Keskustellaan astrologiasta
Pian Uranus ja Mars ovat konjuktiossa kaksosissa, miten ajattelet sen kanavoituvan?
Kommentit (341)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joihinkin tarot-kortteihin ja vastaaviin uskomisen jotenkin vielä ymmärrän, mutta nämä astrologiaan uskovat ovat kyllä ihan omaa luokkaansa. Melkeinpä pelottavaa miten aikuinen ihminen voi olla noin järkijättöinen. Jos tuo tulisi seurustelun alkuvaiheessa ilmi, niin varmaankin lopettaisin suhteen, sillä tuollaiselta henkilöltä voi ajan mittaan paljastua vaikka mitä muitakin järjettömiä uskomuksia ja tapoja. Käytännössä kuin jonkin sekopään kanssa olisi.
Astrologeissa on ihan professori tason ihmisiäkin. Henkisyys ylensäkin kiinnostaa laajasti ammattiin ja älykkyyteen katsomatta.
Ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni lukee salaa astrologiasivustoja. Kannattaako erota heti, koska tämmöinen vähämielisyys on paljastunut? Ei liene toivoa normaalista aivotoiminnasta enää?
Minusta on vain mielenkiintoista ajatella asioita eri tavalla. Miksi aina pitää heti tuomita jonkun toisen erilainen maailmankuva, jos siitä ei ole haittaa muille, eikä esimerkiksi jatkuvasti yritä saada sinua kiinnostumaan aiheesta.
No olisihan tuommoinen kovan tason shokki, jos on kuvitellut olevansa normaalin aikuisen ihmisen kanssa kumppanuussuhteessa, ja sitten paljastuukin että toinen on kovan tason tunnehörhö. Tuossa vielä perhettä lisäksi tms. niin on ansassa mielikuvitusleikkejä leikkivän aikuisvauvan kanssa. Karmea kohtalo.
LOL. Jotenkin tuntuu, että sinulla mahdollisuudet joutua tuollaiseen karmeaan tilanteeseen ovat aika vähäiset. LOL
Mars ja uranus kyseessä joten todennäköisesti pahin on jo tapahtunut (esim, yliajo).
Jo kuuskymppisenä naisena nolottaa ja hävettää, että suurin osa tähän humpuukiin langenneista on naisia. En tiedä, mistä johtuu. Voi kun senkin energian käyttäisivät oikeisiin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joihinkin tarot-kortteihin ja vastaaviin uskomisen jotenkin vielä ymmärrän, mutta nämä astrologiaan uskovat ovat kyllä ihan omaa luokkaansa. Melkeinpä pelottavaa miten aikuinen ihminen voi olla noin järkijättöinen. Jos tuo tulisi seurustelun alkuvaiheessa ilmi, niin varmaankin lopettaisin suhteen, sillä tuollaiselta henkilöltä voi ajan mittaan paljastua vaikka mitä muitakin järjettömiä uskomuksia ja tapoja. Käytännössä kuin jonkin sekopään kanssa olisi.
Astrologeissa on ihan professori tason ihmisiäkin. Henkisyys ylensäkin kiinnostaa laajasti ammattiin ja älykkyyteen katsomatta.
Ei ole.
Ei taida ainakaan Suomessa olla. Mutta esim. Maarit Laurento on kasvatustieteiden tohtori ja siis ammattiastrologi. Omasta ystäväpiiristäni löytyy sitten useampi maisteri tai kandin tutkinnon tehnyt astrologiaa "tosissaan" harrastava.
Johanna Karpov on AMK:sta valmistunut sosionomi. Markku Mannisella ja Raimo A. Nikulalla on muistaakseni yliopisto-opintoja tehtynä, mutta tutkinnoista en osaa sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin selvästi näkee...
Kaupallisilta höpö kanavilta ei löydy oikeita näkijöitä.

Hannu Piekkola on astrologi ja taloustieteen professori.

Kappas vain, niinpä näyttää olevan. Oli ihan outo nimi itselleni niin ekonomistina kuin astrologina. Työskentelee näköjään Vaasan yliopistossa taloustieteen proffana ja ainakin tämän perusteella on astrologian tuntija ja astroarkeologian harrastaja :) :

Hän on perehtynyt myös riimuihin ja työskennellyt meediona. Useamman kirjan myös kirjoittanut.
Onko neitsyt enää neitsyt, jos se on ollut vesimiehen kaa?
Minä haluaisin tulkinnan esimerkiksi Patrick Watsonilta tai muulta astrologilta, joka osaisi tulkita hellenistisesti karttaani ja transittejani sekä progressioita. Suomesta näitä tuskin löytyy. Ongelma on se englannin kieli, en ole mitenkään itsevarma englannin puhuja, varsinkin näin spesifi ammattisanasto on hiukan kökköä. Tietysti jos laittaisi ennakkotietona että englannin kieli ei ole äidinkieli, auttaisiko se asiaa. Lisäksi olisi hyvä saada jotain kirjallista, jotakin johon voisi aina palata.
Teetin oman tulkinnan aikoinaan kirjallisena eräällä suomalaisella tunnetulla astrologilla ja se oli melkoinen pettymys. Olen itsekin astrologian harrastaja, mutta tämä astrologi, jonka nimeä en viitsi tässä mainita, sortui sellaisiin yleistyksiin ja horoskooppitason luonnekuvauksiin, että yllätyin kuinka älyllisesti laiska tulkinta oli siihen nähden että kyseessä oli useita kirjoja kirjoittanut arvostettu astrologi.
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin astronomiasta kuin hölynpölystä
Etkö osannut lukea aloitusta, kun olet täällä kirjoittamassa?
Vierailija kirjoitti:
HUUU - HAAAta. Feng- suin, maasäteilyn ja pierunvärin luokkaa.
Mutta hyvää bisnestä, tolloilta rahat pois.
Itsekin heilutan hevoskarvasutia tai saunavihtaa outoja jupisten jonkun pöljän kipeän kohdan lähellä, 50 € / " hoito"kerta.
Miten nuo jutut liittyvät astrologiaan?🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joihinkin tarot-kortteihin ja vastaaviin uskomisen jotenkin vielä ymmärrän, mutta nämä astrologiaan uskovat ovat kyllä ihan omaa luokkaansa. Melkeinpä pelottavaa miten aikuinen ihminen voi olla noin järkijättöinen. Jos tuo tulisi seurustelun alkuvaiheessa ilmi, niin varmaankin lopettaisin suhteen, sillä tuollaiselta henkilöltä voi ajan mittaan paljastua vaikka mitä muitakin järjettömiä uskomuksia ja tapoja. Käytännössä kuin jonkin sekopään kanssa olisi.
Astrologeissa on ihan professori tason ihmisiäkin. Henkisyys ylensäkin kiinnostaa laajasti ammattiin ja älykkyyteen katsomatta.
Ei ole.
Ei taida ainakaan Suomessa olla. Mutta esim. Maarit Laurento on kasvatustieteiden tohtori ja siis ammattiastrologi. Omasta ystäväpiiristäni löytyy sitten useampi maisteri tai kandin tutkinnon tehnyt astrologiaa "tosissaan" harrastava.
Johanna Karpov on AMK:sta valmistunut sosionomi. Markku Mannisella ja Raimo A. Nikulalla on muistaakseni yliopisto-opintoja tehtynä, mutta tutkinnoista en osaa sanoa.
Ihminen, joka ymmärtää, miten esim kuun liikkeet vaikuttavat valtameriin, niin miksi taivaankappaleiden asemat eivät vaikuttaisi niin pieniin asioihin kuin ihminen.🤔
Onko kenelläkään tiedossa englanninkielisiä astrologisia sivustoja, jossa voisi käydä keskustelua, jossa oli aktiivista toimintaa? Nämä suomalaiset astro.fi sivut eivät anna oikein mitään.
Yllättävää toimintaa tiedossa, mutta millaista, siitä kertoo se, missä huoneessa kartallasi ne ovat ja mitä määräkulmia muut karttasi taivaankappaleet kohtaavat.
Usan kansallispäivä, ilotulitteita, ei vaikea kuvitella mikä voi mennä pieleen.
Yhtymä kaksosissa, kommunikaatio, Trumpilta sammakoita suusta.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävää toimintaa tiedossa, mutta millaista, siitä kertoo se, missä huoneessa kartallasi ne ovat ja mitä määräkulmia muut karttasi taivaankappaleet kohtaavat.
Omalla kartalla yhtymä on yhdeksännessä huoneessa, toisella nuorella aikuisella lapsella kahdeksannessa ja toisella kymmenennessä huoneessa. Minulta löytyy aika massiivinen stelliumi kaksosissa, mielenkiintoista seurata kuinka Uranus sitä kyntää. Päiväkartan omaavana Marsin kanssa saa olla jatkuvasti tarkkana toki..
Tuohan on juuri vastaus siihen, että " relaa, viihdettä vain". Viihdettä, josta joku laskuttaa ja nauraa matkalla pankkiin.