Säästäminen ja sijoittaminen menetti merkityksensä, kun sain äkisti paljon rahaa
Olen säästänyt ja sijoittanut kohta 10 vuotta. On ollut tavoitesumma mihin yritän päästä, pörssikursseja olen seurannut päivittäin, alan podeja kuuntelin, seurannut sijoittajia instassa jne.
Isäni kuoli keväällä, ei oltu tekemisissä vuosiin. Vanhempani erosivat 90-luvulla ja isän alkoholiongelma siitä vain paheni. Joi firmansa jne. Sittemmin on raitistunut ja elellyt erakkona. Yllätyksekseni perin yli 100.000e. Yhtäkkiä sijoitettavaa rahaa on ihan älyttömästi ja rahan tiristäminen palkasta säästöön on nyt turhaa.
Jotenkin tyhjä olo. Ei mitään tavoiteltavaa, ei pinnisteltävää, ei onnistumisen tunnetta. Outoa, vai onko?
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Häh? Eihän sata tonnia ole mikään rikastuminen. Tuollahan ei saa edes yksiötä mistään suuresta kaupungista. Jatka vaan sijoittamista. Sata tonnia lisää sijoituksiin on kuitenkin oikein hyvä.
Älkää uskoko näitä väitteitä, vaan katsokaa itse esim. Etuovesta, millä hinnalla asuntoja saa ostettua.
Hyvä summa on satatonnia. Itse sain yllättäen 11.000e eli 1/9 tuosta. Sillä maksoin lopun autolainan kokonaan pois ja vielä jäi viisi tonnia sijoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Pointti oli siis se, että oli joku tavoite, ja nyt sitä ei enää ole. Elämä ilman tätä tavoittetta on jotenkin tyhjää
Ap
Surullista jos elämässäsi ei ole muita tavoitteita kuin raha. Varmaan lapsesikin huomasivat, etteivät merkinneet sinulle mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos saat lapsia niin tuo summa menee tuplana ennen kuin lapsi on aikuinen.
Lapseni ovat jo aikuisia
Ap
Nyt vain toivon että saat elää pitkään ja nauttia vanhuudesta.:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauanko riittää tuollainen summa jos asuu vuokralla esim. 550/kk. Varmaan muutaman hassun vuoden.
Yli 10-vuotta, kevyesti vielä vaikka vuokra vähän nousisi.
Sioittaisin summasta puolet autoon. 50 te ostaa hyvän sähköauton.
Vain ääliö laittaa rahaa batteryautoon. Muutamalla tonnilla saa hyvän ha vähän ajetun bensaauton. Se oikeasti toimii ha bensaahan sulla on nyt jatkossa vara ostaa siis, jos yleensä autoa tarttet.
Sinähän voit nyt ryhtyä Merja Mähkän kaltaiseksi sijoitusguruksi muille neuvoja jakelemaan. Hänkin sai isältään aloituspotin, minkä myötä hänen salkun kokoaan alettiin kehumaan. Itse ei ollut sijoittanut juuri mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauanko riittää tuollainen summa jos asuu vuokralla esim. 550/kk. Varmaan muutaman hassun vuoden.
Yli 10-vuotta, kevyesti vielä vaikka vuokra vähän nousisi.
Sioittaisin summasta puolet autoon. 50 te ostaa hyvän sähköauton.
Autoon? Sinähän "huumorimies" olet 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän sata tonnia ole paljon. Et ole rikas ap. Jos on yli miljoonan sijoitusvarallisuus, niin sitten alkaa olla rikas.
No jos ei mitäön muuta varallisuuden lajia ole ja pörssi romahtaa, niin ei ole rikas. Ei ole milli paljoa.
Börs jos puolittuu, niin millistä tulee puolikas.
Milloin viimeksi pörssi on puolittunut? Koronan aikaan sp500 laski 34%, mutta nousi takaisin puolessa vuodessa
Vierailija kirjoitti:
Minulla on jo velaton asunto, hyvä auto ja 100.000e sijoituksissa. Tavoite ollut 200.000e joka on private bankingiin pääsyn raja Nordnetissä. Ja olen laskenut että tuon summan tuotoila saan kivan lisän eläkkeen päälle. No nyt tuo tavoite tuli kerrasta täyteen
Ap
Ei 200000 eurolla pääse Nordean Private banking asiakkaaksi raja taitaa nykyisin olla vähintään 500000e sijoitusomaisuutta.
Tiedän tuon tunteen. Nauti hetki, eli nyt on hyvä tilaisuus mahdollisesti tuhlata johonkin, jota olet ehkä tavoitellut. Ja sitten takas ruotuun. Pitää vaan asettaa hieman erilaiset tavoitteet, mutta siitä se hetken päästä taas lähtee. Tuo summa on kuitenkin sen verran pieni, että säästäminen ja sijoittaminen edelleen ehdottomasti kannattaa. Toki säästää voi vähän vähemmän ja käyttää rahaa enemmän.
Itselläni kesti vuosi tai pari, että peritytkin rahat alkoivat tuntua omilta ja niille mielsin tarkoituksen ja sijoitin niitä kuin omiani. Sain lähes saman summan perintönä, mikä oli jo entuudestaan sijoitettavana, niin hetken tyhjiö tuli joo. Tuo 100 te voi myös muutenkin olla vähän hankala, kun itselläni pahin tauko sijoittamisessa tuli siihen summaan päästyäni. Tuntui, etten tarvitse enempää. Nykymaailma ja tavoite tarjota kaikille lapsille sama sai sitten lopulta taas palaamaan sijoittamiseen. Melkein vuosikymmenen tuhlasin välissä ja se vähän kaduttaa.
Melkeinpä pitäisi tulla vähintään 10 Me kerralla vastikkeetta, että lopettaisin jatkuvan säästämisen ja sijoittamisen. Silloinkin ensin sijoittaisin harkitusti, varmaan jokunen vuosi menisi löytää kaikelle kohde, ja sitten ns. elelisin koroilla ja lopettaisin työt. Ja harvakseltaan korjailisin salkkua.
Onnea. Jos olisi tuo summa, ei raha loppuisi, vaan tuottaisi.
100.000 osakesalkusta saa tuottoa hikiset 4-5 tonnia vuodessa, eli verojen jälkeen noin 250€/kk.
Ei siis kannata vielä lopettaa säästämistä.
Jos taas alat käyttämään perintösi elämiseen (sen sijaan että käyttäisit vain sen tuottoja), niin viiden vuoden kuluttua perintö on mennyt, mutta olet tottunut paljon leveämpään elämäntyyliin kuin mihin sinulla on oikeasti rahaa.
Minä perin yli 400000 euroa enkä ole euroakaan sijoittanut. Olen tuhlannut 10 vuodessa 150000 euroa. Olen säästäväinen ja rahaa pitäisi riittää vielä 15 vuodeksi.
Hyvä, pistä raha kiertämään vaan, niin pitääkin toimia
Minusta tämä on ihannetilanne. Ap on sinnikkäästi säästänyt ja sijoittanut päässyt maagisen 100k rajan yli. Tuo on ihan merkittävä etappi monen sijoittajan kohdalla ja sanotaankin, että ensimmäiset 100k on vaikein, sen jälkeen helpottaa. Nyt ap sai toisen mokoman lisää, yllättäen ja pyytämättä. Hän on todella hyvissä asemissa sijoittamaan tuon toisen 100k fiksusti.
Kymmenen vuoden ajan kun on pitänyt tarkkaa taloutta ja opiskellut sijoittamista, niin siinä on oppinut paljon. Ehkä kaikkein tärkein oppi on se, miten kovan työn takana tuollainen 100k on, kun sen omasta palkastaan säästää.
Jos nyt kovasti vaivaa, että meni sijoittamisesta tavoite, niin miksei sitä voisi asettaa uutta tavoitetta? Tai jos 200k on se potti minkä eläkepäivilleen haluaa, niin ehkä voi harkita, että sallii itselleen jotain pientä piristystä arkeen. Vaikka vaihtaa Saludosta Presidenttiin tms. Tuhlaamalla ei tarvitse tuhlata, mutta jos muutamalla eurolla voi saada itselleen iloa, niin sellaisen voisi nyt itselleen sallia hyvällä omallatunnolla.
Siis mun salkku 31 000 ja taatusti sijoittaisin tuon summan. Olisipa niin paljon ostettavaa. Itse luen Kauppalehteä ja osavuosikatsauksia enkä mitään somehömppää. Katson myös talousaamun. Tuolla summalla olisi niin paljon tavoiteltavaa. Ihanan salkun saisimtuolla summalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ei ole kovin iso raha. Sillä ei saa asuntoa kuin jostain edulliselta alueelta. Tuollaisen rahan pystyy tuhlaamaan helposti lyhyessä ajassa jos törsäilee turhaan.
Mutta tuo toimisi hyvin sijoittamisen pesämunana. Sillä voisi päästä hyvin liikkeelle.
Pesämunana? Ap on sijoittanut jo 10 vuotta
Mutta 100 000 tuntuu hirmuiselta summalta, joten sijoituksia ei vielä taida olla kovin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Minä perin yli 400000 euroa enkä ole euroakaan sijoittanut. Olen tuhlannut 10 vuodessa 150000 euroa. Olen säästäväinen ja rahaa pitäisi riittää vielä 15 vuodeksi.
Jos olisit sijoittanut ne rahat, olisit voinut tuhlata tuottoja vuosittain samat 15 000 euroa, mutta sinulla olisi nyt enemmän rahaa kuin alussa. Silloin rahat riittäisivät koko loppuelämäsi ajan ja jäisivät silti vielä perinnöksikin. Eli säästäväisyys ei kannata, vaan se sijoittaminen kannattaa.
Vierailija kirjoitti:
Kauanko riittää tuollainen summa jos asuu vuokralla esim. 550/kk. Varmaan muutaman hassun vuoden.
Jos ei huomioida inflaatiota, niin kyllähän 100k riittää vuosikausiksi tuohon vuokraan.
Täällä pikkkusijoittajat leikkivät kroisoksia, joille tuo ei ole raha eikää mikään, vaikka käytännössä sen kokoaminen vaatisi normipalkkaiselta monen vuoden työn.
Mikä ongelma tuo on? Asetat tietysti uuden tavoitteen.