ei ole kyse siitä ettei voida. On kyse siitä ettei haluta. Siis saada niitä säästöjä.
Viro kiittäisi näitä uudistuksia. Se on jo nyt houkutteleva suomalaisyrityksille.
Olet ap ehdottanut mistä saadaan muutama miljardi. Ensimmäinen mainitsemasi veroale ei ole vielä edes voimassa. Nyt pitäisi keksiä mistä säästetään 59,6 miljardia vuosina 2027-2030.
Koska:
Valtiovarainministeriön julkaiseman kehysehdotuksen mukaan valtiontalouden alijäämä on vuosina 2027–2030 keskimäärin jopa 14,9 miljardia euroa vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Helpoin ja kestävin tapa olisi julkisen sektorin palkka-ale. Se ei heikennä palveluita, parantaa työllisyyttä ja oikaisee talouden epätasapainoa, jonka johdosta Suomessa nykyisin yksityisen sektorin palkat ja palkkiot laahaavat julkisen perässä. Ei voi olla niin, että rahoittajat ovat köyhempiä kuin elätit.
ja ihan varmasti julkissektorin työntekijät jäävät sinne töihin?

Jep vaikka jauhetaan että miten virossa on korkeampi yhteisövero (22) kuin suomessa (20->18) niin siinä on ainakin yksi merkittävä ero. Nimittäin se missä vaiheessa se vero tulee maksuun.
Vierailija kirjoitti:
Olet ap ehdottanut mistä saadaan muutama miljardi. Ensimmäinen mainitsemasi veroale ei ole vielä edes voimassa. Nyt pitäisi keksiä mistä säästetään 59,6 miljardia vuosina 2027-2030.
Koska:
Valtiovarainministeriön julkaiseman kehysehdotuksen mukaan valtiontalouden alijäämä on vuosina 2027–2030 keskimäärin jopa 14,9 miljardia euroa vuodessa.
Näissä laskuissa ei ole otettu sitä tilannetta huomioon että EU velkaannuttaa myös Suomea ottamalla yhteisvelkaa ja kansantalouden rahavirrojsta yhä suurempi osa alkaa menemään myös EU velkojen maksuun ja rahat menee ties minne
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan ei säästetä mitään vaan otetaan lisää.
Kyse on siitä että pitää saada niitä säästöjä eikä verottaa lisää.
Ei oteta lisää, vaan Peruutettaisiin alennukset ja antamiset. Mikä voidaan laskea säästöksi.
Tunnin juna jäihin. Aivan tuha, eihän siinä aikaa säästy kuin puoli tuntia. Säästetään monta miljardia.
"Listaamattomien yritysten osinkoverohuojennuksen (7,5% verotus) poisto, säästö 1 000 miljoonaa euroa vuodessa. Muissa maissa ei tällaista veroetua edes ole."
Jos nostat pieniä tai keskisuuria osinkoja varakkaasta yhtiöstä, Suomi on saajalle kaikkein edullisin. Jos taas haluat nostaa isompia summia uudehkosta yhtiöstä (johon ei ole vielä kertynyt varallisuutta), Ruotsi on huomattavasti Suomea edullisempi ja joustavampi. Tanska ja Norja ovat osingonsaajalle selkeästi kalleimmat maat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helpoin ja kestävin tapa olisi julkisen sektorin palkka-ale. Se ei heikennä palveluita, parantaa työllisyyttä ja oikaisee talouden epätasapainoa, jonka johdosta Suomessa nykyisin yksityisen sektorin palkat ja palkkiot laahaavat julkisen perässä. Ei voi olla niin, että rahoittajat ovat köyhempiä kuin elätit.
ja ihan varmasti julkissektorin työntekijät jäävät sinne töihin?
useimmat jäisi, vai mihin lähtisivät? Suomessa työttömyys on Euroopan korkeimpia.
Julkinen sektori -50% niin se on siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helpoin ja kestävin tapa olisi julkisen sektorin palkka-ale. Se ei heikennä palveluita, parantaa työllisyyttä ja oikaisee talouden epätasapainoa, jonka johdosta Suomessa nykyisin yksityisen sektorin palkat ja palkkiot laahaavat julkisen perässä. Ei voi olla niin, että rahoittajat ovat köyhempiä kuin elätit.
ja ihan varmasti julkissektorin työntekijät jäävät sinne töihin?
Voihan ne jäädä työttömiksi ilman tukia
Nämä menee yleisesti sekaisin vasemmistolaisilla. Ei säästä.