En luota enää ihmisiin kuten ennen

Ihmistuntemus auttaa. Olen nykyään varovaisempi kuin ennen, mutta se on hyvä asia. Ei kaikkiin pidäkään luottaa.

En oo koskaan luottanut. Todennut, että ei se kannata.

Ehkä ei pidä odottaa liikaa. Monet on kuitenkin suurimmaksi osaksi luotettavia, mutta pitää käyttää omaa arvostelukykyä mitä luottaa ja kenelle. Jotkut asiat menee hautaan.

Luotin ennen kunnes kokonainen yhteisö johon kuuluin rupesi levittämään juoruja minusta.

Kun tarpeeksi monta kertaa saa pettyä, käy noin. En minäkään luota enää. Takaisin ei ole paluuta.

Luottamus vieraisiin on kyllä madaltunut. Nykyään pitää oikein erikseen muistaa ettei esim. jätä kännykkää kahvilan pöytään kun lähtee käymään vaikka vessassa. Luottamus läheisiin on edelleen täysi.

Ihmiset on petoja.  Raatelevat mielellään. Ei ihan kaikki mutta suurinosa ja on välillä vaikeaa tunnistaa. 

Oma napa ennen kaikkea ja sen eteen voidaan uhrata lähes kuka vain kun tilanne niin vaatii, että oma häpeä pitää piilottaa tai itseään vähän korottaa.

Kyllä minä edelleen yksittäisiin ihmisiin yleensä luotan, ainakin lähtökohtaisesti. Mutta luottamus ihmiskuntaan, ihmisiin kollektiivisesti on heikentynyt paljon. En ole koskaan ollut näin pettynyt ihmisiin. Ikää lähemmäs 60. 

Korjaan hieman aloitusta, koska kirjoitin otsikon hieman mutavalkoisesti. Luotan yksittäisiin ihmisiin edelleen, mutta sellainen yleinen luotto on heikentynyt. Olen varovaisempi ja en jaksa aina uskoa hyvyyteen. En ole aikaisemminkaan ollut liian "sinisilmäinen", nutta joku taja on täyttynyt.  Luotan ja näen edelleen hyviäkin asioita, mutta valitsen tarkasti kenelle jaan asioitani tai näytän itseäni. Lupauksien pettäminen, kiusaaminen, asioiden kääntäminen vastaan, hyvän tuhoaminen ympäriltä (laveasti ilmaistuna) ja ikävät teot.  Maailmassa tapahtuu liikaa kaikenlaisia asioita, enkä tatkoita pelkästään sotia, sairauksia tai poliittisiin asioihin liittyviä asioita.

Ennen luotin, tuhottiin täysin. Olin ihana ihminen. Luulin, että muutkin ovat. Nyt olen varovainen, en luota keneenkään. Olen tosi yksinäinen. Mutta näin on hyvä. Rikottua ei enää ehjäksi saa. 

En luota kuin harvoihin. Menetettyä luottamusta on vaikea palauttaa. 

Sama. Luotan tiettyyn pisteeseen asti, mutta olen hyväksynyt sen, että ihminen on mitä on. Eli Nykäsen Matin viisautta; Tänään tätä, kysy huomena niin on ihan päinvastoin. 

Olen onnistunut palauttamaan kadonneen luottamuksen. Siks saks, leikkasin huonot oksat pois, ja näin vain elämä hymyilee. Lähimpiin on aina voinut luottaa. 

Uhriutujien kokoontumisajo osa 438.

Vierailija kirjoitti:

Uhriutujien kokoontumisajo osa 438.

Niin se varmaan on, kun niin sanot. Luotan suhun (wttu in your dreams).

Ei kannatakaan luottaa. Ainakaan tietyn piirin ihmisiin. En luottanut ennenkään, vaikka jouduin olemaan tekemisissä näiden kanssa. Siitä ei mitään hyvää seurannut. Jotkut ovat läpimätiä yksilöitä kehdosta hautaan, ja paras palvelus, mitä voi itselleen tehdä, on katkaista heihin välit. Persoonallisuushäiriöiset päihdeongelmaiset eivät ikinä parane, ja eläessään ehtivät aiheuttaa paljon haittaa muille. 

en ole päässyt eteen päin.

Luotin joskus ihmisiin, läheisiin, ystäviin ja puolisoon. Enää en luota kuin itseeni, luottaminen on sinisilmäistä ja vanhanaikaista, sillä jos yksikin huomaa ja tiedostaa että luotat, silloin alkaa kieroilu, piikittely, mustamaalaaminen ja "varjostaminen". Kun käyttäydyt jääpuikon tavoin, alkaa hommat ja asiat saada aivan uuden ehdon merkityksen. Ole jääpuikko - lopeta tunteilu !

Vierailija kirjoitti:

En luota kuin harvoihin. Menetettyä luottamusta on vaikea palauttaa. 

Menetetty luottamus on ikuinen menetys. Jos sitä joku alkaa makeillen tai muistaen palauttaa, huomaa kyllä, että on tiedostanut asian itsekin ja silloin isken takaisin !

Sen jälkeen kun menetin luottamuksen molempiin vanhempiini, en luota enää keneenkään !