Lähihoitaja Tiina meni toistuvasti töihin päihtyneenä
Tiina alkoi käyttää alkoholin lisäksi huumeita ja lääkkeitä. Hän kertoo, että on työskennellyt lukemattomia kertoja hoitotyössä amfetamiinin vaikutuksen alaisena.
Hän annosteli insuliinin väärin ja oli huolimaton, kun jakoi lääkkeitä. Vanhus saattoi kaatua, koska Tiina ei ollut valppaana.
Yle ei kerro Tiinan oikeaa nimeä, koska se voisi haitata hänen työllistymistään. Tiina on ollut raitis liki kaksi vuotta ja haluaa mahdollisesti työskennellä jatkossa lähihoitajana.
Näin naaraita suojellaan. Miehen ollessa kyseessä, ylellä ei olis mitään ongelmia kertoa hänen nimeään. Nyt ei naaraat päädy edes rikostilastoihin, vaikka varastavat lääkkeitä ja myyvät niitä toisilleen.
Ei kaikki naiset, aina nainen.
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kuolee muutenkin hoitovirheisiin enemmän ihmisiä kuin auto-onnettomuuksissa. Sairaaloiden osastoilla ei ole monessa paikassa varaa antaa potilaille kumipohjaisia sandaaleita ja tyypillinen onnettomuus on liukastuminen tai kaatuminen, jossa saadaan aivovamma.
Jos tietää joutuvansa osastohoitoon niin kannattaa oman edun nimissä ottaa kotoa mukaan itselleen sopivat kumipohjaiset tossut tai kengät. Kangaskenkiä saa välillä muutamalla eurolla. Sellaiset, joihin jalan voi työntää suoraan ja joissa ovat venykkeet ovat riittävän hyvät.Nyt valehtelet.
Ei valehtele. Olen eri ja sairaala Novassa Keski-Suomessa en saanut sandaaleja lainkaan, kun niitä ei ollut. Sitten neurokirurgisella osastolla KYSissä kesti päiviä saada sandaalit. Olin ollut aivoleikkauksessa niin voitte kuvitella tasapainoni. Kysyin niitä jatkuvasti.
Olen itse ollut kaksi kertaa Novassa leikkauksessa. Eka kerralla sain sandaalit, toisella en. Kun ihmettelin asiaa, hoitaja vastasi, että sandaaleja on varastettu (potilaat) niin paljon, ettei niitä enää riitä kaikille. Eikä uusia ole varaa ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan paljon hoitsut ottaakin itse potilaille tarkoitettuja lääkkeitä.
Aivan jatkuvasti, naiset myös laimentavat annoksia ja ottavat erotuksen itselleen. Siis jos ovat oppineet lääkelaskunsa.
Mutta hei, ei tuomioita. Vain miehet on rikollisia. Nih. Ja jos joku nainen jääkin kiinni, sehän on ongelma. Ei nainen paha ole vaan hän ei vain voi hyvin. Miehet ovat pahoja, eivät naiset.
Jos he eivät jää kiinni niin miten sinä sitten muka tiedät heidän laimentaneen lääkkeitä 🤔
Koska työskentelen itsekin hoitajana.
Jaahas taas alkaa tää kaikki naiset parjaus😅
Vieläkö lähihoitulit varastelee mummojen lääkkeitä. Joskus kuului työetuihin
Vierailija kirjoitti:
Jaahas taas alkaa tää kaikki naiset parjaus😅
Ei kaikki naiset, aina nainen.
Minä ainakin kohtaan mielummin hyeenan sairaalassa kuin naisen.
#ChooseTheHyena

Lääkkeitä, koruja, käteistä, arvokkaampia astioita ja kelloja.
Sairaalassa sitten potilaiden suklaat ja onhan se kiva saada kukkiakin kotiin.

Hyeenat alkaa syömään heikkoa saalistaan elävältä
Ai nyt mä tajusin
Meillä on hyvä hallitusohjelma t:Petteri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kuolee muutenkin hoitovirheisiin enemmän ihmisiä kuin auto-onnettomuuksissa. Sairaaloiden osastoilla ei ole monessa paikassa varaa antaa potilaille kumipohjaisia sandaaleita ja tyypillinen onnettomuus on liukastuminen tai kaatuminen, jossa saadaan aivovamma.
Jos tietää joutuvansa osastohoitoon niin kannattaa oman edun nimissä ottaa kotoa mukaan itselleen sopivat kumipohjaiset tossut tai kengät. Kangaskenkiä saa välillä muutamalla eurolla. Sellaiset, joihin jalan voi työntää suoraan ja joissa ovat venykkeet ovat riittävän hyvät.Nyt valehtelet.
Ei valehtele. Olen eri ja sairaala Novassa Keski-Suomessa en saanut sandaaleja lainkaan, kun niitä ei ollut. Sitten neurokirurgisella osastolla KYSissä kesti päiviä saada sandaalit. Olin ollut aivoleikkauksessa niin voitte kuvitella tasapainoni. Kysyin niitä jatkuvasti.
Kulkee varmaan hoitajat nyt kesällä niissä sandaaleissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö lähihoitulit varastelee mummojen lääkkeitä. Joskus kuului työetuihin
Lääkkeitä, koruja, käteistä, arvokkaampia astioita ja kelloja.
Sairaalassa sitten potilaiden suklaat ja onhan se kiva saada kukkiakin kotiin.
Tytär oli kotihoidossa töissä. Joku mummeli rupes syytteleen, että oli varastanut häneltä taulun. Tyypillinen dementioire.
Mitä kakskymppinen tekis jonkun harrastelijamaalarin mummotaululla?
Nooh mitäs pienistä. Pitkin käytäviä konttailevat ja känny kädessä hälläväliä-hoipertelevat lähihoitsut on suomen uusi normaali. Ne järkevät houkutteli Norja.

Ei sairaanhoitajat tuon kummempia ole
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaahas taas alkaa tää kaikki naiset parjaus😅
Ei kaikki naiset, aina nainen.
Minä ainakin kohtaan mielummin hyeenan sairaalassa kuin naisen.
#ChooseTheHyena
Mikäs siinä, hyeenalta kuulostat itsekin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö lähihoitulit varastelee mummojen lääkkeitä. Joskus kuului työetuihin
Lääkkeitä, koruja, käteistä, arvokkaampia astioita ja kelloja.
Sairaalassa sitten potilaiden suklaat ja onhan se kiva saada kukkiakin kotiin.
Tytär oli kotihoidossa töissä. Joku mummeli rupes syytteleen, että oli varastanut häneltä taulun. Tyypillinen dementioire.
Mitä kakskymppinen tekis jonkun harrastelijamaalarin mummotaululla?
Mistä tiedät minkä taulun tyttäresi varasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö lähihoitulit varastelee mummojen lääkkeitä. Joskus kuului työetuihin
Lääkkeitä, koruja, käteistä, arvokkaampia astioita ja kelloja.
Sairaalassa sitten potilaiden suklaat ja onhan se kiva saada kukkiakin kotiin.
Tytär oli kotihoidossa töissä. Joku mummeli rupes syytteleen, että oli varastanut häneltä taulun. Tyypillinen dementioire.
Mitä kakskymppinen tekis jonkun harrastelijamaalarin mummotaululla?Mistä tiedät minkä taulun tyttäresi varasti?
Sen tiedän, että lopetti tuon farssin jälkeen. Kuka haluaa tulla kutsutuksi varkaaksi töitä tehdessään? Kuten nyt sinäkin väität.
Noita tauluja saa kirpparilta vitosella, jos haluaa, kukaan vaan ei halua.

Edelleen, mistä tiedät ettei kyseessä ollut arvotaulu? Miksi puolustelet varasta?
Ei kaikki naiset, aina nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö lähihoitulit varastelee mummojen lääkkeitä. Joskus kuului työetuihin
Lääkkeitä, koruja, käteistä, arvokkaampia astioita ja kelloja.
Sairaalassa sitten potilaiden suklaat ja onhan se kiva saada kukkiakin kotiin.
Tytär oli kotihoidossa töissä. Joku mummeli rupes syytteleen, että oli varastanut häneltä taulun. Tyypillinen dementioire.
Mitä kakskymppinen tekis jonkun harrastelijamaalarin mummotaululla?Mistä tiedät minkä taulun tyttäresi varasti?
Sen tiedän, että lopetti tuon farssin jälkeen. Kuka haluaa tulla kutsutuksi varkaaksi töitä tehdessään? Kuten nyt sinäkin väität.
Noita tauluja saa kirpparilta vitosella, jos haluaa, kukaan vaan ei halua.Edelleen, mistä tiedät ettei kyseessä ollut arvotaulu? Miksi puolustelet varasta?
Ei kaikki naiset, aina nainen
Ei naiset varasta tai tapa. Vain miehet ovat rikollisia. Kaikki tuon tietää
Ai kuinka mustavalkoista keskustelua, mutta eihän palstan vähä-älyiset muuhun pysty.
Vierailija kirjoitti:
Ai kuinka mustavalkoista keskustelua, mutta eihän palstan vähä-älyiset muuhun pysty.
#ChooseTheHyena
Itse en luottaisi yhteenkään naiseen. Ei se naamassa lue kuka ei varasta lääkkeitä ja tapa potilaita "huolimattomuuttaan"
Jää kiinni, ei tuomita.
Sanotaan soo soo, älä jää kiinni uudestaan, ole varovainen.