Puoli miljoonaa suomalaista selviää hädin tuskin arjestaan – Asiantuntijan mukaan poliitikkoja ei kiinnosta
Yhtäkkiä ihmiselle on tupsahtanut lasku käyttämättömästä terveydenhuollon ajasta.
Ikääntynyt ihminen ei ole lainkaan tajunnut, että ajanvarauksesta on tullut tieto sähköiseen potilastietojärjestelmään.
Hänellä ei olisi edes ollut kykyä mennä itsenäisesti tarkastamaan asiaa, koska sukulainen auttoi hänet alun perin alkuun järjestelmän kanssa.
Sitten on heitä, jotka eivät pääse enää tuttuun uimahalliin autolla, koska uimahallin parkkipaikalle voi ostaa pysäköinnin vain sovelluksella.
Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo on pettynyt. Hänestä kyseessä on selvästi iso yhteiskunnallinen ongelma, jonka pitäisi kiinnostaa ihan kaikkia puolueita. Sen sijaan asia ei tunnu kunnolla kiinnostavan yhtäkään puoluetta.
Yli 70 prosenttia yli 85-vuotiaista ei kykene asioimaan itsenäisesti sähköisissä palveluissa.
Topo vaatii digitukea jokaiseen kuntaan ja vastuutahoa valtioneuvostoon ensi hallituskaudella.
Digitaalisuus | Puoli miljoonaa suomalaista selviää hädin tuskin arjestaan – Asiantuntijan mukaan poliitikkoja ei kiinnosta
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Ylikansallisen Sekoomuksen kansanedustaja ja lääkäri Mia Laiho yllättyi jokin aika sitten siitä, että maassamme on edelleen satojatuhansia ihmisiä digitalisaation ulkopuolella. Hän totesi siihen sitten niin, että meidän täytyy ilmeisesti hidastaa tätä digitalisoimisvauhtia, kun tilanne on tämä.
Kokoomuslaiset ovat puolueen puheenjohtajaa myöten kovia yllättymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KIITOS RIIKKA PURRA!
Ja Petteri Orpo. Siinä on sellainen parivaljakko, että oksat pois. Petterikin on sitä mieltä, että jopa 90 % terveyskeskuskäynneistä voitaisiin digitalisoida, joka tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että homma hoidetaan etänä. Vahva ja välittävä Suomi?
Kannatan tuota homman hoitoa etänä.
Yhdellä ehdolla, päättäjien infaktit hoidetaan myös etänä Orposta alkaen. Elikkä kun Orpo saa seuraavan kerran sydäninfaktin niin tohtori määrää netisä Orpolle Burnanaa.
Sama homma myös muille kansanedustajille ja hallituksen jäsenille. Unohtamatta Sote alueiden hallintojen jäseniä!
MIKSI EDELLINEN VASEMMISTOHALLITUS EI KORJANNUT ASIAA.

Kuule, se on juurikin näin!
Vierailija kirjoitti:
MIKSI EDELLINEN VASEMMISTOHALLITUS EI KORJANNUT ASIAA.
Kaikilla meillä on, kuule, rajoitteita!
Vierailija kirjoitti:
MIKSI EDELLINEN VASEMMISTOHALLITUS EI KORJANNUT ASIAA.
Oli neljä vuotta aikaa laittaa tuo asia kuntoon. Ei tainnut kiinnostaa Sanna Marinin ministereitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KIITOS RIIKKA PURRA!
Ja Petteri Orpo. Siinä on sellainen parivaljakko, että oksat pois. Petterikin on sitä mieltä, että jopa 90 % terveyskeskuskäynneistä voitaisiin digitalisoida, joka tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että homma hoidetaan etänä. Vahva ja välittävä Suomi?
Riikkuli haluaa lisää digiä senioreille. Yhteisasumista vanhuksille. Säästetään neliöissä. Kun siellä seassa on aggressiivisia muistisairaita potilaita, joilla saattavat vielä olla aika vahvatkin fyysiset otteet, ollaan keskellä romurallia.
2027: good riddance! "Dear" Madam Purra, you won't be missed!
Kun rahaa hassataan miljarditolkulla EU:n elvytyspaketteihin ja muuhun, raha loppuu.
Pelkästään jokin 83 vuotias vanhus kun jokin doron mummopuhelinkin jo tuottaa tuskaa käyttää ja läheisten jo pitää katsoa jo viestitkin.
Vierailija kirjoitti:
Kun rahaa hassataan miljarditolkulla EU:n elvytyspaketteihin ja muuhun, raha loppuu.
Kyllä. EU olemassaolo perustuu itseaiheutettuihin kriiseihin. Zombi-instituutio imee jäsenvaltiot kuiviin
Vierailija kirjoitti:
Tää aika on kyllä surkeata vanhuksille. Koskaan ennen ei kehitys ole mennyt näin äkkiä tässä suhteessa eteenpäin.
Kun tämän päivän vanhukset on syntyneet, on ihmiset kulkeneet vielä hevosilla ja polkupyörillä.
Kotona on ollut ehkä radio, ei muuta teknistä vempainta.
Elämä on teknologian suhteen muuttunut aivan toiseksi ja vanhana on vaikea enää oppia noin pienessä ajassa aina vaan muuttuvia systeemejä.
Mikä ihmeen kirous se on, että on syntymäkodissa ei ole ollut tekniikkaa? Mikäli muistisairaus ei iske, ihmisellä on kyky oppia koko elämänsä ajan, vaikka olisi satavuotias. Tietokoneet ovat olleet arkipäiväisiä asioita jo 30 vuotta sitten ja netti 25 vuotta. Nykyiset 85-vuotiaat ovat ovat olleet 55-60 -vuotiaita niiden yleistyessä ja jo 2000-luvun alkuvuosina oli täysin selvää, että sähköinen asiointi lisääntyy kaikessa. Kansalaisopistot, kirjastot, kyläseurat, pankit yms. ovat järjestäneet vanhuksille suunnattuja kursseja tietokoneen, pankkiasioinnin jne. käytöstä jo ainakin 90-luvulta asti ja asiasta on myös vanhemmalle väelle suunnattuja opaskirjoja. Digitalisaatio ei ole mikään ihan yllättäen "pienessä ajassa" ilmestynyt asia, vaan johdonmukainen kehityskulku. Se ei ole voinut tulla yllätyksenä kenellekään normaalijärkiselle ihmiselle. Ja tilaisuuksia opetella on ollut koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KIITOS RIIKKA PURRA!
Ja Petteri Orpo. Siinä on sellainen parivaljakko, että oksat pois. Petterikin on sitä mieltä, että jopa 90 % terveyskeskuskäynneistä voitaisiin digitalisoida, joka tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että homma hoidetaan etänä. Vahva ja välittävä Suomi?
Kannatan tuota homman hoitoa etänä.
Yhdellä ehdolla, päättäjien infaktit hoidetaan myös etänä Orposta alkaen. Elikkä kun Orpo saa seuraavan kerran sydäninfaktin niin tohtori määrää netisä Orpolle Burnanaa.
Sama homma myös muille kansanedustajille ja hallituksen jäsenille. Unohtamatta Sote alueiden hallintojen jäseniä!
Orpo ohitti aikanaan pallonlaajennukseen jonottaneet, isänmaan etu kun niin varmaan vaati. Hän vaikuttaa silti hyvin sairaalta hikoiluineen, turvotuksineen ja neurologisine ongelmineen.
Mua ei kiinnosta vanhusten asiat koska iso osa äänestänyt nykyhallituksen johtoon. Ihan sama mitä heille käy
Alieeni kirjoitti:

Olet siis täysi perseen r...kä, no sen varmaan jo tiesitkin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää aika on kyllä surkeata vanhuksille. Koskaan ennen ei kehitys ole mennyt näin äkkiä tässä suhteessa eteenpäin.
Kun tämän päivän vanhukset on syntyneet, on ihmiset kulkeneet vielä hevosilla ja polkupyörillä.
Kotona on ollut ehkä radio, ei muuta teknistä vempainta.
Elämä on teknologian suhteen muuttunut aivan toiseksi ja vanhana on vaikea enää oppia noin pienessä ajassa aina vaan muuttuvia systeemejä.
Kehitys on kuitenkin tapahtunut viimeisen 30 vuoden aikana eli he on olleet vielä työikäisiä, kun prosessi alkoi. Ja AINA voi myös itse olla aktiivinen ja pysyä kehityksessä mukana.
t. 66-vuotias
Hyvä sinä. Et kuitenkaan osaa samaistua 80 vuotiaaseen, jolla näkö huono, kuulo huono ja sormet ei toimi. Ei ole rahaa eikä taitoa ostaa tietokonetta. Ei ole ketään luotettavaa avustajaa. 60 vuotias joka työn puolesta on käyttänyt tietokonetta on ihan eri asia.
Alieeni kirjoitti:
Mua ei kiinnosta vanhusten asiat koska iso osa äänestänyt nykyhallituksen johtoon. Ihan sama mitä heille käy
Näköjään kiinnostaa kun tulit tänne lukemaan kommentteja. Olisit vain mennyt johonkin itseäsi koskevaan ketjuun ja kommentoinut siellä. Mukavaa päivää sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää aika on kyllä surkeata vanhuksille. Koskaan ennen ei kehitys ole mennyt näin äkkiä tässä suhteessa eteenpäin.
Kun tämän päivän vanhukset on syntyneet, on ihmiset kulkeneet vielä hevosilla ja polkupyörillä.
Kotona on ollut ehkä radio, ei muuta teknistä vempainta.
Elämä on teknologian suhteen muuttunut aivan toiseksi ja vanhana on vaikea enää oppia noin pienessä ajassa aina vaan muuttuvia systeemejä.
Kehitys on kuitenkin tapahtunut viimeisen 30 vuoden aikana eli he on olleet vielä työikäisiä, kun prosessi alkoi. Ja AINA voi myös itse olla aktiivinen ja pysyä kehityksessä mukana.
t. 66-vuotias
Todellakin. Muistan kuinka parikymmentä vuotta sitten työkaverini vastusti kaikkia uusia teknisiä vempeleitä. Lapsestaankin totesi vaan, että kyllähän se osaa kirjaston koneella lähettää sähköpostia
Aika paljon. Eikä se muutenkaan ole varsinkaan terveyspalveluissa hyvä juttu, että potilaita hoidetaan etänä. Face-to-face-kontakti on aina paras. Ihmisten välistä vuorovaikutusta ja läsnäoloa ei korvaa mikään tekniikka.