Miksi tämä Madeleinen sieppaus on niin kamala?
Siis on kamalaa, mutta kun vuosittain siepataan monia lapsia. Nyt luvattu jo n.4milj. palkkioksi. Miksi muista ei sitten ole tehty tällaista haloota?
Kommentit (42)
Lapsia siepataan huvipuistoista, kaduilta jne. Ei tämä ole ainutlaatuinen tapaus maailmassa. Ja ne kaikki ovat kamalia.
1. Lapsi on länsimaalainen ja kidnapattu lomakohteessa toisessa länsimaassa.
2. Lapsi on Iso-Britannian kansalainen, eli isosta maasta, jonka omakin lehdistö on jo huomattava Euroopassa.
3. Ihmisillä on tapana lähteä lomalle etelän maitten rantakohteisiin = tulee olo, että " tämä olisi voinut tapahtua minullekin"
4. Ilmeisesti vanhemmilla on vaikutusvaltaisia ystäviä?
5. Ihmisten yleinen tietoisuus maailman pahuudesta: kaikki me jo tiedämme, että pedofiileja todellakin on, samoin että sisäelinkauppaa käydään enemmän ja enemmän myös Euroopassa, jossa on rahaa.
6. Uutisten kulkeminen nopeammin ympäri maailman kuin ennen.
7. Esimerkiksi Belgiassa katoaa kymmenkunta lasta joka vuosi, mutta heistä ei nouse suuri haloo, koska lapset ovat yleensä aina ei-eurooppalaisia maahanpyrkijöitä, joitten vanhemmat ovat lähettäneet lapsen maahan ja yrittävät sitä kautta saada maahantuloluvan itselleenkin. Usein kestää kuukausitolkulla selvittää, missä lapsen omat vanhemmat edes ovat. Vastaanottokotien liepeillä pyörii hämärämiehiä, jotka houkuttelevat odottamiseen kyllästyneet lapset mukaansa :-(
Ymmärrän, että joku lapsi on yksinään jossain huvipuistossa, ja sieltä hänet napataan, mutta kuinka monta tapausta tiedät, että hotellihuoneesta on lapsi viety? Ja sitten vielä jotkut ihmettelee, että vanhemmat on tulleet tämän tapauksen myötä hysteerisiksi, ai että niitä lapsia joka puolelta viedään koko ajan?? Miten sitä sitten enää voi matkustaa missään??
Tumma, musta tai itäeurooppalainen pikkutyttö ei kiinnostaisi lehdistöä, vaikka maailmassa siepataan ja ihmiskaupataan niin naisia kuin lapsiakin seksiorjiksi enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa.
esim. viime kesänä katosi Sara Morales -niminen tyttö Gran Canarialla. Eipä nämä tapaukset kiinnosta teitä.
MIKSI ei näistä muista kirjoitella? Ehkä heidät luokitellaan vähempiarvoisiksi?
Onneksi mun lapsi on tummatukkainen ja ruskea silmäinen...
Jos siis blondius on hyvä syy lapsen kaappaukseen...
Mikä ihmeen perversio se on väittää, että Madeleinen tapaus kiinnostaa VAIN siksi, että hän oli vaalea ja kaunis?!
Eikö se ole ihan luonnollista, että me suomalaisina osaamme samaistua tähän katoamiseen enemmän? Ja kun pystymme samaistumaan, osaamme kuvitella sen omalle kohdallemme, ja sitä kautta asia hirvittää enemmän - tulee ikäänkuin lähemmäksi.
Se ei vie silti pois sitä tosiseikkaa, että ihan joka ikinen kerta, kun lapsi katoaa / kaupataan / joutuu pedofiilin kynsiin / kuolee tmv. on se aina ihan yhtä hirveää!
Tai kadulta tai ihan mistä vaan. Eikö se ole aina yhtä kamalaa?
Vierailija:
Tai kadulta tai ihan mistä vaan. Eikö se ole aina yhtä kamalaa?
Eli, että jos hotellihuoneestakin lapsi voidaan viedä, niin miten sitä enää ikinä uskaltaa liikkua missään? Jos huvipuistoon lapsensa päästää yksin, niin voi sitten syyttää itseään, mutta jos lapsi viedään hotellihuoneesta, niin aika kamalaksi on maailma mennyt. Ja tottakai kaikki lasten katoamiset on hirveitä, mutta on luonnollista, että itse samaistuu sellaisiin tapauksiin, jotka olisi voineet osua omalle kohdalle.
Tuskin niitä voi narussa pitää...
lauantaina oma poika täytti 4v, aivan kuten Madeleine. Silloin juhlien aikana mietin, ettei se tyttö juhli oman perheensä kanssa 4v synttäreitä. Joko kärsii tällä hetkellä tai on jo kuollut. Mietin sitä vanhempien tuskaa. itse varmaan kuolisin jos omalle lapselleni tapahtuisi tuollaista.
jos siis ovi on lukossa niin ettei lapsi pääse sitä avaamaan.
Käveletkö sinä huvipuistossa koko ajan lapsen kanssa käsi kädessä? Et varmasti!
siis ihan kotipihasta tai kotiovelta, läheltä leikkipuistoa, päiväkoti- tai koulumatkalta. Näitä tapauksia on SUomessakin muutama vuodessa.
Vasta sen jälkeen tulevat lomamatkalaisten sieppaukset.
Lasten sieppauksia tapahtuu koko ajan, ja vaikka jokainen av-mamma nyt toteaakin, että tottakai ne kaikki ovat yhtä kamalia ja yhtä karmivalla tavalla kiinnostavia, totuus on, että vain joistain kirjoitetaan tai puhutaan mediassa pientä yhden palstan uutista tai poliisilaitoksen sisäisen tietokoneverkon ilmoitusta enempää.
Tämä johtuu monesta seikasta. ENsimmäinen on se, etteivät lehdet näe näitä kaikkia uutisina, ellei niihin sisälly jokin poikkeava sensaatio. Toinen on se, että samoin kuin meillä Atson tapauksessa, vain toisilla vanhemmilla on varaa löytöpalkkioihin ja näyttävään ilmoitteluun (pankista ei muuten saa lainaa lapsen löytöpalkkiota varten vaikka olisikin valmis ottamaan) Kolmas on se, että monien maiden pliisit kehottavat varovaisuuteen julkisuuden kanssa - siitä voi olla yhtä paljon haittaa kuin hyötyäkin. Neljäs tekijä on se, että kun julkisuuden hyöty on vähintään kyseenalaista, monet vanhemmat haluavat toivoa ja surra yksityisesti eivätkä lehdissä ja televisiossa.
Se, mitä tapahtuu Iso-Britanniassa, koskettaa ihmisiä Etelä-Afrikassa, Australiassa, Canadassa, Jenkeissä, Intiassa, eli kirjaimellisesti ympäri maailman. Ja kun uutinen leviää noin laajalle, tottakai muutkin maat siitä sitten kertovat.
Juuri siksi esim. Espanjassa kadonnut tyttö viime vuonna ei ylittänyt kansainvälistä uutiskynnystä, koska oli " väärästä uutismaasta ja väärän rotuinen" .
Vierailija:
Käveletkö sinä huvipuistossa koko ajan lapsen kanssa käsi kädessä? Et varmasti!
vaikka en olekkaan 18
käytännössä tehdään/tapahtuu?
Jos ne tappaa niin mikä järki siinä on siepata?
*en käsitä*
Siksi, että en pysty ollenkaan edes miettimään sitä lapsen tuskaa ja hätää, kun omia vanhempia ei löydy, tai kun vieras ihminen satuttaa, puhumattakaan mahdollisen kuoleman hetkestä - kyseessä oleva lapsi oli vasta hieman alle 4 vuotias =o(. Ei sen ikäinen vielä ymmärrä varoa maailman pahuutta - vanhempien tulisi varjella häntä siltä.
Siksi se on kamalaa, kaikkien lasten sieppaamiset ja katoamiset ovat KAMALIA; suorastaan järkyttäviä! Ja juuri siksi, ettei siinä ole sitä aikuista paikalla suojelemassa NIINKUIN PITÄISI OLLA.
Minä en ainakaan kykene ollenkaan käsittelemään näin hirveää asiaa.