Tekisikö tänään ruokaa vai ei?
Kommentit (25)
Mä tein sunnuntaina, joten arkena ja lauantaina ei tarvitse kun lämmittää pakkasesta annos. Sekä lounaat, että päivälliset on valmiina.
Toimii yksinasuvalla ruokaongelmaisella (eli minulla) hyvin. Sitten jos ei kykene syömään samaa ruokaa joka päivä kahta kertaa, on lapsia tai miehiä tai puolisoita joita pitää kanssa ravina niin vaatii enemmän suunnitelmallisuutta.
Mua ei kiinnosta sitten kettujakaan koko ruuanlaitto tänään! Jäätävä yleisvitutus vaivaa ja tahtoisin vaan olla peiton alla omissa oloissani!
Pengoin pakkasesta jotain pastapaistosta pojalle. Mutta miehelle pitäs kehitellä jotain... ihan tehdäkin. Veetuttaa!!!! Mä en ole mikään v*tun ruoka-automaatti. Vois tehdä itsekin välillä ruokansa! Kysyttäessä, että olisko jotain mielessä. Ei ole. Juu, ei mullakaan. Sitten jos jätän tekemättä hän pitää mykkistä useamman viikon "kun ei otettu huomioon" Enkä haluais lähtee lomille noissa fiiliksissä, kun tää mun fiilis menee kyllä ohi parissa päivässä. ARGH!
ps tämä tilanne on syntynyt tähän hetkeen, kun olen ns. töiden välissä. Lupasin hoitaa kotityöt sen aikaa. Ennakoimallahan tästä olisi selvitty, kun olisin tiennyt fiiliksen etukäteen. Normaalisti arjessa nyt lauleskellen paistelisin lihoja ja keittelisin muusiperunoita, kun oli tarkoitus stroganoffia tehdä. Kun en vee tee tänään! Itse syön suklaata ja juon kahvia.
Ruoanlaitto on rentouttavaa ja saa vielä palkinnon lopuksi.
Vierailija kirjoitti:
Ruoanlaitto on rentouttavaa ja saa vielä palkinnon lopuksi.
Meillä ei ole ollut tapana palkintoja jaella.
Tee milloin lytää. Ketään ei kiinosta tuntemattomien syömiset.