19.11.2003 minä erosin kirkosta enkä ole katunut

Mieheni kuuluu kirkkoon. Lapsiamme ei ole kastettu. Lapset saavat aikanaan päättää, että haluavatko käydä rippikoulun ja liittyä kirkkoon. Mieheni on samoilla linjoilla kanssani. Olen sinut itseni kanssa. Samoin mieheni. Kirkko on siinä olevat ihmiset. Minun lähipiirissäni nämä ihmiset olivat maailmanlopun manaajia. Erosin kirkosta ja taivas ei tippunutkaan niskaani. Eivät tehoneet minulle postitetut raamatunlauseetkaan, että miten minun tulisi elää elämäni... Olen onnellinen näin ja oloni on turvallisempi kuin aikaisemmassa viiteryhmässäni. Tein päätökseni erota kirkosta pitkällisen pohdinnan jälkeen ja ihan tueksikin noille ihmisille, jotka pelkäävät. Sitä ennen saatoin lukea raamatusta jonkun pätkän jollekin hermoherkälle ja tukea hänen käsityksiään, että pätkä ennustaa pian tulevaa maailman loppua. Uskomatonta! Nuo ihmiset olivat aikuisia ja minä olin lapsi ja sain heidät entistäkin pelokkaimmiksi. Tajusin, että mikä heille oli heidän uskossaan tärkeintä. Kertoivat minulle avoimesti lapsuudestaan ja myöhemmistä vaiheistaan, (kun eivät kehdanneet kertoa aikuisille, ymmärtäisin tämä syynä). Kuulin insesteistä, väkivallasta, raiskauksista, masentuneisuudesta, alkoholismista... Siksi uskonto oli ja on heille niin tärkeää. Heille on helpompaa, että kaikki annetaan valmiina. Näen raamatussa toisenkin sen valoisamman puolen, mutta silti minulle on parempi saada olla vapaa-ajattelija kaiken näkemäni (onneksi ei kokemani) jälkeen.

kevyempi. Ei tarvitse vaivata päätään enää niin paljoa uskonasioilla, kun tietää ja tuntee itsensä paremmin ja voi nähdä uskon toisinkin. Kirkolla ei ole minulle mitään henkilökohtaista merkitystä, mutta toki se on iso osa suomalaista yhteiskuntaa.