Päiväkodin kanssa saa jatkuvasti jankata.
Olemme sanoneet vasta 3kk, että pojan ei tarvitse nukkua päiväunia. Silti joka ikinen kerta annetaan nukkua lähemmäs 2h.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syy, miksi lapsia ei herätetä kesken päiväunien, on se, että moni heistä on sitten tosi äkäinen pitkään, kun unet jää kesken ja vielä nkuttaisi, Siinä sitten lentää välipalata pitkin seiniä, kiusataan muita, mökötetään ja ollaan vastakarvaan kaikessa, mitä pitäisi tehdä. Siinä menee sitten aika monen lapsen (ja aikuisenkin) loppupäivä hankalaksi.
Miksei voi vain lepäillä? Sen sijaan ettö väkisin nukutetaan että aikuiset pöösee kahville?
Millä menetelmällä väkisin nukutetaan ketään`? Piiskan kanssako pitäisi estää lasta nukkumasta lyhyitä päikkäreitä, ettei vain vanhempien tarvitsisi vaivautua yhtään lapsensa kanssa viettämään aikaa. Aamulla päikkäriin ja illalla suoraan sänkyyn. Kun lapsi lähtee kouluun voi huomata, että jeee, mulla onkin isä ja äiti.
Vierailija kirjoitti:
Ei tartte olla mikään älynjättiläinen tajutakseen ettei kenenkään tartte nukkua päivällä. Päiväkoti kolmas vanhempi päättää ja määrää. Ennen se päiväuni oli sitäpaitsi 15min satu ja 30min päikkärit ei mitään kolmea tuntia. Aikan hullua nukutko itse päivällä 3h?
Nytkö se on 3h?
Lepoaika on klo11.45-13.45, pientä heittelyä suuntaan ja toiseen. Siitä ajasta menee n.30-60min siihen, että siellä lepparissa on rauha ja hiljaisuus, ainakin niissä ryhmissä joissa tehostetun tuen tarpeisia lapsia. Se tarkoittaa sitä, että siellä lepparissa on oltava vähintään 2, monesti 3 kasvattajaa.
Sitten pitäisi jokaisen heistä tosiaan ehtiä käymään siellä lakisääteisellä huimalla ja päivän ainoalla 10min kahvitauolla, käydä wc:ssä ilman, että eritteet katkaistaan kiireen takia kesken, soittaa mahdollinen henk.koht puhelu vaikkapa perhesyistä, terveyssyistä, rahasyistä you name it (vaikea tietysti ymmärtää, kun päivänsä istuu elottoman koneen äärellä ja voi hoidella elämänsä asioita any time).
Lisäksi on tiimivalvontaa toisessa ryhmässä, lasten asioiden hoitelua moniammatillisten tahojen kanssa, sak-aikaa, palaveria siellä täällä ja tuolla joihin velvoitetaan osallistumaan, lasten kuravaate ym vaaterumbaa kuivauskaapin ja eteisen kätköissä ja milj muuta asiaa.
Ja ensimmäiset lapset heräävät siinä klo13 aikaan, eli kaikelle tuolla jää aikaa n.1h, yleensä ei sitäkään.
Päänsä voi pitää kiinni, jos/kun ei siitä oikeasta vaka-arjesta tiedä hevon veetä.
Ja huom, kaikki tuo, oli tai ei kaikki kasvattajat paikalla tai oli tai ei sijaista paikkaamassa poissaolevaa/poissaolevia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin päiväkodeissa kiertävänä huvittaa aina ne listat seinällä missä on herätysajat eri lapsille.
Klo 13 Ville, Kalle, Martti
Klo 13.15 Martta, Liisa, Maija
Klo 13.30 Leila, Laila
Mikko saa nukkua 45min., Minna 30 min.
Jepjep...
Mikä tuossa on huvittavaa? Luulis ammattilaisen tajuavan pointin.
se että kun näitä herättää niin kiukuttelee kovaan ääneen ja herättää muut. herää nyt isi ja äiti sanoi ettet saa nukkua mene piirtämään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syy, miksi lapsia ei herätetä kesken päiväunien, on se, että moni heistä on sitten tosi äkäinen pitkään, kun unet jää kesken ja vielä nkuttaisi, Siinä sitten lentää välipalata pitkin seiniä, kiusataan muita, mökötetään ja ollaan vastakarvaan kaikessa, mitä pitäisi tehdä. Siinä menee sitten aika monen lapsen (ja aikuisenkin) loppupäivä hankalaksi.
Miksei voi vain lepäillä? Sen sijaan ettö väkisin nukutetaan että aikuiset pöösee kahville?
Millä menetelmällä väkisin nukutetaan ketään`? Piiskan kanssako pitäisi estää lasta nukkumasta lyhyitä päikkäreitä, ettei vain vanhempien tarvitsisi vaivautua yhtään lapsensa kanssa viettämään aikaa. Aamulla päikkäriin ja illalla suoraan sänkyyn. Kun lapsi lähtee kouluun voi huomata, että jeee, mulla onkin isä ja äiti.
Viuedään lapsi hämärään huoneeseen, pakkomakuutetaan siellä kunnes nukahtaa.
Jos ei vietäisi, vaan lapsi saisi vain lepäillä (joka on se hänen tarpeensa), ei yökukkumista olisi.
Meidän 5-6-vuotias ei todellakaan tarvinnut mitään päiväunia, koska meni sinne päiväkotiin vasta korkeintaan kasiksi ja haettiin kolmelta. Mutta niin vain piti nukkua pari tuntia. Riekkui sitten ylhäällä pahimmillaan yhteen.
Itse nousin viideltä ja myös ekaluokkalaisella siskolla alkoi koulu jo 7.50 joten se oli han täyttä hornaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen toistuvasti sanonut päiväkotiin, että nukahtaisin itsekin, jos lounaan jälkeen kömpisin sänkyyn peiton alle kuuntelemaan hämärässä satua. Mutta en nuku päiväunia, koska se sotkee unirytmin ja sama se on myös 5-vuotiaalla lapsellani. Jos hän nukkuu päiväkodissa edes sen vartin, nukahtaminen kotona venyy ysistä yhteentoista tai puoli kahteentoista. Tämä on todellinen ongelma, koska mä tarvitsen itsekin unta ja oma nukkumaanmenoaikani olisi kympiltä. Olen ollut tämän takia kroonisessa univajeessa koko talven ja kevään.
Musta on aivan käsittämätöntä, että päiväkodissa pitää palaveerata joka päivä niin paljon, ettei voi mitenkään järjestää omaa tilaa niille lapsille, joiden nukkuminen on ongelmallista. Tästäkin ketjusta huomaa, ettei tämä ole vain yhden perheen ongelma!
no kun sun lapset ....
Vierailija kirjoitti:
Se on kuin rahaa laittais pankkiin kun nuori poika nukkuu.
Niin nukkuu yöllä, siitähän tuossa oli kysymys. Päiväkoti sabotoi yöunen.
pitäisi vaan ne ei nukkuvat lapset istuttaa ruokapöydässä ja antaa lautapelejä tmv, saisi muutkin nukkua rauhassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin päiväkodeissa kiertävänä huvittaa aina ne listat seinällä missä on herätysajat eri lapsille.
Klo 13 Ville, Kalle, Martti
Klo 13.15 Martta, Liisa, Maija
Klo 13.30 Leila, Laila
Mikko saa nukkua 45min., Minna 30 min.
Jepjep...
Miksi niitä herätetään? Miksei siellä alunperinkin olla väkisin nukuttamatta? Ai niin, se päiväkahvi.
sun pentua kun katsoo tarvii hetken lepoa että kestääsitä monsteria
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli kans ongelmaa päiväunien kanssa päiväkodissa. Sanoin että ei voi antaa nukkua kolmatta tuntia,koska muuten se on hereillä kotona vielä keskiyöllä ja herätys päiväkotiin on kuiten viiden jälkeen. Ei ne uskonut,sanoivat että ei voi antaa kaikken nukkua eri aikataululla. Tottakai se heille oli helpompaa kun lapset nukkui. Mutta vasta silloin kun päiväkodissa nukahti aamupalan jälkeen hiekkalaatikolle,muuttivat nukkumista lyhyemmäksi. Se kun meni heille hankalaksi,kun yksi nukkuu hiekkalaatikolla. Sit olin,niin mähän sanoin. Ei heillä kiinnostanut oliko meillä kotona hankalaa,heillä kiinnosti se oman työpäivän helppous. Mut onneks noinkin ajat on ohi.
Sama ongelma. Viisivuotias lyhyellä päiväkotipäivällä, nukkui sen kahden tunnin kahvitteluajan ja keikkui sitten ylhäällä puolille öin, valvotti vanhempaa ekaluokkalaista sisarusta ja vanhempia.
Tässä on kyllä syynä varmaan joku muukin, kun harva 5-vuotias enää nukkuu päiväunet. Eikä se aika ole mikään kahvitteluhetki, koska suurin osa lapsista palaa sen lyhyen lepohetken (20 min) jälkeen leikkimään.
Olisikin 20min mitä siellä pitää maata ja nostettaisiin pois. Mutta kun on vähintään tunti. Ja sitten kun lapsi nukahtaa sen tunnin aikana, niin "kyllä tarvitsee unet jos nukahtaa, näin se on! Kyllä me annetaan nukkua jos on väsynyt!"
Ja taas valvoo vanhemmat puolille öin, kun lapsi ei pysty nukkumaan ja lyhyillä yöunilla töihin ja päikkyyn. Julmaa ihan jo vanhempia kohtaan, kun päikyn henkilökunta vie niiden yöunet.
jos osais olla hiljaa niin kyllä mutta kun ei osaa
Istuin koko kauden lepohuoneessa tiettyjen vaativimpien lasten vieressä ihan joka ikinen päivä ja vähintään 30min, monesti 45min. Tiimikaverit olivat siellä myös, koska tarvitsi olla, en yksin revennyt joka paikkaan mihin kasvattajaa tarvittiin. Monesti, väh 1-2x/vkossa, yhden piti poistua mahd pian eli käytännössä viimeistään 20min päästä, erinäisistä meistä tekijöistä riippumattomista, syistä.
Niinpä me 2 jäljellä jäävää vuorottelimme taukomme ja vessakäyntimme ym suhteen.
Ensimmäiset lapset, ne jotka eivät nukkuneet, nousivat klo13.
Siitä voi laskea kauanko oli sitä "luppokahviaikaa" käytössä.
Ja tottakai ainakin 1-2 nousijoista oli niitä jotka vaativat kasvattajan välitöntä läheisyyttä ja läsnäoloa jotta mitään ei tapahtuisi ja homma pysyisi ns kuosissaan eli siinä ei enää taukoiltu tmv.
Varhaiskasvatustyö on nykyisin ja viimeiset liki 10v, suurelta osin ihan perkeleestä ja suurimpia syitä siihen on lapsiaineksen radikaali muuttuminen haasteellisemmaksi, jatkuvat säästöt ja kiristykset ja vanhempien täysin irrationaaliset ja arjesta tietämättömät olettamukset ja vaateet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tartte olla mikään älynjättiläinen tajutakseen ettei kenenkään tartte nukkua päivällä. Päiväkoti kolmas vanhempi päättää ja määrää. Ennen se päiväuni oli sitäpaitsi 15min satu ja 30min päikkärit ei mitään kolmea tuntia. Aikan hullua nukutko itse päivällä 3h?
Nytkö se on 3h?
Lepoaika on klo11.45-13.45, pientä heittelyä suuntaan ja toiseen. Siitä ajasta menee n.30-60min siihen, että siellä lepparissa on rauha ja hiljaisuus, ainakin niissä ryhmissä joissa tehostetun tuen tarpeisia lapsia. Se tarkoittaa sitä, että siellä lepparissa on oltava vähintään 2, monesti 3 kasvattajaa.
Sitten pitäisi jokaisen heistä tosiaan ehtiä käymään siellä lakisääteisellä huimalla ja päivän ainoalla 10min kahvitauolla, käydä wc:ssä ilman, että eritteet katkaistaan kiireen takia kesken, soittaa mahdollinen henk.koht puhelu vaikkapa perhesyistä, terveyssyistä, rahasyistä you name it (vaikea tietysti ymmärtää, kun päivänsä istuu elottoman koneen äärellä ja voi hoidella elämänsä asioita any time).
Lisäksi on tiimivalvontaa toisessa ryhmässä, lasten asioiden hoitelua moniammatillisten tahojen kanssa, sak-aikaa, palaveria siellä täällä ja tuolla joihin velvoitetaan osallistumaan, lasten kuravaate ym vaaterumbaa kuivauskaapin ja eteisen kätköissä ja milj muuta asiaa.
Ja ensimmäiset lapset heräävät siinä klo13 aikaan, eli kaikelle tuolla jää aikaa n.1h, yleensä ei sitäkään.
Päänsä voi pitää kiinni, jos/kun ei siitä oikeasta vaka-arjesta tiedä hevon veetä.
Ja huom, kaikki tuo, oli tai ei kaikki kasvattajat paikalla tai oli tai ei sijaista paikkaamassa poissaolevaa/poissaolevia.
jakun heräilevia pitää valvoa ja samalla toinen ottamassa vastaan wc käynit, pukemiset ohjaamassa siihen rauhallisiin leikkeihin

Meillä 5-6v, lepohetki on n.30min, sadun kuuntelu ja hetki musiikkia. Yksi tai kaksi nukkuu jos ehtii nukahtaa tuossa puolessa tunnissa, kun puolet ryhmästä häiriköi jatkuvasti jollain tavalla. On jonkun kaapin paukuttamista, lelujen räpellystä, patjan alle mönkimistä, kaverin kanssa kuiskuttelua, suoranaista mölinää, you name it. Kirjainyhdistelmälapsi vaatii yhden aikuisen vierelleen, toinen tuen tarpeinen toisen, kolmaskin kaipaisi mutta kun ei riitä kun yksi työntekijä lukee kirjaa. Välillä äänisatu jotta pääsee käymään joku edes tauolla. Aamuvuorolainen lähtee ennen lepoa. Onneksi meotä on 4 työbtekijää.
Sitten nuo mainitsemasi tehtävätkin pitäisi saada tehtyä. Ja kun nämä jotka tulleet 6.30 eivät nukahda metelin takia, ovat aivan kierroksilla iltapäivän ja vanhemmat ei tykkää. Mölisijöitä ei voi viedä pois kun ei väki riitä, eikä tilat. Meillä kaksi huonetta joiden lattiat täynnä patjoja. Ei ole tilaa laittaa harvemmin, joten kaverin kanssa on mukava höpötellä. Leluja ei saa raivattua käytävälle, joten jonkun on pakko niitä rapistella. Armeijakuri pitäisi ottaa, vaan kun ei saa. Palaverit saa unohtaa, luetaan sitten muistiosta talon uusista käytännöistä ja tulevista sovituista asioista jos ehtii.
Lapsilla on JÄRKYTTÄVÄN VAIKEAA nykyään rauhoittua. Saa istua patjalla, ei ole pakko kuunnella edes, ei kysellä kysymyksiä jälkeenpäin, kunhan antaisi halukkaille rauhan levähtää. Mutta ei.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodin tehtävä on pitää lapset vauhdissa. Ulos ssaaatana säällä kun säällä koko päiväksi lounastauko välissä. Ton ikäinen lapsi jaksaa leikkiä ja temmeltää koko päivän ilman mitään UNTA vallan mainiosti! On vaan niin vidun laiskoja ne tarhatädit ettei jaksa kaitsea niitä koko päivää eli tehdä työtään!
Viddu että räjähtäisin kun sanoisi että 3h nukutaan päivällä onneksi tein lapset suomen rajojen ulkopuolelle.
Jep! Onneks teit.
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaan tarvitse olla mikään älyn jättiläinen ymmärtääkseen, että lapsi joka ei ole väsynyt ei nukahda.
Toisin sanoen lapsesi on sen päiväkotipäivän siinä vaiheessa niin kuormittunut siitä päiväkotipäivästä ja aikaisesta aamusta, että häntä väsyttää ja siksi hän nukahtaa.
Se nukkumisaika sen sijaan on asia josta voi ja kannattaa ottaa edelleen puheeksi, mutta sitä en ihan niele, että hän kokonaiset 2h ehtisi nukkua, muuten hän simahtaisi samalla minuutilla, kun päänsä tyynyyn laskee eikä havahtuisi mihinkään, kertaakaan, ennen kuin välipala on pöydässä klo14.
Ps, minkä ikäinen lapsi on kyseessä?
Minun kaikki laoaet ovat olleet juuri tuollaiaia. Pienempinä eivät ole tahtoneet saada lounaata syötyä, kun nuokkuvat pöydässä. Heidät joudutaan herättämään välipalalle. Silti kaikki nukahtivat hyvin 20.00-21.00 nukkumaan. Omat lapset rupeavat helposti riehumaan nukkumisajan lähestyessä. Tämän vuoksi puuhastellaan paljon ennen rauhoittumisaikaa ja illallinen varsin myöhään. Väsähtävät sitten vatsat täynnä ja nukkuvat hyvin. Lapset ovat erilaisia, mutta tämä on toiminut meillä.
Näin päiväkodin siivoojana vielä yksi pointti: Mikäli päiväkodissa ei ole erillistä ruokalaa vaan syödään osastoilla, niin käytännössä lapset on pakko pitää nukkarissa kunnes kyseisen osaston ruokahuone on siivottu. Yleensä yhtä osastoa kohti ei ole muita tiloja kuin nukkari, ruokahuone ja mahdollisesti jokin pieni sivuhuone johon ei mahdu kaikkia. Jos siivoojia on 1kpl niin keskikokoisen päiväkodin ruokahuoneiden siivoukseen menee vähintään tunnin verran. Enemmänkin, jos tiloja on esim. eri kerroksissa ja siirtymiseen menee aikaa, tai jos on sotkettu huolella kuten pienten ryhmissä yleensä on.
Tähänkin voisi varmasti keksiä ratkaisuja. Esim. miksi lapset on pakko sijoittaa tiloihin osasto kerrallaan? Eikö voisi järjestää yhteen ruokahuoneeseen toimintaa kaikkien ryhmien nukkumattomille lapsille, ja sopia että se huone siivotaan ensimmäisenä? Mutta jos tällaista ei ole tarjolla, niin sori vaan, mulla menee oma aikani saada ruokahuoneet siivottua ja jonkun osaston on pakko olla viimeinen.
Vierailija kirjoitti:
pitäisi vaan ne ei nukkuvat lapset istuttaa ruokapöydässä ja antaa lautapelejä tmv, saisi muutkin nukkua rauhassa
🤣🤣🤣
Tule kokeilemaan.
Missä helvetin laalaa-maassa jotkut kommentoivat elävät??
Kasvattajia on paikalla, normaalipäivänä eli kukaan ei sairaana/lomalla/tiimivalvonnassa/hälytetty toiseen taloon paikkaamaan/palaverissa tms.tms, huimat 3kpl klo12-14 välisenä aikana, siis kolme, KOLME, 3kpl!!!
Ja nykyisin jokaisessa ryhmässä on lapsia joilla haasteita kasvussaan/kehityksessään/olemisessaan, myös ja paljon todella vaikeita sellaisia.
Siitäkö siis TODELLA joku olettaa ja ehdottaa, että pitäisi vielä revetä ja irrota 1 kasvattajan johonkin "erilliseen" tilaan lasten kanssa jotka ei "saa" nukahtaa tmv???
Siis IHAN OIKEASTI, antakaa nyt jumankauta jotain toivoa tähän touhuun ja luuloihinne ja vaatimuksiinne 🤮🤬
🤯🤮
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tartte olla mikään älynjättiläinen tajutakseen ettei kenenkään tartte nukkua päivällä. Päiväkoti kolmas vanhempi päättää ja määrää. Ennen se päiväuni oli sitäpaitsi 15min satu ja 30min päikkärit ei mitään kolmea tuntia. Aikan hullua nukutko itse päivällä 3h?
Nytkö se on 3h?
Lepoaika on klo11.45-13.45, pientä heittelyä suuntaan ja toiseen. Siitä ajasta menee n.30-60min siihen, että siellä lepparissa on rauha ja hiljaisuus, ainakin niissä ryhmissä joissa tehostetun tuen tarpeisia lapsia. Se tarkoittaa sitä, että siellä lepparissa on oltava vähintään 2, monesti 3 kasvattajaa.
Sitten pitäisi jokaisen heistä tosiaan ehtiä käymään siellä lakisääteisellä huimalla ja päivän ainoalla 10min kahvitauolla, käydä wc:ssä ilman, että eritteet katkaistaan kiireen takia kesken, soittaa mahdollinen henk.koht puhelu vaikkapa perhesyistä, terveyssyistä, rahasyistä you name it (vaikea tietysti ymmärtää, kun päivänsä istuu elottoman koneen äärellä ja voi hoidella elämänsä asioita any time).
Lisäksi on tiimivalvontaa toisessa ryhmässä, lasten asioiden hoitelua moniammatillisten tahojen kanssa, sak-aikaa, palaveria siellä täällä ja tuolla joihin velvoitetaan osallistumaan, lasten kuravaate ym vaaterumbaa kuivauskaapin ja eteisen kätköissä ja milj muuta asiaa.
Ja ensimmäiset lapset heräävät siinä klo13 aikaan, eli kaikelle tuolla jää aikaa n.1h, yleensä ei sitäkään.
Päänsä voi pitää kiinni, jos/kun ei siitä oikeasta vaka-arjesta tiedä hevon veetä.
Ja huom, kaikki tuo, oli tai ei kaikki kasvattajat paikalla tai oli tai ei sijaista paikkaamassa poissaolevaa/poissaolevia.
Enpä ois paremmin osannut tiivistää! Se on tosiaan helppo huudella sieltä toimistosta lounaan ja teams palaverin välistä. Nappia painamalla saa rauhan hoitaa omia asioitaan tai käydä syömässä rauhassa. Ai mut tää on KUTSUMUSAMMATTI! Ei me saada kitistä mistään.
Onhan tuo päiväuni viskari ikäisille vähän liioittelua, ehkä sen osa tarvitsee mutta yhtä monella menee sen takia nukahtaminen. Harmitti se aikanaan minuakin, mutta onneksi se loppuu sitten eskarissa.
Omat lapset olivat muutenkin huonoja nukahtamaan. Oltiin tuttujen kanssa rannalla koko päivä ja tuttavaperheen äiti oli että nyt lapset nukahtavat heti kotiin päästyään. Meillä pitkä päivä ulkona ei aikaistanut yhtään nukkumaanmenoa.
Sama meno vieläkin kun lapset ovat lukiossa, ei niitä edes väsytä ennen puoltayötä. Ihmiset ovat erilaisia.
Heh, mä sanoin että voittehan te yrittää saada lapsen nukkumaan. Ei onnistunut🤷