Opiskelu pilasi elämäni

Biokemian opiskelu oli elämäni suurin virhe. Opiskelemaan oli melko helppoa päästä, ja opiskelu oli mielekästä ja yhteishenki oli hyvä fuksivuotena. Fuksivuosi olikin opiskeluajan ainoa valopilkku. Tulevaisuus oli valoisa ja ura auki. Opettajat lupailivat meille suuria, mutta ne osoittautuivat valheiksi.

Mitä pidemmälle opintoja edettiin, niin sitä ahdistavammaksi koko opiskelu muuttui. Opinnot muuttuivat paljon stressaavammaksi kun tajusi, että alan työpaikkoja on oikeastaan todella vähän siihen nähden kuinka paljon meitä koulutetaan.  

Kesätyöhauissa en koskaan päässyt ensimmäistä haastattelukierrosta pidemmälle. Keskiarvoni on 4,1, ja hylkäyskirjeissä mainittiin aina, että olit hyvä ja motivoitunut ehdokas, mutta valintamme ei kohdistunut teihin. Liian vähän työkokemusta.

Nyt olen maisterin papereita vaille valmis biokemisti, ja ainoa työkokemus kaikesta vaivannäöstä huolimatta on kurssiassistentin ja jouluapulaisen työt kaupassa. Velkaa tutkinnosta on noin 20 000 €.  

Olotilaani helpottaa vähän se, että todella monet kurssitoverini ovat samassa jamassa. Harva on saanut alan töitä, suurin osa alityöllistettyjä sekä joillekin tohtorikoulutus oli ns. varaventtiili, kun maisterintutkinnolla ei töitä löytynyt.

Pitää varmaan ensi keväänä hakea lähihoitajaksi.

Luonnontieteistä kiinnostuneille vinkki: Hakekaa lääkikseen, pitäkää vaikka muutama välivuosi, mutta hakekaa lääkikseen.