Höyrysauna jouduttiin sulkemaan jatkuvan homostelun takia
Ilta-Sanomat kertoi, että kyse tapaamisista, joita miehet sopivat anonyymilla verkkosivustolla uimahallin höyrysaunaan. Joensuun kaupungin liikuntajohtaja Timo Heinonen kertoi viime perjantaina Ylelle, että ”tietynlainen porukka on tehnyt treffejä ja siihen on jouduttu puuttumaan”. Nyt Heinonen myöntää, että kyseessä oli miesten sopimat seksitapaamiset.
Kommentit (36)
Eikö ne vit-u voi tavata kotonaan?
Vierailija kirjoitti:
Eikö ne vit-u voi tavata kotonaan?
Vaimot eivät pitäisi siitä.
Virheellinen uutinen.
Syy höyrysaunan sulkemiseen oli toistuva ja jatkuva naisasiakkauden ja tyttölasten häirintä.
Lainattu jutusta
"Höyrysaunassa ollaan ilman uima-asuja. Sen lasiseinä on avoinna ylä- ja alalaidasta.
Joensuun liikuntajohtaja Timo Heinonen kertoo, että
miesten puolelta saunojat ovat raaputtaneet höyrytilan lasia kirkkaaksi, että saataisiin näköyhteys naisten puolelle.
Heinonen sanoo olleensa yhteydessä kollegoihinsa muualla maassa ja he tunnistavat saman ilmiön.
– Järjestyssääntöjä muuttamalla tällaista asiaa on vaikea poistaa. Kaikki varmasti tietävät, ettei häiritsevä toiminta ole uimahallissa sallittua"
Miksi äijissä on niin paljon pervoja?
Joo, kyllä koko uimahalli täytyy nyt purkaa, ei lähde hajut muuten. Saunasta voitaisiin toisaalta tehdä pervouden muistomerkki.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tule kuuma saunassa?
Kuumaa kuin h*lvetissä...
Vierailija kirjoitti:
Homot on kivoja. Jee.
Ja edistävät yksilöiden ja yhteiskunnan hyvinvointia.
Pieni homopaskiaisjoukko taas pilasi kaikille tarkoitetun hienon jutun.
Antakaa ihmisten rentoutua. Kovasti tekevät ensin töitä ja veroeuroja valtiolle, niin sitten kun haluaa vähän levähtää pitkän päivän jälkeen samanhenkisessä seurassa, niin eiköhän jotkut tiukkapipot ole senkin kieltämässä. Yrittäkää tekin vähän rentoutua ja antakaa muiden olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Homot on kivoja. Jee.
Ja edistävät yksilöiden ja yhteiskunnan hyvinvointia.
Onneksi eivät lisäänny ainakaan omatoimisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ääni vihervasemmistolle on ääni uimahallihomostelulle ja seksikeinuille.
Ei pidä paikkaansa. Vain tappelevat homot ja sekopäiset muunseksuaaliset saavat julkisuutta ja rahaa.
Haha, Joensuun Vesikko, uimahalli jossa opin uimaan pikkutyttönä joskus 1900-luvulla! Olikohan siellä silloin pervosetiä, sitä ei tarina kerro koska siihen aikaan miesten ja naisten saunan välissä ei ollut mitään lasiseinämiä vaan osastot olivat kokonaan erilliset. Naistensaunan puolella oli rauhallista.
On jännempää leikkiä junaa yleisellä paikalla.
😁