Hain ulosotosta vapaakuukautta silmälasien vuoksi, saa nähdä saanko sitä
Mulla oli alkuvuodesta yksi vapaakuukausi ja enempää en ollut oikeutettu kokopäiväisen työn vuoksi. Huhtikuusta lähtien olen tehnyt 60% työaikaa, mutta ulosottovirkailija sanoi, että vasta syksyllä voisi katsoa toista vapaakuukautta, jos sinne asti on 60% työaika.
Mä olisin tarvinnut jo aiemmin uudet silmälasit koska vanhat on yksitehot ja mä tarvitsen nyt kyllä jo monitehot. Lisäksi on taittovika joka nostaa myös linssien hintaa. Pitää olla linssien ohennuskin joka sekin maksaa.
Alkuvuoden vapaakuukauden suurempi palkka meni auton korjaamiseen ja auto on pakollinen täällä maalla, että pääsee edes töihin. Lisäksi on lääkärinkäyntejä yms. Lisäksi alkuvuodesta oli isot kaukolämpölaskut joihin upposi rahaa.
Helpottaisi, jos saisin tuon vapaakuukauden silmälaseihin eikä tarvitsisi omasta ruoasta tinkiä. Syön jo muutenkin pienellä summalla kuukaudessa koska ruokaan menee n.150€/kk eikä siinä ole paljon tinkimisen varaa. Silmälasit maksaa kuitenkin satoja euroja.
Ei tarvitse tulla soittamaan suutansa. Ohita aloitus, jos ei kiinnosta. Ihmisiä mekin ollaan jotka ollaan ulosotossa. Mä kuitenkin maksan koko ajan palkastani ulosottoon ja velat on maksettavissa. Jos tulisin teitä kadulla vastaan, niin te ette tietäisi mun olevan ulosotossa. Sitä ei näe ulospäin vaikka jotkut niin luuleekin.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kannattanut maksaa laskut ajoissa jotta olisit
välttynyt ulosotolta, olisi helpompaa nyt, kun pitää nuo silmälasitkin hankkia.
T.SonjaVoi luoja. Niin joskus käy niin, että rahat loppuu eikä pysty maksamaan. Sen takia sitten joutuu ulosottoon. Ihan turhaan siinä viisastelet. Moni yrittää viimeiseen asti selvitä, mutta aina ei vain selviä.
Ap
Ihan jokaisen laskun maksusuunnitelman voi sopia ennen kuin ne päätyy ulosottoon.
Lopeta jo. Jos maksettavaa on moneen paikkaan, niin rahat ei vain riitä. Sillä selvä. Eikä joka paikkaan saa maksusuunnitelmia sovittuja oman mielensä mukaan mahdollisimman pienellä summalla.
Ap
Mitä maksettavaa?😂
Tietysti menot suhteutetaan niihin tuloihin niin ettei synny niitä rästejä.
Voi pyhä yksinkertaisuus. Jo ihan asumisesta tulee maksettavaa moneen paikkaan ja ne olen aina maksanut, että ei mene koti. Joskus ihmisille tapahtuu elämässä asioita joiden vuoksi ei pysty enää kaikkea maksamaan. Ihan turha ilkkua, kun ei tiedä toisten tilannetta.
Ap
Ja se yllätti sinut kuin talvi konsanaan autoilijan?
Yllättävän paljon on näköjään tyhmiä ihmisiä jotka eivät tiedä, että elämässä voi tapahtua ikäviä yllätyksiä myös talouden suhteen.
Yllättävän paljon on näköjään tyhmiä ihmisiä jotka eivät tiedä, että elämässä ei ole ennustettavuutta. Sitä voi sairastua, jäädä työttömäksi, yms ja siksi ne menot pitää suhteuttaa tuloihin niin, että pärjää kun tulot esim laskee.
JA varautua muutenkin tulevaisuuteen, esimerkiksi sijoittamalla, jotta ei ole VAIN sen yhden palkkatulon varassa kädesta suuhun kuukaudesta toiseen.

Eikä ainoa omaisuus ole se koti, jossa asuu. Sehän on pelkkä kuluerä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa.
Onko ap kuullut tämmöistä sanontaa?
T.SonjaKuule Sonja. Olen eri, mutta jos et asiasta tiedä, niin kannattaisi lopettaa viisastelu. Joku voi vaikka joutua takaamaan toisen ihmisen hölmöilyjä. Virhearvioita sattuu elämässä.
Ihminen on yleensä tarkempi rahoistaan, kun periaatteistaan.
-Sonja
Näytät olevan. Hyvä niin. Ansaitset eittämättä mitalin.
Älä jaksa olla lapsellinen. Elämän hallinta on ihan alakoulu matematiikkaa.

Sanoo naiivit viisastelijat, jotka eivät vielä ole saaneet tarpeeksi tur paansa. Katsotaanpa sitten, miten suu pannaan ja ennen kaikkea löytyykö resilienssiä. Elämä voi yllättää.

Elämä ei yllätä, elämässä tuppaa tapahtumaan kaiken laista.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti autolaina :D ja kotikin on pitänyt saada omaksi :D ei ole kelvannut vuokrayksiö, mahd. sisustuslainoistakin olen kuullut :D :D :D
Älä oleta. Ei ole autolainaa eikä mitään stanan sisutuslainoja. Kohtuullinen talolaina on ja se ei ole ulosotossa. Älä oleta toisista mitään, kun et tiedä mitä kaikkea on tapahtunut. Edelleen ulosottoon voi joutua muistakin syistä kuin tuhlailun vuoksi.

Niin voikin. Ei kaikki leväperäinen toimiminen ole tuhlailua, mutta omaa syytä se on aina.
Vierailija kirjoitti:
Soita ulosottoon ja kysy sieltä. Ei kukaan täällä voi tietää ulosoton puolesta. Koita saada edes 15€ säästöön kuukaudessa, että saat elämääsi edes vähän puskuria.
Missä mä kysyin täältä palstalta yhtään mitään? En soita sinne koska laitoin sähköisen hakemuksen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kannattanut maksaa laskut ajoissa jotta olisit
välttynyt ulosotolta, olisi helpompaa nyt, kun pitää nuo silmälasitkin hankkia.
T.SonjaVoi luoja. Niin joskus käy niin, että rahat loppuu eikä pysty maksamaan. Sen takia sitten joutuu ulosottoon. Ihan turhaan siinä viisastelet. Moni yrittää viimeiseen asti selvitä, mutta aina ei vain selviä.
Ap
Ihan jokaisen laskun maksusuunnitelman voi sopia ennen kuin ne päätyy ulosottoon.
Lopeta jo. Jos maksettavaa on moneen paikkaan, niin rahat ei vain riitä. Sillä selvä. Eikä joka paikkaan saa maksusuunnitelmia sovittuja oman mielensä mukaan mahdollisimman pienellä summalla.
Ap
ja KUKA ne "maksettavat moneen paikkaan" on hankkinut? Miksi ET miettinyt sitä silloin kun hankit sen "maksettavan".
Älä soita suutasi asioista joista et mitään tiedä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kannattanut maksaa laskut ajoissa jotta olisit
välttynyt ulosotolta, olisi helpompaa nyt, kun pitää nuo silmälasitkin hankkia.
T.SonjaVoi luoja. Niin joskus käy niin, että rahat loppuu eikä pysty maksamaan. Sen takia sitten joutuu ulosottoon. Ihan turhaan siinä viisastelet. Moni yrittää viimeiseen asti selvitä, mutta aina ei vain selviä.
Ap
ei kyllä käy kun osaa laskea. Ei vaan tee niitä laskuja jos niitä ei pysty maksamaan. Riskeihin tulee varautua ennakkoon, eikä sitten kun paska on jo tuulettimessa.
Älä viisastele asioista joista et mitään tiedä ja ymmärrä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti autolaina :D ja kotikin on pitänyt saada omaksi :D ei ole kelvannut vuokrayksiö, mahd. sisustuslainoistakin olen kuullut :D :D :D
Älä oleta. Ei ole autolainaa eikä mitään stanan sisutuslainoja. Kohtuullinen talolaina on ja se ei ole ulosotossa. Älä oleta toisista mitään, kun et tiedä mitä kaikkea on tapahtunut. Edelleen ulosottoon voi joutua muistakin syistä kuin tuhlailun vuoksi.
Ap
Joo, totta. Kun katsoo noita ulosottoon päätyneitä taloja selkeästi näkyy miten on muutenkin vaikeuksia sen elämänhallinnan kuin vain sen talouden.
Vierailija kirjoitti:
”Jos tulisin teitä kadulla vastaan, niin te ette tietäisi mun olevan ulosotossa. Sitä ei näe ulospäin vaikka jotkut niin luuleekin.”
Eli ole feikki jonka päällä olevat vaatteetkin on ostettu luotolla?
Siinä taas typerys joka olettaa. Ei ole tuosta kyse tollo. Vaan siitä, että näytän yhtä tavalliselta kuin moni muukin. Ihan tavallisissa vaatteissa kuljen eikä ole velaksi hankittu
Pidä suusi kiinni asioista joista et mitään tiedä. En edelleenkään ole rahoja shoppaillut ja tuhlannut. Painakaa tämä tyhmiin päihinne.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti autolaina :D ja kotikin on pitänyt saada omaksi :D ei ole kelvannut vuokrayksiö, mahd. sisustuslainoistakin olen kuullut :D :D :D
Älä oleta. Ei ole autolainaa eikä mitään stanan sisutuslainoja. Kohtuullinen talolaina on ja se ei ole ulosotossa. Älä oleta toisista mitään, kun et tiedä mitä kaikkea on tapahtunut. Edelleen ulosottoon voi joutua muistakin syistä kuin tuhlailun vuoksi.
Ap
Niin, yksi syy on se että se talous on ajettu liian ahtaalle ja kun tapahtuu pienikin muutos jo ennestään hutera korttitalo romahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap muista tämä: Ei sinun tarvi omistaa, että voisit rakastaa.
-Sonja
Painu helvettiin Säkki-Sonja.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut vastaavassa tilanteessa ja olen saanut 2 vapaata kuukautta vuodessa ihan pyytämättäkin. Tsemppiä!
Se riippuu tuloista saako kuinka monta vapaakuukautta pyytämättä vuodessa. Niitä saa 1-3 ja mun kokopäiväisen työn tuloilla ei saanut kuin yhden kuukauden.
Ap
Miten päin työ toimii? Eli saako enemmän vai vähemmän vapaakuukausia jos on pieni palkka?
Ei hyvää päivää! Tietenkin saa enemmän vapaakuukausia pienemmillä tuloilla!!!
Ap
Ehkä olen sitten tyhmä, kun olen aina kuvitellut, että isoilla tuloilla saa helpommin vapaakuukausia. Näin siksi, että isoilla tuloilla ulosotossa olevat velat lyhenevät reippaasti vapaakuukausista huolimatta. Kun taas pienistä tuloista jää niin vähän ulosmitattavaa, että velan pääoma ei välttämättä lyhene lainkaan, jos vuodessa on 1-2 vapaakuukautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kannattanut maksaa laskut ajoissa jotta olisit
välttynyt ulosotolta, olisi helpompaa nyt, kun pitää nuo silmälasitkin hankkia.
T.SonjaVoi luoja. Niin joskus käy niin, että rahat loppuu eikä pysty maksamaan. Sen takia sitten joutuu ulosottoon. Ihan turhaan siinä viisastelet. Moni yrittää viimeiseen asti selvitä, mutta aina ei vain selviä.
Ap
Ihan jokaisen laskun maksusuunnitelman voi sopia ennen kuin ne päätyy ulosottoon.
Lopeta jo. Jos maksettavaa on moneen paikkaan, niin rahat ei vain riitä. Sillä selvä. Eikä joka paikkaan saa maksusuunnitelmia sovittuja oman mielensä mukaan mahdollisimman pienellä summalla.
Ap
Mitä maksettavaa?😂
Tietysti menot suhteutetaan niihin tuloihin niin ettei synny niitä rästejä.
Voi pyhä yksinkertaisuus. Jo ihan asumisesta tulee maksettavaa moneen paikkaan ja ne olen aina maksanut, että ei mene koti. Joskus ihmisille tapahtuu elämässä asioita joiden vuoksi ei pysty enää kaikkea maksamaan. Ihan turha ilkkua, kun ei tiedä toisten tilannetta.
Ap
Ja se yllätti sinut kuin talvi konsanaan autoilijan?
Yllättävän paljon on näköjään tyhmiä ihmisiä jotka eivät tiedä, että elämässä voi tapahtua ikäviä yllätyksiä myös talouden suhteen.
Yllättävän paljon on näköjään tyhmiä ihmisiä jotka eivät tiedä, että elämässä ei ole ennustettavuutta. Sitä voi sairastua, jäädä työttömäksi, yms ja siksi ne menot pitää suhteuttaa tuloihin niin, että pärjää kun tulot esim laskee.
JA varautua muutenkin tulevaisuuteen, esimerkiksi sijoittamalla, jotta ei ole VAIN sen yhden palkkatulon varassa kädesta suuhun kuukaudesta toiseen.
Aivan totta, mutta joskus vaan käy tosi huono tuuri ennen kuin on saanut sopivat puskurirahat ja lisätulot kasattua. Oma työttömyys, avioero ja lapsen vakava sairaus kun osuvat samaan vuoteen niin niitä säästöjä saakin olla aika paljon jotta pärjää ennenkuin saa edes asunnon myytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti autolaina :D ja kotikin on pitänyt saada omaksi :D ei ole kelvannut vuokrayksiö, mahd. sisustuslainoistakin olen kuullut :D :D :D
Älä oleta. Ei ole autolainaa eikä mitään stanan sisutuslainoja. Kohtuullinen talolaina on ja se ei ole ulosotossa. Älä oleta toisista mitään, kun et tiedä mitä kaikkea on tapahtunut. Edelleen ulosottoon voi joutua muistakin syistä kuin tuhlailun vuoksi.
ApNiin, yksi syy on se että se talous on ajettu liian ahtaalle ja kun tapahtuu pienikin muutos jo ennestään hutera korttitalo romahtaa.
Elintasoa pitäisikin sopeuttaa jo siinä vaiheessa kun tuloista jää säästöön alle 5-10%.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kannattanut maksaa laskut ajoissa jotta olisit
välttynyt ulosotolta, olisi helpompaa nyt, kun pitää nuo silmälasitkin hankkia.
T.SonjaVoi luoja. Niin joskus käy niin, että rahat loppuu eikä pysty maksamaan. Sen takia sitten joutuu ulosottoon. Ihan turhaan siinä viisastelet. Moni yrittää viimeiseen asti selvitä, mutta aina ei vain selviä.
Ap
Ihan jokaisen laskun maksusuunnitelman voi sopia ennen kuin ne päätyy ulosottoon.
Lopeta jo. Jos maksettavaa on moneen paikkaan, niin rahat ei vain riitä. Sillä selvä. Eikä joka paikkaan saa maksusuunnitelmia sovittuja oman mielensä mukaan mahdollisimman pienellä summalla.
Ap
Mitä maksettavaa?😂
Tietysti menot suhteutetaan niihin tuloihin niin ettei synny niitä rästejä.
Voi pyhä yksinkertaisuus. Jo ihan asumisesta tulee maksettavaa moneen paikkaan ja ne olen aina maksanut, että ei mene koti. Joskus ihmisille tapahtuu elämässä asioita joiden vuoksi ei pysty enää kaikkea maksamaan. Ihan turha ilkkua, kun ei tiedä toisten tilannetta.
Ap
Ja se yllätti sinut kuin talvi konsanaan autoilijan?
Yllättävän paljon on näköjään tyhmiä ihmisiä jotka eivät tiedä, että elämässä voi tapahtua ikäviä yllätyksiä myös talouden suhteen.
Yllättävän paljon on näköjään tyhmiä ihmisiä jotka eivät tiedä, että elämässä ei ole ennustettavuutta. Sitä voi sairastua, jäädä työttömäksi, yms ja siksi ne menot pitää suhteuttaa tuloihin niin, että pärjää kun tulot esim laskee.
JA varautua muutenkin tulevaisuuteen, esimerkiksi sijoittamalla, jotta ei ole VAIN sen yhden palkkatulon varassa kädesta suuhun kuukaudesta toiseen.
Aivan totta, mutta joskus vaan käy tosi huono tuuri ennen kuin on saanut sopivat puskurirahat ja lisätulot kasattua. Oma työttömyys, avioero ja lapsen vakava sairaus kun osuvat samaan vuoteen niin niitä säästöjä saakin olla aika paljon jotta pärjää ennenkuin saa edes asunnon myytyä.
Se perusta kannattaakin luoda ennen kuin esim perustaa sitä perhettä. Lapset vie ihan hitosti sitä rahaa ja liitto hajoaa jo siinä pikkulapsi vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kannattanut maksaa laskut ajoissa jotta olisit
välttynyt ulosotolta, olisi helpompaa nyt, kun pitää nuo silmälasitkin hankkia.
T.SonjaVoi luoja. Niin joskus käy niin, että rahat loppuu eikä pysty maksamaan. Sen takia sitten joutuu ulosottoon. Ihan turhaan siinä viisastelet. Moni yrittää viimeiseen asti selvitä, mutta aina ei vain selviä.
Ap
ei kyllä käy kun osaa laskea. Ei vaan tee niitä laskuja jos niitä ei pysty maksamaan. Riskeihin tulee varautua ennakkoon, eikä sitten kun paska on jo tuulettimessa.
Ok. Eli ei pidä esim.sairastua, ja joutua sairaalaan. Uutisissa oli että yhä useampi joutuu ulosottoon kun ei pysty maksamaan terveydenhuoltomaksuja. Ja nyt ne meinaa nostaa niitä. Miten pystyt vaikuttamaan, jos lasku on satoja euroja? Sairaalassa makoilu alkaa nykyään olemaan vaan rikkaille. Köyhät tapetaan hoidon puutteeseen. Varmasti moni miettii kaksi kertaa meniskö lääkäriin, vaikka olisi vakaviakin oireita.