Miksi uusien ystävien saaminen aikuisena on niin vaikeaa?

Elämä ja ajatusmaailma on jo rakennettu tässä vaiheessa kaikilla. Ei jaksa alkaa rakentamaan pitkän aikaa vievää ja siitä mahdollisesti syntyvää kestävää syvällistä ystävyyttä.

Minusta suomalainen ystävyys on hyvin erilaista verrattuna vaikkapa välimeren maihin. Suomalainen haluaa tavata kahdestaan, sitoutua voimakkaasti ja velvollisuuden tunne syntyy herkästi. 

Muualla olen kokenut, että ystävyys on joustavampaa, porukkahenkistä, positiivista, ei omistushaluista. Varmaan sitten pinnallistakin. Perhettä ja sukulaisia kohtaan on velvollisuuksia.

Ulkomailla on helpompaa olla ystävä monelle ja matalalla kynnyksellä. Suomessa huolestun, että en halua tehdä raskaita sitoutumuksia ja aiheuttaa mielipahaa ja pettymyksiä.

En halua tutustua uusiin ystäviin. 

Mistä itse ajattelet sen johtuvan, että kaverisuhteet jäävät pinnallisiksi?

Omalla kohdallani olen tätä kovasti reflektoinut. Olen armollinen itselleni. Olen muuttanut useita kertoja ja yhteydenpito on hiipunut, kun välimatkaa on tullut satoja kilometrejä.

Nyt on pienet lapset ja perhe vie tietysti eniten aikaa. Sain lapset vanhempana, joten muilla ikäisilläni on jo isommat lapset ja enemmän omaa aikaa. Usein ihmiset etsii samassa elämäntilanteessa olevia. Mulle kelpaa kyllä kaiken ikäiset kaveriksi.

Nuorempana mulla oli huonot kaveritaidot, nykyään olen niitä opetellut, mutta en vain tapaa samanhenkisiä ihmisiä, että jaksaisin edes panostaa siihen tutustumiseen riittävästi. Ei ole riittävästi puhuttavaa hetkisen päästä, eikä huumorintajut natsaa. Joskus natsaa ja se on parasta, mutta sitten joku muu syy on esteenä kaveruudelle. Hirveän vaikeaa ja raskasta, olen luovuttanut.

Elämä voi myös olla hyvää ilman ystäviä. Kaikki ei vaan ole ns. ystävä-ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta suomalainen ystävyys on hyvin erilaista verrattuna vaikkapa välimeren maihin. Suomalainen haluaa tavata kahdestaan, sitoutua voimakkaasti ja velvollisuuden tunne syntyy herkästi. 

 

Muualla olen kokenut, että ystävyys on joustavampaa, porukkahenkistä, positiivista, ei omistushaluista. Varmaan sitten pinnallistakin. Perhettä ja sukulaisia kohtaan on velvollisuuksia.

 

Ulkomailla on helpompaa olla ystävä monelle ja matalalla kynnyksellä. Suomessa huolestun, että en halua tehdä raskaita sitoutumuksia ja aiheuttaa mielipahaa ja pettymyksiä.

Tää oli hieno näkökulma! Olen samaa mieltä, siksi koen raskaaksi yrittää ystävystyä suomalaisiin näin yli 40-vuotiaana. Olisi ihanaa nähdä mukavalla, vaihtelevalla porukalla, aikaa myöten sitten saattaa syventyä joidenkin kanssa ystävyys tai ei. Olen avoin ja välitön tyyppi, en jaksa mitään draamaa ja selän takana puhumista, mitä jotkut duunikaverit on tehneet.