Sopiva häälahjan suuruus?
Olemme menossa häihin vieraaksi. Olin ajatellut, että satanen on ihan normaali ja jopa ihan reilu häälahjaraha. Sitten luin tällä viikolla jotain hääketjua, joka ei ollut häälahjasta vaan häiden kustannuksista vieraille. Ja siellä moni sanoi, että lahjaan varataan 200 €. Olin yllättynyt, että kukaan ei kyseenalaistanut tuota summaa, kun minusta se on todella paljon.
Meidän perheen rippilapsille ja ylioppilaille on valtaosa vieraista tuonut 50 €, kummit ja isovanhemmat enemmän. Ihan myös tältä vuodelta ovat nämä summat. Itse ajattelen, että hääparille kyllä annetaan suurempi lahja, joten 100 € tuntui olevan linjassa tämän kanssa. Mutta olenko jotenkin kovinkin hakoteillä ja pihi? Onko näissä eroja eri puolilla Suomea ja esim. pääkaupunkiseudun ja pienempien paikkakuntien välillä?
Kommentit (34)
Riippuu lahjan antajan varoista myös kuinka paljon pystyy ja haluaa antaa lahjaksi. Ei ole olemassa mitään määrättyä summaa.
Vähintään 5000e per lätty. Heh heh. Näitä vastauksia sinä yrität.
Minusta ei yhtään noloa pyytää vain rahaa. Päin vastoin se oli todella helpottavaa kun ei tarvinnut pohtia päätään puhki että mitä hittoa sitä oikein voisi ostaa lahjaksi.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ei yhtään noloa pyytää vain rahaa. Päin vastoin se oli todella helpottavaa kun ei tarvinnut pohtia päätään puhki että mitä hittoa sitä oikein voisi ostaa lahjaksi.
Sitä varten pari laatii lahjalistan. Listassa on erihintaisia tavaroita. Rahan antaminen on tylsää. Kuin osallistumismaksu.
Menemme pian kesähäihin laitan 40 €, meitä siis 2 osallistujaa. Se on meidän tuloilla mahdollista, ei enempää.
Keväällä oli miehen veljen häät jonne matkustimme ulkomaille, annoimme pariskuntana 500 e. Kutsussa nimenomaan todettiin, että lahjaa ei tarvita mutta jos jotain haluaa antaa niin raha on hyvä lahja. Veli on miehelle tärkeä eikä meille enää niin kovin usein tule kutsuja häihin.
Aikuiset ihmiset eivät tarvitse rahaa tai muita lahjoja. Läsnäolo on paras lahja.
Jos pitää pyytää rahaa lahjaksi, ei ole varaa järjestää häitä. En takuulla mene häihin jos kutsussa edes vihjataan rahalahjuksiin.
En ole tainnut olla häissä, jossa olisi rahaa annettu. Yleensä hääpari on toivonut jotakin, tai sitten on ollut lahjalista, mistä jokainen voi varojensa mukaan ostaa jotain halpaa tai kallista. Olen myös ollut häissä, johon ei ole haluttu lahjoja ollenkaan tai sitten on saanut antaa jotain mielikuvituksensa mukaan. Esim. yhdelle ystäväpariskunnalle, jolla on valtavasti ikkunoita isossa talossa annettiin muutaman ystävän kesken kerran "lahjakortti", että pesemme ikkunat.
Jos rahaa antaisin, niin 50 euroa olisi mahdollinen.
Ja vielä se että jos olet itse merkittävästi hääparia köyhempi, heistä saattaa olla jopa kiusallista saada sinulta rahaa. Usein rahaa pyydetään lähinnä siksi että ei haluta tavaraa. Rahalla ei ole tarkoitus maksaa häitä tai niiden tarjoiluja.